PDA

View Full Version : Vanhaa Lihaa..Njam


Skopa
05.01.08, 18:35
Kuulopuheisiin perustuen voin sanoa että nyt on vasta noussut kisu-misu pöydälle... :)



Evira torjuu epäilyt vanhan lihan myynnistä

5.1. 18:22 Pirkanmaalla on myyty huonoa jauhelihaa viidessä kaupassa viime vuoden aikana. Viranomaisten mukaan vanhan lihan sekoittaminen jauhelihaan ei kuitenkaan ole Suomessa tavallista.

Elintarvikkeiden turvallisuutta valvovan Eviran johtaja Maija Hatakka ei usko, että vanhan lihan sekoittaminen jauhelihaan olisi Suomessa tavallista. Hänen mukaansa jauheliha on yksi yleisimmin tutkituista elintarvikkeista kunnissa.

– Pitkällä aikavälillä voidaan sanoa, että jauhelihan laatu on parantunut Suomessa huomattavasti, tietää Eviran elintarviketurvallisuuden toimintakokonaisuuden johtaja Hatakka.

Hatakka puhuu jauhelihan laadusta yleisellä tasolla. Hän ei ota kantaa Aamulehden lauantaina julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Pirkanmaalla on viidessä kaupassa myyty viime vuonna huonoa itse jauhettua jauhelihaa.

Terveystarkastajat epäilevät, että jauhelihaan on sekoitettu vanhaa lihaa.

Aamulehti sai kuntien terveystarkastajilta tietoonsa viime vuodelta 35 myymälässä itse jauhetun jauhelihan tarkastusta. Viiden huonon lisäksi 21 jauhelihaa oli hyviä ja 9 välttäviä. Kaikista kaupoista otettiin myöhemmin uusintanäytteet, joissa liha oli hyvää.

Terveystarkastajien mukaan kauppa ei saa myydä huonoa jauhelihaa, vaikka laissa ei olekaan tästä ehdottomia rajoja.

Kaupoissa myytävästä jauhelihasta vain pieni osa itse jauhettua. Jauhelihasta 90 prosenttia on teollisuuden pakkamaa eli pakattu suojakaasupakkauksiin.

Hatakan mukaan elintarvikevalvonta kuuluu kunnille, ja kunnista löytyvät myös jauhelihaa koskevat tutkimustulokset. Evira ei ole tehnyt yhteenvetoa tutkimustuloksista.

Eviran vuosittain antamassa valtakunnallisessa elintarvikevalvontaohjelmassa on määritetty valvonnan painopistealueet mutta ei yksityiskohtaista näytteenotto- ja tutkimussuunnitelmaa.

Tähän asiaan on odotettavissa Eviran ohjeistusta ensi vuodeksi.

Kirjoittaja: STT

*BLUESTAR*
05.01.08, 18:50
Onkohan putsanneet välineet lopuksi "Nokia Vedellä"? xd ( Okei Oli mautonta)

Skopa
05.01.08, 23:31
Täällä ei taida jauhelihasta ruokaa tehdä tai syödä? :)

kimmo
06.01.08, 00:20
Kuulopuheisiin perustuen voin sanoa että nyt on vasta noussut kisu-misu pöydälle... :)

Täällä ei taida jauhelihasta ruokaa tehdä tai syödä? :)



Ellei sitten ole kisu-misusta tehty jauhelihaa..( Okei Oli mautonta).

Kyllä meidän perheessä käytetään jauhelihaa useinkin. Taitaa kuitenkin olla etupäässä tätä teollisuuspakattua. Toki senkään "puhtaudesta" pysty kuluttaja varma olemaan, mutta joihinkin asioihin vaan pitää voida luottaa.
PS kaverini oli joskus 60-70-luvulla töissä makkaratehtaassa ja sanoi ettei ainakaan itse enää kotona syö niitä eväitä. Toki ajat ovat voineet niistä hieman muuttua.
PPS mitä tässä uutisessa oli nyt niin tärkeätä, että siitä pitäisi aloittaa oma keskustelunsa?

Skopa
06.01.08, 00:32
Pitääkö syödä paskaa?

Skopa
06.01.08, 00:42
Kauppojen nimet vaan julki niin alkaa tapahtua hiljalleen..

kimmo
06.01.08, 00:46
Pitääkö syödä paskaa?

No jos omaansa, niin sittenhän ainakin tietää mistä tullut ja makua/erilaisuutta ainekseen saa vaihtamalla ruokavaliota. Kyse myös todella "lähituotteesta", joten säästää kanssa luontoa.

Jos meinaat että kaikki jauheliha on paskaa, niin itse olen eri mieltä. Jos taas olet sitä mieltä että kauppias on huijannut, jos sotkee vanhaa lihaa tuoreemman joukkoon, niin siitä samaa mieltä.
Pienellä pohjustuksella ja hieman paremmin avautumalla asiat aukenisivat myös muille, niin näistä ketjuistasi voisi joskus vaikka syntyä jotakin.

Skopa
06.01.08, 00:50
Luet juttua ihteksesi niin alkaa valaistumaan. :)

J.J-75
06.01.08, 01:22
Kauppojen nimet vaan julki niin alkaa tapahtua hiljalleen..

Niin, miksi niitä peitellään... jo on perkele kumma tää yhteiskunta. Julki nyt vaan ja se pelko joka omistajan perseeseen. Ei ole vanhaa paskaa tarjolla enään. Vanha temppu muuten sotkea vanhat lihat uusiin, sitä harrastaa tosi moni... Värissäkin voi huijata.

Skopa
06.01.08, 01:54
Onko tämä omistajan käsky?i K-kaupan tai S-kaupan käsky?

Suosituskin tulee mieleen...

Uuno Turhapuro
06.01.08, 20:14
Skopa Rules!

Qwertyi
06.01.08, 20:31
Skopa Rules!

Ihme uunoilua sulla. Jollei asiaa niin ei tarvii kirjoitella.

Skopa
01.02.08, 23:28
Tänään tuli sitten tehtyä Pirkka-jauhelihasta soossit ja hyvää oli....

Perunoitten kans..

kenopäänaali
04.02.08, 13:32
Tänään tuli sitten tehtyä Pirkka-jauhelihasta soossit ja hyvää oli....

Perunoitten kans..

Kiven näin tuossa pihalla. Oli toinen kivi siinä vieressä.
--kpn