Bird
24.07.02, 01:43
Radiolinjan asiakaspalvelunumeroon on saanut jonottaa kesällä pitkiäkin aikoja. Tilanne on huomattu Radiolinjassa. Heidän internet-sivuillaan todetaan: "Asiakaspalvelunumeromme 05095050 on tällä hetkellä erittäin ruuhkainen, teemme kaikkemme pystyäksemme palvelemaan teitä paremmin, olemme muun muassa rekrytoimassa uusia ihmisiä palvelukseemme. Pahoittelemme pitkiä jonoja", sivuilla todetaan.
Radiolinja Oy:n asiakaspalvelujohtaja Satu Ore-Tervo, miksi palvelunumeronne on ruuhkautunut?
Tilanne johtuu yksinkertaisesti siitä, että me olemme olleet valtavan suosittuja. Me olemme saaneet kesän aikana paljon uusia asiakkaita ja sen vuoksi meillä on ajoittain ollut hyvinkin ruuhkaista. Ruuhkaisempaa kuin aikaisempina kesinä. Maanantait ja perjantait ovat tyypillisesti olleet meillä niitä ruuhkaisia. Päivän mittaankin tilanne vaihtelee hyvin nopeasti.
Kuinka pitkään jonotus voi pahimmillaan kestää?
Joskus voi joutua jonottamaan useita minuutteja. Sen pitemmistä ajoista minulla ei ole tietoa. Ei meillä tuntien jonoja ole. Mutta varmasti ruokatuntiaika on sellainen, että voi joutua jonottamaan.
Kuinka paljon ihmisiä asiakaspalvelussa työskentelee?
Contact Centerissä on töissä noin parisataa ihmistä. Olemme palkanneet 20 kesätyöntekijää ja nyt lisäksi 20 kiireapulaista. Tällä hetkellä (maanantai klo 14.00) asiakaspalvelunumeroon vastaa 80 henkilöä. Puhelu ohjautuu aina vapaalle tai ensimmäiseksi vapautuvalle työntekijälle. Numero on auki joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa.
Onko tilanteeseen odotettavissa helpotusta?
Kyllä. Rekrytoimme lisää työntekijöitä parhaillaan. Tulen itse ensi viikolla Joensuuhun haastattelemaan työnhakijoita. Viimeksi rekrytoimme keväällä. Jokaiselle uudelle työntekijälle annetaan muutaman viikon koulutus työhön.
Antti Hirvonen
Lähde: Karjalainen (http://www.karjalainen.fi/cgi-bin/vk?Newsp=karj&Depa=etusivu&Date=020724&Model=juttusivu.html&Story=01388365.txt&StDate=020724&StTime=00%3A00%3A00&SPage=True)