View Full Version : Saunalahden asiakaspalveluun pieni hinnoittelumuutos
Laskun välissä olleessa tiedotteessa oli maininta että 15.8.2008 alkaen asiakaspalveluun soitot maksavat normaalin hinnan myös Saunalahden omista liittymistä. Samalla edelleen kerrottiin hallintasivuista ja palautelomakkeista ja niiden helppoudesta ja nopeudesta.
Joten yksi kerrallaan luopuu täysin maksuttomasta asiakaspalvelusta.
Mikä mahtaa nykyään olla tilanne, jos soittaa toiselta teleliikennealueelta Saunalahden asiakaspalvelun käyttäen 10532 tunnusta. Veloitetaanko siitä nykyään kaukopuheluosuus? Entä jatkossa? Ainakin silloin kun kaukopuheluosuus laskutettiin Saunalahden omalla laskulla tuota kaukopuheluosuutta ei tullut. Samaa voinee kysyä myös 90111 tunnuksesta. Eli näillä kahdella voi vielä yrittää saada laskua pienemmäksi, jos eteen tulee tarve soittaa Saunalahden asiakaspalveluun lankapuhelimesta toiselta teleliikennealueelta.
Laskun välissä olleessa tiedotteessa oli maininta että 15.8.2008 alkaen asiakaspalveluun soitot maksavat normaalin hinnan myös Saunalahden omista liittymistä. Samalla edelleen kerrottiin hallintasivuista ja palautelomakkeista ja niiden helppoudesta ja nopeudesta.
Joten yksi kerrallaan luopuu täysin maksuttomasta asiakaspalvelusta.
Ottaakohan SL käyttöön tätä takaisinsoittopalvelua joka mm. Soneralla on käytössä(jos ei vastata 4min sisällä, soittavat takaisin)?
Viimeisimmän tiedotteen mukaan SL:n aspan keskimääräinen vastausaika oli 10 minuutin pahemmalla puolella - positiivisia uudistuksia heidän asiakkailleen, vai mitä?
Jäämme odottamaan Elisan vastaavaa ilmoitusta, ei mene montaa viikkoa veikkaan.
Laskun välissä olleessa tiedotteessa oli maininta että 15.8.2008 alkaen asiakaspalveluun soitot maksavat normaalin hinnan myös Saunalahden omista liittymistä. Samalla edelleen kerrottiin hallintasivuista ja palautelomakkeista ja niiden helppoudesta ja nopeudesta.
Mahtava homma. Onko tämä nyt sitten ratkaisu pitkiin jonotusaikoihin? Varmaankin.
Joten yksi kerrallaan luopuu täysin maksuttomasta asiakaspalvelusta.
Onko Dna:kin jo luopunut?
Onko Dna:kin jo luopunut?
Laajakaistassa taitaa olla vielä maakunnissa 0800 numerot. Onko matkapuhelin puolella koskaan ollutkaan, ei ainakaan pitkään aikaan.
Ymmärtääkseni Saunalahdella ei aijemminkaan ollut kokonaan ilmaiset numerot, koski vain Saunalahden liittymistä soittamista tiettyihin Aspan numeroihin.
Ei hyvä, toivottavasti ainakin saavat jonot ruotuun ennen kuin tuo tulee käyttöön, enstistä suurempi vastuu operaattorilla pitää jonotusajat minimissä jos siitä aikoo vielä laskuttaakin.
Ainoa pieni plus siitä, että pakettiminuutit sentään kelpaavat kun on normaali numero, ei yritysnumero kuten Soneralla. Huono uudistus jokatapauksessa.
Mahtava homma. Onko tämä nyt sitten ratkaisu pitkiin jonotusaikoihin? Varmaankin.
Onko Dna:kin jo luopunut?
dna kännyliittymistä on edelleen ilmaista soittaa aspaan. ja en usko että niin hölmöjä ovat että tuota muuttavat miksikään. nykyiselläänkin toimii hyvin.
Onko matkapuhelin puolella koskaan ollutkaan, ei ainakaan pitkään aikaan.
varmaan tiiätkin että dna kännyliittymistä se on ollut ja on ilmaista.
varmaan tiiätkin että dna kännyliittymistä se on ollut ja on ilmaista.
Mitä lupaat, jos/kun Dana-aspasta veloitetaan jotain? Kämppäs, autos jne...???
Pienihinta puhelinpalvelusta verrattuna sähköyhtiöön ja muut tehneet tämän jo aiemmin joten ei varmaankaan aiheuta kovin suurta haloota.
Nimerkillä: 5 soittoa viikon sisään vattenfallille ja yhteensä 4 h 32 min puheluiden kestot.. (n. 30 cent/min)

en lupaa mitään koska en päätä ko. asiaoista. mutta hölmöähän se olisi ottaa maksut käyttöön.
miten se sähköyhtiön hinnoittelu liittyy matkapuhelin op:n hinnoitteluun? ja mitäpä luulet kumman alan aspoihin enemmän joutuu soittelemaan?
ajantawarat
22.07.08, 15:58
dna kännyliittymistä on edelleen ilmaista soittaa aspaan. ja en usko että niin hölmöjä ovat että tuota muuttavat miksikään. nykyiselläänkin toimii hyvin.Elisalle on ilmaista muistakin liittymistä. Ainakin toistaiseksi
0800 95 050
ma-pe 8-21, la 10-18
Tekninen asiakastuki
0800 96 060 *
Tekninen asiakastuki on avoinna seuraavasti:
arkisin klo 8-21, lauantaisin klo 10-18. Häiriöilmoituksia sekä ilmoituksia kadonneista laitteista otetaan vastaan 24 h kaikkina viikonpäivinä.
* Kotimaasta soitettaessa maksuton. Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.
vastausaikoja viralliselta taholta
http://www.elisa.fi/asiakaspalvelu/as.cfm?o=5
vaari_vaan
22.07.08, 16:27
Saunan aspaan soittaminen ei tosiaan onnistu 10 minuutissa. Itselläni joka kerta 30 min tänä vuonna. Pisin jonotus itselläni 64 min. Maksaako nyt siis myös saunan nettipuhelimella soittaminen aspaan? Tai omaverkosta soittaminen?
...mutta hölmöähän se olisi ottaa maksut käyttöön.
Väittäisin vastaan, saahan operaattori siitä tuloja. Asiakkaan kannalta huono homma, jos joutuu jonottamaan/soittamaan paljon, mutta jos homma yleensä toimii, niin harvoinhan sinne on asiaa.
Silloin, kun asiaa on, nin mieluummin sen yleensä hoitaa nopeasti normi puhelumaksua vastaan, kuin jonottaen pidempään täysin ilmaiseen numeroon. Tämä varmaan vähentää niitä niitä vähemmän tärkeitä(=turhia?) puheluita ja jonoja ei pitäis tulla entiseen malliin. Ellei sitten aspasta vähennetä väkeä.
Saunis taisi pelästyä menettävänsä edeltäkävijän asemansa ;)
Onko noita asiakaspalvelutilastoja missään julkisena, esim. paljonko puheluita yhteensä tulee kuussa? Olisi kiva tietää kuinka suurista summista tällaisessa puhutaan..
Pitääköhän Panu heinäkuun lomaa kun ei ole vielä ottanut kantaa tähän ketjuun..?
Pitääköhän Panu heinäkuun lomaa kun ei ole vielä ottanut kantaa tähän ketjuun..?
Vastahan hän oli TV:ssa Tiuraniemen kanssa. Otti kyllä kantaa Soneran vastaavassa ketjussa (http://www.matkapuhelininfo.com/keskustelu/showthread.php?t=42542), kuten varsin moni muukin, jotka katsoivat, että kyllä nyt asiakkaat vaihtavat operaattoria kun aspaan soitto maksaa. Muitakin nyt huvittavia kommentteja sieltä löytyy, enkä tarkoita Panun itse asiassa maksullisuutta puolustavaa kommenttia. Mitäs muut nyt?
Mitäs muut nyt?
Itse ainakin saunalahden palstalla ehdotin puhelinaspan maksullisuutta... =)
Saunalahti tekee muutoksen hinnoittelussa, nimikkeellä pieni muutos. Sonera teki vastavan muutokset ja haloo oli älytön? Kyllä se on vain niin että Sonera on suunnannäyttäjä, uskaltaa tehdä asioita, muut seuraavat sitten perässä...
Olikos myös Sauniksen ilmoituksessa perusteluna "asiakkaiden toivomus" :D
Olikos myös Sauniksen ilmoituksessa perusteluna "asiakkaiden toivomus" :D
Oli se ainakin mun toivomus. =D
Niin, johan sen olet kertaalleen todennut... mutta hyvähän se on kerrata jotta kaikki varmasti huomaavat.
Väittäisin vastaan, saahan operaattori siitä tuloja. Asiakkaan kannalta huono homma, jos joutuu jonottamaan/soittamaan paljon, mutta jos homma yleensä toimii, niin harvoinhan sinne on asiaa.
Joo ja maksulliseks muuttuessa tyhmät kysymykset vähenee. Ei enää tarvitse asiakkaiden soittaa kellonaikaa tai säätä tai muuta täysin turhaa mikä ruuhkauttaa linjoja. Tosin jos jonotus aika ei mene inhimilliseksi niin sit se on aika turhauttavaa.
Saunalahti tekee muutoksen hinnoittelussa, nimikkeellä pieni muutos. Sonera teki vastavan muutokset ja haloo oli älytön? Kyllä se on vain niin että Sonera on suunnannäyttäjä, uskaltaa tehdä asioita, muut seuraavat sitten perässä...No jaa, jotkin asiat voisivat kyllä levitäkkin, mutta uskon että asiakkaat eivät toivo kaikkien hinnoittelumallien leviämistä.
Mutta ero noilla, Saunalahdella ei ollut ilmainen aspa numero kuin vain tietyistä liittymistä soittaessa, Soneralla oli aidosti ilmainen aspa, jonka ilmaisuutta eräs/eräät nimemerkit hehkuttivat kovasti.
Saunalahti tekee muutoksen hinnoittelussa, nimikkeellä pieni muutos. Sonera teki vastavan muutokset ja haloo oli älytön?.Soneralla tuli muitakin muutoksia kuin vain hinta, numeroista ei tullut ns. normaaleita numeroita, mutta oleellisen muutos oli takaisin soitto. Joten olet ehkä aivan oikeassa ihmetellessäsi.
Saunalahden puhelinpalvelu oli aikoinaan surkea, välillä parhaimmillaan jopa ihan hyvä, jostain syystä viimeaikaiset muutokset ovat sen romuttaneet, ja nykyisin linja että tee itse asiasi, ei siinä mitään, sehän on heidän yksi liikeideakin. ongelmia ei vain haluta hoitaa.
Saunalahti tekee muutoksen hinnoittelussa, nimikkeellä pieni muutos. Sonera teki vastavan muutokset ja haloo oli älytön? Kyllä se on vain niin että Sonera on suunnannäyttäjä, uskaltaa tehdä asioita, muut seuraavat sitten perässä...
Heh, tämä on ainakin täysin totta kun puhutaan hintojen korottamisesta / palveluiden karsimisesta :)
Olikos myös Sauniksen ilmoituksessa perusteluna "asiakkaiden toivomus" :D
Oli se ainakin mun toivomus. =D
Voi voi Juha minkä menit tekemään!
Tosin jos jonotus aika ei mene inhimilliseksi niin sit se on aika turhauttavaa.
Mielenkiintoista nähdä, putoavatko Saunalahden aspan jonotusajat tämän muutoksen myötä eli paljonko ns. "turhia" puheluita oikeasti on. Itseä ei nyt hirveästi haittaa, kun on liittymissä (yht. 4 kpl) puheaikaa reilu 3 tuntia per kk ja muutenkaan harvemmin joutuu soittelemaan aspaan kun homma 99% toimii ok. Toivotaan, että tämän jälkeen tulevaisuudessakaan ei tarvitse soitella aspaan...
Saunalahden puhelinpalvelu oli aikoinaan surkea, välillä parhaimmillaan jopa ihan hyvä, jostain syystä viimeaikaiset muutokset ovat sen romuttaneet, ja nykyisin linja että tee itse asiasi, ei siinä mitään, sehän on heidän yksi liikeideakin. ongelmia ei vain haluta hoitaa.
Noh, itse näkisin tämän maksullisuuden kyllä loppupeleissä olevan yksi Saunalahden hoitokeino pitkiin aspan jonotusaikoihin. Sata varmasti osa soittajista ei enää aivan pikku asioiden takia aspaan soita, kun jonottamisesta joutuu maksamaan. Tietty puhepakettien käyttäjät ovat paremmassa asemassa.
PS. voivatko soneran asiakkaat käyttää puhepakettiensa minuutteja soittaessaan aspaan?
Noh, itse näkisin tämän maksullisuuden kyllä loppupeleissä olevan yksi Saunalahden hoitokeino pitkiin aspan jonotusaikoihin.Ogelmien hoitamisella en tarkoittanut varsinaisesti jonoja, vaan että ongelmattomat asiat (nettiäkäyttävä) asiakas pystyy yleensä hoitaa itse saunalahden sivuilta, mutta jos ongelmia, niin silloin tarvitaan muita konsteja.
PS. voivatko soneran asiakkaat käyttää puhepakettiensa minuutteja soittaessaan aspaan?
Voivat... kaikkien muiden operaattoreiden aspoihin :P. Ainoa (isommista) johon eivät on voi maksutta soittaa on oma ASPA, yritysnumeroihin eivät pakettiminuutit kelpaa, eikä Sonera nähnyt tarpeelliseksi tässä poikkeusta tehdä.
miten se sähköyhtiön hinnoittelu liittyy matkapuhelin op:n hinnoitteluun? ja mitäpä luulet kumman alan aspoihin enemmän joutuu soittelemaan?
Itse ainakin enemmän tuonne sähköyhtiöön ja samoin tuttavanakin kuulemma. Mielestäni liittyy paljonkin -> molemmat tarjoaa minulle/sinulle omia palveluitaan.
Asiakaspalveluun soittaa matkapuhelinasiakkaista n. 13 % vuoden aikana ja sähköyhtiöstä luulen määrän olevan lähempänä 20 %. Jälkimmäinen ei ole faktaa eka on lähde: salainen muistio
dna kännyliittymistä on edelleen ilmaista soittaa aspaan. ja en usko että niin hölmöjä ovat että tuota muuttavat miksikään. nykyiselläänkin toimii hyvin.Muutokset eivät ole aina uskon asioita ;) Itse olen sitä mieltä että mitä Sonera edellä sitä muut perässä. Onhan se nähty, että Sonera toimii edelleenkin suunnan näyttäjänä...
Muutokset eivät ole aina uskon asioita ;) Itse olen sitä mieltä että mitä Sonera edellä sitä muut perässä. Onhan se nähty, että Sonera toimii edelleenkin suunnan näyttäjänä...
hohoo. no onhan tuo nähty. ne aloitusmaksukin niin on elisa ainut joka sellaisenaan ne otti käyttöön. ja muut etujen karsimiset jne niin eipä oo muut seuraillu. sonera on suunnan näyttäjänä vain jos mennään huonompaan suuntaan. enpä osaa tällä hetkellä sanoa yhtään hyvää muutosta mitä sonera olis tehnyt lähiaikoina ensimmäisenä...
Muutokset eivät ole aina uskon asioita ;) Itse olen sitä mieltä että mitä Sonera edellä sitä muut perässä. Onhan se nähty, että Sonera toimii edelleenkin suunnan näyttäjänä...
Kiva että selvensit kantaasi Soneraan, tähän asti ollut meille muille käyttäjille niin suuri kysymysmerkki.
ajantawarat
24.07.08, 08:20
.... ne aloitusmaksukin niin on elisa ainut joka sellaisenaan ne otti käyttöön. ja muut etujen karsimiset jne niin eipä oo muut seuraillu. ..... Kannattaisi tutustua ensin aiheeseen. Mutta meneehän se noinkin, kirjoittaa mitä päähän juolahtaa niin joku siihen aina uskoo. Hieman kuin pieni punainen kirja -30 luvulta.
Onhan se nähty, että Sonera toimii edelleenkin suunnan näyttäjänä...
Heh.. Sonerako on ainoa, joka sitä suuntaa näyttää? ;) Mietipä uudelleen...
Sehän on tullut nyt ihan selväksi jo että osa on sitä mieltä että Sonera ei oo saanu ku pelkkään harmia aikaa ja kohtelee asiakkaita kuin roskaa, mutta ihmettelenpä suuresti miten edelleen asiakkaat pysyy kuitenkin.
Ainii tietenkin vastaatte siihen että koska asiakkaille on "väkisin" laitettu määräaikaisia sopimuksia ja muutenkin viilattu linssiin, koska Sonerahan on ainoa joka näin tekee. Muut operaattorithan yrittävät ainoastaan miellyttää asiakkaitaan eikä tehdä ollenkaan tulosta, koska hyväntekeväisyyttähän näitten firmojen pitäis tehdäkkin.
Sehän on selvää että tää taistelu paremmuudesta ei tule todennäköisesti ikinä loppumaan ja sehän on selvä, mutta jospa jatkossa pystyttäs ennemmin kehumaan omaa suosikkia ja jättämään sen epäonnistuneen operaattorin haukkuminen vähemmälle.
Taitaapi olla turha kuvitelma, mutta ainahan voi toivoa.
Heh.. Sonerako on ainoa, joka sitä suuntaa näyttää? ;) Mietipä uudelleen...
Mainitse mikä muu op tehnyt suunnan muutoksia (ei tarkoita hintakilpailua al'a 2003). Itsellä ei ainakaan tule mieleen oikeasti isoja muutoksia...
Mainitse mikä muu op tehnyt suunnan muutoksia (ei tarkoita hintakilpailua al'a 2003). Itsellä ei ainakaan tule mieleen oikeasti isoja muutoksia...
Lähdetään vaikka GSM-verkosta, 900 MHz 3G-verkosta...
Lähdetään vaikka GSM-verkosta, 900 MHz 3G-verkosta...
Montako 900 MHz 3g tukevaa luuria? Eli onko järkeä vai ei.. :D
Siirretty parempaan ketjuun... (http://www.matkapuhelininfo.com/keskustelu/showpost.php?p=695444&postcount=98)
Sehän on selvää että tää taistelu paremmuudesta ei tule todennäköisesti ikinä loppumaan ja sehän on selvä, mutta jospa jatkossa pystyttäs ennemmin kehumaan omaa suosikkia ja jättämään sen epäonnistuneen operaattorin haukkuminen vähemmälle.
Taitaapi olla turha kuvitelma, mutta ainahan voi toivoa.
Tai mitä jos lopetettaisiin se operaattorien fanittaminen, ja kritisoitaisiin omaakin kun on tarvetta, ja kehuttaisiin vieraita kun on aihetta...
...taitaa olla vielä turhempi kuvitelma.
Jos fanipohjalta keskustelua jatketaan niin en näe oman operaattorin aiheetonta ylistystä yhtään sen kehittävämmäksi keskusteluksi kuin kilpailijoiden mollaamista.
kritisoitaisiin omaakin kun on tarvetta, ja kehuttaisiin vieraita kun on aihetta...
en näe oman operaattorin aiheetonta ylistystä yhtään sen kehittävämmäksi keskusteluksi kuin kilpailijoiden mollaamista.
Fiksuin kommentti vuosiin, tällä osiolla. Ei muuta, jatkakaa.
Saataisiinko kenties Plehden kommenttia pian tähän ketjuun...?Toiveajattelua?
Saataisiinko kenties Plehden kommenttia pian tähän ketjuun...?Toiveajattelua?
Taitaa olla lomilla. Viimeksi kyllä ollut kirjautuneena 12.7.
Pitääköhän Panu heinäkuun lomaa kun ei ole vielä ottanut kantaa tähän ketjuun..?
Totta olen ollut lomalla, mutta miten asiaa pitäisi kommentoida? Kun me säästämme niin sinäkin säästät - mitä vähemmän meillä kuluja sitä edullisemmat palvelut asiakkailla.
Saunalahti panostaa itsepalvelutyökaluihin jatkossakin ja jo nykyisin lähes poikkeuksetta asioiden hoitaminen onnistuu täysin veloituksetta ja täysin ilmaiseksi oma.saunalahti.fi:n kautta itselle sopivaan aikaan. Ja ne asiat, jotka eivät hoidu oma.saunalahti.fi:n kautta hoituu helpoiten olemalla yhteydessä asiakaspalveluun asiakaspalvelun yhteyssivuston kautta.
Asiat, jotka vaativat välitöntä reagointia esim. puhelimen varastaminen / häviäminen + vikatilanteet hoituvat jatkossakin niitä varten erillisen numeron kautta vuorokauden ympäri kuten tähänkin asti.
/ Panu.
Milloinkohan ja miten tästä ilmoitetaan asiakkaille, joilla on e-lasku käytössä? Vieläkään en ole nähnyt mitään tiedotetta koko asiasta.
Milloinkohan ja miten tästä ilmoitetaan asiakkaille, joilla on e-lasku käytössä? Vieläkään en ole nähnyt mitään tiedotetta koko asiasta.
Asiakaspalvelu on jatkossakin veloitukseton netin kautta. Kaikista hinnoista on mahdollista sopimusehtojen mukaisesti ilmoittaa myöskin nettisivuilla.
/ Panu.
Asiakaspalvelu on jatkossakin veloitukseton netin kautta. Kaikista hinnoista on mahdollista sopimusehtojen mukaisesti ilmoittaa myöskin nettisivuilla.
/ Panu.
Eipä itselle ole iso juttu kun on asiasta jo tietoinen, mutta luulisi ettei olisi iso kulu Saunalle lähettää SMS-tiedote asiasta. Yllätykset laskussa ja sitäkautta kyrpiintyneet asiakkaat eivät liene kenenkään etu.
Asiakaspalvelu on jatkossakin veloitukseton netin kautta.
/ Panu.
Ja tätäkään ei näköjään ole vielä saatu laitettua salatulle yhteydelle.
vaari_vaan
31.07.08, 08:52
Olen yrittänyt soittaa Saunalahden asiakaspalveluun muutamia kertoja eilen ja tänään. Puhelut katkeavat joka kerta 15 min kuluttua. Olen myös yrittänyt saada kontaktia omasaunalahden kautta. Mutta kuittausviestiä sähköpostiin ei ole tullut. Omasaunalahdessa lukee että vika korjattu, mutta näin ei todellakaan ole.
( Ups, taisin kirjoittaa väärään ketjuun...
mutta eikös nämä ole hieman samaa aihetta ).
Kun me säästämme niin sinäkin säästät - mitä vähemmän meillä kuluja sitä edullisemmat palvelut asiakkailla.
tai pikemminkin sitä enemmän MTV3 ja Nelonen tienaavat.. tuntuu että Saunalahti elättää noita kahta firmaa mainoksillaan täysin. Ensin mainostetaan läppäriä, pari mainosta myöhemmin jotain liittymää ja kohta taas nettitikkua.
Tuo TV mainonta ei kovin edullista ole, tai mistäs minä tiedän millaisen könttäsopparin elisa konserni on tehnyt, mutta kyllä ne taitaa suurin osa "säästöistä" joita näillä aspan maksullisuuksilla haetaan painua suoraan mainosbudjettiin - ei se mainostus ainakaan vähentynyt viime aikoina ole.
ajantawarat
01.08.08, 07:02

Kun sattuisit ilman värikkäitä laseja helsingin seudulle :D
Joka ulkomainostolppa ja bussi/raitiovaunupysäkki on ollut liimattu dna-mokkula ja liittymämainoksia täyteen.Samoin bussien kylkitarroitukset Ainakin keväällä oli. Ehkäpä tuo tyrkytys tuo tulosta olis sitten tyrkyttäjä kuka hyvänsä. Tiedä häntä.
Kun sattuisit ilman värikkäitä laseja helsingin seudulle :D
Joka ulkomainostolppa ja bussi/raitiovaunupysäkki on ollut liimattu dna-mokkula ja liittymämainoksia täyteen.Samoin bussien kylkitarroitukset Ainakin keväällä oli. Ehkäpä tuo tyrkytys tuo tulosta olis sitten tyrkyttäjä kuka hyvänsä. Tiedä häntä.En aivan arvaa mitä ajat takaa?
Meinaatko että DNAn bussi mainonta on pakottanut Saunalahden aspan tason laskemiseen ja hintojen nostoon ja näillä säästöillä lisäämään TV-mainontaa?
DNA on vahvemmassa asemassa ja pystyy siitä huolimatta vielä tarjoamaan mobiilipuolen aspapalveluita veloituksestta omille liittymille?. laajakaista aspan kaikille liittymille veloituksetta?
Tuohon kyllä mitään laseja tarvita.
Jos tarkoituksesi oli vain paheksua DNAn mainontaa, niin pyydän anteeksi.
Kun sattuisit ilman värikkäitä laseja helsingin seudulle :D
Joka ulkomainostolppa ja bussi/raitiovaunupysäkki on ollut liimattu dna-mokkula ja liittymämainoksia täyteen.Samoin bussien kylkitarroitukset Ainakin keväällä oli. Ehkäpä tuo tyrkytys tuo tulosta olis sitten tyrkyttäjä kuka hyvänsä. Tiedä häntä.
Turussakin aika usein näkee busseissa penkin taakse liimattu DNA mainos. Välissä voi olla joku muu mainos viikon verran, sitten on DNA:n seuraavat pari viikoa varmaan. Muiden operaattorien mainoksia ei busseissa ole näkynyt.
Turussakin aika usein näkee busseissa penkin taakse liimattu DNA mainos. Välissä voi olla joku muu mainos viikon verran, sitten on DNA:n seuraavat pari viikoa varmaan. Muiden operaattorien mainoksia ei busseissa ole näkynyt.Ehkä ajattelevat että heidän kohde ryhmä (* liikkuu Turussa busseilla.
(*
Kehitysmaa mallien ostajat, sanomalehti mainonnassa tuntuu olevan tuollaiset tuotteet pinnalla.
ajantawarat
01.08.08, 14:46
En aivan arvaa mitä ajat takaa?
Meinaatko että DNAn bussi mainonta on pakottanut Saunalahden aspan tason laskemiseen ja hintojen nostoon ja näillä säästöillä lisäämään TV-mainontaa?
DNA on vahvemmassa asemassa ja pystyy siitä huolimatta vielä tarjoamaan mobiilipuolen aspapalveluita veloituksestta omille liittymille?. laajakaista aspan kaikille liittymille veloituksetta?
Tuohon kyllä mitään laseja tarvita.
Jos tarkoituksesi oli vain paheksua DNAn mainontaa, niin pyydän anteeksi.
Ei ollut takoitus paheksua, moittia, pitää vääränä taikka epätoivottavana. Ainoastaan kerroin jotta muutkin mainostaa, kun eräs käyttäjä kertoi toisten operaattorien mainostavan kaikilla asiakaspalvelusta säästämillään rahoilla.
Mikäli tuotti taas tarpeetonta rasitusta laita ruksi ettei viestini näy sinulla. kuten se näkyy joka kerta häiritsevän SINUA
ps käyttämässäni Elisan liittymissä on kaikille asiakkaille 0800-**** numero mikä ei maksa myöskään mitään, ainakaan toistaiseksi.
Tulin tuolta aiemmasta siihen lopputulokseen, että dnan käyttäjät ostavat kehitysmaapuhelimia ja liikkuvat Turun seudulla julkisilla.
Nyt tarttis enää tietää, että mikä on "kehitysmaapuhelin"?
Ei muuta, jatkakaa.
No kehitysmaapuhelinhan on sellainen joita järkevät kuluttajat hankkivat niiden 600€+ vimpaimien sijaan.
No kehitysmaapuhelinhan on sellainen joita järkevät kuluttajat hankkivat niiden 600€+ vimpaimien sijaan.
No mites selitetään se, että mulla on yli 600 €:n puhelin ja liikun julkisilla? Olenko vain tyhmä? =D
No kehitysmaapuhelinhan on sellainen joita järkevät kuluttajat hankkivat niiden 600€+ vimpaimien sijaan.
Minusta yli 200 erkkiä maksava puhelin on vimpain. Markka-aikaan tonnillakin sai jotain, nykyisin ei 5satasella ole mitään arvoa. Kiitokset kuitenkin tarkennuksesta.
No mites selitetään se, että mulla on yli 600 €:n puhelin ja liikun julkisilla? Olenko vain tyhmä? =D
Vttu sun 95ses on 2sataa erkkiä tänä päivänä..ja olet turust ja meet julkislla. Vikaan sitten vastaus; joo.
Vttu sun 95ses on 2sataa erkkiä tänä päivänä..ja olet turust ja meet julkislla. Vikaan sitten vastaus; joo.
Et kyllä käytettynäkään saa N95 8GB:sta 200 erkkiin. Ellei oo tiputettu jokeen tms. =)
Ja puhuttiinkin siitä arvosta/hinnasta, mitä se oli, kun ostin sen uutena, kun tuli myyntiin.
Nyt tarttis enää tietää, että mikä on "kehitysmaapuhelin"? Viitaneen malleihin jotka pyritty tekemään mahdollisimman edullisesti, useimmiten eivät tue nykyiaikaisia palveluita ja ominaisuuksia.
Niissä usein kuitenkin asioita mitkä sopivat hyvin prepaid käyttäjille, tai kimppa käyttöön, jossa siis yhdellä puhelimella/liittymällä useampi käyttäjä ja jotka kuitenkin jakavat kustannukset keskenään.
Kehitysmaa (kehittyvien markkinoiden) on siis suunniteltu ja suunnatta hyvin vähävaraisilli ihmisille/perheille joilla saattaa kimpassa kestää säästää halvimpien puhelimen hankinta rahat hyvinkin pitkään.
Nykyään näissä puhelimissa alkaa oleen WAP selain ja MMS viestit, tulevaisyydessa ennemänkin älyä.
Et kyllä käytettynäkään saa N95 8GB:sta 200 erkkiin. Ellei oo tiputettu jokeen tms. =)
Ja puhuttiinkin siitä arvosta/hinnasta, mitä se oli, kun ostin sen uutena, kun tuli myyntiin.
Kannattaa kattoa replyni päiväys ja kellonaika ja tehdä siitä riittävät johtopäätökset.
vBulletin v3.7.3, Copyright ©2000-2009, Jelsoft Enterprises Ltd.
Käännös G-man.