PDA

View Full Version : DNA:n surkuhupaisa "asiakaspalvelu"


Chilavert
29.05.03, 16:22
Seuraavassa karmeaa tarinaa tosielämästä, eli tarinaa DNA:n asiakaspalvelusta.



Kirje postissa minulta DNA:lle 26.2.2003


DNA - Finland Oy
Laskutusneuvonta
PL 58
15101 Lahti


Xxxxx Xxxxxxx
yhteystiedot



Minulla on ollut DNA gprs-internetyhteys 28.1.2003 alkaen. Käytän yhteyttä kotiosoitteessani. Yhteyden kanssa on ollut ongelmia jatkuvasti. Ensimmäinen viikko oli yhtä takkuamista, yhteys toimi harvoin, joinain päivinä yhteyttä ei ollut kuin 1-2 tuntia. Kuulin että teillä oli menossa jonkinlainen laitteistopäivitys niihin aikoihin.
Helmikuun alusta helmikuun 22 päivään yhteys alkoi toimimaan kohtalaisesti, lukuunottamatta ilmeisiä ruuhka-aikoja joka päivä n. klo 15-22.

Nyt 23.02 klo 04.00 alkaen en ole saanut yhteyttä nettiin ollenkaan, lukuunottamatta 25.02. n. klo 06.00 todella hidasta yhteyttä n. ½ tuntia. Joten yhteys on ollut kadoksissa yhteen menoon jo lähes kolme vuorokautta ja jatkuu ties miten kauan. Tein ensimmäisen vikailmoituksen asiakaspalveluunne 25.02.

Olen toiminut näiden gprs-yhteyksien kanssa todella paljon joten tiedän että vika ei ole minun koneessani tai minun koneeni asetuksissa. Niitä en ole muutellut sen jälkeen kun yhteys alkoi pätkimään 23.02. Ja asiakaspalvelunne mukaan teidänkään päässänne ei ole tehty mitään joka vaatisi asetusmuutoksia. Minulla oli joulukuu 2002 - tammikuu 2003 välillä vastaavanlainen yhteys Telialta joka toimi loistavasti DNA:han verrattuna. Harmi vain että he hinnoittelivat itsensä ulos. Telia oli nopeampi ja toimi myös klo 15.00 - 22.00 välisenä aikana, (ilmeisesti ruuhka-aika ?) jota DNA ei ole tehnyt koskaan kunnolla.

Palvelunne on kyllä halpa ja tiedän että halpaa ja hyvää ei yleensä saa missään asiassa. Mutta joku raja palvelun huonoudessakin on asiassa josta pitää maksaa jotain. Kolmen vuorokauden yhtämittainen katkos yhteydessä on aiheuttanut minulle jopa kustannuksia kun en ole päässyt normaalisti mm. pankkipalveluihin.

En aio missään tapauksessa maksaa täyttä hintaa palvelustanne joka on suoraan sanoen ala-arvoista. Joten vaadin gprs kuukausimaksun hyvittämistä ainakin kahdelta kuukaudelta tähän mennessä ja jos ette saa yhteyttä toimimaan yhtään paremmin, en näe syytä maksaa yhtään mitään.

Pyydän kirjallista vastausta asiaan.

Terveisin
Xxxxx Xxxxxxx
yhteystiedot


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 24.3.2003:


Tervehdys !

Lähetin teille 26.2.2003 kirjepostina valituksen gprs:n toimivuudesta. Siitä on nyt 3,5 viikkoa. Vastausta ei ole kuulunut !? Pidättekö asiakkaitanne idiootteina joille ei tarvitse vastata mitään ? Sellainen vaikutelman minulle tulee...
Laskun kyllä näköjään osaatte lähettää (tänään 24.3 tuli postissa), eli raha kyllä tuntuu kelpaavan mutta ei minkäänlainen palvelu asiakkaille ei tule teille mieleen ?

Alla kopio siitä ensimmäisestä kirjeestä.

Haluaisinkin että viimeinkin vastaatte näihin molempiin kirjeisiin.

Ihmetellen asiakaspalveluanne
Tv.
Xxxxx Xxxxxxx
yhteystiedot


Vastaus sähköposti DNA:lta 24.3.2003:

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 2.4.2003:


Teitä ei tunnu edelleenkään ihmeesti kiinnostavan vastata asiakkaanne tiedusteluihin ? Surkuhupaisaa...
Tiedustelisinkin seuraavaksi että 2.4.2003 erääntyvän laskuni eräpäivää on ilmeisesti siirretty koska ette ole vastannut kahteen kirjeeseeni ? Pyytäisin lähettämään varmistuksen eräpäivän siirrosta.

Xxxxx Xxxxxxx

Ps. Alla kopio kirjeestäni ja kysymykseni joihin ette ole vaivautuneet vastaamaan.


Vastaus sähköposti DNA:lta 2.4.2003:

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 2.4.2003:

Automaattiko siellä vastaa sähköpostiini ?
Lukeeko näitä viestejä edes kukaan ?
Voisitteko viimein vastata kysymyksiini ?

Xxxxx Xxxxxxx


Vastaus sähköposti DNA:lta 2.4.2003:

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 2.4.2003:

Ok, nyt minulle riitti.
Asiaa käsitellään seuraavaksi toista kautta.
Jos vaikka sitten kiinnostuisitte asiakkaastanne sen vertaa että vastaisitte.

Terveisin
Syvästi DNA:han pettynyt
Xxxxx Xxxxxxx


Vastaus sähköposti DNA:lta 2.4.2003:


Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Vastaus sähköposti DNA:lta 4.4.2003:



Hei Xxxxx!

Kiitos yhteydenotostasi ja antamastasi palautteesta. Olen todella
pahoillani, ettet ole saanut vastausta lähettämääsi reklamaatioon ja
sähköpostiviesteihin. Harmiksemme sähköpostimme on ollut ikävän
ruuhkautunut. Reklamaatiot käsitellään saapumisjärjestyksessä, ja
ikävä kyllä myös niiden käsittelyssä on ruuhkaa.

Jotta voisin tarkemmin tutkia, missä vaiheessa lähettämäsi
reklamaation käsittely on ja tarvittaessa siirtää laskun eräpäivää.
pyytäisin sinua ystävällisesti kertomaan vielä

- dna-liittymäsi puhelinnumeron
- syntymäaikasi ja
- sopimusnumeron (laskulta).

Kiitos näistä tiedoista jo etukäteen! Jätäthän aiemmat viestit
vastaukseesi.

Aurinkoista alkukevättä toivottaen

Xxxxx Xxxxxxx
DNA Finland Oy /Laskutusneuvonta


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 4.4.2003:


Moi !

Viimeinkin joku ihminen vastaa. Siihen meni vaatimattomat 38
vuorokautta.
Toivottavasti asiani on käsittelyssä. Seuraavassa tiedot jotka pyysit:

044-xxxxxxx puhelinnumero
xx.xx.xxxx synt.aika
xxxxxx sopimusnumero

Pyydän ilmoittamaan mahdollisimman pian uuden eräpäivän laskulleni
xxxxxxxxx
joka erääntyi 2.4.2003.

Xxxxx Xxxxxxx


Vastaus sähköposti DNA:lta 4.4.2003:

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Sähköposti minulta DNA:n asiakaspalveluun 7.4.2003:


Voisitteko vastata 4.4. perjantaina lähettämääni kysymykseen laskun
eräpäivästä ?
Vai kestääkö se toiset 38 vuorokautta, kuten kesti ensimmäinen
vastauksenne ? Ja voisitteko vastata aiemmissa kirjeissäni lähetettyihin
kysymyksiin viimein ? Ymmärtänette että en maksa laskuja yhtään ennen kuin olette
vaivautuneet vastaamaan minulle ?

Kannattaisiko teidän panostaa hieman asiakaspalveluun jos aiotte pitää
asiakkaanne ? Onko 38 vrk vastausaika normaalia teidän mielestänne ?

Xxxxx Xxxxxxx


Vastaus sähköposti DNA:lta 7.4.2003:

Kiitos yhteydenotostasi!

Olemme vastaanottaneet viestisi ja
palaamme asiaan mahdollisimman pian.

Ystävällisin terveisin

DNA Finland Oy
Asiakaspalvelu


Vastaus sähköposti DNA:lta 8.4.2003:

Hei Xxxxx!

Kiitos ilmoittamistasi lisätiedoista. Olen pahoillani, että olet
joutunut odottamaan vastausta sähköpostiisi näin kauan.

Olen nyt siirtänyt laskun xxxxxxxx eräpäivää. Uusi eräpäivä on
22.4.03. Toivottavasti tämä GPRS-palveluun liittyvä asia saadaan
selvitettyä ennen laskun uutta eräpäivää. Tällä hetkellä kyseinen
asia on edelleen käsittelyssä ja sinuun otetaan yhteyttä sitten, kun
asiasta saadaan lisätietoa.

Mukavaa viikon jatkoa toivottaen,

Xxxx Xxxxxxx
DNA Finland Oy /Laskutusneuvonta



Sitten viimein DNA:lta saapui kirje 14.4.2003:

Hyvä Xxxxx Xxxxxxx

Kiitos yhteydenotostanne. Olitte lähettänyt kirjallisen reklamaation koskien ongelmaanne GPRS-yhteyden toimivuutta. Pahoittelen että tuon käsittelyyn on mennyt näin kauan.

Kyseiset ongelmat saattavat johtua siitä että kyseisellä alueella on paljon liikennettä verkossa, josta syystä GPRS-yhteyttä ei aina saa käyttöönsä aikavälejä.

Asiakashallintajärjestelmästämme löytyi tieto että olette ollut aikaisemminkin yhteydessä tuon yhteyden osalta. Pahoittelemme ongelmia joita Teillä on ollut tuon yhteyden toimimattomuuden kanssa ja laitamme tiedon laskutukseen että hyvitetään aiheutuneesta mielipahasta Teille GPRS-lisäpalvelun kuukausimaksu 16,65 euroa laskulta xxxxxxxx.

Katsomme että tämän kirjeen myötä olet saanut tiedon tuon GPRS-verkon ominaisuuksista ja jatkossa tämänkaltaisissa tapauksissa aihetta hyvityksiin ei ole.

Ystävällisin terveisin

Xxxx Xxxxxxx
DNA-Finland
Asiakaspalvelu / tekninen tuki



Asia näytti menneen niin kuin ajattelinkin, DNA tunnusti katkeilun "kuuluvan palvelunsa ominaisuuksiin". Vaikka minua jäi TODELLA kaivelemaan tuo asian vetkuttelu lähes kaksi kuukautta, päätin kuitenkin hyväksyä kk-maksun hyvityksen ja jättää asian siihen.

Mutta sitten 3.5.2003 DNA:lta saapui Maksumuistutus 16,65 eurolle ja laskun numero oli täsmälleen sama joka mainittiin hyvitettävän tuossa edellisessä DNA:n kirjeessä !! Kaikki muut laskut olen aina maksanut eräpäivänä. Kirje seuraavassa:


Hyvä asiakkaamme,

Kirjanpitomme mukaan alla mainittu laskunne on edelleen maksamatta. Kehoitamme Teitä maksamaan laskun välittömästi. Mikäli maksunne on jo matkalla, tämä muistutus on aiheeton. Jos haluatte tehdä maksusuunnitelman, pyydämme Teitä ottamaan yhteyttä luotonvalvontaamme.


Tässä vaiheessa minulta alkoi ymmärrettävästi käämit palamaan ! Lähetin DNA:lle kopiot kaikista asiaan liittyvistä laskuista ja kirjeistä ja laskun kuluistani. Saavat minun puolestani työntää koko GPRS-systeeminsä paikkaan jossa aurinko ei paista ! GPRS on nyt irtisanottu.


Kirje minulta DNA:lle postissa 9.5.2003 :

DNA - Finland Oy 08.05.2003
Laskutusneuvonta
PL 58
15101 Lahti


Lähetitte minulle aiheettoman muistutuslaskun laskusta nro xxxxxxxx (16,65 euroa). Kyseisen laskun olette kuitenkin luvannut hyvittää minulle reklamaationi johdosta. Ohessa kopiot lähettämästänne laskusta ja kirjallisesti lupaamastanne hyvityksestä.
DNA - liittymäni numero on 044-xxxxxxx


Ohessa myös lasku teille kuluista jotka aiheutuivat minulle todistaakseni että teidän muistutuslasku on aiheeton. Kulut ovat postitus- ja kopiointikuluja.

Jos haluatte tehdä maksusuunnitelman, pyydämme teitä ottamaan yhteyden välittömästi.

(Liitteenä lasku)

nhk_
29.05.03, 16:36
Kyllä minä sen olen tiennyt, että ei sinne aspaan pääse puhelimella alle puolikkaan tuntia, mutta päälle kk kirjallisena vetää kyllä aika pohjat... Ei helevett...

Jollemi
29.05.03, 16:41
Kuulostaa ihan normaalilta DNA:n asiakaspalvelulta. Kavereilla kun sattuu olemaan kyseisen lafkan liittymiä niin oon sitä kautta saanu kuulla niiden mahtavasta asiakaspalvelusta.

Anonymous
29.05.03, 16:42
nhk_ kirjoitti:

>Kyllä minä sen olen tiennyt, että ei sinne aspaan
>pääse puhelimella alle puolikkaan tuntia, mutta
>päälle kk kirjallisena vetää kyllä aika pohjat... Ei
>helevett...

Uskoisitko jos sanon että kyllä Aspaan pääsee alta puolen tunnin? Olen nimittäin päässyt eikä tarvinnut odottaakaan yhtään, vahinko etten vaan voi todistaa asiaa mitenkään. Toinen puolustava asia: olen hyvin onnistunut noissa laskuasioissa, kertaakaan ei ole tullut ylimääräisiä veloituksia, ei karhulaskua ja lisäksi eräpäivän siirto elikkä laskutusryhmän vaihto onnistui kertalaakista. Niin että jotain hyvääkin, ehkä olen sitten vaan onnekas, en tiedä. :)

nhk_
29.05.03, 16:46
Uskoisitko jos sanon että kyllä Aspaan pääsee alta puolen tunnin? Olen nimittäin päässyt eikä tarvinnut odottaakaan yhtään, vahinko etten vaan voi todistaa asiaa mitenkään. Toinen puolustava asia: olen hyvin onnistunut noissa laskuasioissa, kertaakaan ei ole tullut ylimääräisiä veloituksia, ei karhulaskua ja lisäksi eräpäivän siirto elikkä laskutusryhmän vaihto onnistui kertalaakista. Niin että jotain hyvääkin, ehkä olen sitten vaan onnekas, en tiedä. :)

Väitän kyllä, että olet sitä kastia jonka kannattaisi tehdä lottoa. ;) Ei ole noin hyvää tuuria ollut koskaan kun sinne olen yrittänyt soitella. Laskujenkin kanssa on ollut sähläämistä edestakaisin aina välillä, vaikka ne olisivatkin ihan ajallaan maksettuja.

mobiilisti
29.05.03, 16:49
Onnittelen kärsivällisyydestä!
Mulla palais käämit ja pari kondensaattoria jo kolmen päivän jälkeen.

Jussi
29.05.03, 16:50
Sen enempää kommentoimatta ja hieman laskutusjuttuja tuntevana;

1. Kirje / sähköposti on todellakin hitain mahdollinen tapa olla yhteydessä mihinkään, ei siis kannata lähestyä tuollaisissa tapauksissa operaattoria kirjallisesti ellei se jostain syystä ole vaadittua. Kirjallisesti lähestyttäessä voidaan myös tulkita, ettei asiakkaan asia ole akuutti; jokainen ymmärtää että jos kyse on todella kovan prioriteetin asiasta, niin on vain oman vastuun välttelyä ellei ole esim. puhelimitse varmistanut kirjelmän perillemenosta. Tietysti, ei kai tuo asia kirjeen lähetyshetkellä ole ollut niin akuutti.

2. Lähes kaikista "julkisista asiakaspalveluiden palauteosoitteista" vastaa robotti. Siitä ei vielä kannata vetää minkäänlaista johtopäätöstä, siitä tiedät vain että viestisi on mennyt perille, eikä jäänyt matkalle. Aika saapumisesta päätöksentekoon (sis. ohjaus oikealle käsittelijälle, asian ratkaisu, kenties ratkaisun hyväksyntä, hyvitys, tms. jutut pitää tehdä ennenkuin asiakkaaseen varsinaisesti ollaan yhteydessä. Voi varmaan olla aikaavievää joskus, etenkin jos hyvityksiä pitäisi jaella asiakkaan "näkemyksen" mukaan). Ei varmaan myöskään kannata ihmetellä sitä, että tuo automaatti tosiaan vastaa jokaiseen viestiin joka sinne lähetetään.

3. Jos olet pyytänyt operaattorilta hyvityksiä ja ne saat mutta oletkin jo kenties maksanut kyseisen kuukauden laskun, niin ei se tarkoita sitä että operaattori ajattelee että "aha, ei se taidakkaan tarvita niitä hyvityksiä" vaan varmastikin saat vastaavan määrän hyviteltynä vaikka sitten seuraavilla laskuilla tai jopa palautuksena tilillesi liikasuorituksena. Tiedän kokemuksesta, että esim. hyvityksen kirjautuminen tuollaiseen reskontra-ohjelmaan (ottaen huomioon että laskun alkuperäinen eräpäiväkin on mennyt aikapäiviä sitten) voi kestää pitkään, jolloin asiakas voi saada karhukirjeen vaikka hyvitys itseasiassa onkin jo tehty. No, soitto asiakaspalveluun varmaan paljastaa miten asian laita on. Kuitenkin hyvityksen summa varmasti pysyy samana, vaikka maksaisikin alkuperäisen laskun ja pyytää hyvitystä kohdistettavaksi sitten jollekin tulevalle laskulle.

No, siinäpä nyt jotai ajatuksia asian tiimoilta. Pääajatus silti on, että on toki kettumaista jos asikkaan esittämän reklamaation käsittely kestää pitkän aikaa. Ehkä tehokkain tapa tuollaisessa tilanteessa voi olla 1. maksaa lasku ajallaan 2. vaatia esim. kahden kuukauden hyvitys GPRS-palvelusta (täytyy kuitenkin pysyä kohtuuden rajoissa, jos GPRS ei ole toiminut 1,5 viikkoon, lienee kuukauden korvaus aika kattona "kohtuudessa".) 3. lähettää operaattorille reklamaatio varustettuna yhteystiedoillasi, henkilötiedoillasi, tilinumerolla jonne odotat "hyvitystä" palautettavaksi sekä päätöksestä ilmoittamista kirjallisesti. Todennäköisesti voit vietellä elämääsi ihan huoletta vaikka kuinka pitkään ja jonain päivänä luukustasi tupsahtaa kirje jossa kiitellään palautteesta, pahoitellaan häiriötä sekä kerrotaan hyvityksen maksamisesta tilillesi. Se, että hyvitys maksetaan tilille tai myönnetään myöhemmin tai jonkun muun kuukauden laskulle ei varmastikaan muuta hyvitettävää summaa mitenkään, joten asiakas ei tässä koe tappioita. Tietysti nuo todistelukulut voivat olla ikäviä, mutta niitähän voi sitten yrittää karhuta operaattorilta, minkä kuitenkin luulen olevan melko turhaa puuhaa.

Canis lupus
29.05.03, 17:22
Kyllä se Dnan asiakaspalvelu on huonoa ja laskutuksen mokailut asiakkaan tappioksi arkipäivää.Aika yleistä myös on että Dnan lupaamia hyvityksiä karhutaan myöhemmin takaisin ja tuntuu että se ei ole sattumaa kaikki vaan eivät viitsi oikaista ja johottaa asiakaspalveluun.
Chilavertin kertomus oli hyvä ja totuudenmukainen.Jos palautteelle annetaan mahdollisuus toimittaa E-mailin kautta on Operaattorin palkattava myös porukkaa niihin vastaamaan.Kohtuullinen aika olisi kai 2-3 päivää.

Jussi
29.05.03, 17:34
Kohtuullinen aika olisi kai 2-3 päivää.
Radiolinjalla antamaani palautteeseen vastaaminen sähköpostilla kesti hieman vajaan viikon. Muista ei kokemusta. 2-3 päivää (vaikka mukava olisikin) lienee turhaan toivottua millä tahansa operaattorilla ellei kyseessä ole joku FAQ-asia kuten "mikä on oletus pin-koodi?".

Anonymous
29.05.03, 17:41
Vaikka dna:n asiakapalveluun soittaa puhelimitse, tiettyjen asioiden hoito vie ikuisuuden. Tein kerran puhelimitse valituksen laskusta ja sen käsittelyyn meni 3 viikkoa. Samanlainen tapaus kun kävi Telialla, asiakasneuvoja korjasi virheen samantien.
Asiakaspalvelun ulkoistaminen ei voi tietää kuin huonoa. Lisäksi asiakaspalvelussa työskentelee selvästi liian vähän porukkaa asiakasmäärään nähden.

Metsis
29.05.03, 20:10
Ei todellakaan anna positiivista kuvaa dna:sta. Onneks en ottanu sitä toiseks liittymäks, vaikka niin meinasinkin.

Radiolinja on vastannut sähköisiin tiedusteluihini parin päivän kuluessa.

Flyer
29.05.03, 20:32
Tuo karhukirjeen lähteminen on todennäköisesti joku vahinko. Tuskin nykyään kun yritetään kaikessa karsia kustannuksi, niin tuskin karhukirjettä lähetetään jos kerran on luvattu hyvittää. Tulee vaan mieleen että se on tietokoneen moka, sillä tuskin kukaan noita karhuja KÄSIN kirjoittaa ja postittaa.

arivi
29.05.03, 20:38
Tulee vaan mieleen että se on tietokoneen moka.......Tietokone ei tee tuollaisia mokia, tietokone tilttaa tehdessään "mokan". Työskentelen itse tietokoneavusteisen työn parissa enkä voisi kuunapäivänä mennä sanomaan esimiehelleni, että tietokone teki näin ja näin. Siis tarkoitan, että virhe on ihmisen tekemässä ohjelmassa tai sitten sitä ohjelmaa ei osata käyttää oikein.

trex
29.05.03, 20:42
Muutama sana kokemuksista Soneran kanssa: Vastauksen saamiseen on kulunut enimmillään 3-4 päivää. Useimmiten vastauksen saa jopa nopeammin - jopa puolessa tunnissa. Noita puolen tunnin tapauksia on sattunut useampikin. Esim. kerran lähetin kyselyn illalla klo 23:n jälkeen ja vastauksen sain ennen puolta yötä. En ollut uskoa silmiäni! :)

Sanomattakin selvää, että olen tyytyväinen. :)

P.S. Soneralla tuntuu olevan tapa, että vaikka lähetän tekstimuotoisen kysymyksen/palautteen, he joissakin tapauksissa vastaavat siihen soittamalla minulle, kirjallisen vastauksen sijaan.

Senior_TG
30.05.03, 10:55
Siis
1. Miksi ihmiset soittelevat asiakaspalveluun! sinne soitetaan ja mangutaan ja itketään. minulla on ollut soneran,telian ja nyt dna liittymä yhteensä noin 7vuotta eikä minulla ole ollut asiakaspalveluun asiaa kuin yhteensä 3 kertaa eli jokaiselle operaattorille kertaalleen ja niissäkin 2 tapauksessa olen kysynyt puk-koodia! ihme touhua jos sinne täytyy koko aika soitella, maksakaa laskunne ja etsikää tietoa muualta. tilitys loppui tähän....

PowerPlay
30.05.03, 11:06
ihme touhua jos sinne täytyy koko aika soitella, maksakaa laskunne ja etsikää tietoa muualta.

seniorilla ei taida olla dna:n gprs "palvelua"...sanoisin että se on kaiken pahan alku ja loppu mitä aspaan soitteluun tulee....

J.J-75
30.05.03, 11:27
Tosi vittumaista suoraan sanoen. DNA aspa inttää aina kanssani joka asiasta. Ne kyseenalaistaa asiakkaan tietämyksen ja härnää aina samalla syyllä... "onko varma ettei puhelinlaitteessa ole vikaa" vaikka mistä asiasta soitat ja kysyt. Aina joka jumalan kerta sama laulu. Monta kertaa olen selättänyt kyseisen lafkan.

Kerran sain ammatillisen koulutuksen saaneelta asiakaspalvelijalta tiedon että päässäni on vikaa... Dna verkossa ei ole vikaa. Onkin mielenkiintoista että asiakaspalvelija joka on ammattilainen ei osaa käyttäytyä puhelimessa. Asia tutkittiin, siis verkon tila, ja kappas... verkossa oli vikaa. Taas kerran...

"Päivää, DNA rasittava asiakaspalvelu"

mikkvi
30.05.03, 13:28
Toi on kyllä kieltämättä totta, että dna asiakaspalvelu on ollut aikalailla heikko. Mutta kyllä sille pitäis olla tulossa muutos. mm. Nyt kun suomen telian asiakaspalvelu/osaaminen siirtyy Dna:lle.
Onhan tota kauppaa jo pitkään odoteltu. Joten ei kovin järkevää olis ollut sekään, että olis koulutettu/hankittu paljon asiakaspalvelu henkilökuntaa, ja sitten telia kaupan jälkeen irtisanottu paljon porukkaa.

Anonymous
30.05.03, 13:37
Tämä on vain oma kokemukseni. Viisi kertaa olen soittanut aspaan eri päivinä, eikä kertaakaan vastattu... joten... Koskaan ei voi sanoa ei, mutta näillä näkymin ei minusta DNA asiakasta saa.

Ymmärrän kiireen sielä, mutta sen takia kun en yhteyttä saanut meni se liittymä ja oli "pakko" hankkia toinen...

Senior_TG
30.05.03, 13:52
Monet soittavat dna asiakaspalveluun asianaan verkon toimimattomuus, ja vain pienellä osalla porukkaa syynä tosiaan on verkon toimimattomuus suurimmalla osalla syynä on oman puhelimen asetukset ja/tai tietokoneen asetukset, eli tässä syy turhaan yleistämiseen asiakaspalvelun puolella siihen että kaikilla olisi ongelma käyttäjän päässä....

hendhe
30.05.03, 14:11
En voi kuin ihmetellä tämän foorumin touhuajia.

Ainakin omalla kohdallani toimin niin, että valitsen mitä tahansa hankiessani hinta/laatusuhteeltaan parhaan tuotteen. Sitten jos vikaa tulee niin ensin mietin ja pohdiskelen missä vika on ja sitten otan yhteyttä sopiviin tahoihin.

Täällä taas porukalla on se "asenne", että hankitaan se mikä on houkuttelevinta sen syvemmin miettimättä ja sitten jos tulee häiriöitä niin ei kun ensimmäisenä valittamaan siitä muulle maailmalle. Sitten yritetään selvittää missä vaika voisi olla....... jos viitsitääm .... useimmiten valitetaan lisää.

Itselläni tuo DNA:n gerpsi on ollut aikalailla alusta saakka ja hinta/laatu suhteessa toiminut aina loistavasti. Vikoja/häiriöitä tottakai on tullut (välilä enemmänkin kuin tarpeeksi) mutta ohjekirjojen ja KOHTELIAIDEN yhdeydenottojen avulla ongelmat on AINA saatu korjattua.

Vähänkään näitä mobiilitekniikoita tuntevan pitää ymmärtää, että loppujen lopuksi(varsinkin gprs:n osalta) kyseessä on aika nuoret tekniikat ja nykymaailman kiireiden keskellä kaikkia vikoja ei todellakaan voida korjata heti.

Puhumattakaan siitä, että se yksi asiakaspalvelija, joka jonkun valituksen/kysymyksen saa niin osaisi kaikki mahdolliset asiat korjata itse. GPRS:ää koskevissa ongelmissa veikkaisin, että about 90% asioista menee eteenpäin jollekin toiselle, joka ymmärtää asioista jotain. Sitten jos näitä ongelmia on paljon ja henkilöitä vähän niin tottakai ruuhkaa syntyy ja pitää odottaa.

Vähän kun olisi porukalla malttia ja ennenkaikkea ymmärrystä sille, että gprs EI OLE nopea eikä kovin luotettava tekniikka. Hyvin mobiili ja melkolailla kätevä kuitenkin :)

Senior_TG
30.05.03, 14:19
hieno kommentti hendhe!! multa ainakin lähti heti hattu päästä...
lisää tälläistä asiaa ja vähemmän marmatusta...

Chilavert
31.05.03, 10:50
Muutamia kommentteja edellisten kirjoittajien ajatuksiin:

hendhe Lähetetty: 30.5.03 14:11 Viestin aihe:

En voi kuin ihmetellä tämän foorumin touhuajia.

Ainakin omalla kohdallani toimin niin, että valitsen mitä tahansa hankiessani hinta/laatusuhteeltaan parhaan tuotteen. Sitten jos vikaa tulee niin ensin mietin ja pohdiskelen missä vika on ja sitten otan yhteyttä sopiviin tahoihin.

Täällä taas porukalla on se "asenne", että hankitaan se mikä on houkuttelevinta sen syvemmin miettimättä ja sitten jos tulee häiriöitä niin ei kun ensimmäisenä valittamaan siitä muulle maailmalle. Sitten yritetään selvittää missä vaika voisi olla....... jos viitsitääm .... useimmiten valitetaan lisää.

Itselläni tuo DNA:n gerpsi on ollut aikalailla alusta saakka ja hinta/laatu suhteessa toiminut aina loistavasti. Vikoja/häiriöitä tottakai on tullut (välilä enemmänkin kuin tarpeeksi) mutta ohjekirjojen ja KOHTELIAIDEN yhdeydenottojen avulla ongelmat on AINA saatu korjattua.

Vähänkään näitä mobiilitekniikoita tuntevan pitää ymmärtää, että loppujen lopuksi(varsinkin gprs:n osalta) kyseessä on aika nuoret tekniikat ja nykymaailman kiireiden keskellä kaikkia vikoja ei todellakaan voida korjata heti.

Puhumattakaan siitä, että se yksi asiakaspalvelija, joka jonkun valituksen/kysymyksen saa niin osaisi kaikki mahdolliset asiat korjata itse. GPRS:ää koskevissa ongelmissa veikkaisin, että about 90% asioista menee eteenpäin jollekin toiselle, joka ymmärtää asioista jotain. Sitten jos näitä ongelmia on paljon ja henkilöitä vähän niin tottakai ruuhkaa syntyy ja pitää odottaa.

Vähän kun olisi porukalla malttia ja ennenkaikkea ymmärrystä sille, että gprs EI OLE nopea eikä kovin luotettava tekniikka. Hyvin mobiili ja melkolailla kätevä kuitenkin :)


Itse mielestäni otin "kohteliaasti yhteyttä DNA:han mutta kun ensimmäiseen vastaukseen kesti 38 vuorokautta, niin silloin pinna alkoi palaa

Senior_TG Lähetetty: 30.5.03 13:52 Viestin aihe:

Monet soittavat dna asiakaspalveluun asianaan verkon toimimattomuus, ja vain pienellä osalla porukkaa syynä tosiaan on verkon toimimattomuus suurimmalla osalla syynä on oman puhelimen asetukset ja/tai tietokoneen asetukset, eli tässä syy turhaan yleistämiseen asiakaspalvelun puolella siihen että kaikilla olisi ongelma käyttäjän päässä....

Mistäs sen tiedät että suurimmalla osalla on oman puhelimen/tietokoneen asetukset pielessä ? Oletko töissä siellä DNA:n asiakaspalvelussa ?

pahkis
31.05.03, 11:49
Taidanpa minäkin pistää lusikkani soppaan:

Jussi: MIllä todistat jälkikäteen vastapuolen/omat kommenttisi kiistatilanteissa, jos hoidat asian puhelimitse? Itseäni ei ainakaan kiinnosta nauhoitella puheluitani. Kun kiista selvitetään kirjallisesti, vastapuoli ei pääse luistamaan millään kommenteistaan (itse opin tuon kantapään kautta, kun modeemiaikana valitin puhelinyhdistykselle vajaan neljän tonnin mummonmarkan suuruisesta laskusta, josta suurin osa oli mukamas dataliikennettä, osaksi maksullisiin palveluihin. Kohtelu vastapäässä oli todella töykeää, jopa loukkaavaa ja harhaanjohtavaa. Lisäksi numerooni kytkettiin minulta mitään kysymättä _kaikkiin_ 0X00 -suuntiin soitonesto. Koska työssäni tarvitsin yhteyttä yhteen 0700 -alkuiseen numeroon, piti tuo soitonesto muuttaa, ja tuosta muutosta veloitettiin _minua_, vaikka en edes moista palvelua ollut tilannut. Kaikkein parasta asiassa oli se, että talooni tuli modeemi vasta kuukausi noiden väitettyjen maksullisten datayhteyksien jälkeen... Ja koska hoidin asian puhelimitse, minun väitettiin valehdelleen, kun valitin vastapään isoille herroille saamastani kohtelusta. Tämän tapauksen jälkeen olen _aina_ ottanut epäselvissä tilanteissa yhteyttä kirjallisesti.) Ja kuten Canis Lupus tuossa jo mainitsi, niin jos yhteydenottotapamahdollisuudeksi annetaan sähköposti, niin kyllä silloin asian käsittelyn pitää olla yhtä ripeää kuin puhelimitsekin.

Ja yleisesti asiakaspalvelusta: DNA:n kanssa oli _aina_ asian käsittelyssä sähköpostitse varauduttava ainakin parin viikon viiveeseen. Aspaan soittelun lopetin, kun en 18 eri aikoihin tekemälläni yrityksellä päässyt läpi. Pisin jonotusaika oli 18 min. (Jaa miksi tuo luku 18? Silloin oli kuun 18. päivä, oli helppo muistaa jälkeenpäin yrityskerrat ja jonotusaika ;)). Soneralle olen pisimmillään jonottanut tupakin ajan, eli n. 5 min. Lisäksi sähköposteihin olen saanut vastauksen viimeistään kahden vuorokauden kuluttua. Arvatkaapa, kumpi liittymä minulla on käytössä ;)

E: vai oliko tuo numeroni 0600 -alkuinen, en muista, Telesammon kautta sinne kuitenkin mentiin (ei ollut mikään hydrauliikkanumero, ihan totta hei, uskokaa pois ;P )

Jussi
31.05.03, 12:14
Jussi: MIllä todistat jälkikäteen vastapuolen/omat kommenttisi kiistatilanteissa, jos hoidat asian puhelimitse?
Todistaminen voi tosiaan jälkeenpäin olla hieman ongelmallista. Itse olen yleensä tyytynyt kirjaamaan ylös asian, kellonajan ja henkilön nimen eikä koskaan ole muuta tietoa tarvinnutkaan esittää - tosin eipä kovin kummoisia "riitatilanteita" olekaan ollut. Se on kyllä totta, että esim. faksista jää kappale itsellesikin jolloin jatkoasiointi on helpompaa kun voi kiistatta todistaa millaista tietoa on antanut operaattorille päin. Eipä varmaan kuitenkaan kovin yleinen tilanne.

Pahkiksen tapauksessa ei voi muuta sanoa, kun että paskaa on ollut palvelu tuossa modeemi-taistelussa. Se on aivan totta, että vastuunkantajaa harvemmin löytyy langan toisesta päästä vaikka vika ilmiselvästi olisi jossain muualla kuin asiakkaassa. Olempa tuollaista kokenut itsekin kaapelimodeemi-asiakkaana. Kaikkein ärsyttävintä on se, että saat kuulla vastapuolen "hävittäneen" kirjallisen reklamaatiosi - tämänkin olen kokenut. Valitin kirjallisesti oikein antaumuksella (ja ihan hyvästä syystäkin) eräästä asiasta ja soitin sitten n. kolmen viikon kuluttua perään. Paperi on kuulemma vastaanotettu, mutta on hävinnyt sen jälkeen. En vaivautunut reklamoimaan kirjallisesti kirjallisen reklamaationi häviämisestä.

Silti olen sitä mieltä, että on ehdottoman tärkeää ottaa yhteyttä operaattoriin puhelimitse mikäli haluaa varmistua viestin perillemenosta välittömästi. Tehostettu keino voi olla esim. faksata asiansa ja soittaa perään varmistaakseen että asia otetaan nyt heti käsittelyyn (ohi kaikkien jonojen) sillä muutenhan karu totuus on se, että siinä se nipussa odottaa nätisti omaa käsittelyvuoroaan... Vikana tässä kuviossa on luonnollisesti se, että jokaisen asiakkaan mielestä "se oma ongelma" on aina prioriteettinä yksi, huolimatta siitä että muillakin asiakkailla saattaa olla yhtä kova "kiire" ratkaisujensa kanssa.

walta
31.05.03, 13:17
kieltämättä dna on ruuhkanen aika usein.Mutta muistakaa että dna ei ole ollut yhtäkauan olemassa kuin radiolinja ja sonera. Koko ajan palvelut kehittyy. Eipä se sonerakaan minun sähköposteihin ole vielä vastannut joita lähetin helmikuussa. Sonerakin ruuhkainen kun yksi sonera muutos alkoi. Yksi palvelunumero ja useampi vaihtoehto. Kaikkihan on rahasta kiinni. Jos ei tärppää asiakaspalvelu numeroissa aina saa tulla kauppiaan luokse kysymään ja selvitäämään asiaa (ja älkää alkoko nyt jauhaa että kun liike on sadan kilsan päässä paskaa..) jokin suhteellisuuden taju kuitenkin kannattaa säilyttää. Jos ja kun palveluun soitttaa kannattaa ne laskut, päätelaitteet, sopimukset varata siihen lähettyville ettei tarvitse lähtee metsästään keksken puhelun... palvelu nopeutuu myös muille. Itse olen ollut erään operaattorin palvelussa eikä se sen palvelu ihmisen vika ole jos jokin ei toimi. Mikään ei ota enempää päähän kun jumalaton haukkuminen ja huutaminen puhelun alussa. Se vaikuttaa myös siihen palveluunkin mitä saat. ihmisiä siellä toisessakin päässä on... no tulipa kovin negatiivisesti asiakkaista kirjotettua mutta välillä niinkin.


Ei palvelu taso suomessa parane jos eivät asiakkaat osaa muuttua....

juuze
31.05.03, 13:45
Itse olen huomannut hyväksi kikaksi valita dna:n aspan "puheluvalikosta" ensimmäisen vaihtoehdon, eli "Jos asiasi koskee uuden dna-liittymän hankkimista", tällöin jonotusaika on ollut maksimissaan 5 minuuttia. :)
Ihmetyttää tällainen purnaaminen. Eihän halvalla hyvä saa. Enkä ihmettele yhtään, jos palvelu ei ole ystävällistä, jos itse huudetaan puhelimeen ja solvataan. Itse olen saanut aina hyvää palvelua, kun on osannut itse käyttäytyä ja ollut ystävällinen. Työtään hekin tekevät ja ovat ihmisiä siinäkun asiakkaatkin. Työskentelen itsekkin palveluammatissa ja jos asiakas käyttäytyy vittumaisesti tai on töykeä, annan varmasti takaisin samalla mitalla ja joskus jopa enemmänkin. Jonkin näköinen ammattiylpeys pitää olla, eikä niellä kaikkea, mitä asiakkaat syöttävät. Asiakas ei kuitenkaan ole aina oikeassa.

pahkis
31.05.03, 15:12
...Enkä ihmettele yhtään, jos palvelu ei ole ystävällistä, jos itse huudetaan puhelimeen ja solvataan. Itse olen saanut aina hyvää palvelua, kun on osannut itse käyttäytyä ja ollut ystävällinen. Työtään hekin tekevät ja ovat ihmisiä siinäkun asiakkaatkin. Työskentelen itsekkin palveluammatissa ja jos asiakas käyttäytyy vittumaisesti tai on töykeä, annan varmasti takaisin samalla mitalla ja joskus jopa enemmänkin. Jonkin näköinen ammattiylpeys pitää olla, eikä niellä kaikkea, mitä asiakkaat syöttävät. Asiakas ei kuitenkaan ole aina oikeassa.

Tuo on kyllä täysin totta. Maltti pitää muistaa aina säilyttää. Vinoilla mielestäni voi, jos kohtelu toisessa päässä on huonoa/töykeää, mutta esim. sarkasmi voisi tuossa vaiheessa olla paras tyylilaji...

Mäksä
31.05.03, 15:19
Uskoisitko jos sanon että kyllä Aspaan pääsee alta puolen tunnin? Olen nimittäin päässyt eikä tarvinnut odottaakaan yhtään, vahinko etten vaan voi todistaa asiaa mitenkään. Toinen puolustava asia: olen hyvin onnistunut noissa laskuasioissa, kertaakaan ei ole tullut ylimääräisiä veloituksia, ei karhulaskua ja lisäksi eräpäivän siirto elikkä laskutusryhmän vaihto onnistui kertalaakista. Niin että jotain hyvääkin, ehkä olen sitten vaan onnekas, en tiedä. :)

Väitän kyllä, että olet sitä kastia jonka kannattaisi tehdä lottoa. ;) Ei ole noin hyvää tuuria ollut koskaan kun sinne olen yrittänyt soitella. Laskujenkin kanssa on ollut sähläämistä edestakaisin aina välillä, vaikka ne olisivatkin ihan ajallaan maksettuja.
taitaa olla myös meillä koko perhe aika lottoaja tyyppiä sitten sillä täältä ollaan soitettu aspaan ~10 kertaa ja vain kerran ollaan jouduttu odottamaan noin 15min kaikki muut kerrat on mennyt siinä 0-5 min

Ammattilainen
31.05.03, 16:05
Ei muuta kuin Lotto vetämään, sillä myös minun henkilökohtaisten kokemusten perusteella asiakaspalveluun sai varautua jonottamaan 30 - 60 minuuttia joka kerta, kun yritti kysellä miksi liittymä tai GPRS-palvelu eivät toimi. Yleensä liittymän toimimattomuuden syy oli asiakaspalveluhenkilön mielestä minun puhelimessani, vaikka kortti ei toiminut toisissakaan puhelimissa ja se oli vaihdettu.

J.J-75
02.06.03, 11:59
Monet soittavat dna asiakaspalveluun asianaan verkon toimimattomuus, ja vain pienellä osalla porukkaa syynä tosiaan on verkon toimimattomuus suurimmalla osalla syynä on oman puhelimen asetukset ja/tai tietokoneen asetukset, eli tässä syy turhaan yleistämiseen asiakaspalvelun puolella siihen että kaikilla olisi ongelma käyttäjän päässä....

pystyn myöntämään omat aiheuttamani mokani mut nämä asiat verkontoimimattomuudesta on niin selvät olleet aina. Asiakaspalvelijan tulisi kyetä kertomuksesta määrittelemään suurimman osan vioista, eikä esittää listalta idioottimaisiä kysymyksiä. Haluan asiakaspalvelijan olevan ammattilainen joka tietää mitä puhuu eikä mikään merkonomin koulutuksen käyny tollo.

Kartsa
02.06.03, 16:20
Tässä esimerkki DNA:n nopeudesta vastata maileihin. Tämän lähetin 01.06. klo 15.28


Hei

Olen ollut teidän GPRS asiakkaana 26.11.02 lähtien. Sinä aikana puhelimeni laskuri(Siemens S55) näyttää siirretyn datan kokonaismääräksi n.648MB. Luulisin, että puhelin näyttää vastaanotetun ja lähetetyn datan yhteismäärän. Kun aloitatte heinäkuun alusta datamäärään perustuvan laskutuksen niin kysyisin;
Voitteko tarjota 01.07.03 lähtien esim.DNA:n omasivu osiossa datalaskurin, josta voisi seurata omaa tilannetta siirretyn datan määrästä?
Onko 100MB vastaanotetun ja lähetetyn datan yhteismäärä?

Olen ollut kokonaisuutena tyytyväinen teidän GPRS palveluun, mutta nyt julkistetussa laskutusuudistuksessa on 100MB ylittävästä siirrosta tuleva maksu (1,22eur/MB) on mielestäni kohtuuton

Tänään 02.03 klo 15.41 sain vastauksen

Hei!

Kiitos viestistäsi. Olen pahoillani, jos dna GPRS:n hinnanmuutos
tuntuu sinusta kohtuuttomalta. Olen toimittanut antamasi palautteen
kyseisestä palvelusta vastaavalle taholle.

Tiedustelemiasi palveluita siirretyn datan määrän seuraamiseksi on
kehitteillä. Ilmoitamme niistä tarkemmin lähempänä niiden
käyttöönottoa. Voit tiedustella liittymäsi GPRS-yhteyden kautta
siirretyn datan määrää dna Asiakaspalvelusta hinnoittelumuutoksen
tultua voimaan.

Tämä käyttömaksun raja 100 megatavua sisältää kaiken dna GPRS:n
kautta siirretyn datan.

Vastaamme mielellämme lisäkysymyksiin. Toivottavasti koet jatkossakin
dna GPRS -palvelun kilpailukykyiseksi ja edulliseksi tavaksi käyttää
internetiä.

Ystävällisin terveisin

Xxxxx Xxxxxxxxx
DNA Finland Oy / Asiakaspalvelu

Puh. 044 144 044
Fax. 044 044 1703
www.dnafinland.fi
asiakaspalvelu@cc.dnafinland.fi

Mielestäni DNA:n asiakaspalvelussa ei ole mitään suurempaa moittimista.



Hei! Ellei ole kirjallista lupaa asianomaiselta ja skannaa sen liitteeksi viestiin, niin älkää jättäkö niitä asiakasneuvojien nimiä näihin viesteihin.

veppis
02.06.03, 16:33
Tässä esimerkki DNA:n nopeudesta vastata maileihin. Tämän lähetin 01.06. klo 15.28

---

Tänään 02.03 klo 15.41 sain vastauksen


Niin siis ilmeisesti kysymys lähti 1.6.2003 ja vastaus tuli 2.6.2003...?

arivi
02.06.03, 16:46
Vähänkään näitä mobiilitekniikoita tuntevan pitää ymmärtää, että loppujen lopuksi(varsinkin gprs:n osalta) kyseessä on aika nuoret tekniikat ja nykymaailman kiireiden keskellä kaikkia vikoja ei todellakaan voida korjata heti. Täytyy kuitenkin muistaa, että asiakkaalle myytävä palvelu myydään valmiina, ei "nuorena eikä viallisena". Asiakkaan tulisi saada viallinen tuote huomattavasti edullisemmin kuin valmis, näin ei kuitenkaan ole. Kyllä tässä välillä on tuntenut itsensä testikäyttäjäksi, joten tarkemmin ajateltuna minun kuuluisi saada "palkkaa" kun käytän virheellisesti toimivaa palvelua ja raportoin vieläpä omalla ajallani ilmenneistä virheistä. Tämä siis koskee muitakin operaattoreita. Asiakkaalle tehtävät hyvitykset toimimattomista yhteyksistä taas vaatii erittäin aktiivista kirjeenvaihtoa, ja taas ilman erillistä korvausta joudut selvittämään että "koska ei toiminut ja kuinka kauan häiriö kesti jne."

Kartsa
02.06.03, 16:58
Tässä esimerkki DNA:n nopeudesta vastata maileihin. Tämän lähetin 01.06. klo 15.28

---

Tänään 02.03 klo 15.41 sain vastauksen


Niin siis ilmeisesti kysymys lähti 1.6.2003 ja vastaus tuli 2.6.2003...?


Aivan niin

hyper9999
02.06.03, 21:57
Nyt kun kokemuksia jaetaan, niin jouduin olemaan dna:han yhteydessä ensimmäisestä laskustani koska koko lasku oli virheellinen (kampanja sisälsi avaus- ja kuukausimaksut vuodeksi sekä puheaikaa 10 e/kk tms), mutta laskussa oli veloitettu joka ikinen, eli avausmaksu, kk-maksu ja puheluita.

Ericssonin puhelimesta näkee helposti kuinka kauan on jonottanu, ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään, jonotin muistaakseni klo 19 aikaa illalla TUNNIN dna:n laskutukseen.

Ei sieltä vaan kukaan vastannut, joten soitin asiakaspalveluun jospa kävisi tuuri ja siellä joku tietäisi asiasta. No, joku tyttö siellä vastas ja alkoi väittäään että minulla on liittymä auki jonka vuoksi kampanjaedut eivät koske minua. Tuo numero jonka hän luetteli, oli suljettu noin 2 vuotta sitten mutta kovasti aspan tyttö oli sitä mieltä että se on edelleen auki. Sanoin ettei minulle ole tullut siitä laskua enkä sitä ole käyttänyt ja kehotin häntä (kun ei muuten uskonut) soittamaan ko. numeroon.

Tämän jälkeen aspan tyttö ymmärsi yskän ja alkoi mutisemaan asioita, ja melkein myönsi että virhe on tapahtunut. Kuitenkin hän pyysi minua *maksamaan* virheellisen laskun ja sanoi että he hyvittävät sen myöhemmin. En jaksanut tapella asiasta, mutta sen verran tiedän että asiakasta ei missään nimessä pidä pyytää maksamaan täysin virheellistä laskua.

Jätin laskun maksamatta ja yllätys yllätys, minulle EI tullut maksukehotusta ;) sain kirjeen n. kuukauden kuluttua jossa asia kerrottiin olevan korjattu.

Hieman kummallista säätöä tuo touhu heillä, mutta älkää ihmiset missään nimessä syyttäkö siitä asiakaspalveluhenkilökuntaa. Usein tällaisten juttujen takana on huono yritysjohto ja talon sisäinen arvostamattomuus asiakaspalveluosastoa kohtaan. Raha motivoi ihmistä parhaiten, ja asiakaspalvelutehtävissä sitä ei juurikaan liiaksi heru.

Tatjana
10.06.03, 22:04
Kohtuullinen aika olisi kai 2-3 päivää.
Radiolinjalla antamaani palautteeseen vastaaminen sähköpostilla kesti hieman vajaan viikon. Muista ei kokemusta. 2-3 päivää (vaikka mukava olisikin) lienee turhaan toivottua millä tahansa operaattorilla ellei kyseessä ole joku FAQ-asia kuten "mikä on oletus pin-koodi?".


Itse sain Radiolinjalta mielenkiintoisen yhteydenoton puhelimitse. Asioita kun ei voi hoitaa RL:lla sähköpostitse. Asiakaspalvelija soitti palautteestani ja ennen kuin suljin puhelimen, kuulin hänen kommentoivan "ei näitä hommia näin hoideta". Mielestäni operaattoriin pitää pystyä ottamaan yhteyttä muutenkin kuin puhelimitse vaikka se kestäisi hieman kauemmin.

krisu
10.06.03, 22:14
Soneralta olen saanut mailiin vastauksen keskimäärin kolmessa päivässä. Joskus jopa alle vuorokaudessa, joskus taas mennyt melkein viikko.

Kyllä tässä välillä on tuntenut itsensä testikäyttäjäksi, joten tarkemmin ajateltuna minun kuuluisi saada "palkkaa" kun käytän virheellisesti toimivaa palvelua ja raportoin vieläpä omalla ajallani ilmenneistä virheistä. Tämä siis koskee muitakin operaattoreita.
Soneralla on palveluita varten pilotit, jotta markkinoille ei pääse toimimattomia beta-versioita. Palkkaa palveluiden käytöstä tosin ei makseta, mutta eipä niiden käyttökään yleensä juuri maksa.

www.mspace.fi

puh
10.06.03, 22:55
Laitoin eilen RL:lle kysymyksen heidän sivujensa palautelomakkeella, vastaus tuli sähköpostiin parissa tunnissa.

Chilavert
25.06.03, 21:14
Ettei totuus pääse unohtumaan

Anonymous
25.06.03, 22:09
Ettei totuus pääse unohtumaan

Onpa kumma että joillakin on ongelmia, soittelin tänään Dna Aspaan, niinkuin toisessa ketjussa kerroinkin, pääsin heti läpi, kysyin kysymykseni, sain vastaukset asiallisesti, nopeasti, asiantuntevasti ja ystävällisesti. Siis 10+ Dnalle.

Ihmettelen että miksi Chilavertin piti tämä ketju nostaa ylös. Eiköhän Dnata ole haukuttu ihan riittämiin, joskus ehkä asiasta, usein ihan turhaan ja silkkaa ennakkoluuloa ja pahansuopaisuuttakin (liekö asialla Soneran porukka tms.).

Mäksä
25.06.03, 22:11
olen räksän kanssa samaa mieltä ja itsellänikään ei koskaan oo ollu onglemii missään osa alueella denan kanssa. ei myöskään muulla perheellä eikä mun kaveri piirillä mitä minä tiedän

jukra
25.06.03, 22:30
Ihmettelen että miksi Chilavertin piti tämä ketju nostaa ylös. Eiköhän Dnata ole haukuttu ihan riittämiin, joskus ehkä asiasta, usein ihan turhaan ja silkkaa ennakkoluuloa ja pahansuopaisuuttakin (liekö asialla Soneran porukka tms.).

Eiköhän suurin osa ole ihan asiaa. Minulla on ollut dna:n liittymä useita eri kertoja.. vielä koskaan en ole sen toimivuuteen tyytyväinen ollut, nykyisellään kun tuo hinnoittelukaan ei ole enää erityisen halpa dna ei tarjoa oikeastaan mitään miksi sen valita.
Nyt esimerkiksi dna liittymän avaus kestää 1-2 viikkoa täälä lukemani perusteella - siis voiko paljon säälittävämpää olla! Sonera aukeaa heti ja Radiolinjakin parissa tunnissa mutta dna vetää potin itsellään parin viikon avausajalla.

Tatjana
25.06.03, 22:40
Eiköhän suurin osa ole ihan asiaa. Minulla on ollut dna:n liittymä useita eri kertoja.. vielä koskaan en ole sen toimivuuteen tyytyväinen ollut, nykyisellään kun tuo hinnoittelukaan ei ole enää erityisen halpa dna ei tarjoa oikeastaan mitään miksi sen valita.
Nyt esimerkiksi dna liittymän avaus kestää 1-2 viikkoa täälä lukemani perusteella - siis voiko paljon säälittävämpää olla! Sonera aukeaa heti ja Radiolinjakin parissa tunnissa mutta dna vetää potin itsellään parin viikon avausajalla.

Heh, heh, olisiko naamaraja? Avasin liittymän ja se oli tunnin sisään auki.

jukra
25.06.03, 22:45
Heh, heh, olisiko naamaraja? Avasin liittymän ja se oli tunnin sisään auki.

Tiedä sitten. Ihan matkapuhelinmyyjältä kuultua ja en usko että hänen naamassaan ainakaan mitään vikaa ole. Koska muuten avasit liittymän? Tänään?

http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?t=13150&start=100

Anonymous
25.06.03, 22:51
Tällä hetkellä fax sopimusten avausaika 5vrk, auvo sopimukset heti auki.
Lisäpalveluissa edelleen 1-2 viikon jonot järjestelmäpäivityksen takia.

Canis lupus
26.06.03, 15:49
Ettei totuus pääse unohtumaan

Onpa kumma että joillakin on ongelmia, soittelin tänään Dna Aspaan, niinkuin toisessa ketjussa kerroinkin, pääsin heti läpi, kysyin kysymykseni, sain vastaukset asiallisesti, nopeasti, asiantuntevasti ja ystävällisesti. Siis 10+ Dnalle.

Ihmettelen että miksi Chilavertin piti tämä ketju nostaa ylös. Eiköhän Dnata ole haukuttu ihan riittämiin, joskus ehkä asiasta, usein ihan turhaan ja silkkaa ennakkoluuloa ja pahansuopaisuuttakin (liekö asialla Soneran porukka tms.).

Taidat itse olla kallellaan Dna.n suuntaan.Aluksi itsekin kehuin Dna:ta, mutta kun alkoi ongelmia olla ne todellakin kasaantuvat.Lisäksi palvelua huononnetaan j.n.e kyllä syystä haukutaan.Tälläinen tavallinen käyttäjä ei niin herkästi tuskastu operaattoriin kuten "ammattivaihtajat".Toinen liittymä on jo vaihdettu Radiolinjaan ja säikähdin kun Radiolinjan asiakspalvelusta vastattiin heti, verrattuna Dna.n puolen tunnin odotteluun.Toinenkin liittymä vaihtuu heti kun ikinumerot tulee.Hyvä että sinulla homma toimii, kehu niin paljon kuin haluat, mutta turha arvostella nitä joilla ei homma toimi.Hyvä että tämä nostetaan välillä ylös niin ei tarvi uutta ketjua perustaa.

personal jesus
30.06.03, 16:17
Tästäpä löytyi sopiva ketju niin monen DNA:ta käsittelevän ketjun joukosta. Nyt on vaihteeksi hyvää kerrottavaa asiakaspalvelusta. Soitin aspaan ja jouduin jonottamaan alle 10 min ja aspan typykkä oli mukavan ja asiallisen tuntuinen, kun irtisanoin liittymäni. Palvelualttiuttakin riitti selvittämään, mitä laskuja vielä tulee viimeksi maksetun laskun jälkeen.

Aiemmin keväällä, kun edellisen kerran lopetin DNA:n liittymän, jouduin pariin kertaan kyllä muistuttamaan sähköpostitse, tuleeko sieltä niitä loppulaskuja ollenkaan. Aspasta otti jälleen yhteyttä miellyttävän tuntuinen typykkä, tällä kertaa pahoittelujen kera, että vastauksen antaminen on kestänyt niin kauan. Hänellä oli kerrottavanaan, että minulle ei enää tule mitään laskua.

No nämä lienevät niitä valonpilkahduksia DNA:n palvelussa.