PDA

View Full Version : Siemens S55 - käyttökokemuksia 2

Esa Isopahkala
11.02.03, 00:53
Tähän jatkoa 20-sivuiseen keskusteluun

Siemens S55 - käyttökokemuksia
http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?t=6777

Puonti
11.02.03, 05:57
Kun oli tuossa edellisen ketjun lopussa hieman puhetta bugisuudesta, niin täytynee tasapainon säilyttämiseksi todeta seuraavaa:

Omassa käytössäni S55 ei ole vielä kertaakaan buutannut itseään, kaatunut, jumittunut, estänyt jonkin valikon tai ominaisuuden käytön tai muutenkaan "ollut toimimatta". Niihin muutamaan pieneen näppäimeen olen jo tottunut eikä harhanäppäilyjä enää tule kuin aniharvoin. BT:kin on tätä nykyä jatkuvasti päällä - eipähän tarvitse kaivella puhelinta taskusta kuin soitettaessa. SMS:t hoituvat jo kätevästi Tungstenin kautta ja kun BF kuuloke saapuu niin puhelut myös (osoitekirjasta vaan klikkaa henkilön nimeä ja puhelin soittaa ;) ). Voi sitä autuutta.

Vaikka tuo kamera jäikin näin alkuvaiheessa pois, niin kaikessa muussa mielessä S55 on kyllä osoittautunut mainioksi kännykäksi. Jotkut sanovat, että softanapit (esim "Select" ja "Open") vaihtelevat paikkaa oudosti ja kaikkien käyttötutkimusten vastaisesti, mutta tämäkin on vain totuttelukysymys. Jos joku on oikeasti niin tahvo ettei osaa sisäistää muuten niin hyvin tehtyä ja nopeaa käyttöliittymää, niin oma on häpeansä. Eli siis: toki paremminkin olisi voitu toteuttaa, mutta ei tämä huono ole :)

Tanjuzka
11.02.03, 09:13
Kamera on paljon parempi kun ericssonin kamera, pakko myöntää. Otan tässä räpsyjä sillä ja sit laitan myös t68n kameralla otettuja kuvia niin voitte vertailla. Laitan urlin heti kun kerkiin.

Wille
11.02.03, 17:09
millon se kamera ilmestyy?ilmestynyt jo?En oo kaupoissa kerennyt käymään ja soittopyynnön jätin kyseiseen paskaliikkeeseen mistä puhelimeni ostin..!TAHDON KAMERAN!

Katti
11.02.03, 18:45
Kamera on paljon parempi kun ericssonin kamera, pakko myöntää. Otan tässä räpsyjä sillä ja sit laitan myös t68n kameralla otettuja kuvia niin voitte vertailla. Laitan urlin heti kun kerkiin.
Mistä sait hankituksi oman kamerasi?

FCB
11.02.03, 20:08

taisi ostaa joltain täältä foorumista..niin ainakin muistelisin..)

Tanjuzka
11.02.03, 21:06
Juu täält yhdeltä ostin.

Tässä ois url. Huomaa että jos on hyvä valaistus niin toimii kummatkin hyvin.. esim. ericsson.jpg on otettu citymarketista. Kaikki siemensin kameralla otetut on täältä meiltä sisältä ja täällä on tosi huono valo =( otan vielä ulkoota joku päivä ja lisään tonne sit niitä pikkuhiljaa =)

http://www.edu.lahti.fi/~molli/siemens_ericsson_kamera/

kiuze
11.02.03, 21:32
Jatkoa omaan testiini:
rompulta näyttää löytyvän soittoääniä aika paljon, miksi nämä eivät ole valmiina puhelimessa??

Bluetooth HF ei edelleenkään tunnu toimivan oikein, yrittää äänikomentoa aina yhdistettäessä, ja aina ei ääni siirry luurista hf:ään. Muilla ongelmia?

Millä ihmeellä kaikki asetukset saa nollattua, setup->phone setup->fact. settings ei tee yhtään mitään :O

veppis
11.02.03, 21:52
Jotkut sanovat, että softanapit (esim "Select" ja "Open") vaihtelevat paikkaa oudosti ja kaikkien käyttötutkimusten vastaisesti, mutta tämäkin on vain totuttelukysymys. Jos joku on oikeasti niin tahvo ettei osaa sisäistää muuten niin hyvin tehtyä ja nopeaa käyttöliittymää, niin oma on häpeansä. Eli siis: toki paremminkin olisi voitu toteuttaa, mutta ei tämä huono ole :)

Olen eri mieltä. Minua alkoi tuo logiikan puute käyttöliittymässä ärsyttää suunnattomasti. Harmittaa kun muuten hyvä käyttöliittymä on pilattu moisella. Kyllähän tuon kanssa tietysti tulee toimeen, mutta en onnistunut yli puolen vuoden aikanakaan saamaan samanlaista selkäydinrutiinia Siemens S45:n valikkoihin kuin Nokian tai Ericssonin puhelimissa.

Siemensin kannattaisi panostaa tuohon logiikan hiomiseen kiireellisesti.

---
11.02.03, 21:56
Kyllä mulla on selkäydinrutiini C55:teen viikossa tullut.

Ne napit vaihtaa sitä paikkaa samalla periaatteella valikossa kuin valikossa.

Jousi
11.02.03, 22:08
Kamera on paljon parempi kun ericssonin kamera, pakko myöntää. Otan tässä räpsyjä sillä ja sit laitan myös t68n kameralla otettuja kuvia niin voitte vertailla. Laitan urlin heti kun kerkiin.
Hmm...millainen tuo kamera oikein on? Onko siinä omaa muistia ja jos on niin miten paljon? Vai käyttääkö tuo puhelimen muistia...

Tanjuzka
11.02.03, 22:15

7 kuvaa menee kameraa..ne voi siirtää puhelimee siitä joko yksitellen tai kaikki kerralla.
http://www.my-siemens.com/com.aperto/MySiemens/Images/Product/mw/hd/hd/hq/hq_s55_2.jpg tossa on se kamera..

Frank
12.02.03, 03:45
S55i? Kuka suomentaisi...?

In den letzten Tagen sind Gerüchte um ein S55i aufgetaucht. Dieses soll in der zweiten Jahreshälfte auf den Markt kommen und gegenüber dem S55 ein verbessertes Display (4096 Farben statt 256 Farben) sowie mehr Speicher haben (4-8 MB statt 1 MB). Zudem war von einem MP3-Player die Rede.

johnny
12.02.03, 09:38
S55i? Kuka suomentaisi...?http://world.altavista.com/

Ei suomenna, mutta auttanee.

Infra
12.02.03, 11:24
http://babelfish.altavista.com

tuossa on jonkin näköinen suomentaja

Edit: Babelfish lauloi ja tekstiksi tuli:

In the last days rumors emerged around a S55i. This is to come in the second yearly half on the market and opposite the S55 an improved display (4096 colors instead of 256 colors) as well as more memory to have (4-8 MT instead of 1 MT). Besides the speech was from a MP3-Player.

Infra
12.02.03, 12:37
Kertokaas joku miten noita animoituja gif-kuvia saa näytönsäästäjiksi. Ei vain tunnu onnistuvan...

Sitten vielä sellainen että onko joku löytänyt esim Digitaalista kelloa näytönsäästäjäksi? Tuo analoginnen on hiukan huono :(

Tai jos joltain löytyisi esim. Pacman ja Tetris javana niin laitappa vaikka yv:tä.

Katti
13.02.03, 20:06
Millä ihmeellä kaikki asetukset saa nollattua...
Käyttöohjeen sivulta 37 löytyy ohjeetperustilan palautukseen.

Katti
13.02.03, 20:59

http://siemens-s55.de/java/ saattaa auttaa kolmanteen ongelmaasi.

Katti
13.02.03, 21:22
Kyllä mulla on selkäydinrutiini C55:teen viikossa tullut.

Ne napit vaihtaa sitä paikkaa samalla periaatteella valikossa kuin valikossa.
...ja toimii kahden peukalon tekniikalla...

kiuze
13.02.03, 21:25
Millä ihmeellä kaikki asetukset saa nollattua...
Käyttöohjeen sivulta 37 löytyy ohjeetperustilan palautukseen.

Kuten sanoin, tuo ei toimi.

Katti
13.02.03, 21:43
Millä ihmeellä kaikki asetukset saa nollattua...
Käyttöohjeen sivulta 37 löytyy ohjeetperustilan palautukseen.

Kuten sanoin, tuo ei toimi.
Koititko jo akku pois -menetelmää ja sitten uudestaan?

Jappe
13.02.03, 21:48
S55i tänne heti... lisää muistia ja parempi näyttö *nam*
Menee kyllä jonku aikaa että Suomeen tollanen eksyy :p

Tota vois ootella tai sitte ostaa jonku nykyisistä kamerapuhelimista. Semmonen jokatapauksessa pitäs saada. S55 taitas olla paras ostos nyt markkinoilla olevista...

kiuze
13.02.03, 21:51
Millä ihmeellä kaikki asetukset saa nollattua...
Käyttöohjeen sivulta 37 löytyy ohjeetperustilan palautukseen.
Kuten sanoin, tuo ei toimi.
Koititko jo akku pois -menetelmää ja sitten uudestaan?
Kyllä. Ei apua. Perustila valinta kysyy varmistusta "Palauta puhelimen asetukset perustilaan?" Kyllä Ei, painan kyllä, puhelin palaa Puhelinase... valikkoon. Mikään asetus ei ole kuitenkaan nollaantunut.

kepperi
21.02.03, 10:47
S55 wins Europe’s most coveted design prize!

http://www.siemens-mobile.de/mobile/CDA/presentation/ap_mobile_cda_presentation_frontdoor/0,2039,131_1054553,FF.html

jea :)

Flying Finn
22.02.03, 20:49
Mites muuten, eikös S55:ttä pitäisi olla kahden värisenä? Sterling Silver ja Arctic Blue. Onko kukaan nähnyt Arctic Blueta missään? Saako kaupasta vain Sterling Silveriä?

Kaikista hienoin olisi kyllä tuo Aasian kultainen S57..

http://it.zaobao.com/images1/siemens041102.jpg

Tanjuzka
23.02.03, 09:14
Pc suite toimiii hyvin.. testailin eilen nopiaa...

MC Featuring
28.02.03, 11:50
Oottekos huomannu, että S55 kameralla tulee sittenkin myyntiin...eikä oo edes juurikaan kalliimpi ku ilman kameraa...Onneks on malttanu oottaa eikä heti oo sännänny kauppaan ostoksille...

Infra
28.02.03, 11:59
Oottekos huomannu, että S55 kameralla tulee sittenkin myyntiin...eikä oo edes juurikaan kalliimpi ku ilman kameraa...Onneks on malttanu oottaa eikä heti oo sännänny kauppaan ostoksille...

Kyllähän se on tiedetty että se tulee myyntiin.

Mutta se kamera nyt on samaa roskaa kuin kaikki muutkin :|

blade
04.03.03, 08:57
TÄÄLLÄ (www.imobile.com.au/PhoneReviews/default.asp?ID=reviewsfeb0331) on hyvä arvostelu S55:sta.

kepperi
04.03.03, 09:56
TÄÄLLÄ (www.imobile.com.au/PhoneReviews/default.asp?ID=reviewsfeb0331) on hyvä arvostelu S55:sta.

Tuolla oli Problems/Issues? osiossa:

-Clock loses time when battery is removed

ei minulla ainakaan kello aikaansa hukkaa jos akun poistaa? muilla?

lasse79
04.03.03, 21:07
S55:n omistajille kiva web-sivu
http://briefcase.pathfinder.gr/contentsl/pan82/8957

Löytyy monta kivaa peliä :)

kepperi
05.03.03, 06:48
S55:n omistajille kiva web-sivu
http://briefcase.pathfinder.gr/contentsl/pan82/8957

Löytyy monta kivaa peliä :)

Kiitos! loistokamaa :)

patonki
06.03.03, 10:49
Olenko ainoa jolla mättää Soneran kanssa?

EDIT: No niin, toimii.

nzip
06.03.03, 14:28
S55:n omistajille kiva web-sivu
http://briefcase.pathfinder.gr/contentsl/pan82/8957

Löytyy monta kivaa peliä :)

...Joista moni näyttää olevan warea...

manni
06.03.03, 20:48
Pilkun kanssa tehdäkseeni tuttavuutta iMobile.comin vertailussa yksi pikkuvirhe, S55 jo toinen värinäytöllinen Siemens, älkää unohtako S25:ttä.

Infra
06.03.03, 21:49
Pilkun kanssa tehdäkseeni tuttavuutta iMobile.comin vertailussa yksi pikkuvirhe, S55 jo toinen värinäytöllinen Siemens, älkää unohtako S25:ttä.

HUOM! Ensimmäinen täysvärinäyttö. S25:ssä oli muistaakseni vain 4 värinäyttö

blade
06.03.03, 21:49
Pilkun kanssa tehdäkseeni tuttavuutta iMobile.comin vertailussa yksi pikkuvirhe, S55 jo toinen värinäytöllinen Siemens, älkää unohtako S25:ttä.

Lisää vois pilkkua pumpata!S55 on jo neljäs värinäytöllinen Siemens.Muistakaa S10 ja SL10.Nokia taisi ottaa tuosta mallia, kun suunnitteli 7650:ä.

Infra
06.03.03, 21:49
Pilkun kanssa tehdäkseeni tuttavuutta iMobile.comin vertailussa yksi pikkuvirhe, S55 jo toinen värinäytöllinen Siemens, älkää unohtako S25:ttä.

HUOM! Ensimmäinen täysvärinäyttö. S25:ssä oli muistaakseni vain 4 värinäyttö

blade
06.03.03, 21:52

Tuli se jo kerralla selväksi.Olet oikeassa.Pientä naljailua vaan.

Janezki
09.03.03, 13:41
Tulipa tuossa tehtyä radikaali päätös ja siirryin kohtuullisesta Nokiaputkesta Siemens S55:n omistajaksi.
Ensialkuun puhelimen valikoissa on kyllä hieman hukassa, mutta eiköhän se siitä pienen totuttelun jälkeen ala sujua...
Muuten, olen saanut sen käsityksen että luurin mukana tulee datakaapeli, vai kuuluko se vain luuri+kamerapakettiin, sillä itse en sitä saanut (pelkkä puhelinpaketti), tosin CD oli kyllä paketissa mukana?

***EDIT: oho.. pitääpä päivittää signature...

Infra
09.03.03, 13:45

Tuo datakaapeli kuului varustukseen vain siinä ensimmäisessä pienessä erässä. Nyt ei enää vakiopakettiin kuulu.

Janezki
09.03.03, 13:48
Oh.. kiitokset nopsasta vastauksesta...
Mites jos hommaan sen kameran, niin tuleekos sitten sen mukana datanaru (USB), vai tuliko vielä lisähankinta?

Esa Isopahkala
09.03.03, 14:10
Kamerallisessakaan paketissa ei ole mukana datakaapelia.

Janezki
09.03.03, 15:02
Ookkei - siispä puhelinkauppaan kaapelin ostoon...

remedy
10.03.03, 21:43
Oletteko mistä löytänyt hyviä taustakuvia tai soittoääniä?

kepperi
11.03.03, 06:00
Oletteko mistä löytänyt hyviä taustakuvia tai soittoääniä?

koitappa etsiä foorumista.. varmasti löytyy.

mutta esim www.club-siemens.com
tuolta saa ainakin jotain.

sama paikka wapissa: wap.club-siemens.com

edit:lisätty wappiosoite

must1
11.03.03, 13:59
Kännyllä
http://www.esato.com
ja siellä on S55:llekin kuvajaisia.

jukra
11.03.03, 21:06
Saako S55 kiinni minkään sortin radiota tai MP3 soitinta?
Olen pikkaisen kahden vaiheilla T68i Vs. S55, T68i:n saa kiinni vaikka mitä lisätavaraa mutta entäpä S55 - löytyykö?

Janezki
13.03.03, 15:48
Jahas - sitten alkoi ongelmat...
Eilenillalla (keskiviikko) alkoi esiintyä tälläistä:
Operaattorilogon (Sonera) eteen ilmestyi huutomerkki ja signaalinvoimakkuusasteikko vilkkuu. Puhelimella ei voi soittaa, mutta (useimmiten) siihen soitetut puhelut tulevat läpi.
Virran katkaisu auttaa yleensä puolesta tunnista tuntiin (eli puhelin toimii normaalisti). Palautin myös tehdasasetukset, sillä mielessä kävi, että olen vahingossa laittanut jonkun eston päälle - ei apua.
Onko ehdotuksia vai menenkö ostoliikkeeseen ja vaadin kaupan purkua (puhelin ostettu 7.3.) ja vaihdan takaisin Nokialaiseen?

Infra
13.03.03, 15:54
Onko ehdotuksia vai menenkö ostoliikkeeseen ja vaadin kaupan purkua (puhelin ostettu 7.3.) ja vaihdan takaisin Nokialaiseen?

Miksi kauppa pitäisi purkaa? Et voi olettaa, että jokainen puhelin toimii moitteetta. Tuo voi olla esim. ihan joku että softa on mennyt sekaisin. Käy kysäsemässä siellä kaupassa osaisko ne sanoa jotain, tai soita siemensin helppariin.

Tuskin ne nokialaiset toimii yhtään paremmin(varsinkaan tämän foorumin viestien perusteella)

Janezki
13.03.03, 23:12
Noh, huomenissa nähdään minkälainen luuri on kourassa. Tykkään kyllä tuosta S55:sta, enkä mielellään siitä luopuisi, kun nyt olen jo siihen tottunut.
Jos suostuvat liikkeessä vaihtamaan luurin uuteen, niin katsotaan...

Noista Nokialaisista sen verran, että 11 vuotta niitä käyttäneenä ainoastaan RinGo ja 3510 ovat olleet ongelmallisia, muut toimineet mainiosti.

must1
14.03.03, 08:52
ainoastaan RinGo ja 3510 ovat olleet ongelmallisia, muut toimineet mainiosti.
No höh, mielestäni RinGo oli ongelmattomin kyseisen valmistajan malleista. "Toimi kuin junan vessa." :)

Infra
15.03.03, 20:18
Osaisikohan joku outlook tietäjä neuvoa.

Ongelma on pieni ja liittyy syncronointiin outlookin kanssa.

Eli kun syncronoin kalenterimerkinnät niin puhelin laittaa ajat yhtä tuntia ennen kuin mitä outlookkiin on laitettu.

lasse79
15.03.03, 21:14
Johtuu aikavyöhykkeestä. Laita samat koneelle ja puhelimeen.

Infra
15.03.03, 21:34
Johtuu aikavyöhykkeestä. Laita samat koneelle ja puhelimeen.

Hmm...

Ei löydy tuolta puhelimelta samaa aikavyöhykettä kuin koneelta.

Päivitin juuri eilen firmwaren versioon 08, valitettavasti tuo on englanninkielinen. Tuosta ei taida vielä olla missään suomenkielistä?

Vaeltelija
08.04.03, 10:26
Lataa itsellesi firmware 11 osoitteesta http://www.my-siemens.com/com.aperto/MySiemens/Files/Specials/hq/s55_s57_upgrade/main.html

Maanantaina 7.4 ainakin piti vielä ladata ruotsinkielinen menu ja sieltä T9tekstipakkaus jossa mukana suomenkieli, jos halusi sekä menun, että T9:n suomeksi. (Imoitin asiasta myös Suomen Siemensin aspa:n, josta lupasivat selvittää Saksasta, onko heille tullut virhe?)

EDIT 8.4: Selvennykseksi vielä, että vaikka latasin tuon ruotsinkielisen menun (T9 pakalla jossa suomi), menu tuli todellisuudessa suomeksi, niin kuin juuzekin tuossa alla kertoo.

juuze
08.04.03, 13:34
Itse ainakin onnisutin suomenkielisenä lataamaan molemmat. Valitsee vain Ruotsinkielisen softan ja suomenkielisen T9:n, niin tulee molemmat suomeksi.

Äh.. Näin aamuisin ei jaksa panostaa tuohon kieliasuun, mutta toivottavasti meni viesti perille. :)

ObE
09.04.03, 01:45
Kysynpä minäkin muutaman kysymyksen, joihin en saanut (varmaa) vastausta näytä threadeja kahlatessani...eli:

- Onko S55:ssä sama ultimaattisen idioottimainen "ominaisuus" kuin esim C35:ssä oli akun virran vähentymisen varoitusäänessä? Siis se että puhelin huutaa infernaalisella voimakkuudella jatkuvalla syötöllä jopa silloin kun puhelin on äänettömällä?

- Onko todellakin niin että tekstin koko on aina mallia sokeatkin näkee? Wap-tilassa oli joku pieni säätö ilmeisesti mutta ei muuta? Ei edes softapäivityksenä?

- Onko irda miten tarkka asennosta? Minulla kun on tuollainen hieman kömpelö irda-silmä koneessani olisi hyvä jos toimisi vähän laajemmallakin säteellä...

- Niitä kameran koeotoksia ei hirveästi ole näkynyt ja ne vähät mitä threadeissa oli on aika heikkolaatusia kyllä jopa puhelimen kameraksi. Itselläni nyt ei niin tärkeää tuo kuvaaminen olekaan mutta saattaisihan sen kylkiäisleluna ruinata jos on sen väärti... :)

- S55i... en ole speksejä jaksanut netistä etsiskellä mutta ilmeisesti tässä on ainakin parempi näyttö? Pitääkö paikkansa ja mahtaako tulla Suomen markkinoille?

Lähinnä nuo kaksi ensimmäistä huolestuttaa, muuten vaikuttaa todella lupaavalta luurilta. Yhden napin näppäinlukko, kehuttu T9, upea ulkonäkö ja Siemensmäinen grps toimivuus, pieni, kevyt ja tietysti huokeahko hinnoittelu esim. Noksuihin verrattuna on todellisia valtteja.

EDIT: lisää kyssäreitä.

nzip
10.04.03, 23:47
Päivytysohjeissa sanotaan, että pitäsi olla kaapeli (usb tai sarja), jai päivitysohjelma taitaa olla windows only?

Saako tuo päivitettyä jossain liikeessa tms, kun ei tuota kaapelia ole viitsinyt ostaa, windowsista puhumattakaan...

toimark
11.04.03, 14:03
Siemensin asiakaspalvelusta kyllä vakuutettiin, että ainakin takuuaikana huoltoliikkeet suorittavat päivitykset ilmaiseksi.

Vaeltelija
11.04.03, 16:27
Tuo yllä mainittu FW11:n "kieliongelma" on korjattu, nyt voit valita menukieleksi suoraan suomen, ja T9 kieleksi sen alta myös suomen.

cheesepoff
12.04.03, 12:45
Itsellä on ollut S55 nyt kaksi viikkoa ja täytyy myöntää, että aika kahden vaiheilla olen vieläkin. Eli palaisinko Nokiaan vai jatkaisinko elämääni Siemensin kumppanina. Muutamia tekemiäni havaintoja täytyy mainita. Kuten moni muukin on havainnut, niin näppäimiä saa toisinaan murjaista ihan reippaasti. Pieni koko hieman hämmentää, varsinkin jos on isompi koura.

Erikoisinta on kuitenkin sellainen, että ainakaan minun laitteessa ei toimi gprs silloin kun puhelusiirtoja on kytkettynä. Saan vain ilmoituksen verkkovirheestä. Aika outo, etten sanoisi. Toinen ihmetystä herättävä seikka on Bluetoothin "sammuminen" toisinaan. Eli Sinihampaan tunnus vain häviää ruudusta ja se pitää kytkeä asetuksista uudelleen päälle. Tätä on esiintynyt muutaman kerran. Onneksi nämä eivät ole kuitenkaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Muuten puhelin toimii moitteettomasti, ei mitään merkkejä mistään "nokialaisista lastenvioista". Ainoastaan näppäintuntuma ja asennoituminen nokialaisen jälkeen ovat lieviä ongelmia.

Katti
12.04.03, 13:23
...
- Onko S55:ssä sama ultimaattisen idioottimainen "ominaisuus" kuin esim C35:ssä oli akun virran vähentymisen varoitusäänessä? Siis se että puhelin huutaa infernaalisella voimakkuudella jatkuvalla syötöllä jopa silloin kun puhelin on äänettömällä?...
...
Vastaan muutamaan kysymykseen:
-Eipä huuda enää. Kolme kertaa vieno hiljainen piipitys ja sitten menee kiinni, ellet ehdi latausnarua kiinnittämään.
-Tanjuzka on ottanut vertailevia kuvia S55:llä ja T68:lla. Löytyisikö?
-S55 myydään kameralla ja ilman. Olet puhumisen mestari, jos saat "kylkiäisenä" erikseen.

Muuten päivitys versioon 11 onnistui hienosti. Menut ainakin tuntuu perstuntumalta nopeammilta ja soittajan nimi tulee kuvan lisäksi näkyviin; hyvä. T9 näyttää myös tarjottujen sanavaihtoehtojen määrään, tyyliin 2/12.

Vaeltelija
12.04.03, 16:04
cheesepoff kirjoitti:
Toinen ihmetystä herättävä seikka on Bluetoothin "sammuminen" toisinaan. Eli Sinihampaan tunnus vain häviää ruudusta ja se pitää kytkeä asetuksista uudelleen päälle. Tätä on esiintynyt muutaman kerran.

Mikä ohjelmistoversio sinulla on? Minun S55 teki ihan samaa versiolla FW05, mutta kun päivitin sen FW11:n ei tuota ongelmaa ole ainakaan toistaiseksi näkynyt.

ObE
12.04.03, 17:44
Vastaan muutamaan kysymykseen:
-Eipä huuda enää. Kolme kertaa vieno hiljainen piipitys ja sitten menee kiinni, ellet ehdi latausnarua kiinnittämään.

Tämä on hyvä uutinen, parempi sekin että vaikka simahtaa heti varotuksen jälkeen kuin että koko naapurusto herää puhelimen mekkalointiin.

-Tanjuzka on ottanut vertailevia kuvia S55:llä ja T68:lla. Löytyisikö?

Löysin ja niissä kuvanlaatu olikin mielestäni todella huono, siksi vähän utelin josko muilla olisi kuvia ollut laittaa näkösälle.

-S55 myydään kameralla ja ilman. Olet puhumisen mestari, jos saat "kylkiäisenä" erikseen.

Eipähän tuo nyt kummosta puhemiestä tarvitse 30e kameran puhumiseen ~350e puhelimen kaupantekiäiseksi. :) En tosin yöuniani menetä mikäli se lisäkilke hyllyyn jääkin, niin se varmaan tekisi aina minullakin.

Kiitoksia vastauksistasi!

Tanjuzka
12.04.03, 17:47
http://www.edu.lahti.fi/~molli/siemens_ericsson_kamera/

Tossa toi url vielä (löyty tän aiheen ensimmäiseltä sivulta)

Noi on otettu huonossa valossa..

Pitäs joskus ottaa kuvia ulkona..jos muistais..

Katti
12.04.03, 19:25
...

Eipähän tuo nyt kummosta puhemiestä tarvitse 30e kameran puhumiseen ~350e puhelimen kaupantekiäiseksi. :) En tosin yöuniani menetä mikäli se lisäkilke hyllyyn jääkin, niin se varmaan tekisi aina minullakin.

Noniin, tarkoitin tietysti sitä, että tuskin saat kameraa kylkiäiseksi, vaikka saisitkin kamerallisen mallin samaan hintaan kuin kamerattoman. Ja sehän on eri juttu;)

Katti
13.04.03, 19:18
... Kuten moni muukin on havainnut, niin näppäimiä saa toisinaan murjaista ihan reippaasti...
Tämähän pitää vain osaksi paikkansa. Jos painaa näppäintä oikeasta kohdasta, se on höyhenen kevyt ja herkkä.
Reunanäppäimiä pitää painaa ulkoreunasta, keskinäppäimiä alareunasta. Kokeile, yllätyt positiivisesti!
Jos painat näppäimen keskeltä, se on raskas. Vaatii hieman opettelua, mutta tavan omaksuu nopeasti.

cheesepoff
13.04.03, 23:09
...Jos painaa näppäintä oikeasta kohdasta, se on höyhenen kevyt ja herkkä.
Reunanäppäimiä pitää painaa ulkoreunasta, keskinäppäimiä alareunasta. Kokeile, yllätyt positiivisesti!
Jos painat näppäimen keskeltä, se on raskas. Vaatii hieman opettelua, mutta tavan omaksuu nopeasti.

No näinpäs onkin... täytyypi aloittaa orientoituminen!

PowerPlay
16.04.03, 11:55
No näinpäs onkin... täytyypi aloittaa orientoituminen!

oletkos sisäistänyt jo mistä mitäkin namikkaa pitää painaa??

trinit
28.04.03, 09:21
Kirjoitetaan nyt omiakin kokemuksia S55 + Jabra BT-200 yhdistelmästä noin viikon ajalta. Eli, tämä on ensimmäinen Siemens puhelin jonka olen omistanut. Kaikki aiemmat puhelimet ovat olleet Nokian valmistamia joista viimeisin 7650.

Ensivaikutelma S55:stä oli positiivinen. Pienikokoinen, kevyt ja lisäksi tyylikäskin verrattuna 7650:an. Seuraavaksi puhelin ja Jabra lataukseen pariksi tunniksi jonka jälkeen lähempi tutustuminen. Valikot: aluksi pientä mietintää mitä mikin kuvake tarkoittaa, mutta loppujen lopuksi ne ovat aika kuvaavia - lisäksi yläreunassahan lukee vielä valikon nimikin. Liikkuminen valikoissa ei tuottanut ongelmia Nokialaiseen tottuneelle, ainoa kosmeettinen "haitta" on näytön hidas päivittyminen: jos valikoita selaa nopeasti ylös/alas kuva menee suttuiseksi. Alavalikoihin siirtyminenkin onnistuu myös nelisuuntaisella selausnäppäimellä päävalikkoa lukuunottamatta. Muuten valikoissa ei ole moittimista, ainoastaan tietyn valikon löytäminen tuottaa vielä paljon valikoissa selailua. Asetukset ja profiilit: ei juuri eroa Nokialaisista. Soittoäänenä (melodiana) on aina sama profiilista riippumatta, toivoisin että eri profiilille voisi valita eri soittoäänen (en ainakaan keksinyt miten se onnistuisi?). Asetuksia muutettaessa, vasemman ja oikean valikkonäppäimen toiminta muuttuu puolelta toiselle, mutta se ei minua haitannut. Todennäköisesti sillä estetään harhapainalluksia. Bluetooth: S55 ja BT-200 on mielestäni mainio yhdistelmä. Osoitekirjan numeroihin voi soittaa äänikomennoin ja lisäksi osaan puhelimen toiminnoistakin voi liittää äänikomentoja kuten profiilien valintaan, kalenterin käynnistykseen jne. Ainoa pieni "vika" yhdistelmässä on, että mikäli puhelimen Bluetooth on jo päällä ja kuulokkeen pistää päälle (painamalla monitoiminäppäintä) niin kuulokkeen käynnistyttyä, puhelin siirtyy odottamaan äänikomentoja ("Puhu nyt"). Sama kävi ainakin yhden kerran käynnistämällä laitteet toisin päin, ensin kuuloke ja sitten puhelimesta Bluetooth päälle.

Puhelimen ohjelmistoversio oli pari päivää 5 ja sen jälkeen päivitin sen versioon 11.

Kokonaisuuten olen tyytyväinen puhelimeen. Taitaa 7650 mennä myyntiin lähiaikoina :)

Tanjuzka
28.04.03, 12:35
http://personal.inet.fi/koti/zombiinos/S55_kamera/s55_ulkona1.jpg

http://personal.inet.fi/koti/zombiinos/S55_kamera/s55_ulkona2.jpg

http://personal.inet.fi/koti/zombiinos/S55_kamera/s55_ulkona3.jpg

Siinä on 3 kuvaa S55 kameralla otettuja, ulkona. Ihan hyviä on. 2ssa vaan on kuvaajan sormikin kuvassa mukana :)

Tanjuzka
03.05.03, 09:23
Onkos kukaan testannut S55sta se bt hbh60n kanssa ? Tukusta sanottiin että ei toimi oikeestaan mitenkään hyvin. Pitääkö paikkaansa? Ne ketkä on käyttänyt niin kertokee.

Infra
03.05.03, 09:44
Onkos kukaan testannut S55sta se bt hbh60n kanssa ? Tukusta sanottiin että ei toimi oikeestaan mitenkään hyvin. Pitääkö paikkaansa? Ne ketkä on käyttänyt niin kertokee.

Mulla tuollainen käytössä enkä ole oikeastaan mitään ihmeellistä huomannut. Joskus kun olen puhelimen softan päivittänyt niin ei puhelin enää tunnistanut hbh60:stä. Tähän auttoi puhelimesta hbh60 poisto ja hbh60 resetti ja uudelleen paritus.

Joskus saattaa myös yhteys vaan katketa laitteiden välillä, enää v11 en ole tätä ongelmaa huomannut.

Itse sanoisin että toimii hyvin

nzip
08.05.03, 13:38
Löytypä helmi ominaisuus vielä parin kuukauden käytön jälkeenkin:

S55:n vasemassa reunassa oleva volume up/down nappi toimii selaimessa/sähöpostiviestejä lukiessa pageup/pagedown näppäimen tavoin. Nopeuttaa valtavasti lukemista.

cheesepoff
08.05.03, 14:04
Löytypä helmi ominaisuus vielä parin kuukauden käytön jälkeenkin:

S55:n vasemassa reunassa oleva volume up/down nappi toimii selaimessa/sähöpostiviestejä lukiessa pageup/pagedown näppäimen tavoin. Nopeuttaa valtavasti lukemista.
Ja oikeanpuoleisella painikkeella pääset sivun alkuun ja aivan alusta loppuun.

mainio
20.05.03, 20:46
Moro!

Minkälainen toi näyttö on kun siin on vaan 256väriä?
Olen ostamassa puhelinta nyt ja hiukan olen tota harkinnut, mutta
jotenkin hiukan vielä meinaan epäröidä.
Mitä mieltä te ketkä sen olette ostaneet onko hintansa väärti?

personal jesus
20.05.03, 23:14
Minkälainen toi näyttö on kun siin on vaan 256väriä?

Haulla löytyi esim tämä:
http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?p=139638&highlight=s55+n%E4ytt%2A#139638

Myös molemmista S55 Käyttökokemuksia -ketjuista voi löytyä juttua, josta on sulle apua.

wanderer
27.05.03, 19:57
Eipähän tuo nyt kummosta puhemiestä tarvitse 30e kameran puhumiseen ~350e puhelimen kaupantekiäiseksi. :) En tosin yöuniani menetä mikäli se lisäkilke hyllyyn jääkin, niin se varmaan tekisi aina minullakin.

Keskiseltä saisit ilman puhumistaki tohon hintaan kameran kanssa...

Caustic
06.06.03, 22:46
mites tossa S55:sessa saa noi kuvat koneelle?

juuze
07.06.03, 03:33
mites tossa S55:sessa saa noi kuvat koneelle?
Bluetoothilla, IrDA:lla tai kaapelilla.

Paula
11.06.03, 13:16
mites tossa S55:sessa saa noi kuvat koneelle?
Bluetoothilla, IrDA:lla tai kaapelilla.

Nyt sivistäkää tälläistä tavallista pulliaista, mikä ihme on IrDA?
tuo kaapelihan ei ilmeisesti kuulu myyntipakkaukseen, pitääkö se siis ostaa erikseen? mitä sillä käytännössä tekee, tarvitsenko sitä jos ostan s55:n ja käytän sitä vain tavallisena puhelimena+kamerana?

tuo s55 on jo vähän aikaa tässä minuu himottanut, en tosin sitä luultavasti saa :( mutta JOS...:)

edit:
Onko s55 mielestänne paras nyt markkinoilla oleva kamerapuhelin?

BiGG
11.06.03, 13:20
Nyt sivistäkää tälläistä tavallista pulliaista, mikä ihme on IrDA?

Infrapuna (Infrared Data Association)

nzip
11.06.03, 13:36
....jos ostan s55:n ja käytän sitä vain tavallisena puhelimena+kamerana?
Onko s55 mielestänne paras nyt markkinoilla oleva kamerapuhelin?
S55 on hyvä puhelimena, mutta kamerapuhelimena jää jälkeen kilpailijoistaan. Kamerapuolta kannattaa testata liikkeessä ennen ostamista, luulen että tulet pettymään kuvanlaatuun. Digitaalikameraksi kannattaa toistaiseksi hommata oikea digitaalikamera, kamerapuhelinten kuvanlaatu käy lähinnä vitsistä.

Tästäkin keskustelusta taitaa löytyä esimerkkejä S55:n kameralla otetuista kuvista?

trinit
14.06.03, 22:08
Tästäkin keskustelusta taitaa löytyä esimerkkejä S55:n kameralla otetuista kuvista?

Niin löytyy ja tässä on muutama uusi kuva otettuna S55:n kameralla:

Pöytä (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/poyta.jpg)
Olohuone ennen vieraita (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/olohuone.jpg)
Lattialla työkaluja (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/lattia.jpg)
Piha näkymä (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/piha.jpg)
Konehalli (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/koneet1.jpg)
Traktori, paalaaja, käärijä (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/koneet2.jpg)
Vetolaite (http://www.saunalahti.fi/~trinit/tero_pietila/kuvat/muut/koneet3.jpg)

Tanjuzka
18.06.03, 10:05
Onko kenelläkään vastaavaa ?

Joskus kun puhelu tulee, ja painaa vihreästä luurista niin puhelu ei avaudu, muut napit toimii, eli pystyy "lyömää luurin korvaan".

Samaisessa tapauksessa välillä soittoääni jää soimaan vaikka kukaan ei enää soita, akku irti ja sit taas toimii.

Nyt olen 2 aamuna havainnut samanlaista vikaa herätyskellossa,
kun herätyskello herättää, niin se ei sammu mistään napista, taas akku irti ja sit taas toimii.

Softa on uusin: 12 !

Kokeilin juuri tuota herätystä niin nyt toimi, ilmeisesti puhelin ei tykkää herätä ennen 8:aa :)

Mutta onko kenelläkään muulla vastaavaa ?

BiGG
18.06.03, 10:10
Softa on uusin: 12 !

Kyllä FW16 on jo saatavilla. Ainakin jostain huolloista.
Ei ole kaveri ainakaan herätyskellon jumituksesta valittanu. Voin kysellä lisää jos jotain ongelmia tuossa FW12:sta on ollut niin näkee onko muuttunu 16:sta.

Tanjuzka
18.06.03, 10:30

Meillä on liikkeessä siemensin huoltosofta ja ei ainakaan siemens ole lähettänyt tuota 16sta.

BiGG
18.06.03, 10:33
Meillä on liikkeessä siemensin huoltosofta ja ei ainakaan siemens ole lähettänyt tuota 16sta.

No on kumma. Kyllä sen pitäisi ihan official siemenssin softa olla. Kyseisessä liikkeessä missä päivitys on suoritettu on kyl siemenssin asiat aina ollut vähä etuajassa verrattuna muihin..

Tanjuzka
18.06.03, 10:44
Soitin asiasta siemensille joka vastaa noista softien lähetyksistä meille, niin sanoi että 16 ei ole vielä tullut, siitä on kovasti puhuttu, mutta ei ole vielä saatavana!

veppis
18.06.03, 12:24
Uusimmat softathan laitetaan ensin tehtaalta tuleviin koneisiin ja toimitetaan sitten pienellä viiveellä huolloille päivityksiä varten.

BiGG
18.06.03, 23:07
Noh luuliin vaan et jos ois jo tullu huolloille toi softa, mut näyttää sit kestävän vielä jonkin aikaa.
Kannattaa odottaa..hyvin toimiva softa ;-)

Nemesis-88
18.06.03, 23:33
Itse kun kokeilin kyseistä mallia niin muutaman minuutin kokeilun jälkeen sain puhelimen tilttiin. Kai tuokin ihan OK malli on, mutta itse en välitä.

Katti
19.06.03, 11:13
Softa on uusin: 12 !

...Ei ole kaveri ainakaan herätyskellon jumituksesta valittanu. Voin kysellä lisää jos jotain ongelmia tuossa FW12:sta on ollut niin näkee onko muuttunu 16:sta.
Valikkkonäppäimistä herätys sammuu normaalisti, mutta numeronäppäimistä jatkaa kiekumistaan.

Tanjuzka
19.06.03, 11:15
[quote="BiGG"][quote=tanjuzka]
Softa on uusin: 12 !

Valikkkonäppäimistä herätys sammuu normaalisti, mutta numeronäppäimistä jatkaa kiekumistaan.

Mulla myös valikkonäppäimistä..

Tactica
23.06.03, 17:12
Meinaan itse hakea S55:sen huomen aamulla teleringistä ja haluasin tietää jo etukäteen kannattaako original datakaapelin hankinta? Jos en täysin väärin muista niin siemensin omilla ei ilmeisesti voinut siirtää puhelimeen ihan mitä vaan? Lähinnä color schemet, kuvat, äänet java pelit ja sovellukset jne. kiinnostaisi saada kaapelin kautta puhelimeen. Myös BT tai Irda voisivat vastaavasti toimiessaan olla aivan yhtä varteenotettavia vaihtoehtoja. Kertokaahan kokeneemmat S55 omistajat mikä kaapeli näihin hommiin olisi syytä ostaa. Ainoa kriteeri on sen saatavuus suomesta, kun ei ole visaa mitä vinguttaa saksan nettikaupoissa :D

OssiR
23.06.03, 17:35
Jos en täysin väärin muista niin siemensin omilla ei ilmeisesti voinut siirtää puhelimeen ihan mitä vaan? Lähinnä color schemet, kuvat, äänet java pelit ja sovellukset jne. kiinnostaisi saada kaapelin kautta puhelimeen. :D

Kyllä ainakin itse olen saannut kaiken siirrettyä Siemenssin originaalilla datakaapelilla puhelimeen. Puhelimenhan saa näkyämään ihan normaalisti Windowsissa kiintolevynä, jonka kautta voi käytännössä siirtää ihan mitä lystää.

Nii ja tänään ilmeni itselläni ensimmäinen bugi. Eli sama herätyskello systeemi mikä oli jollain muullakin täällä aijemmin. Herätyskello alkaa soimaan ja vaikka kuinka kuittaa, ei hälytysääni lakkaa soimasta ennen kuin käynnistää puhelimen uudelleen. Tämä ei siis tapahdu joka kerta kun kello soi. Toivottavasti seuraavassa ohjelmistoversiossa tuo on korjattu. Tällä hetkellä FW12 käytössä. Nii ja muuten puhelin on kyllä toiminut erittäin mallikkaasti...

trinit
23.06.03, 18:18
puhelimeen ihan mitä vaan? Lähinnä color schemet, kuvat, äänet java pelit ja sovellukset jne. kiinnostaisi saada kaapelin kautta puhelimeen. Myös BT tai Irda voisivat vastaavasti toimiessaan olla aivan yhtä varteenotettavia vaihtoehtoja.

Itse olen käyttänyt BT:ta kaikenlaisten tiedostojen siirtoon/poistoon puhelimen kanssa. Käytössä on Epox BT-DG02 USB Dongle ja ohjelmistona Widcomm:n valmistama ohjelma (versio 1.3.2.7). Sarjaportti yhteyden saa luotua ilman ongelmia ja sitten vain OBEX File Transferria käyttää tiedostojen käsittelyyn.

Kaapelikin on minulla (Siemens, lataava USB kaapeli) mutta sitä olen käyttänyt ainoastaan ohjelmistopäivityksissä.

marsupilami
24.06.03, 08:41
Kaapelikin on minulla (Siemens, lataava USB kaapeli) mutta sitä olen käyttänyt ainoastaan ohjelmistopäivityksissä.
Olen käyttänyt vain Siemenssin originaali-kaapelia kaikkeen mahdolliseen mitä voi puhelimeen ladata ja hyvin on pelannut. :-) Sinänsä itselläni koen turhaksi BT:n ja IRDa:n.

Stinde
02.07.03, 09:37
Onko kenelläkään vastaavaa ?

Joskus kun puhelu tulee, ja painaa vihreästä luurista niin puhelu ei avaudu, muut napit toimii, eli pystyy "lyömää luurin korvaan".

Samaisessa tapauksessa välillä soittoääni jää soimaan vaikka kukaan ei enää soita, akku irti ja sit taas toimii.

Minulla sama ongelma. Softaversio 12.

Katti
02.07.03, 20:47

Ei minulla. Sama versio.

compaqqi
02.07.03, 22:24

On ollut. versio 16 huollossa päivitetty eikä enään ole tullut vastaan. muutamalla asiakkaalla samaa vikaa ollut, heillä myös päivitetty ja tuntuu toimivan

Tyhmä
03.07.03, 00:36
saako netistä ton version 16?jos ei mikä on uusin versio minkä saa netist? missä on siemens huoltoja pk seudulla?

Infra
03.07.03, 08:41
saako netistä ton version 16?jos ei mikä on uusin versio minkä saa netist? missä on siemens huoltoja pk seudulla?

FW16 saa netistä, mutta siinä ei taida olla suomenkielistä T9:ä, valikot ja muut ovat kyllä suomeksi mutta t9 ei ole.

Huoltoja löytyy pk-seudulla muutama:

Anglo Service Oy

HELSINKI, Pitäjänmäki:
Höyläämötie 1
00380 Helsinki

toinen anglo löytyy:

HELSINKI, Ruoholahti:
Itämerenkatu 3
00180 Helsinki

Siinäpä ne!

Gifu
04.07.03, 10:57
Myönnetään, olin laiska enkä jaksanut kahlata kaikkia viestejä :) Eli tässä muutama kysymys:
-löystyykö kuoret pahasti käytössä? nitinää natinaa?
-onko näyttö riittävä jos ei aijo käyttää puhelinta kuvaukseen vaan ihan puhelimena?
-millainen näyttö verrattuna N6610? kummassa parempi noin käytön kannalta(Nokia 4096<>siemens 256, tiedän)? eli väriseekö? suttuisempi?
-akun kesto käytännössä?
-onko mitään syytä odottaa M55? tuo S55 näyttää minun silmään paremmalle ainakin kuvissa.

lasse_koo
04.07.03, 12:33

Itselläni ollut käytössä vajaa pari kuukautta.
-kuoret ovat löystyneet, mutta ei paljoa. Nitisee ja natisee jos puhelinta vääntelee, mutta ei normaalikäytössä
-näyttö on riittävä, ainakin omaan tarpeeseeni (tekstiviestejä ja puheluita)
-akku kestää tommosen ~viikon, ja minä en puhu kovinkaan paljoa.

Itseäni eniten harmittaa kun toi näyttö on samalla tasolla muun puhelimen kanssa niin helposti tulee naarmuja.
Mutta mahtava puhelin tämä on ollut.

Gifu
04.07.03, 14:12
Tiukkaa tekee tuon puhelimen valinnassa. S55 ja N6610 ois nyt ne vaihtoehdot jotka sopis mulle. Nokiassa on radio mutta mitäs sillä tekee jos se ei toimi kunnolla(semmosen kuvan olen saanut). Muutenkin on sellainen kuva että Noksussa on enemmän vikoja. Pitää vissiin mennä ensi viikolla testaamaan kyseiset luurit ihan livenä. Toisaalta mietityttää miten tuolle hinnalle käy kun siemens esittelee uusia puhelimia.

Kiitos lasse_koo vastauksesta.
Laittakaas muutkin infoa etten osta ihan sikaa säkissä. :)

Ghost Of The Navigator
04.07.03, 14:55
Myönnetään, olin laiska enkä jaksanut kahlata kaikkia viestejä :) Eli tässä muutama kysymys:
-löystyykö kuoret pahasti käytössä? nitinää natinaa?
-onko näyttö riittävä jos ei aijo käyttää puhelinta kuvaukseen vaan ihan puhelimena?
-millainen näyttö verrattuna N6610? kummassa parempi noin käytön kannalta(Nokia 4096<>siemens 256, tiedän)? eli väriseekö? suttuisempi?
-akun kesto käytännössä?
-onko mitään syytä odottaa M55? tuo S55 näyttää minun silmään paremmalle ainakin kuvissa.

Itselläni ollut käytössä n.kuukauden.
-Ei ole minullakaan löystyneet vaikka on ollut kovassa käytössä.
-Näyttö on riittävä ja mielestäni sopii kyllä kuvaukseenkin siinä mielessä että aikoo heittää kuvat tietokoneelle.
-Akku kestää minulla vajaan viikon.

Tactica
04.07.03, 18:46
Kai se oma korsi pitää kokemuksie osalta kantaa kekoon. Ensimmäinen Siemenssin puhelin jonka ostin noin 2kk sitten oli C55 joka meni emännälle kun muutama viikko sitten ostin S55:sen. Olin kyllästynyt nokia vikoihin ja halusin koettaa ominaisuuksiin verrattuna huomattavasti edullisempaa valmistajaa.

Kriteereinä oli GPRS,värinäyttö, kamera, sähköposti,WAP, BT,Irda ja yhteensopivuus tietokoneen kanssa.

Kaikki nämä sain S55:sen mukana.

Kamerassa ärsyttää muutama asia.Integroidun kameran puuttuminen ja live kuvan näkyminen näytöllä kuvatessa, koska se optiikka jonka läpi olisi tarkoitus katsoa on mielestäni jotenkin vinossa, ja usein saa ottaa kaksi kuvaa samasta kohteestä, koska se menee ainakin minulla helposti vinoon. Tilannekuvat sa siis unohtaa...

Puhelinluettelosta osoitekirjaan siirryttäessä puhelin tilttasi eikä vastannut kuin akun irroittamiseen. Tämä olis siis oston yhteydessä tulleen softwaren kanssa, mutta päivitys W16:stä auttoi ja nyt ongelmia ei ole ollut.

Ghost Of The Navigator
05.07.03, 14:13
Puhelinluettelosta osoitekirjaan siirryttäessä puhelin tilttasi eikä vastannut kuin akun irroittamiseen. Tämä olis siis oston yhteydessä tulleen softwaren kanssa, mutta päivitys W16:stä auttoi ja nyt ongelmia ei ole ollut.

Minulla teki samaa, mutta pistivät gigantissa vaihtamaan kortin uuteen. Nyt on taas toiminut hyvin.

OssiR
05.07.03, 15:25
Minulla teki samaa, mutta pistivät gigantissa vaihtamaan kortin uuteen. Nyt on taas toiminut hyvin.

Jees, ostaessani s55:sta myyjä pisti samantien vaihtoon kun huomasi vanhan TELE:n aikaisen sim-kortin. Kertoi että noin vanhoilla korteilla saattaa syntyä ongelmia uusien puhelinmallien kanssa.

Esa Vuolas
05.07.03, 19:28
Puhelinluettelosta osoitekirjaan siirryttäessä puhelin tilttasi eikä vastannut kuin akun irroittamiseen. Tämä olis siis oston yhteydessä tulleen softwaren kanssa, mutta päivitys W16:stä auttoi ja nyt ongelmia ei ole ollut.
Mulla teki aivan samaa, ihmettelinkin missä on vika, meinasin jo vaihtaa sim-kortin uuteen, mutta en sitten kerennyt, kun ostin uuden puhelimen (en tämän bugin takia). Korttini taitaa olla vuodelta -99 (Sonera), joten sen pitäisi olla 3V, eli pitäisi olla täysin yhteensopiva, toisinsanoen vika softassa ei kortissa.

James P
10.07.03, 09:48
Muutama kysymys S55:sta ja yleisesti Siemensin huollosta.

S55 ja sähköposti: Siemensin sivuilla mainitaan tuki POP3, SMTP ja IMAP4:lle. Onko puhelimessa valmiina joku maili-client, vai pitääkö hankkia erikseen joku Java-kikkare? Saako sähköpostien tarkistuksen automaattiseksi vai pitääkö ohjelma käynnistää ja sulkea joka kerta posteja katsottaessa? (Java ohjelma taitaa vaatia tällaisen toiminnan, eli suoritus taustalla ei onnistu)

BT himottaisi, mutta miten on yhteensopivuuden laita? Osaako esimerkiksi erimerkkiset handsfreet mennä valmiustilaan silloin kun ei puhuta? Vai onko tämä HF kohtaista?

Entäpä ohjelmiston päivitys, pitääkö käytännössä mennä viralliseen huoltoliikkeeseen, vai tekeekö myyjäliikkeetkin niitä? Täällä Lappeenrannassa ei taida Siemensin huoltoa olla, enkä edes tiedä missä lähin sellainen on. Tosin Siemens on aiemminkin julkaissut internetissä päivityksiä. Ainakin ME45:lle ja näytti S55:llekin joku olevan tarjolla.

BiGG
10.07.03, 10:02

Tiedän ainakin yhden myyjäliikkeen mikä ei huolla Siemenssejä mutta kylläkin päivittää.

X bird
10.07.03, 10:22
Muutama kysymys S55:sta ja yleisesti Siemensin huollosta.

S55 ja sähköposti: Siemensin sivuilla mainitaan tuki POP3, SMTP ja IMAP4:lle. Onko puhelimessa valmiina joku maili-client, vai pitääkö hankkia erikseen joku Java-kikkare? Saako sähköpostien tarkistuksen automaattiseksi vai pitääkö ohjelma käynnistää ja sulkea joka kerta posteja katsottaessa? (Java ohjelma taitaa vaatia tällaisen toiminnan, eli suoritus taustalla ei onnistu)

BT himottaisi, mutta miten on yhteensopivuuden laita? Osaako esimerkiksi erimerkkiset handsfreet mennä valmiustilaan silloin kun ei puhuta? Vai onko tämä HF kohtaista?

Entäpä ohjelmiston päivitys, pitääkö käytännössä mennä viralliseen huoltoliikkeeseen, vai tekeekö myyjäliikkeetkin niitä? Täällä Lappeenrannassa ei taida Siemensin huoltoa olla, enkä edes tiedä missä lähin sellainen on. Tosin Siemens on aiemminkin julkaissut internetissä päivityksiä. Ainakin ME45:lle ja näytti S55:llekin joku olevan tarjolla.

S55dessä on sähköpostiohjelma mitään java ohjelmia ei tarvitatietääkseni s55 ei ossa automaattisesti hakea postia.

Bt sammuu pehelujen välillä

Siemenssin sivuilla on päivityksiä s55 puhelimeen tarvii vaan datakaapelin että ne voi siirtää puhelimeen.

Tanjuzka
10.07.03, 11:42
Siemens on jakanut eripuolelle suomea, 1kpl per kaupunki, softauslaitteet. Siemensin sivuilta löytyy softaustatekevät liikkeet, myös Lappeenrannasta sellainen löytyy

Siemensin huolto/päivitys pisteet (http://www.my-siemens.com/MySiemens/CDA/Index/0,2730,FI_fi_0_menu%253A1862,FF.html)

James P
10.07.03, 11:57
Siemens on jakanut eripuolelle suomea, 1kpl per kaupunki, softauslaitteet. Siemensin sivuilta löytyy softaustatekevät liikkeet, myös Lappeenrannasta sellainen löytyy

Kiitos. Tässä taas nähdään, että helpostihan nuo olisi löytyneet, jos olisi vain yrittänyt. Asia vain tuli threadia lukiessa mieleen ja oli olevinaan helpompi kysyä täältä :) No, olihan minulla muutakin asiaa.

Erityisesti kiinnostaa edelleen BT:n toimivuus erilaisten laitteiden (erityisesti erimerkkiset HF:t) kanssa.

tommi24
10.07.03, 20:00
Mites s55:ssä ja siemenseissä yleensäkin, eli onko soittoäänen edessä mitään piippauksia tai muita ääniä, kuten Ericssonissa vai alkaako soittoääni soida heti kun joku soittaa? Entä onko tekstiviestin kirjoituksessa kaikki erikoismerkit jossakin merkistössä Nokian tapaan, vai onko ne ripoteltu eri näppäimien alle, ja se onko viestien selaus Nokian tapaan koko näyttö kerrallaan? Harkitsen tässä Siemensiin siirtymistä mahdollisesti tulevaisuudessa ja mietin miten eroaa Nokiasta...

Katti
10.07.03, 20:21

-ei
-on
-ei

bhw
11.07.03, 00:49
Apua, mitä olen tehnyt.
Viime yön aikana kellon eteen on
ilmestynyt uusi sottokellon ikoni
aivan tyhjästä?

??

Infra
11.07.03, 08:48
Entäpä ohjelmiston päivitys, pitääkö käytännössä mennä viralliseen huoltoliikkeeseen, vai tekeekö myyjäliikkeetkin niitä? Täällä Lappeenrannassa ei taida Siemensin huoltoa olla, enkä edes tiedä missä lähin sellainen on. Tosin Siemens on aiemminkin julkaissut internetissä päivityksiä. Ainakin ME45:lle ja näytti S55:llekin joku olevan tarjolla.

Miksi viedä se liikkeeseen päivitettäväksi kun voit sen itsekkin päivittää datakaapelin avulla. JA HUOM! Takuu säilyy vaikka mokaisitkin puhelimen päivityksen...näin olen itse ymmärtänyt. Tosin mikäpä tuossa voisi mennä pieleen kun kerran pitää vaan nextiä klikkailla :-)

Tanjuzka
11.07.03, 08:51
Jos ei omista datakaapelia, niin samaha se on että meneekö sitä kauppaan ja hakee datakaapelin (ellei tilaa netist) kun sit et menee ja päivityttää sen liikkeessä.

Tanjuzka
18.08.03, 21:30
Katin ottama kuva S55n kameralla. (www.zombiinos.net/kuvatuksia/katin_kuva.jpg)

Aika hieno on.

Nemesis-88
18.08.03, 22:08
Katin ottama kuva S55n kameralla. (www.zombiinos.net/kuvatuksia/katin_kuva.jpg)

Aika hieno on.Kieltämättä on todella hyvä kuva.

Nypa
26.08.03, 17:04
Nyt on sitten S55 vihdoin hyppysissä ja voin sanoa, että olen hyvin tyytyväinen ostokseeni ja värivalintaan. Ainoa tähän mennessä ilmaantunut ongelma (joka varmasti korjaantuu oikealla käyttötyylillä) on se, että nuoli ylöspäin ei aina tahdo vastata painallukseen, mutta oikealla tyylillä siitäkin pääsee varmasti eroon.

parti
28.08.03, 01:26
Onkelma:
Mulla on käytössä Siemensin HHB-500 bluetooth kuuloke. Toimi alussa ihan ok, mutta viimeiseen pariin päivään rakas S55 ei ole suostunut löytämään luuria. Onko kenellään vastavaa kokemusta tai vinkkiä missä vika?

Seteh
28.08.03, 22:39
Testasin tuossa puhelimen mukana tullutta HF:ää (Grateq). Kuului hyvin ja kaikki muutenkin ok, mutta kaveri jolle soitin sanoi kuulevansa oman äänensä "kaikuna" parin sekunnin viiveellä. Ilman HF:ää ei kaikunut. Onkohan vika HF:ssä vai puhelimessa?