View Full Version : Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2008 Itävalta ja Sveitsi
Neljä lohkoa ja kaikki ovat aikasta mielenkiintoisia. :)
Suomi pelaa sitten joskus kisoissa kun kopöttelen kävelykepin kanssa..
Lohko A
Tsekki
Portugali
Sveitsi
Turkki
Lohko B
Kroatia
Saksa
Puola
Itävalta
Lohko C
Hollanti
Italia
Ranska
Romania
Lohko D
Espanja
Ruotsi
Venäjä
Kreikka
Hinoo. Arvokisavuosi taas. Vieläkin kyllä kirvelee Suomen niukka karsiutuminen. Hienot kisat varmasti siltikin luvassa. Saksan bandwagoniin kait se on taas hypättävä kun huuhkajat ei ole mukana. Klose vie maalikuninkuuden ;)
Vaikka henkilökohtainen suosikkini Oliver Kahn on jo eläköitymässä kovaa kyytiä, pidän silti Saksaa aika kovana joukkueena kisoissa.
Edit: pelejä on pakko katsoa pitkin kisoja..
Lohko C:stä tulee todella tiukka. Loput aika helpon oloisia kärkikaksikolle (vai kolme jatkoon?). Hollannilta odotan paljon viime vuosien pettymysten jälkeen, Ranska tuskin syttyy kuten aiemmin. Portugali on vahva voittajasuosikki vaikkei mielijoukkueita.
Kaksi jatkoon alkulohkoista. Näissä kisoissa on sentään kaikki pelit tärkeitä. C on ainoa "kuolemanlohko", mutta eipä nuo muutkaan mitään selviä ole.
Siitä olen muuten iloinen että Englannin apinat eivät ole kisoissa mukana.
(C)analilta on tulossa Eurosport HD kanava joka näyttää kisat siis teräväpiirtona. :D Mahtavaa.
Viimeistään nyt on hankittava uusi töllö joka kotiin.
(C)analilta on tulossa Eurosport HD kanava joka näyttää kisat siis teräväpiirtona.
Miksi sanoit tämän, tieto lisää tuskaa (/rahanmenoa). =)
Koska harmittavasti pääsi käymään työtapaturma, ja se kaikkien yhteinen suosikki Englanti ei ole kisoissa, hyppään Hollannin bandwagoniin.
Portugali on valintani, kuten aina. =)
Portugali on valintani, kuten aina. =)
Voi sitä kaatuilun määrää. Voitaisiin jo nyt lyödä vetoa, tirauttaa Christiina Ronaldo muutavat kyyneleet =D
Voi sitä kaatuilun määrää. Voitaisiin jo nyt lyödä vetoa, tirauttaa Christiina Ronaldo muutavat kyyneleet =DFeikki Ronaldo on pikkasen parannellut tapojaan ja on muuten sen verran loistava pelaaja, että jotain voi antaa anteeksi, mutta vastapainoksi niillä on uusi sukelluskone Nani. Kaiken lisäksi kyseinen rasvattu gigolo vaikuttaa täydeltä mulkulta ainakin jos viime viikonlopun brittikierroksesta voi mitään johtopäätöksiä vetää.
Ennakkoon kovimmat joukkueet on varmaan Italia, Saksa ja Hollanti. Espanjalla löytyy paperilla taas hurja joukkue, joka voi iskeä kentälle esim. kolmikon Torres, Villa ja Fabregas, mutta tippuu kuitenkin viimeistään semeissä.
(C)analilta on tulossa Eurosport HD kanava joka näyttää kisat siis teräväpiirtona. :D Mahtavaa.
Viimeistään nyt on hankittava uusi töllö joka kotiin.
Jos Canalin saisi ostettua esim. vuokralaitteiden kanssa vain kisojen ajaksi kohtuulliseen hintaan, niin olisi pakkohankinta. Ei vain budjetti ihan kestä 12kk tilausta, mikä kai nykyään on minimi, että saa mukaan satelliittilaitteet noiden katselua varten.

Mihin tarvitsee sateliittilaitteita? Canalin kortti vaan digiboksiin niin näkyy antennitalouksissa.
Mihin tarvitsee sateliittilaitteita? Canalin kortti vaan digiboksiin niin näkyy antennitalouksissa.
Meinas varmaan noita HD-laitteita. Ilman canalia tuota eurosport HD:tä ei taida saada.
Heitän yllättäjät kehiin: Venäjä, Turkki ja Puola?
New Order - World in Motion on paras kisabiisi?
Englanti tai kannattajat eivät kyllä onneksi ole turnauksessa mukana.
Englanti ei kyllä onneksi ole turnauksessa mukana.
Disagree.
Englannin kannattajat eivät kyllä onneksi ole turnauksessa mukana.
Agree.
(Pientä muokkausta piti Skopan lainauksessa harrastaa.)
hollanti ollut aina suosikki, samoin kuin italia, espanja, portugal.
mut voittajaksi veikkaan italiaa, sit saksa ja portugal.
hollanti ollut aina suosikki, samoin kuin italia, espanja, portugal.
Tossahan suurin osa Euroopan huippumaista sitten jo onkin;)
Tossahan suurin osa Euroopan huippumaista sitten jo onkin;)
Tulee tästä Mäksän suosikkilistasta mieleen Jussi ja viime MM-kisat. Aina, kun Jussin suosikkijoukkue tippui, löytyi yllättäen uusi tilalle.
Tossahan suurin osa Euroopan huippumaista sitten jo onkin;)
juu, mutta tässä onkin se että ikinä en ole kannattanut joukkueita niiden hyvyyden takia vaikka tuokin lista siltä vaikuttaa samoin kun jääkiekossa.
itse aina nuorempana olin maalivahtina jokaisessa lajissa ja kannatan käytännössä vain maalivahteja, ja vuodesta riippuen noilla joukkueilla on ollut sellaisia maalivahteja joiden takia niitä olen kannattanut, nyt hieman vanhempana on sit jäänyt nuo itse joukkueet joita olen seuraillut, enkä enää niin niitä maalivahteja :)
Itsellä joukkueiden kannatus menee kyllä melkein suoraa pelityylin mukaan, jos joukkue ei tunnu pysyvän pystyssä millään, niin en tykkää tai jos perustaktiikkana on "8-1-1" niin en tykkää. Hyökkäävä ja "luova" pelityyli eikä turhia valitteluja tai kaatuiluja niin saa meikäläisen kannatuksen. Nimenomaan Hollanti esim. kuuluu tähän kategoriaan.
Englanti, jota myös kannatan, nyt ei ihan niinkään tule samasta syystä, mutta Englannin jalkapalloa nyt on vain tullut seurattua pikkupojasta lähtien, ja kyllähän hekin ihan viihdyttävää jalkapalloa pelaa.
Mitäs jos Turkki voittaa matsin?
Mitäs jos Turkki voittaa matsin?
Minulla olisi ollut ilmainen kebabbi huomenna:( Ei voittanut joten ei tullut. Tuttu kebabpaikan omistaja lupasi ilmaisen kebaanin jos Turkki olisi voittanut:D
Olipa tyrmäävä ensimmäinen puoliaika Hollannilta, 2 maalia ja hevosnaamalla pari aivan huippupaikkaa lisäosumiinkin! Ehdottomasti paras peli kisoissa tähän mennessä, varsinkin Romania - Ranska -tuhnaamisen jälkeen näyttää vielä paremmalta.

juu meinas nukkua pystyyn tos illal, nyt mukavaa katottavaa, varsinki ku vanha suosikki hollannin maalilla edelleen
Olipa tyrmäävä ensimmäinen puoliaika Hollannilta, 2 maalia ja hevosnaamalla pari aivan huippupaikkaa lisäosumiinkin! Ehdottomasti paras peli kisoissa tähän mennessä, varsinkin Romania - Ranska -tuhnaamisen jälkeen näyttää vielä paremmalta.
Jepuls...Oli hieno matsi..tosiaan tuon Ranska fiaskon jälkeen...Tosin se oli vain minun syytäni, kun menin taasen veikkaamaan Ranskaa voittoon, niin noinhan siinä käy...
Se miksi en veikannut Hollantia on vielä hämärän peitossa...
Olipa tyrmäävä ensimmäinen puoliaika Hollannilta, 2 maalia ja hevosnaamalla pari aivan huippupaikkaa lisäosumiinkin! Ehdottomasti paras peli kisoissa tähän mennessä, varsinkin Romania - Ranska -tuhnaamisen jälkeen näyttää vielä paremmalta.
Ehdoton helmi. Loppuviikosta lisää samaa lohkoa. Tänään Espanjalla aika hikistä veikkaan ja Ruotsi nyhjää maalittoman Kreikan kanssa.
Ehdoton helmi. Loppuviikosta lisää samaa lohkoa. Tänään Espanjalla aika hikistä veikkaan ja Ruotsi nyhjää maalittoman Kreikan kanssa.
Kah, jalkapallokeskustelu etenee välillä sopuisissakin merkeissä. ;)
Harmi että Espanja - Venäjä pelistä jää alkupuoli näkemättä kun on juuri naperoiden jalisharjoitukset samaan aikaan, toivoakseni hyvää tykitystä luvassa!
Nyt jos koskaan on aika sanoa irti Canal Digital. Ei yhtään ottelua suorana Eurosport HD:lta. >:(
Olisihan tuo pitänyt arvata...
Nyt jos koskaan on aika sanoa irti Canal Digital. Ei yhtään ottelua suorana Eurosport HD:lta. >:(
Olisihan tuo pitänyt arvata...
Melkein jo meinasin hankkia Canal Digitalin tuon takia, mutta hyvä että jäi sitten hankkimatta. Tosin näkisihän tuolta sitten olympialaisiakin HD:na, kuten myös Saunalahden asiakkaat ja pääkaupunkiseudulla asuvat - itse en kuulu mihinkään näistä kolmesta.
Menee vähän OT:ksi, mutta miksi ihmeessä olympialaisia lähetetään HD:na vain pääkaupunkiseudulla?
oli kyllä mahtava ottelu tuo espanja-venäjä
Olipa tyrmäävä ensimmäinen puoliaika Hollannilta, 2 maalia ja hevosnaamalla pari aivan huippupaikkaa lisäosumiinkin! Ehdottomasti paras peli kisoissa tähän mennessä.
Kyllä toi peli oli oikein hyvä, italiaanot eivät saaneet mitään aikaan.
oli kyllä mahtava ottelu tuo espanja-venäjä
Totta, huippupeli ja David Villa, kolme maalia! Aivan huikea suoritus!
Totta, huippupeli ja David Villa, kolme maalia! Aivan huikea suoritus!
mut toisin ku monet veikkas niin kreikka-ruotsi tarjos myös viihdyttävää futista, ja ehkä itselle yllätykseksi..positiiviseksi sellaiseksi...ruotsi voitti.
kreikka jotenki hannaili, ja ruotsi pelas mielekästä futista
ensimmäinen maali oli kerrassaan mahtava, ehkäpä hienoin täs turnaukses
mut toisin ku monet veikkas niin kreikka-ruotsi tarjos myös viihdyttävää futista,
No enpä nyt sanoisi, ~75min ottelusta yhteensä vain syöteltiin puolustuksessa edestakaisin ja junnattiin keskialueella
ja ehkä itselle yllätykseksi..positiiviseksi sellaiseksi...ruotsi voitti.
Itse en löydä mitään positiivista Ruotsin voitosta, varsinkin kun Zlatan "syljen ja luon vastustajia" Ibrahimovic teki maalin.
ensimmäinen maali oli kerrassaan mahtava, ehkäpä hienoin täs turnaukses
Hienohan se oli, ei sille oikein mitään voi.
Taas vallan hienoa jalkapalloa Portugalilta ja rahhoo meikäläisen taskuun...Näin sen pitääkin mennä!
Taas vallan hienoa jalkapalloa Portugalilta ja rahhoo meikäläisen taskuun...Näin sen pitääkin mennä!
Tosiaan. Ainoa harmin aihe on tämän "never heardin" tekemä viimeinen maali ja yhden vetoni siihen kaatuminen.
Kylläpä Hollanti nyt pyörittää. Meinaako ne korjata koko potin, ainakin meno on sen verran vakuuttavaa
Kylläpä Hollanti nyt pyörittää. Meinaako ne korjata koko potin, ainakin meno on sen verran vakuuttavaa
Parempi olis, meikäläiselle tulis muutama kymppi siitä:)
Hyvin kyllä Hollanti rokotti paikoista, eikä tyytynyt varmistelemaan 1-0 johtoaan. Erittäin ikävää että Henry osui, hippahiiren soisi poistuvan jo kentiltä kokonaan. Taas oli kädet levällään jatkuvasti, suu kävi tuomarille tai suurilla koiransilmillä tuijoteltiin että eikö tästä nyt millään saisi edes vaparia. Yök!
Samalla kuitenkin täytyy ottaa huomioon, että numerot eivät aivan tee oikeutta ottelulle; patongeillakin oli vahvoja hallintajaksoja ja mielestäni myöskin osoitti Hollannin haavoittuvuuden omassa päässä. Kaksi suurinumeroista voittoa entisistä suuruuksista antaa toki varmasti itseluottamusta, mutta epäilen että Hollanti koko pottia korjaisi.
Tänään sitten Espanjan peli sveduja vastaan, toivotaan oikeaa maali-ilotulitusta parivaljakolta Villa - Torres!
Erittäin ikävää että Henry osui, hippahiiren soisi poistuvan jo kentiltä kokonaan. Taas oli kädet levällään jatkuvasti, suu kävi tuomarille tai suurilla koiransilmillä tuijoteltiin että eikö tästä nyt millään saisi edes vaparia. Yök!!
Näinhän se on, valitettavasti. :S Taitaa Ranskan maajoukkueella olla pikkuhiljaa sukupolven vaihdos edessä. Thuramille karmaisevia virheitä, Makelelekään ei enää oma itsensä, Henrystä puhumattakaan..
Hollantihan teki aika radikaalin muutoksen joukkueeseen tai siis Van Basten sen teki, mutta siis koko vanha joukke pois ja nuoria paljon tilalle ja Van Nistelrooy keskelle kiusaamaan. Sama pitäisi tehdä Suomellakin. Nykyiset pelaajat ei tuosta enää kehity vaan kehiin pitäisi saada nuoria hyvä kuntoisia joilla on aikaa oppia pelaamaan yhteen ja olemaan hyvä joukkue. Varmasti edellisimpiä parempi.
Sama pitäisi tehdä Suomellakin.
Ensin pitäisi vain saada houkuteltua jalkapallotaitoisia maahanmuuttajia joille voidaan antaa sitten pikapikaa kansalaisuus. Tai sitten odottaa että saavat jälkikasvua suomessa ja noista sitten kasvaa (ehkä) osaavia pallisteja.

Juuri tässä luin jotain juttua Suomen U20-maajoukkueen ottelusta, olihan siellä Nicholas Otarua, Berat Sadikia, Mehmet Hetemajta ja Tim Sparvia. Listaa lukiessa ei heti ensimmäisenä tule mieleen, että kyse on Suomen maajoukkueesta.
Nyt täytyy ensimmäistä kertaa sanoa, että tuomarille pitäisi hommata lasit...
Noh eilen vihellettiin turha rankkari niin kaipa tänään sitten voidaan jättää rankkari antamatta, mutta silti.
Tänään nähtiin tovin ajan Ranska pelissä mihin Italia pystyy. Maalin jälkeen Italia vyörytti sellaset 10 minuuttia ja oli ilo katsella.
Hollanti on mun silmissä suurin mestariehdokas ja perässä tulee Portugali, Saksa ja Turkki.

samaa mieltä, italialla varmaan 10 mahtavaa paikkaa...
hollanti pelas sen vert mitä tartti...2-0 voitto.
tuli katottua hollanti matsi tietokoneelta, ja samal näytön takana tv:ssä pyöri italia matsi :)
Hyvää peliä molemmilta sekä Hollannilta että Italialta ja minulle rahhoo...eipä muuta tarvitakkaan!
Ranska ulkona ja se sopii minulle vallan mainiosti.
Ranska ulkona ja se sopii minulle vallan mainiosti.
koskaan ei mikään turnaus mee niin hyvin jos on ranska mukana...vihaan sitä joukkuetta niin yli kaiken :D
nyttenki alottivat totaalisen filmaamisen heti kun totesivat ettei tästä enää nousta....toisin ku turkki teki, ne jatko pelaamista ja voitti
koskaan ei mikään turnaus mee niin hyvin jos on ranska mukana...vihaan sitä joukkuetta niin yli kaiken :D
Samoilla linjoilla ollaan...Monet sanovat Portugalin filmaavan, mutta kyllä Ranska on se filmaamisen kuningas, eivät muut pääse lähellekään...Portugali nyt ainakaan...
Samoilla linjoilla ollaan...Monet sanovat Portugalin filmaavan, mutta kyllä Ranska on se filmaamisen kuningas, eivät muut pääse lähellekään...Portugali nyt ainakaan...
Kyllähän Portugalikin filmaa, mutta on ne kaukana Ranskasta. Mutta ei Ranskakaan pääse lähellekään filmaamisen luvattua maata Italiaa.
Mutta ei Ranskakaan pääse lähellekään filmaamisen luvattua maata Italiaa.
Tuosta oon kyllä samaa mieltä, kyllä ne azzurrit eniten filmaa. Se on osa niitten futiskulttuuria, ei tuu ikinä muuttumaan.
Kysymys: millä ne seuraa pelaajan juokseman matkan metrin tarkkuudella??
Kysymys: millä ne seuraa pelaajan juokseman matkan metrin tarkkuudella??
Mitään seurantalaitteita niillä ei varmaan ole pelaajilla mukana, niin sitten se on joku videopohjainen seurantalaite. Eli kamera kuvaamaan koko kenttää ja softa seuraamaan jokaista pelaajaa siellä.
Kyllähän Portugalikin filmaa, mutta on ne kaukana Ranskasta. Mutta ei Ranskakaan pääse lähellekään filmaamisen luvattua maata Italiaa.
Odotas vaan, kun tulee MM-kisat ja Brasilia astuu areenalle niin sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä kenelle Oscarit jaetaan.
Mitään seurantalaitteita niillä ei varmaan ole pelaajilla mukana, niin sitten se on joku videopohjainen seurantalaite. Eli kamera kuvaamaan koko kenttää ja softa seuraamaan jokaista pelaajaa siellä.
http://euro2008data.castrolindex.com/?language=en
Kyllä vain.. kameroilla "mitataan"
Odotas vaan, kun tulee MM-kisat ja Brasilia astuu areenalle niin sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä kenelle Oscarit jaetaan.
Hmm, nytpä tuota kaipaisi perusteluita, koska brassifutikseen ei kyllä filmaaminen samalla tavalla kuulu noin perusperiaatteellisesti kuten vaikkapa Italian peliin. Toki esim. Rivaldon muistaa jokainen ja Robinho on ärsyttävä pikku kaatuilija, mutta kyllä tuo tahattoman helppo hyppiminen pitkin kentän pintaa on enemmän "hienojen" euromaiden juttu. Toki 100% ilman pikku "turkkaa" ei pelaa yksikään joukkue.
Kyllä Italiakin on joutunut siistimään peliään filmaamisen osalta. Ero on ihan selkeä jos muistelee vaikka vuosituhannen vaihteen läheisyyteen sijoittuvia kisoja. Olen taipuvainen kyllä jakamaan juppeliksen näkemyksen asiassa, ainakin viime MM-kisoissa Brasilian joukkue oli ihan omassa liigassaan.
Jokaisesta joukkueesta löytyy primadonnia, mutta kyllä Italian nykyistä joukkuetta on jopa hieman aiheetta kritisoitu aiempien joukkueiden maineen perusteella.
Ruotsi yllätävän vaisu lukuunottamatta ekan jakson loppua.
Ruotsi kotio ja Espanja voittoon! Tämä oli hyvä päivä! Niin ja vedotkin oikein joten rahhoo tulloo...
Odotas vaan, kun tulee MM-kisat ja Brasilia astuu areenalle niin sen jälkeen ei tarvitse enää miettiä kenelle Oscarit jaetaan.
Ei kyllä Brasilialla ole, muutamaa yksilöä lukuunottamatta, paljon ollut tapana kaatuilla.
Toki esim. Rivaldon muistaa jokainen ja Robinho on ärsyttävä pikku kaatuilija, mutta kyllä tuo tahattoman helppo hyppiminen pitkin kentän pintaa on enemmän "hienojen" euromaiden juttu. Toki 100% ilman pikku "turkkaa" ei pelaa yksikään joukkue.
Allekirjoitan tämänkin. (Etelä-)Euroopan maiden (ja Tshekin) lisäksi oikeastaan vain Argentiina kuuluu "kaatuilijamaihin". Ja kyllähän pieni filmaus kuuluu peliin, sellainen siis että jos nyt joku jatkuvasti repii paidasta niin ei tarvitse väkisin pysyä pystyssä, kuten suomalaisilla on valitettavasti ollut tapana. Esim. Ruud van Nistelrooy on erittäin hyvä kaatumaan oikeaan aikaan. Hän ei siis filmaa, vaan "korostaa" vain vastustajan rikkeitä.
Ohhoh, kyllä on pahaksi teatteriksi mennyt tuo saksankin peli. Ballack ja Metzelder aivan raatoina kentän pinnassa ja kun tuomari viheltää tai ei reagoikaan tilanteeseen niin sitten pikainen ihmeparantuminen ja taas pelissä mukana. Hurjaa sanoa, mutta kumpainenkin näistä pesee jopa itsensä Cristiano Ronaldon pelissä itkemisen ja filmaamisen määrässä. Se on paha se. Hyi.
Ohhoh, kyllä on pahaksi teatteriksi mennyt tuo saksankin peli. Ballack ja Metzelder aivan raatoina kentän pinnassa ja kun tuomari ei reagoikaan tilanteeseen niin sitten pikainen ihmeparantuminen ja taas pelissä mukana. Hurjaa sanoa, mutta kumpainenkin näistä pesee jopa itsensä Cristiano Ronaldon pelissä itkemisen ja filmaamisen määrässä. Se on paha se. Hyi.
Aivan totta. Meinasin tuosta sanoakin aikaisemmin, että seuratkaapa esim. Ballackia. On nimittäin hyvä näyttelijä kyseessä. :P
3-3 päättyy. Rankkareille menee.
Muutama filmi on todellakin Saksalta nähty, mutta hyvin on tuomari mukana..
On kyllä ollut loistava matsi, vahinko vaan että Saksa nuo erikoistilannemaalit sai, mutta muuten on kyllä Portugali pyörittänyt joten eiköhän se tasoitus sieltä tule ja vielä voitto-osumakin, koska kyllä Portugali selvästi parempi joukkue on ja voiton ansaitsevat.

Viihdyttävä peli todellakin on ollut, jännää vaan että nuo taitojoukkueet pärjää alkulohkoissa vallan mainiosti, mutta sitten jatkopeleissä nuo diiselit jyrää. Toki Portugali pääsi pyörittämään viimeiset 15 min varsin mallikkaasti, jospa se siitä.
Oijoi mikä ottelu!
Paras tähän mennessä...Saksa puolusti todella hyvin ei siitä pääse mihinkään, mutta totuus silti on, että turnauksen toiseksi paras, ellei jopa paras, joukkue on ulkona, mutta sillehän ei nyt voi mitään...
Kuten kieran sanoi, vanha vapaasti hengittavä diisel jyräsi nyt tiukan bensaturbon, mutta siitäkin huolimatta jalkapallon hurmaa tämä matsi oli...enpä olisi uskonut...

Loistava peli, nyt odottamaan Italia-Hollanti -peliä. Jospa siinä pelissä taitofutis jyräisi liimaletit. Pitkästä aikaa hollanti pelaa sitä Total Voetball:ia :)
Ohoh.
Hei, hei Hollanti. Parempi meni jatkoon. :D
Taas oli kyllä hienoa jalkapalloa...Harmillista vain että tuloksena oli se, että nyt on kaksi kisojen parasta joukkuetta ulkona... Mutta parasta jalkapallossa juuri on yllätyksellisyys...se pitää pelin mielenkiintoisena.. Nyt täytyy voittajasuosikit ajatella täysin uudelleen, nimittäin sen verran hyvin Venäjä pelasi, mutta myös kovin monta avainpelaajaa on seuravasta ottelusta ulkona...
Mutta parasta jalkapallossa juuri on yllätyksellisyys...se pitää pelin mielenkiintoisena..
...Kuten Kreikka mestarina. Never again! :D
Hienoja oli Venäjän maalit eikä pääse sanomaan etteikö olisi oikea joukkue tästä jatkossa, huomenna soisi sitten Espanjan hoitavan Italian laulukuoroon, sillä vain yksi omista suosikeista on enää peleissä mukana. Toivottavasti menee sitten päätyyn asti niin on mielenkiintoa katsella kinkereitä.
, huomenna soisi sitten Espanjan hoitavan Italian laulukuoroon, sillä vain yksi omista suosikeista on enää peleissä mukana. Toivottavasti menee sitten päätyyn asti niin on mielenkiintoa katsella kinkereitä.
Samaa juttu ja samoin kovasti toivon, mutta Italia on kova sana ja osaa kyllä pelata taktisesti merkityksettömät pelit huonosti ja loistavasti silloin kun on tarvis...
Toivottavasti Espanja voittaa!!!!!
Toivottavasti Espanja voittaa!!!!!
Agree. Venäjä pelasi kyllä erittäin näyttävää ja tehokasta jalkapalloa. Arshavin oli ennen tätä turnausta ainakin minulle täysi nobody, mutta nyt taistelee varmasti turnauksen parhaan pelaajan palkinnosta.
Ja ensi vuonna kaverin postiosoite löytyy luultavimmin jostakin muualta kuin Venäjältä.
Ja ensi vuonna kaverin postiosoite löytyy luultavimmin jostakin muualta kuin Venäjältä.
Ehkä, ehkä ei. Venäjällä on nykypäivänä niin paljon rahaa mukana urheilussa, ettei ole ollenkaan itsestäänselvyys ettei kovat pelaajat jää kotimaan sarjaan pelaamaan.
Intensiivinen peli menossa, mutta mikä meni jo nyt hampaankoloon on tuomarin täydellinen munattomuus rangaistusalueella ja sen välittömässä läheisyydessä! Huikeaa poikkeamista muuten linjasta, 5 selkeää virhettä läpi sormien joista 3 rangaistusalueen sisäpuolella. Vituttaa nämä "en halua ratkaista peliä, mutta ratkaisen sen sitten sallimalla virheet" -tuomarit, rohkeammin vaan palloa pilkulle, ei jaliksessa koskaan liikaa maaleja tule.

Nimenomaan näin. Varsinkin nuo puolustavien pelaajien tekemät virheet kulmatilanteissa ovat ärsyttäviä, niitä ei kukaan tuomari uskalla viheltää pelin ratkaisemisen pelossa. Sitten saakin surutta repiä paidasta ja pitää kaksin käsin kiinni rankkarialueella.
Ei nyt mennyt veikkaukset ihan oikeen mulla...2-1... =) Mut kyl toinen puoli musta sanoi, et voi tulla kyl tiukka taistelu ja juuri näin...
Oijoi sentään!!
Ennen rankkareita olin aivan varma, että Buffon tämän vie, mutta mitä vielä...Casillas todisti olevansa se parempi! Aivan uskomatonta!
Harmi ettei ratkaisua varsinaisella ajalla tullut ja näin ollen rahat metsään, mutta pääasia toki on, että Espanja jatkoon!!
Kerrassaan uskomatonta peliä Casillakselta!
Hienoa, oikeus voitti ja hyökkäävä jalkapallo kilpikonnapuolustuksen! Hieno juttu!
Hienoa, oikeus voitti ja hyökkäävä jalkapallo kilpikonnapuolustuksen! Hieno juttu!
Nimenomaan. Ja vaikka vain pelkästään italialaisten huonon tasapainon takiakin soin Espanjalle voiton.
En olisi pitänyt lainkaan vääränä Di Natalelle tempustaan edes punaista korttia, sen verran törkeä tapaus oli.
Hienoa, oikeus voitti ja hyökkäävä jalkapallo kilpikonnapuolustuksen! Hieno juttu!
Oikeus voitti. Ja jos voittaa jatkossakin ei Fandel tuomitse enää näissä kisoissa. Rosetti finaalin tuomitsijaksi.
Rosetti finaalin tuomitsijaksi.
Oikeassa olin. Hyvä valinta.
Oikeassa olin. Hyvä valinta.
Kyllä, oikeassa tosiaan olit ja valinta on ilmeisesti ihan asiallinen. Kunhan tuota tunaria ei enää nähtäisi.
Mielenkiintoinen pelikin menossa, Turkkilaiset kirmaavat ihan hurmoksessa kentällä ja Saksan puolustus on aivan unessa. Todella paljon laadukkaita tilanteita rakennettu Lehmannin maalille ja ensimmäisen puoliajan perusteella täytyy povata Turkkia jatkoon tästä pelistä.
Saksan mielikuvituksettomuus näkyy kentällä, samaa kaavamaista hyökkäyspään rakentelua joka joko hyytyy paikoilleen junnaamiseksi tai päättyy siihen että vastustaja osaa ennakoida nämä yllätyksettömät liikkeet ja ryövää syötön / pallon.
Saksan mielikuvituksettomuus näkyy kentällä,Ja nyt ei näy yhtään mitään...
Ja nyt ei näy yhtään mitään...
oot kattonu liikaa saksan mielikuvituksetonta peliä...eli käyttäkää mielikuvitusta vaikka pelin suhteen :D
Ja nyt ei näy yhtään mitään...
oot kattonu liikaa saksan mielikuvituksetonta peliä...eli käyttäkää mielikuvitusta vaikka pelin suhteen :D
Ei näy Saksassakaan.
oot kattonu liikaa saksan mielikuvituksetonta peliä...eli käyttäkää mielikuvitusta vaikka pelin suhteen :D
No nyt sitä voi yrittää kun puuttuvan kuvan sijasta tulee kuitenkin selostus...
Ja nyt palasi kuvayhteyskin...
Pirskatti kun nyt kuva ja ääni eivät kulje käsi kädessä ja selostajan reaktiot paljastavat tilanteen kulun juuri ennen kuvaa. Ärsyttävää.
Toinen puoliaika on ollut hieman tylsempää ja varovaisempaa pelailua. Pöh. Hyökätkää! Saatte mitalin!
Saksalle meni, joskaan ei oikeutetusti. Turkki oli yllättävän kova jälleen.
Kyllä loi Turkki kovan vastuksen, mutta onneksi sentään aidosti Eurooppalainen maa loppuotteluun...Sitten kun vielä Espanja peittoaa Venäjän niin on sitten sentään kyseessä Euroopan Mestaruusfinaali eikä 0.00000004% eurooppalaisten maiden finaali.
Hiemanko ottaa pannuun tuo sensurointi! Tilannetta vielä pahentaa kun selostaja hehkuttaa naureskellen kuinka 6 turvamiestä taklailee kentällä juoksentelevaa fania... Keneltä se on pois ettei sitä näytetä, sehän kuuluu futikseen? Vähän sama kuin lätkämatsissa sensuroitas tappelut pois kuvista, v*ttu mitä pelleilyä.
Ja samalla joutuu ihmettelemään kuinka pelin tärkeimmät hetket menee kokonaisen valtion katsojilta (tiedä sitten menikö muiltakin) ohi yhden ukkosmyrskyn takia, miljoonien budjetilla väsätyt kisat ja tekniikka ja sitten ei ole kunnollisia ukkosenjohdattimia... Huvittavaa.
Itse olen tyytyväinen että Saksa voitti, vaikka Turkin vaihtokentällinen antoi odotettua pahemman vastuksen.
Hiemanko ottaa pannuun tuo sensurointi! Tilannetta vielä pahentaa kun selostaja hehkuttaa naureskellen kuinka 6 turvamiestä taklailee kentällä juoksentelevaa fania... Keneltä se on pois ettei sitä näytetä, sehän kuuluu futikseen? Vähän sama kuin lätkämatsissa sensuroitas tappelut pois kuvista, v*ttu mitä pelleilyä.
Niin, virallinen kantahan tällaisessa on ettei näille viuhahtelijoille haluta antaa heidän havittelemaansa tv-aikaa ja näin edistää heidän protestiaan joka tekee tuon kentällä juoksentelun turhaksi touhuksi.
Ihan hyvä tosiaan että eurooppalainen joukkue meni euroopanmestaruuskisojen loppuotteluun.
Hiemanko ottaa pannuun tuo sensurointi! Tilannetta vielä pahentaa kun selostaja hehkuttaa naureskellen kuinka 6 turvamiestä taklailee kentällä juoksentelevaa fania... Keneltä se on pois ettei sitä näytetä, sehän kuuluu futikseen? Vähän sama kuin lätkämatsissa sensuroitas tappelut pois kuvista, v*ttu mitä pelleilyä.
Jussi tuossa jo kertoikin syyn tälle, mutta on se nyt järjetöntä pelleilyä.
Ihan hyvä tosiaan että eurooppalainen joukkue meni euroopanmestaruuskisojen loppuotteluun.
Periaatteena itsekin olen tuon puolella, mutta kun kerran Turkki oli jo kisoissa eikä sitä sieltä kuitenkaan millään politiikalla pois saada, niin olisin toivonut Turkin voittavan. Altavastaajien voitot on aina kivoja:)
Hah, eipä jäänyt paljon epäselvyyksiä kumpi joukkueista on finaaliainesta! Hyvä Espanja! Mielestäni selkeä ennakkosuosikki mestariksi, Saksa on kuitenkin haavoittuva joukkue vaikka moni maalaileekin epärealistisia kuvia virheettömästä konemaisesta pelaamisesta. Yhtä suvereeni näytös tuskin tulee olemaan, mutta yhtäkaikki, Espanja mestaruuteen!
Perkele kun tuli tuossa kisojen alla luvattua hurauttaa puna-keltainen irokeesi päähän jos Espanja loppuotteluun menee. Taidan kyllä kuitenkin jänistää vaikka tuosta sitten huutia onkin luvassa... :D
Perkele kun tuli tuossa kisojen alla luvattua hurauttaa puna-keltainen irokeesi päähän jos Espanja loppuotteluun menee. Taidan kyllä kuitenkin jänistää vaikka tuosta sitten huutia onkin luvassa... :D
Tuossa sitten nähdään, että kuka on mies ja kuka minni hiiri, jos ei lupaustaan pidä :)
Kyllä upeasti pelasi Espanja! Ei ollut venäjällä mitään mahdollisuuksiakaan.
Espanja pelannut käytänössä täydellistä peliä koko kisojen, joten kyllä uskalla veikata sitä mestariksi...Saksan peli kun on ollut kovin ailahtelevaa...mutta mene ja tiedä.
Espanja oli selvästi tehnyt kotiläksyt ja hallitsi voimakkaasti keskialuetta. Ei sortunut hollantilaisten virheeseen, jossa Venäjä aggressivisella karvaamisella tukki keskialueen ja siten hollantilaisten pelinrakentelun. Tosin tasoero taidoissa keskikentällä oli Espanjan eduksi aika murskaava, joten välttämättä mitään erityistä taktikointia ei edes tarvittu. Yksi lyhyt hetki Venäjällä oli ensimmäisellä puoliajalla jossa hallitsivat peliä, mutta sitten loppui puhti tai usko kesken taitavien espanjalaisten käsittelyssä. Hieno peli Espanjalta.
Finaali onkin sitten todellinen jännitysnäytelmä. Moni pitää varmasti Saksaa altavastaajana, mutta Saksa on Saksa ja sieltäkin löytyy taitavia yksilöitä ja jäätävän kylmää viimeistelytaitoa. Peliesitysten perusteella toivoisin Espanjan vievän mestaruuden, mutta annetaan joukkueiden pelata ja katsotaan sitten.
Miksi pronssista ei pelata? Venäjä vs. Turkki ois ihan mielenkiintoinen matsi senki.
Itse yllätyin Venäjän löysästä pelaamisesta, odotin jotain ihan muuta 2 viime matsin perusteella..
Oli muuten nättejä maleja! Ja Venäjä tosiaan yllättävän vaisu.
Tuossa sitten nähdään, että kuka on mies ja kuka minni hiiri, jos ei lupaustaan pidä :)
Jep, tämä sen nyt ratkaisi. Kävinpä kuitenkin parturissa kysymässä ja pari tuntia haluaisivat hommia tehdä kun olen sen verran tumma kaveri ja hintakin sen mukainen että jää tällä kertaa väliin. :(
Mahtavaa! Go Espanja go!! :D
Miksi pronssista ei pelata? Venäjä vs. Turkki ois ihan mielenkiintoinen matsi senki.
Itse yllätyin Venäjän löysästä pelaamisesta, odotin jotain ihan muuta 2 viime matsin perusteella..
Olivat tyytyväisiä jo saavutetuun?. Ei vaan kun eivät saaneet henkeä päälle kävi kuten monesti jääkiekossakin on tolle itänaapurille käynty - mitään ei saada aikaan, espanjalaisethan juoksuttivat lopussa oikein kunnolla
Go Spain, Go Spain, Go Spain!!!
Olee ole ole oleee!!!
Uskomatonta, kerrassaan loistavaa peliä Espanjalta..ei ollut Saksalla oikeastaan mitään mahdollisuuksia!!
Jesh Tesh!!!
Hienoa, oikea maa voitti! Saksa oli aivan turistin roolissa tässä pelissä ja lopulta voi kyllä todeta että Espanja pelasi ehdottomasti parasta peliä koko turnauksessa ja oli joukkueena ihan ylivoimainen, sen verran suvereenisti se hallitsi Saksaakin vastaan. Espanjan lisämaalit olivat lähempänä kuin Saksan tasoitus eikä Saksan pelinrakentelusta keskialueella tullut juuri mitään.
Hyvä Espanja!
TJ vajaa kaksi vuotta seuraaviin MM-kisoihin, sitten vaan odottelemaan Suomen avausottelua siellä;)
Oikea joukkue voitti finaalin ja kisoista jäi muutenkin hyvä maku suuhun, näinhän sen kuuluukin mennä.
kaikki nyt sitä espanjaa hehkuttaa niin itse olen erittäinkin "raivoissani" täällä.
juuri ennen saksan maalia, selvä rankkari saksalle...ei vihelletty...
lisäksi espanjalaiselta todella törkeä pusku sakemannin päähän...punainen kortti, vaan ei tullut.
lisäksi pari todella naurettavaa filmausta joita nyt espanjalta osasi odottaakkin.
mielestäni espanja ei pelannut läheskään parasta futista kisoissa vaikka ne voittikin....
saksan pelistä en ole ikinä tykännyt sen "dieselimäisen" junnauksen takia.....
mielestäni hollannin alkulohkon pelit olivat paljon parempaa peliä kuin espanjan pelit ylipäätään, samaa mieltä venäjän hollanti matsista...paljon paljon parempaa kuin espanjalla..
sitten taas toiselta puolelta ehdottomasti turkki oli se valopilkku jonka pelit jaksoi katsoa loppuun asti, tekivät niin uskomattomia suorituksia yliajalla....
juuri ennen saksan maalia, selvä rankkari saksalle...ei vihelletty...
En muista tällaista, joten ei voi kommentoida. Hyvin mahdollista silti tietenkin:)
lisäksi espanjalaiselta todella törkeä pusku sakemannin päähän...punainen kortti, vaan ei tullut.
Oli tilanteen ulkopuolella, ja sen verran pieni liike kuitenkin ettei sitä välttämättä tuomari edes huomaa. Uskon, että jos olisi nähnyt niin olisi kortti heilahtanut.
lisäksi pari todella naurettavaa filmausta joita nyt espanjalta osasi odottaakkin.
No eipä Saksa paljon jälkeen jäänyt.
mielestäni espanja ei pelannut läheskään parasta futista kisoissa vaikka ne voittikin....
Eniten maaleja tehnyt joukkue yleensä voittaa:)
Eniten maaleja tehnyt joukkue yleensä voittaa:)
ei välttämättä näin, mutta jokaisen tärkeän ottelun voittanut joukkue voittaa :)
espanja voitti, ei siinä mitään...mut mun mielestä täysin ylihehkutusta kyseistä maata kohtaan nytten....ei läheskään pelannut teidän hehkutusten tasolla, saati olis ansainnut voittoa

Ei välttämättä ansaitsis iphone yhtä suurta hehkutusta aivan selvää filmausta toi paras puhelin jne....
ei läheskään pelannut teidän hehkutusten tasolla, saati olis ansainnut voittoa
Voitti kaikki ottelunsa, teki keskimäärin kaksi maalia ottelua kohden ja päästi kolme maalia kuudessa ottelussa? Ja tämä joukkue ei olisi ansainnut voittoa?:)
Voitti kaikki ottelunsa, teki keskimäärin kaksi maalia ottelua kohden ja päästi kolme maalia kuudessa ottelussa? Ja tämä joukkue ei olisi ansainnut voittoa?:)
no itse katson jalkapalloa sen mukaan mikä viihdyttää katsojaa....saksa sais tän perusteella saada ikuisen kiellon kisoihin, samoin ku nykyinen ranska....
italia, portugali, espanja sais filmauksen takia saada myös kiellon....englanti on samoilla linjoilla saksan kanssa.
muut maat pelaa viihdyttävää jalkapalloa jota on mukava katsoa, venäjä, hollanti, ruotsi, turkki, romania
Hienoa, oikea maa voitti! Saksa oli aivan turistin roolissa tässä pelissä ja lopulta voi kyllä todeta että Espanja pelasi ehdottomasti parasta peliä koko turnauksessa ja oli joukkueena ihan ylivoimainen, sen verran suvereenisti se hallitsi Saksaakin vastaan. Espanjan lisämaalit olivat lähempänä kuin Saksan tasoitus eikä Saksan pelinrakentelusta keskialueella tullut juuri mitään.
Hyvä Espanja!
Juuri näin, vaikka loppuun asti Saksaa kannustinkin. Ihmeen takkuista oli, ja jos tosiaan nuo loppuvihelykseen asti harrastetut lyhyet syötöt olivat valmennusjohdon päätös eikä niitä näin ollen "muutettu" pelin edetessä mihinkään, täytyy todella ihmetellä. Espanja taas pelasi todella komeaa palloa, paljon hienoja maalipaikkoja ja se pakollinen yksi sisään. Oikea joukkue voitti.
no itse katson jalkapalloa sen mukaan mikä viihdyttää katsojaa....saksa sais tän perusteella saada ikuisen kiellon kisoihin, samoin ku nykyinen ranska....
Arvosteluperusteilla ratkeaa ihan muut lajit:)
muut maat pelaa viihdyttävää jalkapalloa jota on mukava katsoa, venäjä, hollanti, ruotsi, turkki, romania
...ja tuloksen näkee arvokisojen mitalisarakkeista verrattuna "tylsiin" Saksaan, Englantiin tai Ranskaan.
En olis kyllä uskonu että Espanja vie kisat...
Mutta mikäs siinä, Espanja voitti kaikki ottelunsa, lohkonsa ja tekivät tasaisesti maaleja. Italiankin rankkareissa kaatoivat, joka on mielestäni todella kova suoritus.
Itse toivoin Saksan voittavan, ihailen heidän taitavia hyökkääjiään. Podolski, Ballack, Schweinsteiger, Odonkor, Frings lista jatkuu.. Mutta niin vain eivät saaneet vikassa pelissään peliä jylläämään ja sitä Mäksän "Dieseliä" käyntiin.
Taitava Espanja pelasi paremmin finaalissa kuin Saksa, siksi mielestäni ansaitsivat voiton.
Hyvät kisat nämä kuitenkin mielestäni olivat.
. Mutta niin vain eivät saaneet vikassa pelissään peliä jylläämään ja sitä Mäksän "Dieseliä" käyntiin.
.
No mäksä tääl nyt väittää vaik mitä...saksa on paras, iphone on paras, bemari on paras...jne.jne.jne....=)
Itse toivoin Saksan voittavan, ihailen heidän taitavia hyökkääjiään.
Miroslav Klose - syntynyt Puolassa, puolalaiset vanhemmat
Oliver Neuville - syntynyt Sveitsissä, toinen vanhemmista saksalainen, toinen italialainen
Mario Gómez - syntynyt Saksassa, isä espanjalainen, äiti saksalainen
Lukas Podolski - syntynyt Puolassa, puolalaiset vanhemmat
Kevin Kurányi - syntynyt Brasiliassa, isä unkarilainen, äiti panamalainen
Siinä Saksan hyökkäyskalustoa:)

Taitaa se Saksa olla pelimiehelle aika unelma mesta kun kaikki kuitenkin ovat nykyään Saksan kansalaisia, ja siellä ovat Saksalaisten opeissa päässeet maailman huipulle pelaamaan. ;)
En kyllä Fringsiä kutsuisi huippuhyökkääjäksi. :D
kaikki nyt sitä espanjaa hehkuttaa niin itse olen erittäinkin "raivoissani" täällä.
Aika eri tavoilla voi kyllä saman matsin nähdä; harvapa tuosta varmaan "raivoissaan" voi edes olla, sillä Espanja oli joka osa-alueella ylivertainen joukkue ja voitto täysin ansaittu.
juuri ennen saksan maalia, selvä rankkari saksalle...ei vihelletty...
Pallo osui käteen, mutta rankkarin viheltäminen onkin sitten tulkintakysymys; jos pallo osuu tahattomasti käteen ja käsi on luonnollisessa asennossa pelitilanteessa, ei välttämättä virhettä tuomita tapahtuneeksi. Rankkari tuosta olisi ollut erittäin kova ratkaisu ja myöskin tilanteen hengen vastainen, mutta toisaalta pallo kyllä osui käteen.
lisäksi espanjalaiselta todella törkeä pusku sakemannin päähän...punainen kortti, vaan ei tullut.
Selvä tilanne joka jäi viheltämättä. Toisaalta näin jäi myös Lehmannin pelaaminen kädellä maalivahdin alueen hyvin rajamailla, hidastus viittasi että Lehmann olisi ollut maalivahdinalueen ulkopuolella. Niin tai näin, tuomari tekee ratkaisut siinä hetkessä ja ne jäävät voimaan.
lisäksi pari todella naurettavaa filmausta joita nyt espanjalta osasi odottaakkin.
Nyt kaivataan vahvasti esimerkkiä - Saksa hoiti kyllä filmaamiset tässä pelissä mm. Ballack pelin alkupuolella kieriskeli joka tilanteen päätteeksi nurmella. Espanja ei pelissä tähän syyllistynyt ja halki koko turnauksen, nimenomaan Saksa kunnostautui filmaamissaralla silmiinpistävästi.
mielestäni espanja ei pelannut läheskään parasta futista kisoissa vaikka ne voittikin....
Aivan ylivertaista peliä muihin joukkueisiin nähden, ei kahta sanaa. Aktiivista eteenpäinpyrkivää peliä, henkilökohtaista taitoa, huippuvalmennus, kisojen ja ehkä koko maailman parasta maalivahtipeliä - kyllä, koko paketti oli erittäin hyvin hallussa ja muilla ei ollut mitään sanomista Espanjalle tällä kertaa.
saksan pelistä en ole ikinä tykännyt sen "dieselimäisen" junnauksen takia.....
...Joka sitten kuitenkin loisti poissaolollaan joukkueesta. Saksan pelaaminen oli ailahtelevaa ja tukeutui hyvin vahvasti vain tiettyjen pelaajien onnistumiseen, eikä tätä "dieselmäistä" koko joukkueen läpi kulkevaa painostusta jossa tilanteita voidaan rakentaa pelitavan mukaan mistä tahansa kenttäosiolta lähtien. Saksan konemainen jyllääminen on enää pelkkää historian havinaa johon vain hetkittäin nykyjoukkue pystyy.
Vielä kerran, olen todella iloinen Espanjan voitosta! Oikea lopputulos kisoille, toisin kuin viime kerralla sumppu-Kreikka joka voitti finaalissa iloista ja hyökkäävää palloa pelanneen Portugalin.
Harvinaista, mutta olen sataprosenttisesti samaa mieltä Jussin kanssa.
En kyllä Fringsiä kutsuisi huippuhyökkääjäksi. :D
No onhan se enemmän keskikenttämiehiä mutta lostava laukoja ja luo hyviä hyökkäyksiä oivalluksillaan.
Aivan ylivertaista peliä muihin joukkueisiin nähden, ei kahta sanaa. Aktiivista eteenpäinpyrkivää peliä, henkilökohtaista taitoa, huippuvalmennus, kisojen ja ehkä koko maailman parasta maalivahtipeliä - kyllä, koko paketti oli erittäin hyvin hallussa ja muilla ei ollut mitään sanomista Espanjalle tällä kertaa.
Espanja oli selkeästi kisojen paras joukkue. Heidän pelinsä ei loppuottelussa kuitenkaan ollut niin puhdasta kuin aiemmissa. Espanjalla oli yllättävän paljon pieniä koiruuksia, mm. useamman kerran tultiin nappulat edellä saksalaispelaajan jaloille tai sitten astuttiin suoraan jalan päälle. Plus sitten tämä pusku vielä. Eivät nuo lopputulosta todennäköisesti olisi muuttaneet tai saaneet Saksaa ansaitsemaan mestaruutta, mutta jättivät silti ikävän jälkimaun. Loppuottelussa kynnys puuttua pikkurikkeisiin on korkeampi eikä turha valittelu kuulukaan ottelun henkeen, mutta sama ongelma tuntuu aina vaivaavan tiettyjä tempperamenttisia Etelä-Euroopan ja -Amerikan maita. Kun panokset kasvavat niin otetaan temppuarsenaali käyttöön.
Pallo osui käteen, mutta rankkarin viheltäminen onkin sitten tulkintakysymys; jos pallo osuu tahattomasti käteen ja käsi on luonnollisessa asennossa pelitilanteessa, ei välttämättä virhettä tuomita tapahtuneeksi. Rankkari tuosta olisi ollut erittäin kova ratkaisu ja myöskin tilanteen hengen vastainen, mutta toisaalta pallo kyllä osui käteen.
Niin joskus vain on vihelletty vähemmistäkin käsikosketuksista, toihan oli kuin pallon kuolettaminen kädellä, kyllä sen käden olisi pois tieltäkin saanut.
Eivät nuo lopputulosta todennäköisesti olisi muuttaneet tai saaneet Saksaa ansaitsemaan mestaruutta, mutta jättivät silti ikävän jälkimaun.
Jättivät, vai ikävä jälkimaku jäi muuten vain Saksa-tappiosta? Kuten totesit, eivät nämä pelin lopputuloksen kannalta olleet merkittäviä asioita ja toisaalta taas toiset joukkueet ovat jostain mystisestä syystä saaneet kaiken ylittävän synninpäästön täsmälleen samanlaisesta pelaamisesta; kun Portugalilainen tai Espanjalainen kaatuu nurmen pintaan on kyseessä järkyttävä filmaaminen, kun Saksalainen tai Hollantilainen kaatuu nurmen pintaan on kyseessä törkeää ylikovaa pelaamista vastustajalta ja kun Italialainen kaatuu nurmen pintaan, on kyse jalkapallokulttuurista. Sama pätee jaloille rappaamisessa; Metzelder pelaa ihailtavan kovaa peliä, kun taas Espanjalaiset tulevat napit edellä nilkoille? Kyllähän minä värilasit ymmärrän, mutta kun puhutaan asioista joissa Saksa on kunnostautunut halki turnauksen erityisellä osaamisella ja kaivetaan siitä negatiivinen pointti vastustajan peliin niin toki varmaan tätä voi sitten myös hieman ihmetelläkin. Espanjan puolustus otti toki kovaa, mutta myös erittäin puhtaasti tilanteita - kuten Sergio Ramos ja Raul Albiol. Vastineeksi voi miettiä Saksan toppareita, pelasivatko palloa oikeastaan yhdessäkään tilanteessa? Olen siis varsin eri mieltä, mutta vapaus näkemykseen jokaisella.
Niin joskus vain on vihelletty vähemmistäkin käsikosketuksista, toihan oli kuin pallon kuolettaminen kädellä, kyllä sen käden olisi pois tieltäkin saanut.
En muista tällä tasolla nähneeni yhtään vihellystä varsinkaan vähemmästä kosketuksesta nykyisellä sääntötulkinnalla.
En myöskään tiedä että olisiko kättä saanut pois tieltä, pallohan kimposi suoraan jalasta käteen joten melkoiset refleksit olisi saanut olla kaverilla että olisi käden saanut pois pallon random-liikeradalta.

Kyllä kyse oli ihan vahingosta...ei kädellä pelaamisesta...muistaakseni vielä hyppytilanne niin kyllähän ihmisen jo perusrefleksejä on nostaa käsiä sivulle hypättäessä... Ei mielestäni myöskään ollut missään nimessä rankkarin paikka.
Jättivät, vai ikävä jälkimaku jäi muuten vain Saksa-tappiosta? Kuten totesit, eivät nämä pelin lopputuloksen kannalta olleet merkittäviä asioita
Jätti loputuloksesta huolimatta. En ole mikään erityinen Saksa-fani ja kuten jo ennen ottelua kirjoittelin niin olisin suonut voiton kummalle tahansa. Espanja oli selvästi parempi taktisesti ja taidollisesti, joten se ansaitsi voiton. Harmi vain että se piti "varmistaa" turhilla tempuilla.
Kyllä se jotain kertoo jos alkulohkon peleissä ja välierissä pelataan puhtaasti, mutta sitten jostain käsittämättömästä syystä tehdään koiruuksia finaalissa. On myös mahdotonta sanoa täysin varmasti olisiko näillä tapauksilla ollut vaikutusta lopputulokseen. Ne eivät olleet mitään rajatapauksia, mutta koskaanhan ei tiedä mitä olisi voinut tapahtua. Vaikka jossittelu turhaa onkin niin mielestäni reilu peli sääntöjen puitteissa on tärkeä asia.
Mitä tulee taas Espanjan puolustuksen kovaa ja puhtaasti pelaamiseen niin kyllähän äijä kuin äijä pysähtyy jos hyppää sivusta juoksulinjalle ja kääntää lantiota. ;) Ei Saksankaan puolustus mikään pulmunen ollut, mutta ei Espanjan joukkuetta pyhimyksen tule verrata.
Ei Saksankaan puolustus mikään pulmunen ollut, mutta ei Espanjan joukkuetta pyhimyksen tule verrata.
Ei toki, eikä Turkin, Venäjän, Hollannin eikä juuri minkään muunkaan erityisen menestyneen maan. Pyhimykset eivät pärjää, mutta toisaalta ei finaalipelissäkään Espanja tuolla erityisesti esiin noussut - pikemminkin olisin näistä kahdesta Saksan itse tuominnut pyrkineen fyysisempään pelaamiseen.
vBulletin v3.7.3, Copyright ©2000-2009, Jelsoft Enterprises Ltd.
Käännös G-man.