View Full Version : Tekniset ongelmat hidastavat matkapuhelinnumeroiden siirtoa
Kauppalehti onlinesta lainattua:
"Kauppalehti Online 5.8.2003 klo 17:53
Matkapuhelinoperaattoreilla on ollut teknisiä ongelmia puhelinnumeroiden siirrossa operaattoreiden välillä. Joissakin tapauksissa siirrolle säädetyt maksimiajat ovat ylittyneet. Siirtoprosessi saisi kestää viisi päivää ja siirtohetkellä liittymän käytettävyydessä tulisi olla vain kymmenen minuutin katkos.
- Tässä on ollut pientä käynnistystä meneillään. Eri operaattoreilla on ollut erilaisia tilanteita. Operaattorit ovat koko ajan tehneet työtä sen eteen, että pystyttäisiin toimimaan säädetyssä ajassa, kehitysjohtaja Mikko Mattinen Radiolinjalta kertoo.
Ongelmia ilmeni etenkin viime viikolla. Nyt operaattorit kertovat saaneensa tilanteen jo paremmin hallintaan.
- Kyllä siellä jotain pientä hässäkkää on ollut. Kun siirrettävyys käynnistyi heinäkuun 25. päivänä, meillä oli asiakashallintajärjestelmässä järjestelmävika, jolla ei ollut itse asiassa mitään tekemistä numeron siirrettävyyden kanssa, mutta se aiheutti sen, että meillä pieni joukko siirtopyyntöjä meni pieleen. Nyt siirtojen pitäisi kuitenkin jo mennä sujuvasti, TeliaSoneran tuotekehitysjohtaja Timo Ahomäki kertoo.
Viisi päivää ylittyi Ahomäen mukaan muutamissa tapauksissa. Kymmenen minuutin käytettävyyskatkoksessa on myös ollut alkukankeutta, eivätkä liittymät ole kytkeytyneet aivan kuten niiden olisi pitänyt.
- Me olemme asiakkaalle myyneetkin hieman pitemmillä siirtoajoilla, jos hänellä ei ole ollut kiirettä. Toki jos asiakas on halunnut viisi päivää, me olemme myyneet viisi päivää, hän selvittää.
DNA Finlandin myyntijohtajan Staffan Blomin mukaan siirroissa oli viime viikolla pieniä ongelmia, mutta ne ovat nyt hallinnassa.
- Liittymäavausjärjestelmämme oli erittäin hidas viime viikon keskiviikkona. Tämä johtui siitä, että hyvä myynti yllätti meidät kaikki. Se johti myös siihen, että ihan normaalin liittymän avaajat joutuivat odottamaan jopa neljä vuorokautta, että saivat sen auki, Blom kertoo.
Hyvä puoli asiassa on hänen mukaansa ollut se, että itse numeronsiirtojärjestelmässä ei ole ollut mitään ongelmia. Numeron siirrossa käytettävyyskatkoksen kymmenen minuutin maksimiaika ylittyi vain muutamassa tapauksessa ja silloinkin minuuteilla. Myös viiden päivän siirtoaikataulussa on pysytty.
Uusia teknisiä vikoja ei Blomin mukaan ole näkyvissä.
- Tekniikkaan ei voi kuitenkaan luottaa niin sataprosenttisesti, että mitään voisi luvata, hän toteaa".
Että tällaista...
Kylläpä tuon melkeen arvaskin, että ei kakki mee ihan putkeen.
Voihan toi yksittäisellä asikkaalla kiristää hermoja vähän enemmän, kuin tosta johtajien läpästä saattaa ymmärtää.
Kylläpä tuon melkeen arvaskin, että ei kakki mee ihan putkeen.
Voihan toi yksittäisellä asikkaalla kiristää hermoja vähän enemmän, kuin tosta johtajien läpästä saattaa ymmärtää.
Tuo teksti tuntuu todella vähättelevältä, onko sitten kirjoittajasta kiinni vai haastateltavista..
Voihan toi yksittäisellä asikkaalla kiristää hermoja vähän enemmän, kuin tosta johtajien läpästä saattaa ymmärtää.Etkös mm sinä kertonut juttua kun jollain katkos kesti pidempään kuin 10min ja ei tainnut olla ihan muutaman minuutin ylittymisestä kiinni :)
No ei lehteen voi painaa "On ollut ylityksi tuossa 10min katkoksessa, joskus jopa tunteja"
No joo.. mulle on ainkin jokunen soitto tullut. Prosentti on toki pieni.
Siis jostain tuntejen ylityksestä. En tiiä tarkkaan mitä häikkää niissä sitten oli.
Mutta kai toi tosta lähtee rullaamaan. Ja hyvä että ei mitään kauheeta katasrofia syntynyt.
Tällä hetkellä viivettä on ollut jollain operaatoreilla jo yli vuorokauden verran ja järjestelmän mukaan nämä liittymät aukeaa vasta 7 vrk:n päästä. Että silleen...
Myös viiden päivän siirtoaikataulussa on pysytty.
Mikäli DNA Finlandin myyntijohtajakin valehtelee, niin eipä koko puljuun voi pahemmin luottaa. Sillä DNA ei todellakaan ole pysynyt tuossa viiden päivän siirtoaikataulussa.
Mikäli DNA Finlandin myyntijohtajakin valehtelee, niin eipä koko puljuun voi pahemmin luottaa. Sillä DNA ei todellakaan ole pysynyt tuossa viiden päivän siirtoaikataulussa.Jos se tarkoitti että pystyvät tuossa viidessä työpäivässä luovuttaan numeron.
Myös viiden päivän siirtoaikataulussa on pysytty.
Mikäli DNA Finlandin myyntijohtajakin valehtelee, niin eipä koko puljuun voi pahemmin luottaa. Sillä DNA ei todellakaan ole pysynyt tuossa viiden päivän siirtoaikataulussa.
Varmaan vielä hiotaan se, että mistä se viisi työpäivää lasketaan. Asiakkaan lannalta se pitäisi laskea siitä kun on tehty sopimus, operaattorit saattavat taas laskea sen siitä kun siirto on hyväksytty ja tieto annettu luovuttavalle operaattorille, joka taas on hyväksynyt siirron. Tähän voi hyvinkin mennä muutama työpäivä.
operaattorit saattavat taas laskea sen siitä kun siirto on hyväksytty ja tieto annettu luovuttavalle operaattorille.Jep aivan, (säädösten mukaan lasketaan siitä kun liittymä hyväksyttä ja _siirtopyyntö tehty_)
Tähän voi hyvinkin mennä muutama työpäivä.Taisi ko johtaja myös ilmoittaa että liittymien käsittelyyn on mennyt useita päivä
Viime torstaina eli 31.7 aamulla noin kello 10 vaihdoin radiolinjan dna liittymäksi, mitään ei ole vielä kuulunut. Vaihtoa ei ole tapahtunut. Nyt on ke 6.7 eli 5 työpäivää on täynnä ja 7 kokonaista päivää takana.
Viime torstaina eli 31.7 aamulla noin kello 10 vaihdoin radiolinjan dna liittymäksi, mitään ei ole vielä kuulunut. Vaihtoa ei ole tapahtunut. Nyt on ke 6.7 eli 5 työpäivää on täynnä ja 7 kokonaista päivää takana.Niin tuo on käytännössä minimi aika, missä siirtoja tehdään. eli viikon päästä voi alkaan kyseleen.
Niin tuo on käytännössä minimi aika, missä siirtoja tehdään. eli viikon päästä voi alkaan kyseleen.
Tuon pitäisi olla maksimi aika ainakin Viestintäviraston ohjeiden mukaisesti.
"Viestintäviraston ohjeiden mukaisesti numeron siirrosta aiheutuva viive saa olla enintään viisi työpäivää, ellei tilaaja muuten ole asiasta sopinut. Uuden liittymän avaamisessa ja vanhan liittymän sulkemisessa saa olla enintään 10 minuutin tauko, jolloin ei voi soittaa."
Ei näytä vaan yhtään auttavan jos viestintävirasto puhuu 5 vrk jos kukaan ei niitä noudata. Onko ylityksistä määrätty yrityksille jotain sanktioita tai kuluttajille hyvityksiä. Muuten on turha itkeä, jos sanktioita/hyvityksiä ei ole määrätty.
No tuossa hetkisitten kirjoitin mistä se 5 lasketaan.
Viisi päivää on siis viisi työpäivää.
Vastaanottava operaattori ottaa vastaan liittymäsopimuksen, käsittelee sen ja hyväksyy (jos hyväksyy) tämän jälkeen operaattori voi tehdä vasta numeron siirrontilauksen tästä vasta aletaan laskemaan tuota viittä työpäivää jotenkin vaikea ymmätää?
Joillakin operaattoreilla voi kestää sopimuksen käsittely pitkään.
Muuten siis viisipäivää on se aika jonka sisälä luovuttavan operaattorin pitää kyettävä numeroluovuttaan, jollei tilaajan (siis vastaanottavan operaattorin) kanssa ole toisin sovittu.
Yhdessä documentissa on maininta tuosta sopimuksesta niin että puhutaan asiakkaasta.
Silläkään ole mitään valiä mutinoille koska vastaanottava operaattori voi sopia koska tämä siirto tapahtuu asiakkaan ja luovuttavan operaattorin kanssa.
Kuluttajalle on vain yksi selkeä aika, eli katkos saa olla korkeintaan 10 minuuttia.
Dna menee nyt yli 11 päivää.
Mutta jos toi vanha toimii, niin eihän siinä silloin mitään hätää.
Mutta jos se menee kiinni, niin sit on vähän huonompi homma jos uus liittymä ei aukee.
Dna menee nyt yli 11 päivää.
Mutta jos toi vanha toimii, niin eihän siinä silloin mitään hätää.
Mutta jos se menee kiinni, niin sit on vähän huonompi homma jos uus liittymä ei aukee.
dnalle vai dnalta?
Tietääkö joku pystyykö dna edes tällähetkellä luovuttamaan numeroa toiselle operaattorille? Liittymän irtisanominen ei kuulemma onnistu tällähetkellä kun järjestelmät ei toimi (tuhansia soittopyyntöjä jonossa aspalla...), noin oli sanottu kaverille kun yritti irtisanoa liittymäänsä.
Pitäisi päästä asap eroon tuosta roskasta.
siis dna:lle.
Voithan täyttää myymälässä irtisanomis sopimuksen.. ja siinä on 2 viikon irtisanomisaika.
Mutta jos numeron siirtää dna:lle ja sit alkaa perua, kun kestää. Niin siinä voi mennä helposti pakka sekasin.. ja menee molemmat jumiin. Että kannattaa odottaa eka että aukee se uus numero.. ja sit siirtää takas.
Just kävi yks setä hermoomas, että kun kestää niin kauan. Ja halus keskeyttää sen projektin. Mutta sain sit sen vielä rauhoiteltua.
Niin katoin vaan sen numeronsiirto lokia, niin 29.7 tehty liittymä ja se odottaa vielä siirtovahvistusta radiolinjalta. Että kai RL systeemeiskin on vähän häikkää.
Uuitsten mukaan ainakin DNA,Soneralta ja Saunalahdelta pyydetty selvitystä miksi siirto kestää.
Ja operaattoreilla on viikko aikaa vastata tiedusteluun. Tuskin vastauksissa mitään "yllättävää" ilmenee.
Ja operaattoreilla on viikko aikaa vastata tiedusteluun. Tuskin vastauksissa mitään "yllättävää" ilmenee.
http://saunalahti.fi/tiedote/tiedote.php?index=37
T: panu.
Ja operaattoreilla on viikko aikaa vastata tiedusteluun. Tuskin vastauksissa mitään "yllättävää" ilmenee.
http://saunalahti.fi/tiedote/tiedote.php?index=37
T: panu.
Onko tämä Saunalahden virallinen raportti Ficoralle? Tarkoitan siis että juuri tuossa muodossa menee/mennyt Ficoralle?
Dna menee nyt yli 11 päivää.
Mutta jos toi vanha toimii, niin eihän siinä silloin mitään hätää.
Mutta jos se menee kiinni, niin sit on vähän huonompi homma jos uus liittymä ei aukee.
Niin tosiaan: 27.7 kävin hakemassa dna:n, siirtoajaksi ilmoitettiin 5.8 kl 15.00. 5.8 kl 15:10 huomasin ettei sonera enään toimi ja lykäsin dna:n sisälle. Ei tietystikkään toiminut, puhelin mykkänä.
Sitten luin eilen hesarista kun tämä staffan blom (dna myyntipäälikkö) sanoo että siirtoajat on ylittynyt muttei liittymät ole ollut kiinni kuin max 15 min, itelläni silloin juuri ollut noin 30 tuntia puhelin mykkänä. En ollut hirveän iloinen kun soitin dna:n asiakaspalveluun (taas) ja kysyin mikä maksaa.
Sitten vielä naisystävä kävi hakemassa liittymän 28.7 ja siirtoaika oli 7.8 kl 11. Puhelin hänellä pimeni 7.8 n. kl 11 ja dna liittymä aukes n. kl 12. Arvaas kaks kertaa kismittikö, itelläni silloin liittymä kiinni 33 tuntia.
Itelläni aukesi liittymä eilen 7.8 n. kl 22 illalla, eli 10 min siirtymäaika oli venähtänyt noin 55t (3300 minuuttia). Olisikohan ennätys vai onko jollakin ollut vielä kauemmin liittymä kiinni?
ps. Jos minä ajan ylinopeutta maantiellä (=rikon lakia) saan sakot, pienestä ylinopeudesta huomautuksen. Mitenköhän DNAn käy? noin 330 kertainen ylitys siirtoajassa ei ole mikään pieni juttu...
pps. "Saako tästä jotain korvausta kun liittymä on ollut 2 vrk kiinni" - "haahaha... anteeksi. Olemme tosi pahoillamme että liittmänne on ollut kiinni niin kauan mutta..."
ps. Jos minä ajan ylinopeutta maantiellä (=rikon lakia) saan sakot, pienestä ylinopeudesta huomautuksen. Mitenköhän DNAn käy? noin 330 kertainen ylitys siirtoajassa ei ole mikään pieni juttu...No täytyy huomioida että Ylinopeus on rikos ja siitä seuraa rikosrekisteri, eli aika vakavasta asiasta kyse (pahempi kuin auton luvaton käyttöön otto), vaikka sitä moni ei niin ajattele.
Näissä siirtojutuissa jos töpksii, niin ei ole kyse rikoksesta.
Viestintävirasto voi pyytää selvitystä miksi näin, sen perusteella se voi kehoittaa korjaamaan tilannetta, jos homma ei parane voi se joskus myöhemmin määrätä uhkasakon, jos määräaikaan mennessä ei homma parane pitää tuo uhkasakko periaatteessa maksaa.
pps. "Saako tästä jotain korvausta kun liittymä on ollut 2 vrk kiinni" - "haahaha... anteeksi. Olemme tosi pahoillamme että liittmänne on ollut kiinni niin kauan mutta..."Kyllä siinä ja siinä, esim kk maksusta hyvitetään tuo osuus.
Jonkin uutisoinnin mukaan ko yhtiö miettii mahdollisia hyvityksiä.
ps. Jos minä ajan ylinopeutta maantiellä (=rikon lakia) saan sakot, pienestä ylinopeudesta huomautuksen. Mitenköhän DNAn käy? noin 330 kertainen ylitys siirtoajassa ei ole mikään pieni juttu...No täytyy huomioida että Ylinopeus on rikos ja siitä seuraa rikosrekisteri, eli aika vakavasta asiasta kyse (pahempi kuin auton luvaton käyttöön otto), vaikka sitä moni ei niin ajattele.
Näissä siirtojutuissa jos töpksii, niin ei ole kyse rikoksesta.
Lainaus viestintäviraston kotisivuilta:
->-cut->-
Puhelinnumeron siirrettävyys laajenee koskemaan myös matkaviestinverkon numeroita 25.7.2003, jolloin astuu voimaan uusi viestintämarkkinalaki.
->-cut->-
Ja samaisella sivulla kerrotaan sallitut viiveet. Miten voi lakia rikkoa niin ettei ole kyse rikoksesta?
pps. "Saako tästä jotain korvausta kun liittymä on ollut 2 vrk kiinni"Kyllä siinä ja siinä, esim kk maksusta hyvitetään tuo osuus. Jonkin uutisoinnin mukaan ko yhtiö miettii mahdollisia hyvityksiä.
Hmm... 2/31 * 3,20 = 20 senttiä - eli ne hyvittäis 20 senttiä siitä että liittymyä on kaks vrk kiinni. Ihan kohtuullista :)
Uskaltaisivatkin lähettää jotain dna-lippiksiä tai muuta, sen nyt tästä puuttuu (eli ns. mahdollisia korvauksia).
Ja samaisella sivulla kerrotaan sallitut viiveet. Miten voi lakia rikkoa niin ettei ole kyse rikoksesta?En ole laki asiantuntija, mutta ei lain tai säädöksen rikkominen heti tee tekijästä rikollista.
Käsittääkseni rikos on vähän eri asia kuin jokin lain/säädöksen/ohjeen vastainen toiminta.
Esim >90% pysäköintivirheistä ei ole rikoksia.
Hmm... 2/31 * 3,20 = 20 senttiä - eli ne hyvittäis 20 senttiä siitä että liittymyä on kaks vrk kiinni. Ihan kohtuullista :)
Uskaltaisivatkin lähettää jotain dna-lippiksiä tai muuta, sen nyt tästä puuttuu (eli ns. mahdollisia korvauksia).
Tuossa tapauksessa suotavaa olisi antaa yhden kuukauden kuukausimaksu hyvitystä ja tietenkin muut roinat on ekstraa.
Taitaa tällä hetkellä Dna:lla enkat olla joku 5 vrk siinä, että kumpikaan liittymä ei toimi. Voi tuo 5 vrk vieläkin kasvaa, koska liittymä edelleen pimeenä.
Ja samaisella sivulla kerrotaan sallitut viiveet. Miten voi lakia rikkoa niin ettei ole kyse rikoksesta?En ole laki asiantuntija, mutta ei lain tai säädöksen rikkominen heti tee tekijästä rikollista.
Käsittääkseni rikos on vähän eri asia kuin jokin lain/säädöksen/ohjeen vastainen toiminta.
Esim >90% pysäköintivirheistä ei ole rikoksia.
Hmm, totta. Ja suomen lakihan sanoo ettei rikollisten kanssa saa tehdä businesta (poislukien M$oft) eli jos DNAsta tulisi ns. "rikollinen" niin kunnilla mutkistuisi hommat aika lailla.
Mutta mitä oikeastaan hain takaa oli että myös pysäköintivirheestä tulee sakkoja, eli onko DNAlle tulossa jotain sanktioita? Kun numeronsiirtoa on kumminkin ollut yli vuosikaupalla aikaa valmistella niin sitä on periaatteessa turha selitellä että "suosio yllätti" ja 330 kertainen ylitys kun ei ole mikään pieni ylitys.
Taitaa tällä hetkellä Dna:lla enkat olla joku 5 vrk siinä, että kumpikaan liittymä ei toimi. Voi tuo 5 vrk vieläkin kasvaa, koska liittymä edelleen pimeenä.
Wow. Otan osaa.
...eli onko DNAlle tulossa jotain sanktioita?...
Viestintävirasto on pyytänyt dna:lta, Soneralta ja Saunalahdelta selvityksiä numeronsiirron pitkästä kestosta. Samalla on annettu ymmärtää, että alkukankeuksista ei tultaisi välttämättä rankaisemaan operaattoria ja teknisiä murheita ymmärretään tiettyyn pisteeseen asti mutta samalla viiveen odotetaan "tasaantuvan" tuolle vaaditulle tasolle pikaisesti.
Mutta mitä oikeastaan hain takaa oli että myös pysäköintivirheestä tulee sakkoja, Taitaa yleensä olla pysäköintivirhemaksu.
eli onko DNAlle tulossa jotain sanktioita? Kun numeronsiirtoa on kumminkin ollut yli vuosikaupalla aikaa valmistella niin sitä on periaatteessa turha selitellä että "suosio yllätti" Allekirjoittanutta vapaasti lainaten.
Viestintä virasto voi pyytää selvitystä (kuten tehty) ja jos vastaus ei tyydytä voi määrätä määräajan johon mennessä homma laitettava kuntoon, jos homma ei rokkaa voi pyytää selvitystä jos ei tyydytä niin määrätä uhkasakon.
Siis tuohon _tyyliin_ homma etenee.
330 kertainen ylitys kun ei ole mikään pieni ylitys.No tilanteita katsellaa vähän laajemmin, aikä yksittäis tapauksista tehdä johtopäätöksiä.
Tuossa tapauksessa on paras tehdä reklamaatio ja katsoa mitä yhtiö vastaa. Jotain hyvitystä tuosta voi hyvin vaatia koska tuote ei ole ollut oleelliselta osalta sitä mitä luvattu.
Asiakas palvelussa on varmaan edelleen ruuhkaa, eli tuon käsittely voi vähän venyä. Uudelleen numeroa siirtämään ei varmaankaan kannata enenkuin homma rauhoittuu.
Taitaa yleensä olla pysäköintivirhemaksu.
,ns :) Olet oikeassa.
eli onko DNAlle tulossa jotain sanktioita?
kuntoon, jos homma ei rokkaa voi pyytää selvitystä jos ei tyydytä niin määrätä uhkasakon.
Siis tuohon _tyyliin_ homma etenee.
Eli suomeksi: ei mitään seurauksia. Eikö aikoinaan Radiolinjalle tullut uhkasakko kun ne harrasti suoramainontaa Telian liittymiin.
330 kertainen ylitys kun ei ole mikään pieni ylitys.No tilanteita katsellaa vähän laajemmin, aikä yksittäis tapauksista tehdä johtopäätöksiä.
Totta - mutta justiin DNAn myyntipomon puheet että "parin minuutin ylityksiä on ollut" tekee sen että kohta todetaan että "pari yksittäistä muutaman minuutin ylitystä on ollut" ja unohdetaan ne muutamat ns. "törkeät" ylitykset.
Tuossa tapauksessa on paras tehdä reklamaatio ja katsoa mitä yhtiö vastaa. Jotain hyvitystä tuosta voi hyvin vaatia koska tuote ei ole ollut oleelliselta osalta sitä mitä luvattu.
Asiakas palvelussa on varmaan edelleen ruuhkaa, eli tuon käsittely voi
Tiedän, olen asiakaspalvelu-jonoissa roikkunut muutaman tunnin parin viime vuorokauden aikana... DNA-lippis sieltä korkeintaan tulee.
Harkitsin kyllä erittäin vakavasti Radiolinjaan siirtoa, mutta siihen tosiaankin menis se 5 pv + 10 min - katotaan nyt miten tämä DNA rupeaa toimimaan. Soneran kanssa oli himmeitä ongelmia (puhelin poissa verkosta, liittymä jouduttiin sulkemaan ja avaamaan uudestaan jne), radiolinja toimi aikoinaan hyvin mutta pisti vihaiseksi kun "asiakkaiden pyynnöstä poistamme yö-hinnat".
Eli suomeksi: ei mitään seurauksia. Eikö aikoinaan Radiolinjalle tullut uhkasakko kun ne harrasti suoramainontaa Telian liittymiin.
Tässä varmaan katsotaan vastauksia joita operaattorit tuosta viiveestä antavat sekä sitä milloin palvelu saadaan toimintaan säädetyn aikarajan sisällä. Alkukangertelusta - joka varmasti on ollut arvattavissakin - tuskin ainakaan mitään isoja sakkoja tärähtää. Tuo Radiolinjan tapaus on hieman erilainen, siitä uhkasakko on varmaan ihan paikallaan.
...pisti vihaiseksi kun "asiakkaiden pyynnöstä poistamme yö-hinnat".
Heh, eikös se ollut "hinnoittelun yhtenäistämistä" tai "selkiyttämistä". ;)
Eikö aikoinaan Radiolinjalle tullut uhkasakko kun ne harrasti suoramainontaa Telian liittymiin.
Telian liittymiin nimenomaan. Radiolinja tulloin rikkoi kaksi asiaa;
1. Asiakas ei ollut antanut kaikissa tapuksissa lupaa mainoksille.
2. Mainontaa kohdistettiin alaikäisille, koska Radiolinja lähetti vain luettelotietojen pohjalta numeroita eikä varmistanut näin käyttäjän ikää.
2. Mainontaa kohdistettiin alaikäisille, koska Radiolinja lähetti vain luettelotietojen pohjalta numeroita eikä varmistanut näin käyttäjän ikää.Telia väitti että RL käytti tietoja jotka sillä oli käytössä varkkovuokraus sopimuksen kautta (eli liittymät jotka toimi sen verkossa)
Persuteluna käytettiin mm sitä että viesti meni käytännössä kaikille Telian Dual asiakkaille riippumatta siitä oliko numero salainen vai ei.
Telia väitti että RL käytti tietoja jotka sillä oli käytössä varkkovuokraus sopimuksen kautta (eli liittymät jotka toimi sen verkossa)
Persuteluna käytettiin mm sitä että viesti meni käytännössä kaikille Telian Dual asiakkaille riippumatta siitä oliko numero salainen vai ei.
Tässä oli vielä kaksi tuollaista Casea. Telia Dual -asiakkaille tapautui juuri noin että meni kaikille jopa salaisille. Sitten myöhemmin vastaavia viestejä läheteltiin jonkin numerorompulta löytyviin julkisiin Telia Cityn numeroihin.
Kyllä meillä oli parissa tapauksessa lupailtu korvausta.
Siis kun oli mennyt 2 päivää yli. Niin oli sanottu asikkaalle, että voi hakea jollan korvaushakemuksella korvasuta.
Käsittely varmaan kestää. mutta voi ne sieltä jotain puheaikaa räpsäyttää.. tms.
Kyllä meillä oli parissa tapauksessa lupailtu korvausta.
Siis kun oli mennyt 2 päivää yli. Niin oli sanottu asikkaalle, että voi hakea jollan korvaushakemuksella korvasuta.
Soitin ja valitin, 15 euroa räpsähti. Ei DNA-lippistä.
Update 14.8: lähetin sähköpostilla valitusta tos yli viikko sitten kun liittymä oli kiinni, olivat vastanneet siihen nyt ja 34 euroa lupailivat korvauksia (ei edelleenkään dna-lippistä ;)).
Kämmäilisivät nyt vähän sen laskutuksen kanssa ja antaisivat 49 euroa korvauksia :)
Taitaa tällä hetkellä Dna:lla enkat olla joku 5 vrk siinä, että kumpikaan liittymä ei toimi. Voi tuo 5 vrk vieläkin kasvaa, koska liittymä edelleen pimeenä.
Minulla on meneillään siirto dna -> Cubio. dna sammui maanantaina joskus klo 14 nurkilla, eikä Cubion sim-kortti ole vieläkään aktivoitunut. Eli tässä ollaan jo kohtapuoliin 48 h oltu ilman minkäänlaista toimivaa liittymää...
Onneksi kyseessä ei ole työpuhelin. :)
Mulla meni MA siinä 11.00 sonera pois ja cubio ei ole aktivoitunut vieläkään. Vika on kuulemma soneran päässä, sanoo cubion asiakaspalvelu. No ihan kiva kun ei ole ollenkaan toimivaa liittymää. Menee vissiin pikkusen sen 10min yli !!!
Aina vika on tietysti toisessa päässä, luulen että Cubiolla ne ongelmat ovat.
Aina vika on tietysti toisessa päässä, luulen että Cubiolla ne ongelmat ovat.
Tämä onkin kiinnostava pointti. Miten lienee numeronsiirto toiminut muilla Cubioon siirtyvillä/siirtyneillä?
Työkaverin numero ainakin siirtyi muutamassa tunnissa, omaani edelleen odottelen.
Tämä onkin kiinnostava pointti. Miten lienee numeronsiirto toiminut muilla Cubioon siirtyvillä/siirtyneillä?
Tarkoitukseni on vaihtaa RL:stä Cubioon. Siirron piti tapahtua 8.8., mutta Radiolinjan ongelmien takia liittymä vaihtuu vasta ensi viikon maanantaina. Eniten tässä ärsyttää se, että sim-kortti ei ole vieläkään saapunut postissa.
Toisin sanoen, siirto venähtää luultavasti entistäkin pidemmälle.
vBulletin v3.7.3, Copyright ©2000-2009, Jelsoft Enterprises Ltd.
Käännös G-man.