PDA

View Full Version : Siemens lupaili mummokännykkää

Saukki
18.06.02, 20:45
Siemens lupailee tuovansa markkinoille vanhuksille suunnatun matkapuhelimen, jossa on tavallista suurempi näyttö ja näppäimet.
-Tulemme näkemään vanhemmille ihmisille tarkoitettuja puhelimia, Siemensin matkaviestintäryhmän johtaja Rudi Lamprecht sanoi suomalaiselle toimittaja ryhmälle Münchenissä jossa yhtiön pääkonttori sijaitsee.
Lamprechtin mukaan alalla on tähän saakka ollut valttina nuoruus. Matkapuhelinmarkkinoiden takkuilu pakottaa kuitenkin silmäilemään väliin jääneitä kohderyhmiä. Vanhemmassa ikäryhmissä matkapuhelimen käyttö on vähäisempää kuin nuoremmissa.
(Lähde: Lapin Kansa)

Mitähän tuosta tulee?[/u]

menza
18.06.02, 21:07
Toihan on ihan hyvä homma, että vanhemman sukupolven ihmisetkin otetaan huomioon. Toisaalta minkä ikäisille tämä on oikeasti tarkoitettu? Ainankin minun ukki käyttää nokia 3310:llaa, mummo käyttää nokia 5110:llaa ja toinen mummo käyttää 1610:llaa. Ja kaikki ovat 60-65 vuotiaita, eli olisiko tämä siemensin puhelin tarkoitettu joillekkin 80-100 vuotiaille? Tietenkin riippuu paljon ihmisen kunnosta ja näöstä, mutta yleisesti nuo 60 vuotiaat ovat vielä ihan hyvä näköisiä ja osaavat pienmpi nappuloisia ja näyttöisiä puhelimia käyttää.

P.S Ei sitten aloiteta mitään juupas-eipäs keskustelua tämän minun viestini takia!

3.1415926
18.06.02, 21:28
Ihan hieno hommahan tuo on että puhelimia tulee myös 80-100 vuotiaille, nimittäin mun isovanhemmat ovat molemmat yli 80 ja niillä on yhteinen A1018. Mutta jos katsotaan asiaa vähän lähempää, niin kyllähän ne vanhemmatkin ihmiset varmaan osaa pieniäkin näppäimiä tökkiä. Eli Siemens vain luulee että vanhukset tarvitsee suuria näppäimiä ja suurta näyttöä, vaikka todellisuudessahan ne tarvitsisi puhelimiinsa paremman käyttöliittymän, sillä nimenomaan tämä voi monelle vanhukselle olla liian pelottava ja sokkeloinen, siemens ei tajua että vanhukset pelkää kaikkia teknisiä vempaimia. Jos joku todella haluaisi tehdä vanhusystävällisen matkapuhelimen, niin siitä tulisi karsia kaikki mahdolliset herkut, kaikki tekstiviestimahdollisuudet, logot, kalenterit ja pelit, vain puhelinmuistio on ominaisuus jonka voisi jättää.

topiz
18.06.02, 21:51
Hmm... keskeiset toiminnot päävalikkoon (mm. Puhelinmuistio, viestit) ja sitten harvoin käytetyt muihin valikoihin (esim pelit, herätyskellot, ym härpättimet "Lisätoiminnot" valikkoon) ja lisäksi vielä simppeli "Asetukset" valikko.

3.1415926
18.06.02, 22:09
:D :) :( :o Topiz:
Eikä ne puhelinmuistiot ja viestit jo ole päävälikossa!! Mutta miksi panna tämä kaikkiylimääräinen sälä lisätoiminnott valikkoon, jos mummot ei kuitenkaan tarvitse. Pelkkä puhelinmuistio riittäisi aivan mainiosti, sillä kuinka monta tekstiviestiä 80-100 vuotias mummo/vaari esimerkiksi vuodessa lähettelee ja sitäpaisti ne voi saada aivan sekaisin kun yrittää tekstiviestien kirjoittamista opettaa niille. Riisuttu puhelin olisi kyllä aivan riittävä vanhukselle, se on tärkeää että vanhukset tietää kaikki puhelimen valikoiden sopukat, jotta ne voi tuntea sen omakseen, niinkuin ne myös tuntee tavallisen lankapuhelimen.

Zamboni
18.06.02, 22:38
Mummollani ei ole kännykkää eikä ole koskaan ollutkaan, vaikka sitä hänelle olemme suositelleetkin.
Luulisi, että oppii käyttämään puhelinta kohtalaisen nopeasti.
Oppi käyttämään tietokonetta "hyvin" n. 2kk. :P

topiz
18.06.02, 22:47
:D :) :( :o Topiz:
Eikä ne puhelinmuistiot ja viestit jo ole päävälikossa!! Mutta miksi panna tämä kaikkiylimääräinen sälä lisätoiminnott valikkoon, jos mummot ei kuitenkaan tarvitse. Pelkkä puhelinmuistio riittäisi aivan mainiosti, sillä kuinka monta tekstiviestiä 80-100 vuotias mummo/vaari esimerkiksi vuodessa lähettelee ja sitäpaisti ne voi saada aivan sekaisin kun yrittää tekstiviestien kirjoittamista opettaa niille. Riisuttu puhelin olisi kyllä aivan riittävä vanhukselle, se on tärkeää että vanhukset tietää kaikki puhelimen valikoiden sopukat, jotta ne voi tuntea sen omakseen, niinkuin ne myös tuntee tavallisen lankapuhelimen.

No tekstiviestejä ei kyllä tule mikään valmistaja enää poistamaan puhelimistaan. Opetelkoot ite kirjoittamaan, siinäpä ei voi mennä sekaisin. :D Kellon voi vielä puhelimeen jättää tietty. Ja edelleen painotan selkeitä navigointinäppäimiä ja hyvää logiikkaa, sekä erillisiä luurinäppäimiä.

MJ
18.06.02, 22:52
Ainankin minun ukki käyttää nokia 3310:llaa, mummo käyttää nokia 5110:llaa ja toinen mummo käyttää 1610:llaa.
Tuohon vaan että niilä puhutaan mitä on. Nyt Euroopassa (siis. muuallakin kuin Suomessa) on tultu siihen tilanteeseen, että nää mummut on ainoita potentiaalisia uusia asiakkaita.

Tämä on valtava bisnes niin kännykävalmistajille, kuin operaattoreillekin. Vanhuksilla on ostovoimaa, ja he ovat valmiita maksamaan hyvistä laitteista. Luottohäiriötkäät eivät ole ongelma.

Todella hyvä uutuus

Sonic
18.06.02, 23:32
Minun mummini käyttää Nokian 3330:aa.

Opza
19.06.02, 01:47
Kyllä sitä vähän nuoremmatkin (lue >50v.) mielellään käyttä(si)vät vähän isompi näppäimistä&näytöllistä yksinkertaisella käyttölogiikalla varustettua luuria. Olen kuunnellut vanhempien kansalaisten valitusta nykyisistä puhelimista, kun ne on niin pieniä, monimutkaisia ja varustettu aivan liian monella ominaisuudella. Hyvä juttu siemenssille! ja vanhuksille (toivottavasti :roll: )

Edit:typo

Mantere
19.06.02, 01:57
Minun mummoni, 90v on vuodenosastolla ja kirjoittaa tekstiviestejä jopa, aina silloin kun ulos sairaalan sisältä menee.
Kuulemani mukaan suurempi teksti, parempi tarkkuus ja kovempi värinä olisivat plussaa.
Mummollani on 6150, 3310 oli hetken mutta siinä ei ollut mitään logiikkaa kuulemma. Pankkiautomaattimainen, joka näppäimen vieressä oleva teksti on mukavampi ymmärtää :wink:

3.1415926
19.06.02, 02:04
Voihan noita teräsvanhuksiakin olla, mutta kaikki vanhukset ei välttämättä suhtaudu uuteet tekniikkaan noin avoimin mielin, joten tuo siemens vaikuttaa kyllä aika lupaavalta kunhan siitä vielä saataisiin kaikki "turha" pois ja valikkorakenne loogiseksi.

Parempi tietenkin olisi jos SE julkaisisi oman mummokännyn :P

Mantere
19.06.02, 02:15
Parempi tietenkin olisi jos SE julkaisisi oman mummokännyn :P
Ehkä kuitenkin wanhat suomalaiset kääntyvät mielummin edes näennäisesti suomalaisen puoleen kuin hurrin... Kenties Me olemme jo tarpeeksi kansainvälisiä ettemme muistele hurreja ja ryssiä pahalla :)

Opza
19.06.02, 02:31
emmehän me, emmehän?

-Markus-
19.06.02, 03:02
No nyt se sit on tulossa! Mä oon puhunu/miettiny tätä jo monta vuotta! (En foorumilla)

Ajatuksia omien kokemusten pohjalta. Ukille (91v) olen opettanut GSM-puhelimen käyttöä. (Siis koittanut opettaa... ;) Ensin oli 1611 ja nykyään 3210. Ja liittymänä Aina, joten hinnasto pitäs olla ainakin hallinnassa... ;)

Aluksi tuntui olevan hirveän hankala ymmärtää 1611 jälkeen, että nappulan merkitys muuttuu käyttötilanteesta riippuen. (Vrt 1611, joka toiminnolle oma nappula.) Eli erilliset vastaus ja lopetus-nappulat voisi olla paras ratkaisu.

Puhelin voisi olla jopa aavistuksen nykyisiä esim. 33xx sarjaa isompi, josta seuraa paremmat toiminta-ajat kun akkuteho kasvaa. Näyttö olisi oltava selkeästi isompi ja ennen kaikkea iso fonttinen sekä huomattavan kirkas valaistus. Samoin näppäimet olisi oltava selkeästi isommat ja ehdottomasti isommat merkinnät ja varsinkin aakkoset, jotka ovat avuttoman pienet nykyluureissa.

Soittoääneksi olisi saatava huomattavan kova ja ei liian korkeaääninen hälytys. Ja tietenkään se ei pärähtäisi heti täysille soimaan...

Automaattinen näp.lukko luonnollisesti

Kaiutin oltava selkeä-ääninen ja riittävän "tehokas". Esim. taustamelun mukaan säätyvä äänenpaine voisi olla kätevä.

Ja optiona saisi valita vanhanajan kiekkopuhelinvalitsimen näppäimistön sijaan... ;)

Ja sitten siihen softapuoleen:
Kannattaisi olla varmaan olemassa eri "tason" ohjelmia, eli täysin kuuromykälle oma softansa ja jos aistit vielä jotenkin toimii niin sitten vähän monipuolisempi. Lisäksi olisi hyvä jos niitä voisi muokkailla omien mieltymysten/kykyjen mukaan esim. valtuutetussa huollossa, tietenkin lisähintaan.

En sen enempään ota nyt kantaa mitä siinä pitäis olla tai ei. Eli muokattava ohjelmisto olisi kätevä lisä "seniori-" ja "nörtti"-softien ohella.

Luulisi operaattoreiden puolelta olevan huomattavaa kiinnostusta tälläistä mummopuhelinta kohtaan, koska siellä jos missä on varmasti kasvun mahdollisuutta. Eli varmasti on paljon vanhoja ihmisiä, jotka ei ole luopunut kiinteästä puhelimestaan, koska kännykät ovat niin hankalia laitteita.

Jatkan kun jaksan ja kun on aihetta.

P.S Ukki kävi vasta uusimassa ajokortin ja lääkäri myönsi 5 vuodeksi eteenpäin. Ukki tokaisi siihen: "Anna nyt kerralla kymmenen vuotta, että ei jatkuvasti tarvitse täällä ravata!" ;)

PPS
19.06.02, 09:08
Tuollainen mummo puhelinhan on jo myynnissä.
Se ei vaan ole Siemens vaan Nokia 3510.

Iso näyttö.
Isot näppäimet, vakio kuorilla.
Kovat soittoäänet.
Ei Navia, vaan omat luuri ja toiminto näppäimet.
Perustoiminnallisuus ja hyvät valmiusajat.

Mitähän siihen pitäisi lisätä, jotta olisi jo täydellinen mummo puhelin?

Arsenaali
19.06.02, 10:06
:D :) :( :o Topiz:
Riisuttu puhelin olisi kyllä aivan riittävä vanhukselle, se on tärkeää että vanhukset tietää kaikki puhelimen valikoiden sopukat, jotta ne voi tuntea sen omakseen, niinkuin ne myös tuntee tavallisen lankapuhelimen.

Tämänpäiväisessä uutislehti 100:ssa oli yleisönosastolla joku, ilmeisesti vanhempi henkilö, kirjoittanut että paras kännykkä vanhemmille ihmisille olisi kännykkä jossa olisi vain näppäimet. Eli ei näyttöä "hankaloittamassa" toimintaa, vastaajia, tekstiviestejä, logoja tai muuta turhaa. Kuulemma pitäisi olla mahdollisimman paljon lankapuhelinta muistuttava.

Omasta mielestäni vanhus-puhelimessa voisi olla isot ja selkeät näppäimet ja näyttö. Tekstiviestit kannattaisi myös olla. Mutta muuten sitä toiminnoista riittää varmastikin pelkkä puhelinmuistio.

Sonic
19.06.02, 10:54
Tuollainen mummo puhelinhan on jo myynnissä.
Se ei vaan ole Siemens vaan Nokia 3510.

Iso näyttö.
Isot näppäimet, vakio kuorilla.
Kovat soittoäänet.
Ei Navia, vaan omat luuri ja toiminto näppäimet.
Perustoiminnallisuus ja hyvät valmiusajat.

Mitähän siihen pitäisi lisätä, jotta olisi jo täydellinen mummo puhelin?

Ja minä kun olin siinä uskossa, että tuossa on sama näyttö kuin esim. 3330:ssa. Ei se järin suuri ole. Jos joku vaikka toisi markkinoille puhelimen, jossa olisi 7110:n näyttö ja muuten perusominaisuudet niin sillä voisi olla markkinoita "mummo-osastolla".

vtormane
19.06.02, 10:57
Mulla oli aikanaan ensimmäisenä matkapuhelimena Motorolan Personal Phone nmt-900. Siinä ei ollut näyttöä ollenkaan ja puhelinmuistion virkaa toimitti akun sisäkansi :D Heh, piti aina akku irrottaa ennen soittoa ja yrittää muistaa numero mihin aikoi soittaa...

Näppäimet olivat isot, siinäpä olisi oivallinen puhelin vanhuksille.

Arsenaali
19.06.02, 11:24
Ja minä kun olin siinä uskossa, että tuossa on sama näyttö kuin esim. 3330:ssa. Ei se järin suuri ole. Jos joku vaikka toisi markkinoille puhelimen, jossa olisi 7110:n näyttö ja muuten perusominaisuudet niin sillä voisi olla markkinoita "mummo-osastolla".

Eikös 3510:ssa ole sama näyttö kuin 6210:ssa(= sama kuin 7110:ssa?)?

=Henkkis=®
19.06.02, 11:28
Pieni sen täytyy olla... Vaarini on yli 70 ja sillon kuin mulla oli 8210 se kattos tätä ja kysys, mikä malli numero tää on 8210. 1kk myöhemmin kävin katsomassa vaarini kas kummaa se oli mennyt ostamaan 8210... Eli v. 1923 syntynyt ja halus pienen puhelimen, jos 8210 ole pieni ja pieni näyttö ihme. Eli kyllä vanhuksille kelpaa pieni ja pieninäyttöinen ja näppäiminen puhelin...

PPS
19.06.02, 11:57
Ja minä kun olin siinä uskossa, että tuossa on sama näyttö kuin esim. 3330:ssa. Ei se järin suuri ole. Jos joku vaikka toisi markkinoille puhelimen, jossa olisi 7110:n näyttö ja muuten perusominaisuudet niin sillä voisi olla markkinoita "mummo-osastolla".

Eikös 3510:ssa ole sama näyttö kuin 6210:ssa(= sama kuin 7110:ssa?)?

3510:ssä on samankokoinen näyttö kuin 6310:ssä, sama resoluutio ja koko. 6210:ssä on pienempi resoluutio, fyysinen koko lienee sama (en ole varma). 7110:ssä on sama resoluutio kuin 3510:ssä, mutta fyysisestä koosta en tiedä. 3310:ssä on pienempi resoluutio ja fysiinen koko kuin 3510:ssä.

Resoluutiot:
3310, 3330, 8310, jne. => 48x84
3510, 7110, 6310, jne. => 96x65
6210 => 96x60

Mantere
19.06.02, 12:48
Kyllä tuo näyt;n koko riippuu ihan käyttäjästä, iällä kuin iällä, jotkut näkevät paremmin kuin toiset, mutta vanhemassa polvessa jo ongelmaksi muodostuu että joko nähdään tai sitten ei nähdä yhtään mitään...

Axe
19.06.02, 16:17
[

Tämänpäiväisessä uutislehti 100:ssa oli yleisönosastolla joku, ilmeisesti vanhempi henkilö, kirjoittanut että paras kännykkä vanhemmille ihmisille olisi kännykkä jossa olisi vain näppäimet. Eli ei näyttöä "hankaloittamassa" toimintaa, vastaajia, tekstiviestejä, logoja tai muuta turhaa. Kuulemma pitäisi olla mahdollisimman paljon lankapuhelinta muistuttava.

Vanhalle foorumille kirjoittelin että tälläinen yksinkertainen puhelin olisi varmasti myyntimenestys!
Ihan normaalin "vanhan" lankapuhelimen näköinen mutta silti GSM.
Tiedän asiasta jotain koska olen opettanut mummoa(yli 80V) käyttämään puhelinta jo piiiiiitkän aikaa...

riku
19.06.02, 18:45
Mun mummo ei ainakaan suostu ottaan muuta kun nokian. Nyt sillä on 8110 ja valittaa, että on liian vaikea käyttää..

Cheich
19.06.02, 18:52
Tosiaankin pitäisi olla selvempiä puhelimia vanhuksille!! Olin kyläilemässä mummoni luona ja faija soitti ja käski antaa äitillesä... Ojensin puhelimen mummolle ja tämä pyöritteli sitä hölmön näköisenä vähän aikaa ja sitten kysyi että mitenkäs päin tätä pidetään... :roll:

Aero
19.06.02, 19:07

Aivan, meiänki mummi aina ihmettelee että mitenpäin tätä nyt pidetään kun joku kysyy häntä soittaessaan mun puhelimeen (esim. mutsi).

O.J.
19.06.02, 21:12
Isälläni(68v) on käytössä samanlainen T20 kuin mulla. Viestejä ei käytä, osaa lukea ne kuitenkin, mutta puhelinmuistion käyttöön on oppinut. Näyttöä sanoo vähän turhan pieneksi, mutta aktiiviläppää kehuu. Lisäksi _yllätys_ käyttää äänivalintoja ja hänen mielestään ne ovat todella käyttöä helpottavia :)

Juzt
20.06.02, 00:08
Kun vanhuksista puhutaan pitää käsittääkseni näytön koko mitata senteillä eikä pikselellä kuten nyt tunnutaan tekevän. Tiheä pikselisissä fontti on usein jopa pienempää kuin "pienemmissä".

Markkinoita varmasti on selkeille peruspuhelimille, onhan lankapuhelimistakin niitä 5*5 senttisillä näppäimillä varustettuja ihan yleisesti vanhus käytössä. Olen kuullut valituksia liian pienistä puhelimista jo pitkään ja kokoajanhan nuo tuntuvat pienenevän entisestään, vaikka kai se raja jossain tulee vastaan.

personal jesus
20.06.02, 14:50
Kenties Me olemme jo tarpeeksi kansainvälisiä ettemme muistele hurreja ja ryssiä pahalla :)
Ketkä ovat, ketkä ei...asialla ei sitäpaitsi ole välttämättä mitään tekemistä kansainvälisyyden kanssa.

personal jesus
20.06.02, 14:51
Omat isovanhempani osaavat vain soittaa ja vastaanottaa puheluita 1631:llä ja 3110:lla, sekin ilman puhelinmuistion käyttöä. Heillä ei todennäköisesti riitä kapasiteettia muuhun.

Saukki
20.06.02, 16:35
Minulla isäni joka on osin vanhus luokkaa niin on 3310, ei käytä mitään muuta kuin soittamista ja soiton vastaaottamista ja joku aika sitten opetin sen viestejä kirjoittamaan niin osaa senkin mutta ei se muita ominaisuuksia siinä osaa käyttää, soittoäänen voimakuuttakaan joka on täysillä koska hän ei aina sitä ilman sitä kuule osaa vaihtaa yksin jos ei sille opeta sitä kädestä pitäen, suurempaa tekstiä hän myös kaipaa ja suurempia näippäimiä.

No vanhempia ihmisiä on monenlaisia

Siis kännykkä joka suunnataan tälläisille ei nykyisillä kännyköillä kunnolla pärjääville vahuksille pitäisi olla selainen että siinä on mahdollisuus kovempiin soittoäänen voimakuuksiin, suuret näppäimet, iso näyttö ja turhat ominaisuudet poissa ja mahdollisimman yksinkertainen valikkoselaus ja muutenkin yksinkertainen.

Gospelist
20.06.02, 22:27
Minun mummoni, 90v on vuodenosastolla ja kirjoittaa tekstiviestejä jopa, aina silloin kun ulos sairaalan sisältä menee.
Kuulemani mukaan suurempi teksti, parempi tarkkuus ja kovempi värinä olisivat plussaa.

Huoh. Osaisipa mun äitini kirjoittaa tekstareita. Tai ylipäätään käyttää puhelintaan edes hieman enemmän kuin lankapuhelimaisiin toimintoihin, eli esim tallentaa siihen numeroita...

Nehän ne varmasti olisivatkin. Toivottavasti Siemens onnistuu luomuksessaan ja toivottavasti muutkin valmistajat innostuvat ideasta.

-Markus-
21.06.02, 00:33
Toivottavasti Siemens onnistuu luomuksessaan ja toivottavasti muutkin valmistajat innostuvat ideasta.

Se olisi suotavaa. Ja jostakin se on Nokiankin koitettava löytää niitä kasvun mahdollisuuksia.

(Miksi kaiken pitää aina kasvaa??? Eikö voitais olla ihan näissä.)

jalmari
21.06.02, 00:38
Minulla isäni joka on osin vanhus luokkaa niin on 3310, ei käytä mitään muuta kuin soittamista ja soiton vastaaottamista ja joku aika sitten opetin sen viestejä kirjoittamaan niin osaa senkin mutta ei se muita ominaisuuksia siinä osaa käyttää, soittoäänen voimakuuttakaan joka on täysillä koska hän ei aina sitä ilman sitä kuule osaa vaihtaa yksin jos ei sille opeta sitä kädestä pitäen, suurempaa tekstiä hän myös kaipaa ja suurempia näippäimiä.

No vanhempia ihmisiä on monenlaisia

Siis kännykkä joka suunnataan tälläisille ei nykyisillä kännyköillä kunnolla pärjääville vahuksille pitäisi olla selainen että siinä on mahdollisuus kovempiin soittoäänen voimakuuksiin, suuret näppäimet, iso näyttö ja turhat ominaisuudet poissa ja mahdollisimman yksinkertainen valikkoselaus ja muutenkin yksinkertainen.

Muutaman pisteen ja pilkun olisit saanut laittaa lisää, niin olisi ollut vähän mukavampi lukea (no, en nyt mikään nero itsekään ole kieliopissa). :roll:

Mantere
23.06.02, 12:32
Huoh. Osaisipa mun äitini kirjoittaa tekstareita. Tai ylipäätään käyttää puhelintaan edes hieman enemmän kuin lankapuhelimaisiin toimintoihin, eli esim tallentaa siihen numeroita...

Ei osaa minunkaan äitini, 40v, mutta mummoni, 90v osaa tehdä kaiken mahdollisen mitä vain opetan, ja puhelimen manuaali yöpöydällä lukemiseksi :lol:

Anonymous
23.06.02, 12:59
Ja onhan tästä varmasti apua muillekkin. Mm. Kehitysvammaiset ja huononäköiset ihmiset..

Sutipop
23.06.02, 13:13
Eikös 3510:ssa ole sama näyttö kuin 6210:ssa(= sama kuin 7110:ssa?)?

mun mielestä kylläkin 6210:ssa on pienempi näyttö kuin 7110:ssa,voin tietysti olla väärässäkin

Anonymous
23.06.02, 13:14
Eikös 3510:ssa ole sama näyttö kuin 6210:ssa(= sama kuin 7110:ssa?)?

mun mielestä kylläkin 6210:ssa on pienempi näyttö kuin 7110:ssa,voin tietysti olla väärässäkin[/quote]

7110:ssa on isompi näyttö kuin 6210:ssa. Taitaa olla yksi Nokian suurimmista, ellei jopa suurin etunäyttö myynnissä olevista puhelimista.

Anonymous
23.06.02, 13:42
3510:ssä on TARKALLEEN sama näyttökoko kuin 7110:ssa. Eli tällä hetkellä NOKIALLA on markkinoiden suurin näyttö 3510:ssä

Edit: Vaikka uudella foorumilla saakin hienoja effektejä, emmehän käytä niitä turhaan, size ja color poistettu pyynnöstä.

jalmari
23.06.02, 15:28
Mainitaan nyt nuo luvutkin: resoluutio 6210:ssa 96x60, 7110:ssa 96x65 ja 3510:ssa 96x65 pikseliä.

JS
23.06.02, 19:09
Meiän mummilla ja papalla on 3210. Mummini osaa sitä käyttää ihan hyvin, tosin navi-näppäin saa moitteita. Samoin T9. Pitää muuten puhelimesta, tosin näppäimet saisivat olla isot pehmeät kumi nappulat, 3210:n muoviset on kuulemma huonot. Valikoissa se pyörii kuin vanha tekijä. Pappani sen sijaan kaipaisi kuulemma puhelinta jota ei saa "sekaisin". Sen mielestä siinä ei tarvitse olla kuin puhelinmuistio, hyvä näyttö sekä iso fontti sekä mummille tekstiviesti-valikko. Papan mielestä mummi kuulemma tarvitsee sitä.
Itse pitää 3210:aa liian vaikea käyttöisenä. Tässä pari viikkoa sitten valitti viimeksi kun oli menossa kaupoille ja mummini tunki puhelimen väkisin mukaan. Sitä kuulemma tarvitsee "jos vaikka hätä tulee". Ainoa ongelma oli että pappani ilmoitti unohtaneen lähes kokonaan miten puhelinta käytetään.

sarkku2002
24.07.02, 14:34
Mainitaan nyt nuo luvutkin: resoluutio 6210:ssa 96x60, 7110:ssa 96x65 ja 3510:ssa 96x65 pikseliä.

Ettekste tosissaan älyy..!!! sama resoluutio mutta ei saman kokonen... niinku mmxmm= millimetri x millimetri.. ei oo sama..

erkkipasi
24.07.02, 22:52
mun mummolla ei koskaan tule olemaan kännykkää!!!

3.1415926
01.12.02, 23:31
Missä ehkä pari kolme vuotta vanhassa käytetyssä puhelimessa on näytössä iso fonttikoko ja muutenkin helppo käyttöliittymä, hinta vois olla noin 40-50e valmistajalla ei ole väliä kunhan se on nokia tai joku muu. Lisäksi olis kiva jos siinä puhelimessa ei olisi lonksuakkuongelmaa tai ongelmia näytön kanssa.

pahkis
02.12.02, 00:11
Tuollainen mummo puhelinhan on jo myynnissä.
Se ei vaan ole Siemens vaan Nokia 3510.

Iso näyttö.
Isot näppäimet, vakio kuorilla.
Kovat soittoäänet.
Ei Navia, vaan omat luuri ja toiminto näppäimet.
Perustoiminnallisuus ja hyvät valmiusajat.

Mitähän siihen pitäisi lisätä, jotta olisi jo täydellinen mummo puhelin?

Ostin isänpäivälahjaksi tuollaisen, ja nuo soittoäänet on kyllä kaikkea muuta kuin kovia, ainoa häly, jonka siihen isälle voi laittaa, on se lankapuhelinta muistuttava, ja täysillä. Kaikki muut ovat sarjassamme "emmie tuota kuule". Ja kyllä itseänikin hämmästytti noitten soittoäänien vaimeus. (Prkl, meni vielä rahat ihan hukkaan kolmen ladatun soittoäänen kohdalla :( )

Isäni käytti pitkään Alcatelin OneTouchia, ja joku samankokoinen olisi nytkin hyvä. Lainasin uuden puhelimen tuloon asti hänelle omaa R380S:ni, ja hän tykkäsi siitä muuten, mutta meni puihin heti, kun sattui lukemaan käyttöohjetta, ja älysi, että siitä aukeaa kansi ja siellä on vielä "toinen" näyttö ;-P Ericssonin valikot hän oppi lähestulkoon heti, mutta Nokialainen on vieläkin vähän hakusessa, vaikka on käyttänyt sitä jo pidemmän aikaa (eli se siitä Erkin vaikeakäyttöisyydestä).

Ja äitimuorin mielestä koko ei saisi 3510 pienempi olla, näyttö saisi olla isompi, valitti myös hiljaisia soittoääniä, ja takakansi saisi olla karheampi tai kuminen (tai jotain), ettei olisi niin liukas pidellä. Hmm, eikös Esa voisi kohta pyytää foorumille konsultointipalkkiota matkapuhelinvalmistajilta, ja pistää tuotot seuraavan tapaamisen järjestelyrahastoon :)

Late
02.12.02, 00:50
Meitsin isovanhemmilla on 3210 ja käyttö sujuu ainakin vaarilta tosi hyvin. Opetus ja kertaus on siis toiminut.:)
Nyt onkin sitten ikävä tilanne sinänsä että 3210 vetelee kuulemman viimeisiään joten uutta tarttis ruveta hommaamaan heille.

-Vielä noista "vanhus puhelimen" vaatimuksista:
-ISO ja SELKEÄ näyttö
-Sopivan kokoinen laite, semmonen että pysyy kädessä ja menee tehokkaampi akku ja iso näyttö kiinni runkoon
-Selkeät ja sopivan kokoiset näppäimet
-Tarpeeksi tehokas kuuloke, kuuluvat soittoäänet ja tehokas värinä
-Hyvä taustavalo ja kontrasti
-Selkeä valikko rakenne, mielestäni se kyllä jo löytyykin nokiasta
-Sillä pitää pystyä puhumaan ja lähettämään tekstiviestejä, sekä tallentamaan helposti numeroita, varmaan kellokin on ihan jees vanhemmillakin ihmisillä.

Toki jollain seniorilla voi olla vaatimuksia ominaisuuksien puolesta, esim laskin..(?) Mutta uskon että noilla vaatimuksilla rakennettu laite menisi todella hyvin kaupaksi. N2100 ottaa vähän oikeaa suntaa mutta siinä on turhaa sälää, eli turhat pois (lue chat, näytönsäästäjät ym.) ja isompi näyttö ja näppäimet + vähän lisää kokoa teksi siitä ihan mainon vaihtoehdon. (Olihan tossa oikeastaan aika paljon muutoksia...) :b

3.1415926:lle vielä semmonen kommentti että noi SE:n vehkeet sopii käytettävyydeltään, ja oikeastaan kaikilta muiltakin osin vanhuksille korkeintaan verkonpainoksi.
-Jos siihenkään. :)

Aero
02.12.02, 07:54
3.1415926:lle vielä semmonen kommentti että noi SE:n vehkeet sopii käytettävyydeltään, ja oikeastaan kaikilta muiltakin osin vanhuksille korkeintaan verkonpainoksi.
-Jos siihenkään. :)

Millä ton perustelet?

3.1415926
02.12.02, 08:56
3.1415926:lle vielä semmonen kommentti että noi SE:n vehkeet sopii käytettävyydeltään, ja oikeastaan kaikilta muiltakin osin vanhuksille korkeintaan verkonpainoksi.
-Jos siihenkään. :)N 3210 voisi muuten olla täydellinen mummopuheli jos sen näytössä olis isompi fonttikoko ehkä jopa E R310 saattaa olla parempi isomman valikkotekstin ja isojen näppäinten takia.

Late
02.12.02, 10:20
Millä ton perustelet?

Taisi olla lähinnä tarpeeton piikitys. Mielestäni SE:n softat on aika suolesta edelleen, kyllä se motorolan pieksee mutta siihen se sitten jääkin, eli näkisin että siemens / nokia menee senior luurina paremmin käytettävyytensä puolesta. Tämä tietenkin riippuu käyttäjästä.

-Sori taisin olla turhan väsynyt eilen kirjottaessani tuon asiattoman kommentin.

Nimierkillä, Traumoja T10:stä

Aero
02.12.02, 16:12

No hei haloo... T10, ihan yhtä paska kun 2110 tjsp. :) Ja täytyy kyllä olla täysidiootti jossei älyä erkin käyttistä. Mummulla on T28 ollut jo vaikka kuinka kauan ja pärjää todella hyvin, eikä ole ollut mitään "ymmärtämisvaikeuksia" :)

Nica
02.12.02, 16:41
Kyllä jos nokialta tulisi vastaava, niin mummolle ostaisin sellaisen välittömästi!

Hänellä on nyt minun vanha 5110, mutta akku rupeaa vetelemään viimeisiään. Akku tuohon sitten taas maksaa pienen omaisuuden...

Tarpeen olisivat kuulemma seuraavat ominaisuudet:
-NOKIA
-Tekstiviesti
-Hyvin valaistu, suuri näyttö
-Puhelinmuistio
-Soitonsiirto
-Logo-mahdollisuus (!)

Muut ominaisuudet ovat kuulemma markkinointikikkoja... ;)

moon
02.12.02, 19:15
Anteeksi pikku hyppy aiheesta, mutta ...

Vanhoille ihmisille on ihan tutkimusten mukaan hyväksi vaivata päätään pikku "muistamisilla" päivittäin. Siksi esim. puhelinmuistion voi vaikka unohtaa vallan. Kyllä se on ihan hyvä kerrata koko ajan niitä 5-10 numeroa johon yleensä soittelee.

Mä kannatan tätä:
Suuret näppäimet, merkkiäänet näppäimille, hyvä sormituntuma näppäimissä ja ei välttämättä näyttöä ollenkaan vaan vaikka pari lediä ;-)

muokkedee
02.12.02, 20:26

Onhan se hyvä vaivata päätään vaikkapa tuolla tavalla, mutta sellaista puhelinta ei tule nyt heti mieleen (GSM), missä ei olisi puhelinmuistiota. Toisekseen minä muistan tasan kaksi numeroa ulkoa (koti ja oman numeroni).

3.1415926
02.12.02, 21:01
Toisekseen minä muistan tasan kaksi numeroa ulkoa (koti ja oman numeroni).Mä taas muistankin lähemmäs kymmenen

Thelmi
02.12.02, 21:15
Jaahas.. Mun isovanhemmillani on muistaakseni kaikilla 3210 ja eivät kyllä niitä halua vaihtaa pois. Osaavat käyttää 3210:ä ihan hyvin ja vähän piti silloin alussa niitä opastaa, mutta kyllä se siitä ja näyttö ja näppäimistö tuntuu olevan ihan tarpeeksi isoja heille.

Ewert Oktan
02.12.02, 22:02
Kaikille ilmainen idea, kunhan maksusta sovitaan:

( Iso ) puhelin suurilla näppäimillä ja selkeällä näytöllä. Ominaisuuksina puhelun vastaanotto ja soitto sekä tekstiviestit. Ei muuta.
Maailmassa on hyvin monta käyttäjää, niin siviilissä kuin teollisuudessakin, jotka eivät tarvitse muuta, kuin puhelimen, joka on puhelin.

(Isälle tuollainen olisi passeli, sillä hän ei suostu opettelemaan uusien vempaimien käyttöä - esim. työkäytössä oleva tietokone lyödään suoraan Windows:ista kiinni, paljon nopeampaa ja on se ennenkin kestänyt, niin itsellä kuin muillakin)

sovelias
02.12.02, 22:06
esim. työkäytössä oleva tietokone lyödään suoraan Windows:ista kiinni, paljon nopeampaa ja on se ennenkin kestänyt, niin itsellä kuin muillakin)Mietin hetken. Meinasin sanoa että niinhän se yleensä (siis windowsista sammutetaan) mutta tarkoitit varmaan että virtanapista virrat pois, tosin nykään moni kone sammuttaa siitä myös ihan hallitusti.

Ewert Oktan
03.12.02, 15:51

Jeps, tarkoitin, että kone lyödään suoraan "juoksusta" kiinni - vähän sama kuin satasen vauhdista kässäriä ja ovi auki. :)

Bustis
03.12.02, 16:35
Anteeksi pikku hyppy aiheesta, mutta ...

Vanhoille ihmisille on ihan tutkimusten mukaan hyväksi vaivata päätään pikku "muistamisilla" päivittäin. Siksi esim. puhelinmuistion voi vaikka unohtaa vallan. Kyllä se on ihan hyvä kerrata koko ajan niitä 5-10 numeroa johon yleensä soittelee.

Mä kannatan tätä:
Suuret näppäimet, merkkiäänet näppäimille, hyvä sormituntuma näppäimissä ja ei välttämättä näyttöä ollenkaan vaan vaikka pari lediä ;-)
Tiedoksi, että kaikissa puhelimissa on toistaiseksi myös numeronäppäimistö, eli osoitekirjaa ei ole pakko käyttää. Kunnon näyttö (ja käyttöliittymä) neuvoo käyttäjäänsä, eli sille kyllä on tarvetta, kunhan siitä saa selvää.

Yksikkö
03.12.02, 17:40
mun ukilla on motorola v50 ja samsung t100

4mobile.net
05.12.02, 14:40
Keksiikö kukaan (muita hyviä?) syitä, miksi tässä ketjussa kuvattua puhelinta ei ole jo markkinoilla:

Ei kai minkään valmistajan suunnittelijat ole niin tyhmiä etteivät osaisi kaivaa esille esim. standardeja, joissa on ohjeita miten kannattaa suunnitella tuote jos käyttäjän "aistiresurssit" ovat jostain syystä alemmat, esimerkiksi ikääntymisen myötä. (toki vakavia puutteita on tavallisissakin puhelimissa: vieläkin näkee uusia puhelimia, joissa ei voi siirtyä riviltä toiselle kun kirjoittaa tekstaria - eikä kyse ole kuulemma mistään patentista!!) Ja kyllä meikäläisen Motorolat ovat käytettävyydeltään aivan luonnonsuolesta...

Ja joku meistä voi sairastua milloin vaan johonkin verkkokalvon rappeumatautiin tai tuulla kuuroksi. Mitä puhelimia haluisitte käyttää em. tilanteissa? Side vaan silmille ja soittelemaan... Ja kuurolle ei välttämättä värinä riitä, puhelimen pitäisi myös esim. välkkyä. Ja eikö parkinsonin taudissakin kädet väbäjä aika kovasti? Sitä lienee hankalampi simuloida jos ei vedä kunnon kännejä. Luulen että muutama on esimerkiksi joskus em. tilassa soittanut/lähettänyt tekstarin väärään numeroon.

Olen jonkin verran perehtynyt ikääntyneiden asumisen kehittämiseen ja nimenomaan käytettävyyden kehitys etenkin ikääntyville ja muille joilla aistit eivät ole keskimääräisellä tasolla, kiinnostaa.

Joku markkinointi yms. syy tässä on pakko olla takana. Toisaalta, luulisi kuitenkin että sellaiset valmistajat jotka tulee kaukana Nokian perässä, uskaltaisivat ottaa riskin, joka _ehkä_ on, että menettää maineensa "mummovaaripuhelimien" valmistajana. Joku DjEsko tyylinen yksinkertainen retro-design voisi kyllä upota nuoriinkin ja nille jotka eivät juokse yleisen teknohuuman perässä. Yksi syy on varmaankin myös se että valmistajat pelkäävät että seniorit eivät välttämättä osta uutta puhelinta niin usein ja - ja kenties haluavat kokea olevansa nuoria yms. Varmasti Nokia ja muut ovat tehneet tutkimusta ikääntyneiden tarpeista.... Silti ihmetyttää jos kyse on em. peloista....

Tämä nyt ei liity kauheasti asiaan, mutta jos verotulot (--> _ehkä_ paremmat palvelut ikääntyneille) kasvavat tällaisen strategian ansiosta niin ei Nokiaa voi syyttää senioripuhelimien puutteesta - tehkööt Siemens tai joku muu ko. puhelimet. Ei Nokia mikään Sosiaali- ja terveysministeriö ole - joskus joku kun on moittinut Nokiaa siitä että se ei tee ikääntyneille puhelimia.

Periaatteessahan laite pitäisi olla sellainen että se sopii kenelle vaan. Liian helposti unohdetaan tällainen mahdollisuus ja rajataan tietyt asiat pois heti alussa kun valitaan jokin tietty lähtökohta tuotteen malliksi. Seuraava on vain heitto - tästä löytyy varmasti kritiikin aiheita - tarkoitus on vain kuvata "Design for all" -ideaa:

Sellainen puhelin, jossa olisi koko etupuolen kosketusnäyttö voitaisiin helposti ohjelmoida erilaisille käyttäjille. Niille jotka haluavat www-selaimen ruutuun voisi olla oma käyttöliittymä jonka saa vaikka akun alta vaihdettua tms. Näkökyvyltään rajoittuneet voisivat käyttää näyttöä vaikka koko puhelimen kokoisena numerovalikkona. Parkinsonin tautia sairastavat voisivat käyttää päälle liitettävää läpinäkyvää kumimattoa jne.

Tässäkin menin liian pitkälle kun ehdotin tuota näyttöä ratkaisumallina. Idea on siis eka kartoittaa käyttäjän tarpeet - ihan sama kuin missä tahansa suunnittelussa. Ikävä kyllä todellisuudessa ei voida voitontavottelun tai muun järkevän syyn takia ottaa tätä huomioon, mutta kyllä se usein unhotuu ilman hyvää syytäkin :-(

Lisää asiasta löytyy mm. täältä:
"Design for All parantaa ympäristöjen, tuotteiden ja palveluiden käytettävyyttä ja esteettömyyttä kaikille käyttäjille"
http://www.stakes.fi/dfa-suomi/dfatieto.html
EIDD, European Institute for Design and Disability:
http://www.design-for-all.org/ (sivut ovat kesken)

Huh huh...tulipa purettua tätäkin asiaa, joka kyllä mietityttää aika usein täällä kommunikaatioyhteiskunnassa :-)
Olen kuumeessa, joten pahoittelen äpeselvyyksiä...

ps. näytötön puhelin on muuten aivan loistava idea (näin nopeasti ajateltuna) - pitäisi ainoastan tietää ettei linja jää auki - kaikki eivät välttämättä tiedä että linjat ei (kai?) voi enää jäädä auki jos toinen sulkee sen...joku läppä olisi ehkä hyvä... Saisiko kenties muuten jostain puhelimesta modattua valikkonapin pois, niin että vain soitto ja vastaan otto ja ehkä 1-9 numeropaikat toimisi?
ps2. voisi niitä seniorimalleja olla enemmän kuin yksi -- esim. kuulo- tai näköaistien huomioonottaminen jne...