PDA

View Full Version : Jääkiekon SM - Liiga 2007 - 2008

Jussi2000
13.09.07, 08:19
Laitetaan topic kun sitä ei näköjään ole, vaikka eka peli pelattiin tiistaina.

Jussi
13.09.07, 09:05
Eipä jäänyt tiistain pelistä paljoa kerrottavaa jälkipolville, telkkarista tuli kuitenkin tuijoteltua lähetystä.

Tänään sitten korkkaamaan kausi Kisapuistoon kun yhteinen suursuosikkimme SaiPa kohtaa "paikallisvastustaja" Pelicansin. Jälkeenmainittuja on yleisesti spekulaatioissa povattu korkeammalle sarjataulukossa kuin Idän Jättiläisiä, mutta saapa nähdä - SaiPa ei ole aivan niin paljon heikentynyt mitä moni on olettanut Koskenkorvan lähdön myötä, ehkä kokonaisuutena jopa tiiviimpi porukka kuin viime kaudella. Puolustus on akilleen kantapää, kuten monella muullakin porukalla, itseasiassa asiat ovat muutamilla jengeillä (Pelicans, Jyp) vielä heikommin pakiston osalta kuin SaiPalla. Tänään suorittaa tulikasteensa myös uusi ulkomaanelävä Dan Hacker joka on eilen tehnyt kolmen viikon try-out -sopparin SaiPan kanssa. Muita ulkomaisia tulijoita tälle kaudelle ovat entuudestaan kaikille tuntematon Arturas Katulis (Liettua), taskukokoinen Alex Nikiforuk (Kanada), Norjan mestiksestä Henrik Höglund (Ruotsi) ja suomen kansalaisuuden hiljattain saanut Dan Iliakis (Suomi/Kanada).

Muita uusia tulokkaita kaudelle ovat Simo Mälkiä, Joni Puurula, Juho Mielonen ja sairastuvalla ilmeisesti vuoden loppuun asti oleileva ennalta kovin nimi Joni Lappalainen. Lisäksi vakiorinkiin on noussut omista A-junioreista erittäin mielenkiintoisia nimiä kuten Jonne "teurastaja" Virtanen jonka esitykset ovat hyvin lupaavia.

aimo
13.09.07, 09:20
... "paikallisvastustaja" Pelicansin. Jälkeenmainittuja on yleisesti spekulaatioissa povattu korkeammalle sarjataulukossa kuin Idän Jättiläisiä
Kyllä itsekin uskon tuohon; Pelikaaneillehan riittäisi siinä tapauksessa sijaluku 13.

Jussi
13.09.07, 09:36
Kyllä itsekin uskon tuohon; Pelikaaneillehan riittäisi siinä tapauksessa sijaluku 13.
Mutta eihän sitten takana olisi muita kuin HIFK? SaiPan taakse odotan lopullisessa sarjataulukossa jäävän useita joukkueita joukosta: Ässät, Pelicans, Jyp, Ilves, KalPa, TPS ja potentiaalisen konttaajan isoista seuroista, olkoon se tässä HIFK, sen verran kuraa oli tuo eilinen peli vaikka voittoon päättyikin.

No, aimo se taas provoilee, nythän se onkin hyvä keulia kun omat on sentään joskus sarjakärjessä? Illalla tosin on jo tilanne toinen.

yellow
13.09.07, 09:46
Mutta eihän sitten takana olisi muita kuin HIFK? SaiPan taakse odotan lopullisessa sarjataulukossa jäävän useita joukkueita joukosta: Ässät, Pelicans, Jyp, Ilves, KalPa, TPS ja potentiaalisen konttaajan isoista seuroista, olkoon se tässä HIFK, sen verran kuraa oli tuo eilinen peli vaikka voittoon päättyikin.

Vaikka nykyinen TPS onkin enää vain huono muisto vanhoista hyvistä ajoista, niin voin Jussi lyödä kahden euron vedon siitä, että TPS sijoittuu runkosarjassa Saipan edelle.

aimo
13.09.07, 10:26
No, aimo se taas provoilee,
Provoilua tai ei, mielipiteeseeni yhtyy myös maamme suurin sanomalehti joka tämänpäiväisessä sm-liigaa koskevassa artikkelissaan veikkaa Saipalle sijalukua 13-14.

Jussi
13.09.07, 10:44
Vaikka nykyinen TPS onkin enää vain huono muisto vanhoista hyvistä ajoista, niin voin Jussi lyödä kahden euron vedon siitä, että TPS sijoittuu runkosarjassa Saipan edelle.
Kiinni veti!
Provoilua tai ei, mielipiteeseeni yhtyy myös maamme suurin sanomalehti joka tämänpäiväisessä sm-liigaa koskevassa artikkelissaan veikkaa Saipalle sijalukua 13-14.
Näin kerroinkin, että veikkailut ovat olleet eikä vähiten syystä että SaiPalla on ollut noin jäävuoren kokoisia ongelmia loukkaantumisten kanssa. Uskon silti, että ennakkoarvioinnit eivät osoittaudu aivan oikeaan, sillä SaiPa on jo useita vuosia pyrkinyt kohti tehokasta joukkuepeliä yksilösuoritusten sijaan - mikä tietysti on ymmärrettävää, koska yksilöntaitoon perustuvaa joukkuetta on ollut aika vaikea vähäisin resurssein rakentaa. Näinollen, vaikkakin esim. Lappalaisen puuttuminen on iso harmi, niin uskon että vaikutus kuitenkin on pienempi kuin monelle muulle joukkueelle ykkössentterin puuttuminen. Runko on säilynyt hyvin paljon samana ja myös monia avainpelaajia on pysynyt joukkueessa; esim. jossain suurseurassa pelatessaan kolmikkoa Ryhänen - Immonen - Snellman olisi varmasti nostettu yhdeksi liigan vaarallisimpia hyökkäysketjuja tällä kaudella. Kun joukkue on SaiPa, on ketju jäänyt ennakkospekulaatioissa kokonaan loukkaantumissuman varjoon.

Ihan vain huvin vuoksi, k.o. hyökkäysketjun (viime kauden 2. ketju SaiPassa) yhteenlasketut pisteet viime kaudelta ovat 44+59=103. Kovat pisteet kakkosketjulle, joten ei ole yllätys että koko trion jatkaessa, on lupa odottaa alkavalta kaudelta enemmän vastuuta ja uskoakseni myös enemmän pisteitä. Ei ollenkaan huono ketju lähteä uuteen liigakauteen, varsinkaan kun kyseessä on tunnettuja pelaajia eikä mitään kääntämättömiä kortteja yhteispelin sujuvuuden suhteen!

Kuten yleensä, epäilen siis että SaiPaa on jonkin verran aliarvostettu veikkauksissa perustuen varmaankin loukkaantumistilanteeseen. Itse uskon, että SaiPa on hyvin tiiviisti mukana taistelemassa vähintään säälipleijaripaikasta.

vtormane
13.09.07, 16:05
jaahas, suht tylsä kausi tulossa. kärpät voittaa mestaruuden ja jokerit on toinen. kolmas sija on onneksi vielä avoin joten jotakin jännäämistä kuitenkin. tekisi mieli sanoa että jyppi mutta vaikea uskoa kuitenkaan. no, mestaruuslippikset on jo hommattu.

aimo
13.09.07, 20:53
..., nythän se onkin hyvä keulia kun omat on sentään joskus sarjakärjessä? Illalla tosin on jo tilanne toinen.
Aijaa? Ilmeisesti en osaa lukea sarjataulukkoa tai sitten puhuit jostain aivan toisesta illasta.

Mitään suurempia yllätyksiä ei tänään sattunut, ellei SaiPan voittoa sellaiseksi lueta.

Jussi
14.09.07, 21:29
Aijaa? Ilmeisesti en osaa lukea sarjataulukkoa tai sitten puhuit jostain aivan toisesta illasta.
No pieni virhe sattui, olin luulossa ettei HIFK ja HPK pelaa kierroksella kun ottivat yhden pelin karkumatkan muihin. Mutta mitäpä pienistä, kyllä se sieltä pian tipahtaa kun täysiä kierroksia tulee alle.
Mitään suurempia yllätyksiä ei tänään sattunut, ellei SaiPan voittoa sellaiseksi lueta.
Niin, toisillehan se toki varmasti oli yllätys. Vähän niinkuin jokavuotinen talvi pk-seudulla...

Mutta ihan mukava matsi oli, hieman kesäterä näkyi mutta ei se vauhtia hidastanut SaiPan osalta. Enemmänkin oli paikkoja, mutta kyllä tähänkin tulokseen täytyy ehdottomasti olla tyytyväinen. Kiva homma kun kausi on taas käynnissä!

Qwertyi
14.09.07, 22:55
No joko se taas alko :)

Kivastu TeePeeÄäs ainakin aloitti. Turkulaisena mielummin seuraan miten TuTo pärjää mestiksessä.

Siniviiva
15.09.07, 19:55
no, mestaruuslippikset on jo hommattu.
Mistäs hommasit? Viime keväänä yritin HandsUpilta tilata Kärppien mestaruuslippistä jo ennen ratkaisevaa finaalia, niin vastasivat etteivät ota vielä tilauksia. Onko homma nyt paremmin saletissa? Eihän noita ole ku vasta kolme hyllyssä...

Jussi2000
15.09.07, 21:33
jaahas, suht tylsä kausi tulossa. kärpät voittaa mestaruuden ja jokerit on toinen. . no, mestaruuslippikset on jo hommattu.

Taitaa nämä veikkaukset joutaa romukoppaan js varsinkaan Jokereitten peli ei parane. Mikä onkaan parempaa jääkiekon kannalta kuin se että Kärpät kaatuu pikkujoukkueen toimesta.

Peppokani
15.09.07, 21:46
Kyllä Jyp pelasi hienosti tänään Tapparaa vastaan. Ainoastaan toisessa erässä Tapparalla oli mahdollisuudet nousta peliin, mutta muutoin Jyp vei peliä. Kolmannessa erässä yksi tämän kauden parhaista ketjuista (Virtanen-Immonen-Pihlman) pyöritteli Tapparaa miten tahtoi. Samaisessa erässä Wallinheimolla taisi olla peräti kaksi torjuntaa.

Jypin pelillinen ilme on ollut aivan toinen, mitä viime kaudella. KalPaa vastaan kuopiossa ja tänään on joukkue karvannut erittäin agressiivisesti. Lisäksi joukkue on taklannut erittäin paljon. Tästä onkin aiheutunut paljon ongelmia vastustajalle ja avannut Jypille paikkoja. Myöskin Alataloon verrattuna Dufva uskaltaa penkittää pelaajia, joilla ei luistin kulje.

Harkkamatsien perusteella näytti siltä, että Wallinheimosta ei enää olisi ykkösmaalivahdiksi. Kuitenkin kaksi ensimmäistä peliä on osoittanut, että on se vaan edelleen huippuvahti.

Pitkästä aikaa kaudesta uskaltaa Jyppiläisittäin odottaakin jotain.

E: Kone sekoili

vtormane
15.09.07, 22:09
jaahas, suht tylsä kausi tulossa. kärpät voittaa mestaruuden ja jokerit on toinen. kolmas sija on onneksi vielä avoin joten jotakin jännäämistä kuitenkin. tekisi mieli sanoa että jyppi mutta vaikea uskoa kuitenkaan. no, mestaruuslippikset on jo hommattu.

Taitaa nämä veikkaukset joutaa romukoppaan js varsinkaan Jokereitten peli ei parane. Mikä onkaan parempaa jääkiekon kannalta kuin se että Kärpät kaatuu pikkujoukkueen toimesta.

Juu, toki joku "pikkujoukkue" varmaan kauden mittaan jonkun pelin voittaa suurta ja mahtavaa suurseura Kärppiä vastaan. Mutta joo, toivossa on hyvä elää :)
Ainoita jännityksen aiheita lienee että pysyykö eräs etelän poika viinaksista erossa.

Jussi
15.09.07, 22:51
Ainoita jännityksen aiheita lienee että pysyykö eräs etelän poika viinaksista erossa.
Ainakaan taklaamaan oikein ei ole oppinut pitkällä matkallaan pohjoiseen. Enkä usko että kauttaan päättää ilman viinaksia, eri asia on sitten mikä on Kärppien "kerta" kun tietääkseni kerrasta poikki -pykälällä on soppari tehty. Jos samaa rataa kuin HIFK:n "viimeinen kerta" niin eiköhän Jere piankin liity mattinykästen ja mikamyllylöiden joukkoon taas parannusta vannomaan seiskan sivuille...

vtormane
16.09.07, 00:27
Siis kyllähän Karalahti on aika hyvä pelaaja parhaimmillaan. Se vaan että on liian ristiriitainen persoona ja pelkään että miehestä on enemmän haittaa kuin hyötyä joukkueelle. Mielestäni Kärppien ei olisi pitänyt palkata häntä missään nimessä ja tuskin oli edes halpa.

Jussi
16.09.07, 00:33
Siis kyllähän Karalahti on aika hyvä pelaaja parhaimmillaan.
Olen varauksin eri mieltä, riippuen mitä tarkoitat parhaimmillaan. Jos tarkoitat jotain useiden vuosien takaista, niin olen samaa mieltä. Jos tarkoitat, että Karalahti nykyisellään olisi enää hyvä pelaaja, niin olen eri mieltä.
Se vaan että on liian ristiriitainen persoona ja pelkään että miehestä on enemmän haittaa kuin hyötyä joukkueelle. Mielestäni Kärppien ei olisi pitänyt palkata häntä missään nimessä ja tuskin oli edes halpa.
Olen samaa mieltä, high risk, low reward. Ei Karalahti enää palaa sille tasolle missä on joskus nuorena miehenä kiekkoillut, parhaina päivinäkin hidas eikä koskaan ole ollut millään tavalla korvaamaton, vaikkakin kyllä hyvä. Liigan yliarvostetuimpia pelaajia ikinä.

Mitro
16.09.07, 11:58
Niin Jussi näitkö tilanteen? Kuka taklaa ja ketä ja mistä aiheutuu SaiPalaisen pään osuminen pleksiin. Olet varmaan nähnyt mutta laitan silti linkin:
http://www.jatkoaika.com/albumit/album71/karpat_saipa_5.jpg

Hyvösellehän se 25 min ois kuulunu tuosta tilanteesta.

Ei silti, Karalahtea en tänne kaivannut ja toivon edelleen että viina veis miehen muualle.

Jussi2000
16.09.07, 12:09

Jospa toi rangaistus tuli Jerelle "maineen" takia?

Jussi
16.09.07, 13:41
Niin Jussi näitkö tilanteen? Kuka taklaa ja ketä ja mistä aiheutuu SaiPalaisen pään osuminen pleksiin. Olet varmaan nähnyt mutta laitan silti linkin:
http://www.jatkoaika.com/albumit/album71/karpat_saipa_5.jpg

Hyvösellehän se 25 min ois kuulunu tuosta tilanteesta.

Ei silti, Karalahtea en tänne kaivannut ja toivon edelleen että viina veis miehen muualle.
Kyllä näin, videohan tuosta on ollut saatavilla jo hyvän aikaa. Linkittämäsi kuva on erinomaisen huono, sillä Karalahden tilanne on tuossa jo ohi. Karalahden taklaus kohdistuu taaksepäin liukuvaan pelaajaan, selästä. Kuvan tilanteessa tuo taklaus on jo ohi ja Hyvönen tulee vielä lisäksi antamaan pikku töötin - sillä intensiteetillä kun tilanteessa olisi Karalahdenkin pitänyt pelata. Ei mitään ajaa kuin juna, tyypilliseen tapaan kyynärpäätkin nousevat ennen kontaktia, selin olevaan kaveriin. Toiset osaa, toiset tekee aina väärin.

Mitro
16.09.07, 18:23
Jopa Mälkiä myöntää, mutta Jussi ei... Se ei toki ole yllätys.

"Karalahden tilanne meni oikein, mikäli siinä oli hyppy. Jos ei ollut, niin ei tilanteessa mitään väärää ollut, Mälkiä virkkoi."

"Kyseenalaisempi juttu."

Jussi
16.09.07, 19:29
Jopa Mälkiä myöntää, mutta Jussi ei... Se ei toki ole yllätys.
Niin, ainahan tietysti voit itsekin katsoa videolta ja todeta Karalahden taklaavan a) selästä ja b) tuttuun tapaan kyynärpäät ylhäällä. Heikki Mälkiä saa nähdä tilanteen minun puolestani miten haluaa, mutta näin minä sen näen ja varmaan kaikki muutkin jotka videon tilanteesta vilkaisevat.

Mutta palataan asialle kun Kärpät saavat vastaavaa osakseen, toki ovelasti ovat eliminoineen yhden eniten vääriä taklauksia viljelevän kaverin omiin riveihin jtoen riski omien pelaajien loukkaantumisesta väärän taklauksen seurauksena pieneni kerralla.

Siniviiva
16.09.07, 21:41
Niin Jussi näitkö tilanteen? Kuka taklaa ja ketä ja mistä aiheutuu SaiPalaisen pään osuminen pleksiin. Olet varmaan nähnyt mutta laitan silti linkin:
http://www.jatkoaika.com/albumit/album71/karpat_saipa_5.jpg

Lisäksi voisi kysyä kuka hyppää korkeimmalle ja miksi? Ja millä seurauksilla?

Sonic
16.09.07, 21:56
Videon katsottuani, kuka hakee kiekon tuossa asennossa kulmasta? Ei paljoa järki päätä pakottanut hyökkääjällä tuossa tilanteessa. Toki Jere olisi voinut jättää ajamatta, mutta pakin tehtävä on puolustaa. Tuossa vaihtoehto olisi ollut että hyökkääjä tulee kiekon kanssa maalille tai syöttää. Nyt ei tullut.

Tuo Aarnion yliajo oli loistava. Tuli niin puun takaa että. Oppiipa Saipalainen varmasti seuraavan kerran katsomaan ylös.

Jussi2000
16.09.07, 22:05
Mielenkiintoista, videotuomarointi myös katsomon puolelle: http://193.143.126.83/kiekkoal/index.cfm?p=juttu&id=680449&LOGGEDtunniste=0

Jussi
17.09.07, 08:33
Videon katsottuani, kuka hakee kiekon tuossa asennossa kulmasta? Ei paljoa järki päätä pakottanut hyökkääjällä tuossa tilanteessa.
Joo, eipä taida tuo tietämys aiheesta pakottaa juuri sinun tilanteessasi?

Rönnberg on pakki, hakemassa rännikiekkoa. Selkä osoittaa väkisin aina johonkin suuntaan, sille ei ihminen juuri mitään mahda. Karalahti ajaa kaveria selkään. Kyse ei ole edes mistään selän kääntämisestä taklaajalle juuri ennen osumaa, vaan siitä että Karalahti ajaa tahallaan kovaa selkään. Sehän on kielletty jääkiekossa. Selkeä syykin on selästä taklaamisen kieltämiselle; siinä sattuu paljon tarpeettomia loukkaantumisia.
Oppiipa Saipalainen varmasti seuraavan kerran katsomaan ylös.
Joo, höhö. Olisi ollut vielä parempi jos olisi halvaantunut, olisipa oppinut oikein kunnolla, vai mitä Butt-Head? Höhö, höhö.

Sonic
17.09.07, 09:21
Juu ei, ei ole tietämystä. Sinä olet ainoa, joka tällä foorumilla tietää jääkiekosta. Muiden mielipiteet ovat tietämätöntä roskaa. Olethan sentään käynyt viime talvella neppailemassa poikiesi kanssa ulkojäillä. Sait varmasti myös kohotettua kiekon tolppaan tai jopa verkkoon, joten ole ylpeä herra kaikkitietävä.

Hieman taustaa itsestäni: pelannut jääkiekkoa seurassa 4-vuotiaasta lähtien aina 17 ikävuoteen saakka. Suurimman osan Helsingin IFK:ssa, jossa C-junioreissa voitimme SM-pronssia. Lopettanut jääkiekon B-junioreissa, koska polvi ei kestänyt täyspäiväistä harjoittelua.

Joten kyllä, tietämystä lajista löytyy. En tunne Saipalaisten pelipaikkoja tai pelaajia, joten oletin että tuo oli hyökkääjä. Jokatapauksessa äärimmäisen typerä tapa hakea kiekkoa rännistä, selkä peliin päin.

Mutta Jussi, jätit juuri olennaista lainaamatta tuossa lainauksessassi. Kuinka tyypillistä. Ilmaisin tuossa, että Jere olisi voinut jättää myös ajamatta. Ja mitä tuohon Aarnion pusuun tulee, täysin puhdas. Yleensä vaan tuppaavat nämä pikkukaupunkien itkupillit valittamaan, kun omia kohdellaan kaltoin vaikka se pitäisi olla päinvastoin. Kovista ja puhtaista pusuista tulee hurrata, osuu ne kehen tahansa. Jos ei pidä päätä ylhäällä, voi olla varma että seuraavankin kerran sattuu.

Jussi
17.09.07, 10:31
Joten kyllä, tietämystä lajista löytyy. En tunne Saipalaisten pelipaikkoja tai pelaajia, joten oletin että tuo oli hyökkääjä. Jokatapauksessa äärimmäisen typerä tapa hakea kiekkoa rännistä, selkä peliin päin.
Mihin se selkä pitäisi sitten olla? Sen on pakko osoittaa johonkin ja varmasti nyt entisenä jääkiekkoilijana tajuat että on taklaajallakin vastuunsa ajaa selästä vastustajaa.

Mahdoit kyllä olla tosi paska pelaajakin jos kerran "näkemyksesi" on tällä tasolla mitä tässä nyt kirjoittelet. :)
Mutta Jussi, jätit juuri olennaista lainaamatta tuossa lainauksessassi. Kuinka tyypillistä. Ilmaisin tuossa, että Jere olisi voinut jättää myös ajamatta. Ja mitä tuohon Aarnion pusuun tulee, täysin puhdas.
Otteluvalvoja on tuosta Aarnion taklauksesta nähnyt aiheelliseksi raportin tehdä, niin herrä jääkiekkoasiantuntijan "täysin puhdas" -lausunto on vähintäänkin kyseenalainen, kuten koko taklaus. Oliko sääntöjen mukainen, sen tutkii liiga, mutta "täysin puhdas" se ei ainakaan ollut.
Yleensä vaan tuppaavat nämä pikkukaupunkien itkupillit valittamaan, kun omia kohdellaan kaltoin vaikka se pitäisi olla päinvastoin.
Heh, nyt sitten kaivetaan itkupilli-korttikin taskusta. Eikö asiasta voi keskustella ilman että kaiken maailman pikkurillipojat ovat huutelemassa näitä ainaisia itku-korttejaan? Miksi koko ketju on olemassa? Vai oliko niin että vain jos pää irtoaa niin Sonic "äijien äijänä" saattaa mahdollisesti harkita että ehkä nyt saattoi olla liikaa? Kysehän on kuitenkin vain urheilulajista, eikä mistään ultimate fightingistä.
Kovista ja puhtaista pusuista tulee hurrata, osuu ne kehen tahansa.
Joo, kovista ja puhtaista. Sitten näistä puolilikaisista voi keskustella jälkeenpäin vaikka nettipalstoilla. Paitsi että välillä aina ilmestyy joku todellinen alan ammattilainen kertoilemaan sen Absoluuttisen Totuuden asiasta ja me muut sitten hämmästelemme tätä suurta viisautta.
Jos ei pidä päätä ylhäällä, voi olla varma että seuraavankin kerran sattuu.
Taklattavan vastuu jne. - mutta kulkeehan tuo toki älykkyydenkin raja jossain kohtaa. Ei kiekkokaukalo anna oikeutta ajaa surutta loukkaantuneeksi jos vain tilaisuuden saa, vai niinkö teillä HIFK:ssa (?) harjoiteltiin? Kun kaveri on selin, saat ajaa vapaasti täysillä?

Come on, jos et ymmärrä mitä keskustelu asiasta on, niin aika turhaa on myöskään tulla sitten vain haukkumaan toista mieltä olevia käyttäjiä. No, ei sinulta oikeastaan mitään uutta...

Sonic
17.09.07, 10:42
Mihin se selkä pitäisi sitten olla? Sen on pakko osoittaa johonkin ja varmasti nyt entisenä jääkiekkoilijana tajuat että on taklaajallakin vastuunsa ajaa selästä vastustajaa.

Ymmärrät varmaan itsekin, että selkä kentälle päin on mahdollisimman huono ja vaarallinen tapa hakea kiekkoa rännistä. Aina kylki edellä, jotta voi tarvittaessa joustaa ottaen taklausta vastaan. Aina kylki edellä.

Mahdoit kyllä olla tosi paska pelaajakin jos kerran "näkemyksesi" on tällä tasolla mitä tässä nyt kirjoittelet. :)

Voi olla, sitähän sinä et tiedä.

Otteluvalvoja on tuosta Aarnion taklauksesta nähnyt aiheelliseksi raportin tehdä, niin herrä jääkiekkoasiantuntijan "täysin puhdas" -lausunto on vähintäänkin kyseenalainen, kuten koko taklaus. Oliko sääntöjen mukainen, sen tutkii liiga, mutta "täysin puhdas" se ei ainakaan ollut.

Ainoa rike on siinä, että vastaanottaja loukkaantui. Jos olisi pitänyt pään ylhäällä, ei olisi näin käynyt. Täysin puhdas taklaus.

Heh, nyt sitten kaivetaan itkupilli-korttikin taskusta. Eikö asiasta voi keskustella ilman että kaiken maailman pikkurillipojat ovat huutelemassa näitä ainaisia itku-korttejaan? Miksi koko ketju on olemassa? Vai oliko niin että vain jos pää irtoaa niin Sonic "äijien äijänä" saattaa mahdollisesti harkita että ehkä nyt saattoi olla liikaa? Kysehän on kuitenkin vain urheilulajista, eikä mistään ultimate fightingistä.

Kovastihan sitä itketään maakunnissa kovien taklauksien jälkeen, kuten nytkin. Itse pidän näitä pelin suolana, vaikka harmittavia loukkaantumisia sattuukin. Jääkiekko on kuitenkin kontaktipeli.

Joo, kovista ja puhtaista. Sitten näistä puolilikaisista voi keskustella jälkeenpäin vaikka nettipalstoilla. Paitsi että välillä aina ilmestyy joku todellinen alan ammattilainen kertoilemaan sen Absoluuttisen Totuuden asiasta ja me muut sitten hämmästelemme tätä suurta viisautta.

Puhutko nyt itsestäsi?

Taklattavan vastuu jne. - mutta kulkeehan tuo toki älykkyydenkin raja jossain kohtaa. Ei kiekkokaukalo anna oikeutta ajaa surutta loukkaantuneeksi jos vain tilaisuuden saa, vai niinkö teillä HIFK:ssa (?) harjoiteltiin? Kun kaveri on selin, saat ajaa vapaasti täysillä?

Meille opetettiin, että aina saa ja pitää ajaa kun tulee paikka. Myös opetettiin ottamaan taklauksia vastaan oikein.

Come on, jos et ymmärrä mitä keskustelu asiasta on, niin aika turhaa on myöskään tulla sitten vain haukkumaan toista mieltä olevia käyttäjiä. No, ei sinulta oikeastaan mitään uutta...

Samoin.

Jussi
17.09.07, 11:05
Ymmärrät varmaan itsekin, että selkä kentälle päin on mahdollisimman huono ja vaarallinen tapa hakea kiekkoa rännistä. Aina kylki edellä, jotta voi tarvittaessa joustaa ottaen taklausta vastaan. Aina kylki edellä.
Ymmärrän, mutta ymmärräthän varmasti itsekin ettei se silti anna oikeutta ajaa täysillä puun takaa selkään. Hyvösen sijoittumisesta niitin ajaminen kylkeen, vaikka sitten täysillä -> loistotaklaus. Karalahden asemasta selkään - > loukkaantumiselle haiskahtava rottailutilanne.
Voi olla, sitähän sinä et tiedä.
Joo ja sinä tiedät mitä minä olen kiekkoilun parissa puuhannut, viime talvena tai sitä aikaisempina... Pata & kattila jne.
Ainoa rike on siinä, että vastaanottaja loukkaantui. Jos olisi pitänyt pään ylhäällä, ei olisi näin käynyt. Täysin puhdas taklaus.
Liiga päättää, palataan asiaan sitten. Vaikka teknisesti olisikin rikkeetön, niin likainen silti.
Kovastihan sitä itketään maakunnissa kovien taklauksien jälkeen, kuten nytkin. Itse pidän näitä pelin suolana, vaikka harmittavia loukkaantumisia sattuukin. Jääkiekko on kuitenkin kontaktipeli.
Niin kauan kun pysyvät puhtaana, ongelmahan on "puolilikaiset" ja juuri ja juuri sääntöjen rajamailla kulkevat potentiaaliset tarpeettomiin loukkaantumisiin johtavat taklaukset. Kyse ei ole siitä, että niitä osuu suosikkijoukkueen kohdalle, en sen enempää arvosta näitä vaikka suorittajana olisi oma joukkue. Taklataan vain kovaa, se on hieno juttu. Mutta taklataan myös oikein.
Puhutko nyt itsestäsi?
En, sinusta.
Meille opetettiin, että aina saa ja pitää ajaa kun tulee paikka. Myös opetettiin ottamaan taklauksia vastaan oikein.
Kävi Jere näyttämässä miten ajetaan kädet ylhäällä? Mahtoiko kukaan puhua sanallakaan siitä, että ei sitä vastustajaa tarvitse sentään vahingoittamaan alkaa, tai voi vähän höllätä (ja saavuttaa silti tavoitellun lopputuloksen) jos pääsee puun takaa vetämään.

Ja ennenkaikkea, ihanko voit vahvistaa sen virallisestikin että HIFK juniorikoulussa opetetaan ajamaan "aina kun tulee paikka", vaikka sitten kaveri on selin, esimerkiksi metrin verran laidasta irrallaan? Jos näin on, niin murhanhimoisia hulluja olette koko porukka. Jonkunlainen kunnioitus sitä pitäisi toista ihmistä kohtaan olla, vaikka kyse onkin "vastustajasta".

Sonic
17.09.07, 11:40
Ymmärrän, mutta ymmärräthän varmasti itsekin ettei se silti anna oikeutta ajaa täysillä puun takaa selkään. Hyvösen sijoittumisesta niitin ajaminen kylkeen, vaikka sitten täysillä -> loistotaklaus. Karalahden asemasta selkään - > loukkaantumiselle haiskahtava rottailutilanne.

Et varmaan edelleenkään ole huomannut, mitä kirjoitin ensimmäisessä viestissäni. Kirjoitin, että Jere olisi voinut kyllä jättää ajamatta tuossa tilanteessa. Emmekö siis ole samaa mieltä tässä asiassa vai miksi vänkäät edelleen tästä? Lämpimiksesi?

Kävi Jere näyttämässä miten ajetaan kädet ylhäällä? Mahtoiko kukaan puhua sanallakaan siitä, että ei sitä vastustajaa tarvitse sentään vahingoittamaan alkaa, tai voi vähän höllätä (ja saavuttaa silti tavoitellun lopputuloksen) jos pääsee puun takaa vetämään.

Ei. Ei käynyt Jere näyttämässä, koska Jere pelasi silloin A-junioreissa.

Ja ennenkaikkea, ihanko voit vahvistaa sen virallisestikin että HIFK juniorikoulussa opetetaan ajamaan "aina kun tulee paikka", vaikka sitten kaveri on selin, esimerkiksi metrin verran laidasta irrallaan? Jos näin on, niin murhanhimoisia hulluja olette koko porukka. Jonkunlainen kunnioitus sitä pitäisi toista ihmistä kohtaan olla, vaikka kyse onkin "vastustajasta".

Voin vahvistaa vain sen, minkä olen itse kokenut. Meidän opetettiin ajamaan aina kun tulee paikka, puhtaasti. Ei selkään. Se opetetaan IFK:ssa heti, kun taklaamaan ruvetaan. Kovaa mutta puhtaasti ja aina kun on tilaisuus.

Jussi
17.09.07, 11:48
Et varmaan edelleenkään ole huomannut, mitä kirjoitin ensimmäisessä viestissäni. Kirjoitin, että Jere olisi voinut kyllä jättää ajamatta tuossa tilanteessa. Emmekö siis ole samaa mieltä tässä asiassa vai miksi vänkäät edelleen tästä? Lämpimiksesi?
Toki, halusit kääntää tilanteen taklattavan vastuuksi, mutta kyllähän viime kädessä vastuu on kuitenkin taklaajalla.
Voin vahvistaa vain sen, minkä olen itse kokenut. Meidän opetettiin ajamaan aina kun tulee paikka, puhtaasti. Ei selkään. Se opetetaan IFK:ssa heti, kun taklaamaan ruvetaan. Kovaa mutta puhtaasti ja aina kun on tilaisuus.
Kuulostaa jo paremmalle ja sitä ajoinkin takaa. Jere vetää tuossa taklauksessa Rönnbergiä selkään ja vaikka tilanteet pitää minunkin mielestäni pelata loppuun (mitä liigassa hyvin harva tekee, mutta se nyt on asia erikseen) niin silti täytyy säilyttää jonkinlainen kontrolli myös omassa tekemisessä ja pyrkiä taklaamaan myös säilyttäen vastuunsa. Vaikka kaveri on selin, väärin sijoittunut, pää alhaalla, niin niitin vetäminen kädet ylhäällä mahdollisimman kovaa on hieman vähän liikaa "rangaista" kaveria, sillä loukkaantumisriski on moninkertainen kun taklattava ei näe tilannetta. Vaikka tietysti kovemman fyysisen pelin kannattaja olen, niin täytyy kuitenkin rehti henki säilyttää pelissä. Minun mielestäni kumpikin näistä taklauksista hiippaili tässä mielessä "siinä rajoilla" ja ansaitsevat siksi lisäkeskustelua. Mahdollisesti myös lisärangaistuksia, kukkahattuilunkin uhalla.

Sonic
17.09.07, 11:54
Olen kyllä edelleen tuosta Aarnion pususta toista mieltä. Ainakin Kalevan videoklipin perusteella tuossa ei ollut mitään väärää. Kova taklaus yhdistettynä siihen kiekollisen valmistautumattomuuteen toi valitettavan loukkaantumisen.

Hieman vastaava taklaushan tapahtui edellisellä kierroksella, kun Mäkiaho pudotti TPS:n Sweattin täysin puhtaalla avojääpommilla. Tästäkään ei tullut raporttia eikä jäähyä Mäkkärille.

Jussi
17.09.07, 12:01

Aarnion taklaus on sikäli likainen, että tulee kovalla vauhdilla puun takaa ja osuu Tuomista olkapään lisäksi myös niskaan ja päähän. Klipistä itse en kyllä hyvällä tahdollakaan huomannut hyppyä ennen osumaa, mutta jotkut näin ovat (ilmeisesti sitten eri kuvakulmasta) raportoineet Aarnion hypänneen ennen osumaa. Hyppy tilanteessa, ja rangaistus on ilman muuta selvä, mutta minä kritsoin tilannetta ilmankin hyppyä.

Mäkkärin osuma Sweattiin oli aivan erilainen tilanne, jossa Mäkkäri taklaa reilusti pelaajaa kroppaan eikä Sweatt ole hankalassa "loukkaantumisherkässä" asennossa. Vauhtia ei myöskään ole poljettu puolesta kentästä, joten pidän kyllä toista esimerkkinä loistopommista nukkuvaan kaveriin ja toista taas "mahdollisesti-teknisesti-rikkeettömänä-mutta-luonteeltaan-kovin-kyseenalaisena" pommina. Jos Mäkiaho - Sweatt -tilanteessa otteluvalvoja olisi nähnyt rikettä, eiköhän tämä olisi raporttia laittanut eteenpäin. Tässä tämä puolueeton tarkkailija näki ja tältä pohjalta laittoi asian eteenpäin.

Siniviiva
17.09.07, 12:04
Jos Mäkiaho - Sweatt -tilanteessa otteluvalvoja olisi nähnyt rikettä, eiköhän tämä olisi raporttia laittanut eteenpäin. Tässä tämä puolueeton tarkkailija näki ja tältä pohjalta laittoi asian eteenpäin.
Käytäntö noissa raporttien laatimisessa tietääkseni on, että OR:ssa tekee tuomari ja otteluvalvoja automaattisesti raportin ja aina silloin kun pelaaja loukkaantuu.

Jussi
17.09.07, 12:08
Käytäntö noissa raporttien laatimisessa tietääkseni on, että OR:ssa tekee tuomari ja otteluvalvoja automaattisesti raportin ja aina silloin kun pelaaja loukkaantuu.
?? Ei tässä mitään käytäntöjä seurailla, vaan sääntöjä: tilanne josta tuomitaan OR menee automaattisesti liigan kurinpitolautakunnan käsiteltäväksi jatkoseuraamusten varalta. Otteluvalvoja voi tehdä ihan mistä tahansa tilanteesta halutessaan raportin liigalle jonka jälkeen kurinpitolautakunta voi käsitellä tapausta ilmankin että tilanteeseen ottelun tuomari on puuttunut millään lailla.

Siniviiva
17.09.07, 12:36
Nimenomaan! Ei tuossa kyseisessä tapauksessa valvojan tarvitse nähdä rikettä vaan koska tuomari antoi OR:n, tuli hänellekin lisää kirjallisia töitä. Kertoo oman näkemyksensä kuka teki ja mitä.

Jussi
17.09.07, 12:42
Nimenomaan! Ei tuossa kyseisessä tapauksessa valvojan tarvitse nähdä rikettä vaan koska tuomari antoi OR:n, tuli hänellekin lisää kirjallisia töitä. Kertoo oman näkemyksensä kuka teki ja mitä.
Siis mitä, ei kai Mäkiaho tilanteesta rangaistusta saanut vai mitä tarkoitat? SaiPa - Kärpät -ottelussa OR:n sai vain Karalahti ja lisäksi otteluvalvoja tekee rapsan Aarnion taklauksesta.

Siniviiva
17.09.07, 12:59
OK, käsitin, että tässä on kyse etupäässä case-Karalahdesta. Näkyy olevan myös Aarniosta, no siinä täyttyi kohta "kun pelaaja loukkaantuu". Ei muuta.

Sonic
17.09.07, 13:41
Keskiviikkona onkin sitten liigan kärkikahina, SaiPa - HIFK. Aika harvinaista herkkua viime kausilta, että tämmöisillä jengeillä vedetään kärjessä.

Jussi
17.09.07, 13:55
Keskiviikkona onkin sitten liigan kärkikahina, SaiPa - HIFK. Aika harvinaista herkkua viime kausilta, että tämmöisillä jengeillä vedetään kärjessä.
Nyt aimo ja Sonic kulttuurimatkalle, tarjoan oluet vain osoittaakseni etten ole katkera ihminen vaikka joskus vähän väännettäisiinkin. Saatte lainata Jussi Junioreiden SaiPa-lippuja otteluun. ;)

Sonic
17.09.07, 14:23
Jee :)

Ei kyllä pysty, liian hapokasta sanoisi eräs Olli. On tuolla vierailtu niin useasti pelaajana, ettei Lappeenrannan jäähalli tuo mitään uutta auringon alle. Ehkä keväällä sitten, jos vieraspeli olisi viikonloppuna. Näin viikolla irtaantuminen tuonnepäin ei vaan ole perheellisellä mahdollista.

Siniviiva
17.09.07, 18:22
Otteluvalvoja on tuosta Aarnion taklauksesta nähnyt aiheelliseksi raportin tehdä, niin herrä jääkiekkoasiantuntijan "täysin puhdas" -lausunto on vähintäänkin kyseenalainen, kuten koko taklaus. Oliko sääntöjen mukainen, sen tutkii liiga, mutta "täysin puhdas" se ei ainakaan ollut.
Aarniolle ei raportti poikinut kuin mainetta lisää. Tiedote (http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=633&arkistosivu).

Että eiköhän tämä ollut tässä.

Peppokani
17.09.07, 21:19
Taistelun jälkeen rankkarivoitto Jokereista. Radiosta nähtynä oltiin aika pahasti jyrän alla, mutta sen paremman Jarkko Immosen suotuisalla avustuksella tuli pisteet Jyväskylään.
Alkaa Immonen olemaan palkkansa arvoinen mies.

Jussi2000
19.09.07, 08:06
Kärpät tuntuu olevan aika heikossa iskussa.

Siniviiva
19.09.07, 08:29
Kärpät tuntuu olevan aika heikossa iskussa.
Samalla lailla alkoi viime kausikin. Siitä se taas kääntyy..

yellow
19.09.07, 09:13
Ja TPS otti komean avausvoiton! Kalpa - TPS 0-3

Jussi
19.09.07, 22:13
Kauden heikoin kaksi erää mutta kaksi pistettä silti HIFK:lta, hyvän startin liigaan on SaiPa ottanut. Perinteisesti talvikausi on ollut vaikeaa aikaa joten toiveikkaana odottelemme onko joukkue jo vihdoin kypsynyt nousemaan rutiinivoittojen tasolle ja pystyy pitämää yllä tasaista virettä läpi kauden.

Jussi2000
19.09.07, 22:21

Saipa on tosian ollut ihmeen virkeä, mutta kuten kirjoitit niin saako Mälkiä pidettyä joukkueen iskussa?

Jussi
19.09.07, 22:32
Saipa on tosian ollut ihmeen virkeä, mutta kuten kirjoitit niin saako Mälkiä pidettyä joukkueen iskussa?
Kyse ei nähdäkseni ole juuri vain Mälkiän kyvystä pitää joukkuetta iskussa, vaan pelitapa itsessään on hyvin fysiikan päälle käyvää ja toisaalta kun katsotaan joukkueen kokemusta liigasta kokonaisuutena, on SaiPa ollut useina kausina liikkeellä melko nuorella porukalla; kun vuosi vaihtuu, maaottelutauot tulevat, vaaditaan rutiinisuorittamistasolla voittoja, alkaa myös kokemus painaa vaakakupissa innokkaan alkukauden jälkeen. Siinä mielessä olen toiveikas, että pelaajamateriaalin runko on pysynyt poikkeuksellisen hyvin kasassa ja jälleen nämä jannut ovat yhtä kautta kokeneempia pelaajia. Hacker on hyvä pelimies mutta maali voisi vielä hieman vapauttaa tämän otteita kaukalossa, liikettähän miehellä riittää todella mainiosti.

Mutta, yleensä joukkueet joilla porukka on saatu ajoissa kasaan, vaihtuvuus on ollut hallittua ja pelitapa ei koe radikaaleja uudistuksia ovat "pirteitä" alkukaudesta. Helppo heittää esimerkeiksi vaikka SaiPa ja alkutappiostakin toipunut Pelicans. Myös onnistumiset ruokkivat nuoria joukkueita, joten ihan hyvä tästä on jatkaa vielä loppuviikon rutistukseen; perjantaina vieraissa Ilves ja lauantaina kotona Lukko. Nousu rinnalle kolme kertaa HIFK:ta vastaan ja lopussa voittoon tekee oikein hyvää itseluottamukselle, mutta nyt mitataan myös miten fysiikka kestää Tampereen matkaa ja kahta peliä peräkkäisinä päivinä - ja kuinka käy kun ensimmäinen tappiokin on edessä ennemmin tai myöhemmin. Mielummin tietysti myöhemmin... :)

Sonic
20.09.07, 07:35
Harvinaista kyllä, mutta unohdin täysin seurata peliä radiosta. Ensiksi ajan vei poika, sitten piti vääntää pari esitettä isäni yritykseen.

Ilmeisesti kuitenkin tasaista oli ja SaiPa voitti paremman viimeistelynsä ansiosta?

Jussi
20.09.07, 07:54
Ilmeisesti kuitenkin tasaista oli ja SaiPa voitti paremman viimeistelynsä ansiosta?
Sekaista oli ja SaiPa voitti koska pystyi ryhdistäytymään pelin edetessä. Sanotaan näin päin, että ihan hyvin olisi voinut ottaa kaikki kolmekin pistettä, mutta näin tällä kertaa.

veppis
20.09.07, 09:03
On kyllä ollut niin kiireinen syksy ettei ole Liigaa pahemmin ehtinyt seurailemaan. Nyyh. Onneksi MPInfon aktiivit pitävät ajantasalla. :)

aimo
20.09.07, 14:31
Nyt aimo ja Sonic kulttuurimatkalle, tarjoan oluet vain osoittaakseni etten ole katkera ihminen vaikka joskus vähän väännettäisiinkin. Saatte lainata Jussi Junioreiden SaiPa-lippuja otteluun. ;)
Kiitän, mutta olin Lappeenrannassa yhden päivän liian aikaisin. Olisin muuten ollut pidempäänkin mutta seisokkipäivien takia kaikki hotellit olivat Imatraa myöten täynnä.

Peppokani
21.09.07, 09:09
Niinhän siinä kävi, että Jypin kausi jatkui eilen voitolla. Pari ensimmäistä erää oli hiukan tukkoista menoa, mutta kolmannessa erässä mentiin sitten karkuun.

Jarkko Immosella on ensi kuun loppuun saakka mahdollisuus tehdä sopimus Nhl:ään ja kieltämättä pieni pelko persiissä on, että joku joukkue sopimusta saattaa tarjota. Tosin Immonen haluaa yhden suunnan sopimuksen, joka osaltaan vähentää sopimuksen mahdollisuutta, mutta hyvin mies on silti alkukaudesta pelannut.

Mitä itse peliin tulee, niin Ässien pelihuumori katosi aikalailla tyysti toisessa erässä, kun Heikkinen loukkaantui pahasti. Forsbacka laitettiin suorittamaan random-kosto, mutta Kangasniemi ei halunnut tapella. Seurauksena Forsbackalle ulosajo ja Kangasniemelle 2min. Tämän jälkeen tuntui siltä, että Ässät keskittyi enemmän sikailuun, mitä peliin.

Lars Helminen pelasi ensimmäisen hyvän pelin Jypissä ja velipoika Dwight taasen pelasi ensimmäisen liigapelin. Nähdyn perusteella Dwight on vahvistus joukkueelle ja nyt Jypillä alkaa olemaan jo himppusen verran liikaa hyökkääjiä rosterissa. Saa nähdä, lähteekö jannuja pois vai pidetäänkö pelaajia loukkaantumisia silmällä pitäen joukkueessa.

E: Päähän näköjään Kangasniemen taklaus kopsahti Forsbackaa ja siitä kyseinen herrasmies hiiltyi.

yellow
21.09.07, 09:59
Ja TPS vei taas. Hyvät pojat!

Toki kierroksia on pelattu vasta muutama mutta kuka olisi arvannut nykyisen sarjataulukon ennen kauden alkua.

Jyp
Saipa
Pelicans

Epäilemättä kärki tulee vielä muuttumaan mutta mielenkiintoinen alku kuitenkin.

Jussi
21.09.07, 16:33

Toden totta, SaiPan tietysti uumoilin olevan tiukasti mukana mutta että Jyp ja Pelicans, olen täysin ällikällä lyöty.

Hienoa että sarja saa varsin mielenkiintoisia elementtejä jo heti kättelyssä, Kärpät ja Jokerit, suurimmat ennakkosuosikit, rämpivät ja pienet ovat hyvässä startissa. Kausi on kuitenkin pitkä ja pidän täysin varmana, että tuolla joulu-helmikuulla viimeistään asetelmat hiljalleen hakevat totutumpia uria, vaikka erittäin virkistävää olisikin että kevään peleissä jo joukkueet vaihtuisivat.

Sonic
21.09.07, 21:43
Huhhuh. Olipa peli. IFK:n puolustus huutaa isoa, rauhallista peruspuolustajaa. Kaikenmaailman Korhoset ja Pikkaraiset täysin suorastaan paskaa. Ei tuolla pakistolla kyllä mestaruuksia voiteta, se on varma.

3 pistettä oli täysin otettavissa, mutta ei niin ei.

Jussi2000
22.09.07, 19:49
Toden totta, SaiPan tietysti uumoilin olevan tiukasti mukana mutta että Jyp ja Pelicans, olen täysin ällikällä lyöty.

Hienoa että sarja saa varsin mielenkiintoisia elementtejä jo heti kättelyssä, Kärpät ja Jokerit, suurimmat ennakkosuosikit, rämpivät ja pienet ovat hyvässä startissa. Kausi on kuitenkin pitkä ja pidän täysin varmana, että tuolla joulu-helmikuulla viimeistään asetelmat hiljalleen hakevat totutumpia uria, vaikka erittäin virkistävää olisikin että kevään peleissä jo joukkueet vaihtuisivat.

Toi että yllätyksiä on tullut tekee ihan hyvää. Toivottavasti liiga jatkuukin yllätyksillä ja ristiin pelaamisilla kärki / jumbosijat niin mielenkiinto säilyy.

yellow
25.09.07, 21:08
ja taas TPS otti tyylikkäästi kolme pistettä. Ässät kaatui turussa 4-1. Sarjataulukossa Saipa enää pisteen päässä ja TPS on tainnut pelata yhden ottelun vähemmän. Nyt tosin alkaa neljän vieraspelin putki. Sieltä olisi hyvä saada 4-6 pistettä.

Jussi
25.09.07, 21:21
Sarjataulukossa Saipa enää pisteen päässä ja TPS on tainnut pelata yhden ottelun vähemmän.
No, ihan tällä tarkkuudella ei vielä tässä vaiheessa ehkä kannata jännittää, on kuitenkin vielä ~50 peliä jäljellä. ;)

Jussi2000
30.09.07, 21:39
Liigahan vaikuttaa mielenkiintoisemmalta kuin moniin vuosiin jos sama tahti jatkuu, niin ristiin noi pelit ovat menneet. Ykkösen ja sijan 12 välillä ei ole kuin seitsemän pistettä. No hyvä näin.

Peppokani
19.10.07, 20:01
Voihan *piip*!
Piti tänään lähteä Kuopioon, mutta kaveri teki oharit. Olisi siellä nyt kelvannut olla JYP-fanina.

yellow
31.10.07, 09:18
ja TPS nöyryytti HPK:ta ja otti tyylikkään 5-0 voiton. Satuin vielä ihan sattumalta avaamaan television, niin näin melkein koko pelin.

Jussi2000
31.10.07, 13:22
ja TPS nöyryytti HPK:ta ja otti tyylikkään 5-0 voiton. Satuin vielä ihan sattumalta avaamaan television, niin näin melkein koko pelin.

Toi oli kyllä yllättävän selkeänumeroinen voitto, olisi kerhon luullut vähän tiukemman vastuksen antavan. Koskahan HPK:n johto alkaa katsella uutta valmentajaa?

Peppokani
31.10.07, 15:10
Toi oli kyllä yllättävän selkeänumeroinen voitto, olisi kerhon luullut vähän tiukemman vastuksen antavan. Koskahan HPK:n johto alkaa katsella uutta valmentajaa?
Jypille kävi niin kauhea onni, kun ne sai Alatalon ulostettua Hpk:hon, että moni ei sitä edes tajua (Jyväskylän ulkopuolella). Alatalo vaan ei mielestäni ole hyvä valmentaja ja se Jypissäkin tuli selville viimeisien kausien aikana aika karulla tavalla.

Hakki
31.10.07, 19:12

Viime kaudella juttelin hallilla hpk kannattajien kanssa ja olivat tyytyväisiä Alatalon tuloon. Kuinkahan on asianlaita nyt? :)
Kyllä oli jypin onni että päästiin ennen sopimuksen päättymistä eroon..

yellow
02.11.07, 09:24
Oli Tapparan vuoro jäädä TPS jyrän alle. Hienoa.

samumanu
02.11.07, 11:52
Ilves palasi voittojen tielle, hieno homma!!!

Jussi
02.11.07, 13:49
Ilves palasi voittojen tielle, hieno homma!!!
Harmi ettei kiekkoilussa työvoittoja tunneta, aika pahasti seisovaa oli kyllä Ilveksenkin peli. Tosin ehdittiin vasta toiseen erään paikalle, ekasta erästä ei pysty sanomaan mitään. Partasen ja Rönnin sekoilu kolmannessa erässä sai kyllä savun nousemaan korvista, ihan luokatonta touhuamista, oli kyllä viitteitä jo toisessakin erässä.

pellavalaavu
03.11.07, 06:44
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200711026796594_jk.shtml

On tää shedden uskomaton valittaja, miksi ihmeessä tuommonen on raahattu pilaamaan suomalaista jääkiekkoa!

Jussi2000
06.11.07, 22:30
Karalahti viety kuulusteluihin kesken harjoitusten: http://plaza.fi/stadion/jaakiekko/sm-liiga/uutiset/poliisi-kuulusteli-jere-karalahtea

Kuinkahan vanhasta jutusta on oikein kyse kun kesken harjoitusten on käyty kuulusteluihin hakemassa?

kieran
06.11.07, 22:44

Viime kevään tapahtumista ilmeisesti kyse
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711066814282_uu.shtml

Jussi2000
10.11.07, 12:39
Vieläköhän Kärpät jatkaa Jeren kanssa vai onko ura nyt huipputasolla lopullisesti ohi?. NHL haaveet ainakin saa varmasti haudata.

juppelis
10.11.07, 13:03
Jos häkki ei heilu niin ei kai silloin ole mitään syytä antaa potkuja, kun Karalahti on kuitenkin nykyistä sopimusta noudattanut ja muutenkin elänyt nuhteetonta elämää, menneet on menneitä..

Jussi
10.11.07, 15:57
Jos häkki ei heilu niin ei kai silloin ole mitään syytä antaa potkuja, kun Karalahti on kuitenkin nykyistä sopimusta noudattanut ja muutenkin elänyt nuhteetonta elämää, menneet on menneitä..
Tjaa, voipi olla että ei muuten välttämättä mene näin. Poliisi on määritellyt Karalahden pidätyksen perusteeksi tapahtumat aikavälillä 1.1.2007 - 5.11.2007 joten tämän perusteella jotain on ollut työn alla myös syyskauden aikana, siis aikana jolloin Karalahti on pelannut Kärpissäkin. Luulen, että kun asiat selkenevät niin tämäkin riittää Kärppäjohdolle vaikka lopulta Karalahti ei tuomiota saisikaan.

Täytyy ottaa huomioon, että kysehän ei todennäköisesti ole käyttörikoksesta sillä Karalahti on ottanut osaa Kärppien määrittelemään seurantaan ja toisaalta myös rikosnimike jota Karalahden kohdalla tutkitaan viittaa johonkin aivan muuhun.

Mutta, pelkkä tutkintahan ei tee vielä ketään syylliseksi ja ihan hyvin voi olla kyse siitä että "entiset" kaverit vetävät mukanaan kaikki.

tonttu
10.11.07, 21:45
Jos häkki ei heilu niin ei kai silloin ole mitään syytä antaa potkuja, kun Karalahti on kuitenkin nykyistä sopimusta noudattanut ja muutenkin elänyt nuhteetonta elämää, menneet on menneitä..

Epäilyskin on todettu riittävän työsuhteen purkuun joissain tapauksissa.

kimmo
11.11.07, 00:08
No on se nyt kumma, että kukaan ei ole tätä jatkanut, kun on nyt vangittukin (http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711096828351_uu.shtml) epäiltynä törkeään huumausainerikokseen.
"Vangitseminen liittyy suuren rikosjuttukokonaisuuden tutkintaan. Karalahden huumeyhteyksistä on tiettävästi tihkunut poliisille vihjeitä jo jonkin aikaa. Miehen epäillään liikkuneen piireissä, jotka ovat olleet yhteyksissä huumeiden myyntiin."

Ja kuten Jussi totesi, "kyse ei todellakaan ole käyttörikoksesta"..tai siis epäilyt.

juppelis
11.11.07, 01:29
On se vaan jännä juttu miten taalakaukalosta voi tipahtaa huumekuvioihin ja sitä kautta mahdollisesti vankilaan.. Luulisi ettei Karalahti ole tuota ihan rahan takia tehnyt, kun sillä varmaan on ihan kiitettävät vuosiansiot ja varmaan jäi nhl:stä jotain säästöönkin.

Jussi
11.11.07, 09:42
Luulisi ettei Karalahti ole tuota ihan rahan takia tehnyt, kun sillä varmaan on ihan kiitettävät vuosiansiot ja varmaan jäi nhl:stä jotain säästöönkin.
Iltiksen jutussa on mainittu Karalahden joutuneen lainailemaan rahaa jotta on saanut maksettua takaisin HIFK:n maksamat palkkaennakot, joten eipä tunnu jääneen mitään mistään käteen. Eipä Jere millään huippupalkoilla änäriä tahkonnutkaan.

Jussi2000
27.11.07, 19:24
Mitä mieltä foorumin jääkiekkoväki on Hjalliksen ideasta pelata Helsingin olympiastadionilla SM-liigan paikallismatsi Jokerit - Hifk?. Ongelmana tuntuu olevan vain stadion säätiö joka pyytää mieletöntä 120.000 €:n korvausta stadionin käytöstä tammikuussa jolloin siellä onkin oikea tapahtumien ruuhka. Hjallis on tarjonnut 50.000 €. http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1459072

dille
27.11.07, 19:41
Ihan loisto idea pitkästä aikaa. Hjallis ja Matikainen saa pätäkkää, eikä tuosta voi olla yhtään haittaa liigan rapistuvalle imagollekkaan. Paikalla ollaan, jos tuollaista saadaan aikaan.

Peppokani
12.12.07, 10:44
Ja taas on joka vuotinen tyhjennysmyynti aloitettu joukkueissa. SaiPa päätti laittaa joukkueen parhaan ja kolmanneksi parhaan pistemiehen kilometritehtaalle ja Jyp huorasi maalivahtinsa Venäjälle.
Näinhän se menee, että jo mahdollisuutensa menettäneet joukkueet laittavat lihoiksi parhaimmat janarinsa.
Eiku...

Sonic
12.12.07, 10:50
IFK:kin voisi kohta passittaa parhaat, jotta säästettäisiin edes hieman rahaa ensi kaudellekin. Tää on nimittäin jo hävitty.

Yllättävän helppoa on ollut katsoa tätä taaperrusta. Enää ei edes vituta vaan fiilis on epätodellisen huvittava.

Jussi
12.12.07, 13:20

Hieman vuoristorataa tuo Baxterin IFK:n suorittaminen, mutta ei tuolla pelitavalla loppuun asti mennä. SaiPa voisi varmasti mielellään ottaa vaikka Vescen, perinteisestihän Pena on myös osallistunut loppukaudenkin palkkamenoihin myydessään staroja mualimalle. SaiPakin laittoi maalintekovastuuta kantaneet (ja siinä epäonnistuneet) asenteettomat kaverit maailmalle, Ryhänen ja Nikiforuk saivat lähteä ja uuden maalintekovastuun ottavan kaverin nimikin pitäisi olla jo tiedossa, joten kyllä tämä tästä vielä Play Offeiksi kääntyy, vaikka loukkaantumiset ovat koetelleet joukkuetta todella raskaalla kädellä. En ihan äkkiä muista, milloin vastaavaa avainpelaajien loukkaantumislistaa olisi ollut.

Wallinheimokin totesi näköjään Venäjän jyppiä kiinnostavammaksi (yllätys...), vähän tietysti naurattaa tietynlaisin säälinsekaisin tuntein tuo touhu jyväskylässä; kun hyökkäys on saatu liigan keskitasolle, romutetaan maalivahtipelaaminen yhdessä heppoisen puolustuksen kanssa yhdeksi liigan heikoimmista. Hyvin siellä vedetään, mutta eipä tuo minun ongelmani ole!

Epäonnista on alkukausi ollut, mutta kyllä valo tunnelin päässä alkaa pikkuhiljalleen näkymään. Aika kaukana tosin vielä Lappeenrantalaisittain katsottuna, mutta kunhan uuden tekijän nimi julkaistaan niin ehkä taas hieman lähempänä.

Mälkiä ei muuten jatka SaiPan valmentajana enää ensi kaudella, optio jätettiin yhteistuumin käyttämättä. Vähän kaksijakoiset tunnelmat; toisaalta yksi liigan parhaiten palkattuja koutseja ja erittäin hyvä valmentaja, toisaalta taas pelaajia karkoittava tyranni joka on käynyt SaiPallekin kalliiksi. Saa nähdä mihin menee, paikkoja varmasti on.

Sonic
12.12.07, 15:12
Tuskin ainakaan pk-seudulle. Nähty on, ei tule ikävä.

Jussi
12.12.07, 18:32
Karalahti sitten lähti Kärpistä. Arvasin toki näin käyvän jo sopimusta tehdessä. Siinä mies turaa oikein huolella.

Peppokani
13.12.07, 04:53
Taitaapi mennä yksinpuheluksi, mutta menköön.

Wallinheimokin totesi näköjään Venäjän jyppiä kiinnostavammaksi (yllätys...)
En minä ainakaan moiti miestä, jos palkka on ollut luokkaa 600k loppukaudesta. Menkööt ihmeessä rahastamaan eläkerahat pois kuleksimasta. Ja kyllä Jypkin ihan hyvän korvauksen tuosta sai. Mutta kyllä se silti laittoi vtuttamaan, kun tuosta luki.
vähän tietysti naurattaa tietynlaisin säälinsekaisin tuntein tuo touhu jyväskylässä
Minuakin hyvittaa kieltämättä saipan tilanne. Kaksi pistepörssin kärkimiestä laitetaan pellolle ja tilalle hommataan joku nobody, joka on aina riskihankinta.
heppoisen puolustuksen kanssa
Jännä juttu. Tämä Jypin heiveröinen puolustus on päästänyt toiseksi vähiten maaleja liigassa. Saman verran on päästänyt Kärpät, tosin yhden pelin enemmän pelanneena.

vtormane
18.12.07, 13:50
Mälkiä ei muuten jatka SaiPan valmentajana enää ensi kaudella, optio jätettiin yhteistuumin käyttämättä. Vähän kaksijakoiset tunnelmat; toisaalta yksi liigan parhaiten palkattuja koutseja ja erittäin hyvä valmentaja, toisaalta taas pelaajia karkoittava tyranni joka on käynyt SaiPallekin kalliiksi. Saa nähdä mihin menee, paikkoja varmasti on.

Tamminenhan voisi tulla sinne Lrantaan prinsiippien kanssa touhuamaan :)
En nyt halua haataa riitaa :) mutta mielestäni Saipan peli on ollut vuosikausia hirveän tylsää katsottavaa. Luistellaan hirveällä vauhdilla ympäri kenttää, välillä tuntuu että ihan päämäärättömästi. Maalit tulee sitten ikään kuin "vahingossa" jostain sipaisusta.

Ja mitä Wallinheimoon tulee niin tottakai menee Venäjälle kun hyvän tilin saa. Loppujen lopuksi kaikkihan pelaa rahasta jääkiekkoa, ei siellä kukaan pelaisi ilman rahaa. Aika outo persoona kyllä on maalin suulla. Heiluu kuin heinämies.

Kärpillä on vissiin varaa pelleillä kun rahaa on. Tapaukset Karalahti ja Viuhkola. Voihan siitä Viuhkolasta vielä tosin hyötyä olla keväällä, saas nähä.

Jussi
18.12.07, 13:59
Tamminenhan voisi tulla sinne Lrantaan prinsiippien kanssa touhuamaan :)
Ei missään tapauksessa! :D
En nyt halua haataa riitaa :) mutta mielestäni Saipan peli on ollut vuosikausia hirveän tylsää katsottavaa. Luistellaan hirveällä vauhdilla ympäri kenttää, välillä tuntuu että ihan päämäärättömästi. Maalit tulee sitten ikään kuin "vahingossa" jostain sipaisusta.
No, olen aivan eri mieltä - SaiPa on pelannut nimenomaan aktiivista kiekkoa ja kyllä siellä pelitavassakin ajatus on, tosin se on totta että jos luistin ei kulje niin sitten pelitapa puuroutuu pahasti. Koska SaiPan resursseilla ei kannata alkaa ostamaan yhtä tai kahta kiekollista pelaajaa ja sitten koostaa muu joukkue mestis-tasosta, eikä jyp-mäinen keskialueen sumputtaminen todellakaan viihdytä ketään, on ihan hyvä ratkaisu pyrkiä vauhdikkaaseen ja yksinkertaisempaan pelitapaan. Olen ollut hyvin tyytyväinen tuohon ilmeeseen minkä Mälkiä on joukkueelle saanut ja joku tiesi kertoa että myös tuleva valmentaja tulee säilyttämään samankaltaista ilmettä joukkueella jatkossakin. Sitä, kuka uusi valmentaja on, en tiedä muuta kuin että valmentaa tällä hetkellä jossain toisessa joukkueessa. Kotimaassa vai ulkomailla, sitäkään en tiedä.
Ja mitä Wallinheimoon tulee niin tottakai menee Venäjälle kun hyvän tilin saa. Loppujen lopuksi kaikkihan pelaa rahasta jääkiekkoa, ei siellä kukaan pelaisi ilman rahaa.
Eipä varmaan jos ei kerran toimeen tule, mutta toisaalta ilman kipinääkään aika harva pelailisi.
Aika outo persoona kyllä on maalin suulla. Heiluu kuin heinämies.
No kyllä, eikä kaikenlaisine kuolevine joutsenineen ole ollenkaan minun mieleeni. No, onneksi SaiPalla on liigan paras maalivahti, Iiro Tarkki.
Kärpillä on vissiin varaa pelleillä kun rahaa on. Tapaukset Karalahti ja Viuhkola. Voihan siitä Viuhkolasta vielä tosin hyötyä olla keväällä, saas nähä.
Riippuu missä kunnossa selkä lopulta sitten on.

Jussi2000
22.01.08, 21:54
Mälkiä sitten lähti tai sai lähteä Saipasta. Muistelen, että jo joskus syksymmällä oli huhuja mahdollisesta ongelmasta joka nyt sitten tuli pinnalle ja sai vahvistuksen?.

Jussi2000
23.01.08, 14:11
Kärpillä ja Juha "hei hei" Junnolla tuntuu olevan hätä kun ollaan kiirellä nappaamassa HPK:n Chiodoa ja Anderssonia: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1479307

Jussi
23.01.08, 17:37
Oho, jopa HPK:lla pajatso tyhjenee kun oljenkorsi ohenee jatkopeleihin. Nyt alkaakin jo siirtoraja lähestyä joten elämää tällä rintamalla tulee varmasti vielä lisääkin, jännityksellä vain odottelemaan millaisia liikkeitä.

Mälkiän lopetus SaiPassa oli todella huono temppu itsessään, kuitenkin katsojien keskuudessa kohtuullisen pidetty valmentaja (ei niinkään pelaajien kesken) ja erittäin rajallisin resurssein saanut joukkueen pelaamaan hyvällä peli-ilmeellä. Menestyskin toissakaudella oli aivan hiuskarvan varassa, mutta nyt näin. Eipä mitään, tiet olisivat eronneet joka tapauksessa kauden päätteeksi ja ainahan tällaiset tapahtumat ovat myös imagollisia valintoja - mielestäni loppukauden romahtamisenkin uhalla, ratkaisu on kyllä uutisoidun valossa ainoa oikea ikävässä tilanteessa.

Myös Gregg Johnsonin soppari SaiPaan on Mälkiän vanavedessä purettu, ei jostain syystä noussut uutiskynnyksen yli. "Maalintekijä" Johson paukutti 9 ottelussa rajut 1+0 tehot eikä viimeisissä otteluissa mahtunut edes pelaavaan kokoonpanoon, eikä ollut itseasiassa edes kelvannut muiden pelistä sivussa olevien seuraksi jakelemaan nimmareita fanituotemyymälään ottelun aikana. Melkoinen hutihankinta.

Mutta, TPS:ää yritetään vielä kiriä kiinni, eikä tuo nyt mahdottoman matkan päässä olekaan. Loukkaantumistilanne alkaa vihdoin ja viimein hellittää, lauantaina pitäisi olla Hackerinkin taas työmaalla ja kyllähän mahdollisuuksia on, mutta se vaatii otteiden tasaantumista ja maalinteko-ongelman ratkeamista. Mutta, A-P Selin on ottanut joukkueen komentoon tiistaina ja tässä on seuraava peli vasta lauantaina, ehkä jotain pelillistä muutosta, olisihan tässä tietynlainen murroskohta myös pelin vapautumiselle.

SaiPa tiedottaa perjantaina klo 14.00 ensi kauden valmennuksesta, toivotaan että Matkapuhelinfoorumin kiekkoväki ei sitä ennen ratkea jännityksestä!

Jussi2000
24.01.08, 14:15
Ja siirtomarkkinoilla tapahtuu, Nickerson Ässistä Ilvekseen, tiedä sitten miten vahvistaa. http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1479903

Jussi2000
26.01.08, 22:30
Kas kummaa Helenius hanskasi yllättäen HIFK:in Ustrunulin kanssa.

Jussi2000
04.02.08, 19:24
HIFK antoi kenkää Pentti "fööni" Matikaiselle. Eikö hallitus ollut tietoinen Jeren "förskoteista" ja niiden suuruudesta ennekuin ne viime viikolla paljastuivat, vai mistä moinen näin nopeasti? http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1484134

veppis
04.02.08, 22:08
Veikkaisin ennemmin syynä olevan julkisuuteen annetut lausunnot Jeren tilanteesta. Nehän olivat melko paljon Jereä sympatisoivia, tosin huumesyytteeseen niissä ei otettu kantaa. Raja yksityisihmisenä ja HIFK:n edustajana annettujen lausuntojen välillä hämärtyi Matikaisen kohdalla, joten sekin voi olla syynä pelin viheltamiseen poikki.

Sonic
06.02.08, 09:46
Myös Matikaisen kykenemättömyys vahvistaa joukkuetta ennen tammikuun siirtoikkunan sulkeutumista on ollut syynä potkuihin. Pelaajia oli pilvin pimein tarjolla mutta Pena ei vaan saanut ketään sainattua. Paitsi Ustrnulin.

Vielä olisi yhdelle pakille ollut käyttöä. Saipan O-P G olisi ollut mainio veto.

Peppokani
06.02.08, 12:48
Pelaajia oli pilvin pimein tarjolla mutta Pena ei vaan saanut ketään sainattua. Paitsi Ustrnulin.
Onko tähän jotain lähdettä/linkkiä? Dufva kun taas jutteli haastattelussa, että markkinat oli erittäin kuivat. Tietenkin ulkomaaneläviä (nobodyjä) olisi ollut hiukan enemmän tarjolla, mutta nämä ovat aina aikalailla riskihankintoja.

Jussi2000
06.02.08, 14:18

Nimenomaan, mitään varsinaisia nimimiehiä ei vapailla markkinoilla ollut.

yellow
03.03.08, 22:25
Vaikka nykyinen TPS onkin enää vain huono muisto vanhoista hyvistä ajoista, niin voin Jussi lyödä kahden euron vedon siitä, että TPS sijoittuu runkosarjassa Saipan edelle.

Kiinni veti!

Nyt taisi käydä Jussi sillä tavalla, että tämän vedon hävisit. En ole itse erityisen kipeästi kahden euron tarpeessa. Olisiko mahdollista, että pelaisit meille kummallekin rivit lottoa? Jännitetään sitten miljoonia. Voit toki ehdottaa jotain muutakin.

Jussi2000
13.03.08, 09:46
Nostetaas tätäkin topicia kun noi pleijarit pääsivät oikein kunnolla alkuun. Taisi eilisen kierroksen suurimmat yllätykset tulla Jokereitten suurinumeroisesta voitosta ja HIFK:in Blues voitosta.

mik-ko
27.03.08, 09:29
Perjantain peli on kyllä jo melko ratkaiseva Kärpät - Tappara välieräparin osalta. Tappara ollut ihmeen hengetön välieräpeleissä. En tiedä kyllä onko Kärpät saaneet pelin paremmin kulkemaan, mutta ei se nyt ainakaan hirveästi paremmin ole kulkenut kuin ilvestä vastaan.

Mikäli perjantaille ei löydy Tapparalta lisää aseita, lentelee rantapallot toistamiseen hakametsässä sunnuntaina.

Jussi2000
28.03.08, 11:25
Katos vaan täällä on joku muukin herännyt seuramaan pleijareita.

Peppokani
30.03.08, 08:53
Mikäli perjantaille ei löydy Tapparalta lisää aseita, lentelee rantapallot toistamiseen hakametsässä sunnuntaina.
En tiennytkään, että pronssipeli ollaan päätetty jättää pelaamatta tältä kaudelta.

Jussi2000
30.03.08, 14:34
En tiennytkään, että pronssipeli ollaan päätetty jättää pelaamatta tältä kaudelta.

Aivan samaa ihmettelen, no jos kärppä kannatajilla se on noin niin ei voi mitään. Ilmeisesti Kärpät sitten jättää pelaamatta, senverran on tainnut Jere vaikuttaa joukkueeseen ettei pronssipeliin osallistuta...

Siniviiva
30.03.08, 20:42

Joo, Kärppä-kulttuuriin ei pronssit kuulu, nytkin on vähintään hopeata tulossa...

Jussi2000
30.03.08, 22:00
Joo, Kärppä-kulttuuriin ei pronssit kuulu, nytkin on vähintään hopeata tulossa...

Niin, jos Janne Pesonen vaan saisi luistimensa vihdoin teroitettua. Äijä kaatuilee kuin Turhapuro ja keräilee kamppeitaan jatkuvasti kun tulee jotain kontaktia. Sitten on kun kuolemaa tekemässä ja seuraavassa vaihdossa taas mukana kuin mitään ei olisi sattunutkaan, näin sekä Ilvestä että Tapparaa vastaan pelatuissa peleissä, joita tuli jonkin verran seurattua. Aiheesta sai tänääkin vihellyskonsertin niskaansa kun kiekkon koski. Jos kerran on pelimies niin silloin pitää kestää fyysistä peliä.

mik-ko
31.03.08, 09:12
Kyllähän pesonen osaa myös fyysisen pelin ja hienosti on kestänyt iskutkin joita tulee kyllä melkoinen määrä per peli. Eilenkin tuli mailaa naamaan, mutta 1+2 tehotkin kerkesi tehdä. Vaikka vauhtia haetaan välillä jään pinnasta niin ei noita yhtä vaihtoa enempää jäädä itkemään.

Peppokani
31.03.08, 10:52

Kukaan ei tainnut kiinnittää Pesosen pelityyliin mitään huomiota, kunnes eräs pelle (tunnetaan myöskin nykyisenä Suomen lätkäjoukkueen päävalmentajana) alkoi siitä tiedotusvälineissä valittamaan. Sitten yhtäkkiä lähes kaikkien mielestä Pesonen onkin heittäytyvä pska.

Ihan varmasti Pesonen joskus tuotakin harrastaa, mutta paha kyllä niin taitaa harrastaa 95% muidenkin joukkueiden pelaajista.

Jussi2000
31.03.08, 14:34
Kyllähän pesonen osaa myös fyysisen pelin ja hienosti on kestänyt iskutkin joita tulee kyllä melkoinen määrä per peli. Eilenkin tuli mailaa naamaan, mutta 1+2 tehotkin kerkesi tehdä. Vaikka vauhtia haetaan välillä jään pinnasta niin ei noita yhtä vaihtoa enempää jäädä itkemään.

Eilen ei tullut mailaa naamaan, vaan lapa osui (ja sekin vahingossa) rintalastaan jossa kenttäpelaajallakin on jonkinmoiset toppaukset. Sitten kuoltiin ja mentiin irvistelemään vaihtoaitioon jossa jääpussia pidettiin paidan ja varusteitten päällä kunnes taas minutin päästä painettiin jäällä ilman mitään ongelmaa. Olen tähän asti itsekin jääkiekkoa pelanneena saanut sen käsityksen että jääpussia pidetään tarvittaessa mahdollisimman lähellä kipukohtaa ja ihoa, ei siis varusteitten päällä.

mik-ko
31.03.08, 14:49
Olihan siinä vähän näyttelemistä mukana, josta en itsekkään pidä alkuunkaan. Mutta se on paskapuhetta, että Pesonen ei kestä fyysistäpeliä eikä ole riittävästi kovuutta. Sanoisin, että päinvastoin.

Peppokani
31.03.08, 16:38
jääpussia pidetään tarvittaessa mahdollisimman lähellä kipukohtaa ja ihoa
Jääpussia ei saa missään tapauksessa iskeä suoraan ihoon kiinni. Aina pitäisi olla jonkinmoinen ohut paita tms välissä, jottei jääpussi aiheuta paleltumia iholle.

Jussi2000
01.04.08, 21:27
Jääpussia ei saa missään tapauksessa iskeä suoraan ihoon kiinni. Aina pitäisi olla jonkinmoinen ohut paita tms välissä, jottei jääpussi aiheuta paleltumia iholle.

Kirjoitinko että jääpussi laitetaan suoraan iholle?. Mielestäni kirjoitin, mahdollisimman lähellä en tarkoittanut, että suoraan iholle. Mutta ei siitä mitään hyötyä ole jos sitä pitää pelipaidan ja varusteiden läpi kuten Pesonen teki.

pellavalaavu
03.04.08, 21:13
Shedden näytti jälleen taitonsa, kiitos.

samumanu
04.04.08, 10:23
Shedden näytti jälleen taitonsa, kiitos.

Olin asiasta erittäin iloinen!

mik-ko
04.04.08, 10:38
Finaaleihin selviytyi Blues loistavalla rynnistyksellä 3-1 tappiotilanteesta.

Eivät päässeet Jokerit mestareidenliigaan vaikka yritys oli kova. Ensin muutettiin sääntöjä, että runkosarjan voittaja ei pääse suoraan vaan finalistit. Nyt kun narrit eivät selviytyneet finaaliin niin saa nähdä mikä jokerikortti vedetään hihasta, että mukaan päästäisiin.

Kärppiähän kannustan tietenkin finaaleissa, mutta ei harmita vaikka Blues mestaruuden veisin. Niin hirveä työmäärä on Espoossa tätä varten tehty. Veikkaan, että Kärpät vie sarjan 4-1.

Alpha-
04.04.08, 13:18
Kärppiähän kannustan tietenkin finaaleissa, mutta ei harmita vaikka Blues mestaruuden veisin. Niin hirveä työmäärä on Espoossa tätä varten tehty. Veikkaan, että Kärpät vie sarjan 4-1.
Tämän kauden päätavoite on ollut, että Kärpät ei voita. Toivottavasti luus hoitaa. Tuosta Osalasta voi tulla kovakin jannu, jos ei nesteet helähdä hattuun.

Jussi2000
05.04.08, 21:32
Finaaleihin selviytyi Blues loistavalla rynnistyksellä 3-1 tappiotilanteesta.

Eivät päässeet Jokerit mestareidenliigaan vaikka yritys oli kova. Ensin muutettiin sääntöjä, että runkosarjan voittaja ei pääse suoraan vaan finalistit. Nyt kun narrit eivät selviytyneet finaaliin niin saa nähdä mikä jokerikortti vedetään hihasta, että mukaan päästäisiin.

Juha heihei Junnohan ei koskaan mitään jokereita hihasta yritäkkään koskaan vetää, eihän???. Yritti mm. painostaa SM-Liigaa puolivälieräsarjan jälkeen siirtämään ensimmäisen välierän alkamista parilla tunnilla, no eipä Juha heihei Junno kuitenkaan tällä kertaa onnistunut.

pellavalaavu
06.04.08, 09:23

Kerrotko lisää tästä aiheesta, tarkentaisitko painostusta ja mitä muuta Junno on tehnyt?

Jussi2000
06.04.08, 12:36
Kerrotko lisää tästä aiheesta, tarkentaisitko painostusta ja mitä muuta Junno on tehnyt?
Sanoniko Junnon tehneen jotain muuta?. Ja se nyt on teille himo Kärppä faneille kamalaa jos joku kertoo jotain negatiivista heihei jumalastanne. Radiossa tämä asia kerrottiin kun puolivälierät olivat ohi.

pellavalaavu
06.04.08, 14:31

Lukaseppas juttusi uudelleen, annat ymmärtää aivan selkeästi useammasta Junnon teosta.

Benkku15
07.04.08, 22:12
Taitaa lempi joukkoe viedä espoon bluesit finaalissa!!!
Enään vain 2 matsia jäljellä ja sitten kärpät ovat taas suomen mestareita!!!
:D

veppis
07.04.08, 23:07
Kärpät on esittänyt finaalissa vakuuttavaa peliä, mutta ei kuitenkaan ole ollut niin selkeästi parempi kuin aiempina mestaruusvuosina. Katsotaan ehtiikö Espoon diesel käynnistyä ennen kuin sarja on ohi. Kärpät ei varmaankaan ole yhtä armelias kuin Jokerit semifinaalissa mikäli tulee katkomahdollisuus finaalissa.

Kieltämättä olisin Jokerit mielummin finaalissa nähnyt, sillä vaikka Espoo joukkueena onkin tiivis ja materiaalin leveys hyvä, löytyvät huippuyksilöt liigan muista joukkueista. Jossittelu on helppoa, mutta toisaalta Jokerit ilman ykkösmaalivahtia ja keskushyökkääjää tuskin olisi pystynyt aidosti haastamaan Kärppiä mestaruudesta. Joten oikeat joukkueet finaalissa ovat.

Benkku15
07.04.08, 23:16
Olipa kattava perustelu :),loistavaa tekstiä!!!
Mulle pääasiana on että suosikki joukkoe voittaa (kärpät) :D

Mietiskelijä
07.04.08, 23:28
Ja se nyt on teille himo Kärppä faneille kamalaa jos joku kertoo jotain negatiivista heihei jumalastanne.
Ompas katkeran olonen kaveri:)

Ei siinä,finaalit itelle suurta juhlaa,Kärppä fani oon mutta ihan mielellään näkisin myös Bluesin voittavan,tänään ois ehdottomasti blues ansainnutkin voiton.Tarkki pelasti kärpät kyllä.

Jussi2000
08.04.08, 07:37
Ompas katkeran olonen kaveri:)
.
Teillehän se tuntuu olevan katkera paikka jos joku kritisoi jollain tapaa hei hei miestä ja sen porukkaa...
Pahus kun Blues ei eilen voittanut, kärppiä vietiin kuin kuoriämpäriä varsinkin kolmannessa erässä. Ainoa ihmeellisyys kärpissä on se, että Pesonen on vihdoin saanut luistimensa jotenkin terotettua kun ei kaatuile joka vaihdossa.

vtormane
08.04.08, 10:53
Heh, hauska lukea näitä kommentteja. Olen kyllä itsekin joskus sortunut provosoiviin kommentteihin.

Mutta, eilisestä pelistä. Vaikka olenkin Kärppien puolella niin Blues olisi kyllä voinut eilen voittaa. Mielestäni oli parempi kuin Kärpät. Mutta tehoton. Voittomaali tuli kyllä halvalla mutta ei voi mitään. Minua ei kyllä haittaisi vaikka Blues veisi mestaruudenkin. Pelicans, Blues ja Ässät ovat myös minun pitkäaikaisia suosikkijoukkueitani.

Peppokani
08.04.08, 11:22
Pelicans, Blues ja Ässät ovat myös minun pitkäaikaisia suosikkijoukkueitani.
Tämähän olisikin kätevä ratkaisu. Pitää alkaa fanittamaan jokaikistä joukkuetta liigasta, niin aina olisi voittajien puolella!

*JaTähänSeHymiö*

vtormane
08.04.08, 12:55
Tämähän olisikin kätevä ratkaisu. Pitää alkaa fanittamaan jokaikistä joukkuetta liigasta, niin aina olisi voittajien puolella!

*JaTähänSeHymiö*

No en kyllä varsinaisesti fanita mitään joukkuetta. Tykkään vaan noiden joukkueiden pelitavasta ja asetelmista liigassa. Ja aiheesta tuli mieleen että ainoa joukkue jota "fanitan" SM-liigan ulkopuolelta on Washington Capitals, ompa jokunen pelikin tullu käytyä katsomassa. Taisi tämä hauska veijari Bengt Åke Gustafsson pelata Capitalseissa silloin, muistaakseni.

mik-ko
08.04.08, 13:10
Keskiviikon peli on Bluesille jo kuoleman peli. Mikäli Kärpät sen vie on kyllä Bluesin mahdoton voittaa neljää peliä putkeen.

pellavalaavu
08.04.08, 21:52
Teillehän se tuntuu olevan katkera paikka jos joku kritisoi jollain tapaa hei hei miestä ja sen porukkaa...
Pahus kun Blues ei eilen voittanut, kärppiä vietiin kuin kuoriämpäriä varsinkin kolmannessa erässä. Ainoa ihmeellisyys kärpissä on se, että Pesonen on vihdoin saanut luistimensa jotenkin terotettua kun ei kaatuile joka vaihdossa.

Hih, oot kyllä kiva kaveri :)
Kerrotko milloin olet hoksannut että Pesonen kaatuilee, tapahtuiko ensimmäinen havaintosi paljonkin ennen Sheddeniä?

Jussi2000
09.04.08, 09:40
Pesonen kaatuilee, tapahtuiko ensimmäinen havaintosi paljonkin ennen Sheddeniä?
Itse asiassa en koko Sheddenin juttua asiasta edes tiennyt ennekuin joku toi sen täällä esille edellisellä sivulla, havainto perustuu ihan siihen mitä ehdin tossa seurata puolivälieriä ja välieriä. Finaalisarjassa kaatumiset ovat huomattavasti vähentyneet saa nähdä kantaako jalat sitten koko sarjan ajan.

Mietiskelijä
09.04.08, 21:33
Jos jatkuu vielä Tarkki vs. Blues linjalla ni ei oo tulossa poika Ouluun,ainakaa kärppien juhliin.Aivan luokatonta peliä taas..

Jussi2000
09.04.08, 21:39
Jos jatkuu vielä Tarkki vs. Blues linjalla ni ei oo tulossa poika Ouluun,ainakaa kärppien juhliin.Aivan luokatonta peliä taas..

Miten niin Tarkki vs. Blues?. Eihän Kärpät tehnyt eka erän jälkeen muuta kuin epätoivoista puolustamista ryhmityksellä 1 ylhäällä ja 4:n miehen sumppu oman maalin edessä ja sitten toivotaan toivotaan jos saataisiin kiekko sille joka kyttää. Oikea joukkue voitti.

mik-ko
09.04.08, 21:44
Blues voitti ihan ansaitusti. Tosin nyt oli huomattavasti tasaisempi peli kuin maanantain matsi.

Nyt tulee erittäin jännä sarja. Voipi olla, että huomenna on jo sarja tasoissa.

Mietiskelijä
09.04.08, 22:07
Miten niin Tarkki vs. Blues?. Eihän Kärpät tehnyt eka erän jälkeen muuta kuin epätoivoista puolustamista ryhmityksellä 1 ylhäällä ja 4:n miehen sumppu oman maalin edessä ja sitten toivotaan toivotaan jos saataisiin kiekko sille joka kyttää. Oikea joukkue voitti.

Torjunta tilastot sen näyttää ja kommentilla lähinnä tarkoitin sitä kuin surkeeta juurikin kärppien peli oli,niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.Kiekon pois saanti omalta alueelta teki suuria vaikeuksia kokoajan ja toki yhtälailla voi syyttää bluesin hyvyyttä.

mik-ko
10.04.08, 21:03
Kärpät pelasi parhaansa pelinsä tänään finaalisarjassa ja 0-4 voitto tuli. Aikalailla pelin kulminaatiopiste oli tuo 0-2 maali. Itse en nähnyt kävikö maalissa, mutta eiköhän nykyajan vehkeillä jo osata 100% sanoa oliko maali vai ei.

Ykköskenttä sai pelinsä jo paremmin kulkemaan ja Tarkki oli muuri maalissa. Tästä hyvä lähteä lauantain matsiin ja kohti mestaruutta. Mutta niinkuin selostajatkin sanoivat mikään ei ole vielä varmaa kun vastassa Blues.

Benkku15
10.04.08, 21:21
Toivottavasti blues pelaajille iski masennus :D, Toivotaan nyt vielä että mestaruus tulee kärpille,kun heillä on vielä kotikenttä etu lauantaina...

Jussi2000
11.04.08, 07:15
Kärpät pelasi parhaansa pelinsä tänään finaalisarjassa ja 0-4 voitto tuli. Aikalailla pelin kulminaatiopiste oli tuo 0-2 maali. Itse en nähnyt kävikö maalissa, mutta eiköhän nykyajan vehkeillä jo osata 100% sanoa oliko maali vai ei.

Itse en peliä ehtinyt eilen katsomaan mutta kun jotain urheilu-uutisia katsoin niin ei näyttänyt maalilta. Mitä sitten tulee näihin finaaleihin niin voi todella kyseen alaistaa SM-liigan tason verattuna muihin sarjoihin. Mitään kunnon sarjaahan tässä ei pelata, ainakaan kansainvälisesti verrattuna. Olen seurannut Urheilukanavalta lähes kaikki Sveitsin liigan finaalipelit ja vauhti on aivan toista luokkaa, täysillä menneään koko ajan, eikä johtoasemassa oleva ala pelaamaan pelkästään oman maalin suojelemista vaan yrittää aktiivisesti lisäosumia.

mik-ko
11.04.08, 07:41
Tämän päivän peli oli kyllä paras koko sarjasta, eikä häpeä yhtään kyllä muille liigoille.

Ja eiköhän tuo Sm-liigan taso ole todistettu jo Super Six sarjassa, jossa Kärpätkin ottanut kaksi hopeaa. Lähinnä sveitsin joukkueet olleet täysiä vastaantulijoita aina. Vai kertooko se vain Kärppien ylivoimaisuudesta kotoisessa liigassa.

Mietiskelijä
11.04.08, 10:04
Itse en peliä ehtinyt eilen katsomaan mutta kun jotain urheilu-uutisia katsoin niin ei näyttänyt maalilta. Mitä sitten tulee näihin finaaleihin niin voi todella kyseen alaistaa SM-liigan tason verattuna muihin sarjoihin. Mitään kunnon sarjaahan tässä ei pelata, ainakaan kansainvälisesti verrattuna. Olen seurannut Urheilukanavalta lähes kaikki Sveitsin liigan finaalipelit ja vauhti on aivan toista luokkaa, täysillä menneään koko ajan, eikä johtoasemassa oleva ala pelaamaan pelkästään oman maalin suojelemista vaan yrittää aktiivisesti lisäosumia.

Ja varmaan ois parempi taso jos jokerit pelais finaalissa? Ois kannattanu katsoa eilinen matsi niin oisit nähny samaa kuin Sveitsissäkin.
Ja mitä tohon maaliin tulee niin uskoisin että puhelimen toisessa päässä oleva videotarkastaja näki sen,ei muuten ois hyväksytty.Mut epäselvä se oli kyllä mulle että menikö vai ei,sen verran huonoista kulmista näki lähetyksessä sen.

Jussi2000
11.04.08, 12:16
Tämän päivän peli oli kyllä paras koko sarjasta, eikä häpeä yhtään kyllä muille liigoille.

Ja eiköhän tuo Sm-liigan taso ole todistettu. Lähinnä sveitsin joukkueet olleet täysiä vastaantulijoita aina..
En tarkoittanut taitotasoa vaan pelin intensiivisyyttä joka on Sveitsissä jo runkosarjan aikaankin parempi kuin SM-liigassa. Taitotaso on todellakin heikompi. Eilinen oli tosiaan kuullun perusteella vauhdikkain tässä sarjassa, osin varmaan siksi ettei kärpät saanutkaan sitä kahden maalin etumatkaa kuin vasta loppuhetkillä niin täytyi pelata kunnolla koko ajan.

Jussi2000
11.04.08, 12:22
Ja varmaan ois parempi taso jos jokerit pelais finaalissa? Ois kannattanu katsoa eilinen matsi niin oisit nähny samaa kuin Sveitsissäkin.

Olenko jossain sanonut Jokereitten pelaamisen nostavan finaalien tasoa?.

vtormane
11.04.08, 12:25
Ja varmaan ois parempi taso jos jokerit pelais finaalissa? Ois kannattanu katsoa eilinen matsi niin oisit nähny samaa kuin Sveitsissäkin.
Ja mitä tohon maaliin tulee niin uskoisin että puhelimen toisessa päässä oleva videotarkastaja näki sen,ei muuten ois hyväksytty.Mut epäselvä se oli kyllä mulle että menikö vai ei,sen verran huonoista kulmista näki lähetyksessä sen.

Minä olin kyllä luulin näkeneeni kiekon maalissa kun katsoi siitä maalissa olleesta kamerasta. About 10cm yli viivan. Mutta mulla onkin keltamustat lasit, lol.

vtormane
11.04.08, 12:27
Olenko jossain sanonut Jokereitten pelaamisen nostavan finaalien tasoa?.

Tuskin joo, eiköhän Blues ole parempi kuin Jokerit tällä kaudella. Ja onhan se kun voitti Jokerit.

Nomadic
11.04.08, 16:49
En tarkoittanut taitotasoa vaan pelin intensiivisyyttä joka on Sveitsissä jo runkosarjan aikaankin parempi kuin SM-liigassa.

Tällä samalla logiikalla suomalainen jalkapallo on paljon laadukkaampaa kuin italialainen, koska Suomessa mennään vauhdikkaasti päästä päähän ja Italiassa vain puolustetaan johtoasemassa.

Muistutukseksi myös ko. maiden arvokisamitalit:

Suomi Sveitsi
Olympialaiset:
Kultaa 0 0
Hopeaa 2 0
Pronssia 2 0
MM-kisat:
Kultaa 1 0
Hopeaa 6 0
Pronssia 2 0

Mietiskelijä
11.04.08, 19:06
Olenko jossain sanonut Jokereitten pelaamisen nostavan finaalien tasoa?.
Et, huomaa kysymysmerkki aikasemmasta postistani.

Peppokani
11.04.08, 21:01
Muistutukseksi myös ko. maiden arvokisamitalit:

Suomi Sveitsi
Olympialaiset:
Kultaa 0 0
Hopeaa 2 0
Pronssia 2 0
MM-kisat:
Kultaa 1 0
Hopeaa 6 0
Pronssia 2 0

Olihan tuo arvokisamitalitaulukko jonkinmoinen provo tms!?
Jos ei ollut, niin hyvää päivää vain!

Skopa
12.04.08, 02:12
Kärpät taitaa huomenna juhlia voittoa....

Skopa
12.04.08, 02:12
Tänään siis.

juhilus
12.04.08, 13:40
Minä olin kyllä luulin näkeneeni kiekon maalissa kun katsoi siitä maalissa olleesta kamerasta. About 10cm yli viivan. Mutta mulla onkin keltamustat lasit, lol.Minusta ainakin niistä telkkarissa nähdyistä kuvakulmista katsottuna oli aika mahdotonta sanoa suuntaan tai toiseen. En sitten tiedä onko tuomareille vielä joku kamera, jota telkkarissa ei näy. Toivottavasti.

No viime matsissa kyllä näki selvästi, että Bluesin akut oli ihan tyhjät ensimmäisen erä jälkeen. Ei vaan jaksanut vääntää ja Kärpät sitten taitavampana joukkueena lopulta vei. Katsotaan jos espoolaiset ovat saaneet välipäivänä akut täyteen.

Pate
12.04.08, 13:49
Minusta ainakin niistä telkkarissa nähdyistä kuvakulmista katsottuna oli aika mahdotonta sanoa suuntaan tai toiseen. En sitten tiedä onko tuomareille vielä joku kamera, jota telkkarissa ei näy. Toivottavasti.

No viime matsissa kyllä näki selvästi, että Bluesin akut oli ihan tyhjät ensimmäisen erä jälkeen. Ei vaan jaksanut vääntää ja Kärpät sitten taitavampana joukkueena lopulta vei. Katsotaan jos espoolaiset ovat saaneet välipäivänä akut täyteen.

Mitä kanavaa lienette katsonut.Ainakin minun televisiosta näki selvästi että kiekko kävi noin 10 senttiä maaliviivan yli ennen kuin Bluesin pelaaja sen mailalla veti pois maalivahdin suojan alta.
Kärppien peli oli vasta viime ottelussa omalla tasolla.Aiempia otteluja katsoessa kävi mielessä että onko nämä nyt jotain sopupelejä joilla otetaan kaikki mahdolliset yleisötulot pois.

juhilus
12.04.08, 14:53
Mitä kanavaa lienette katsonut.Ainakin minun televisiosta näki selvästi että kiekko kävi noin 10 senttiä maaliviivan yli ennen kuin Bluesin pelaaja sen mailalla veti pois maalivahdin suojan alta.No nelosta katsoin. Ei taida tulla muulta kanavalta. Sinulla taitaa sitten olla parempi telkkari kuin mulla tai vaikka selostajilla. En siis väittä, että maalin hyväksyminen oli väärä päätös vaan, että en ainakaan itse olisi pystynyt nelosen näyttämistä hidastuksista sanoa oliko maali vai ei.
Kärppien peli oli vasta viime ottelussa omalla tasolla.Aiempia otteluja katsoessa kävi mielessä että onko nämä nyt jotain sopupelejä joilla otetaan kaikki mahdolliset yleisötulot pois.Tai olisikohan se Kärppien peli ollut omalla tasolla, koska Blues ei jaksanut edellisten otteluiden tapaan rikkoa?

Jussi
12.04.08, 15:01
No nelosta katsoin. Ei taida tulla muulta kanavalta. Sinulla taitaa sitten olla parempi telkkari kuin mulla tai vaikka selostajilla. En siis väittä, että maalin hyväksyminen oli väärä päätös vaan, että en ainakaan itse olisi pystynyt nelosen näyttämistä hidastuksista sanoa oliko maali vai ei.
Näinpä juuri, Nelosen tv-lähetyksen perusteella maalin tuomitseminen olisi ollut väärä tuomio koska kuvasta ei todellakaan pystynyt havaitsemaan kelailemallakaan että onko kiekko kokonaan yli viivan vai ei. Viivallahan se ainakin oli, mutta maali hyväksytään vasta kun kiekko on kokonaan ylittänyt maaliviivan. Ja jos joku väittää sen nähneensä nelosen lähetyksestä, lienee katsellut jotain ihan omia taivaskanavia.

Uskotaan että maalituomareilla oli parempaa materiaalia käytettävissä ja tuomio oli oikea, mutta lopulta Kärpät kyllä oli selkeästi terävämpi joukkue viimeistelyssä ja sikäli tietysti hyvä juttu että lopulta numerot ovat sen verran selvät että yksi epäselvä maali suuntaan tai toiseen ei kokonaistilannetta muuta miksikään.

Eiköhän se tänään mene poikki. Harmi, mielummin kyllä Bluesille olisin mestaruuden suonut, mutta aika vähän minulle on väliä lopulta kumpi näistä voittaa.

Onnittelut vtormaselle keltamustista laseista, SaiPa-faneja ei koskaan ole liikaa. Vaikka siis paljon onkin, sentään tämän(kin) palstan yhteinen suursuosikki.

Peppokani
12.04.08, 15:08
Uskotaan että maalituomareilla oli parempaa materiaalia käytettävissä ja tuomio oli oikea
Jokaisessa liigahallissa on maalituomareita varten kamera maalin yllä katossa.

Nomadic
12.04.08, 17:34
Jokaisessa liigahallissa on maalituomareita varten kamera maalin yllä katossa.

Eikös se kiekko tuossa tapauksessa ollut Brücklerin alla?

Voisi kyllä SM-liiga sen verran panostaa, että laittaisi kiekkoihin anturit, joilla saisi tarkan tiedon että onko kiekko viivan yli vai ei. Tällaiset magneettikenttiin perustuvat anturit eivät montaa senttiä/kiekko maksaisi, ja vältyttäisiin turhalta spekuloinnilta ja "oikeusmurhilta".

Pate
12.04.08, 17:54
Katsokaapa "samperin puusilmät" alla oleva video noin 3min 10sek kohdalta :-)
http://www.nelonen.fi/smliiga/videot.asp?videoId=414&newPage=0&publish_date=

Nomadic
12.04.08, 18:01
Katsokaapa "samperin puusilmät" alla oleva video noin 3min 10sek kohdalta :-)
http://www.nelonen.fi/smliiga/videot.asp?videoId=414&newPage=0&publish_date=

Katselen tätä ottelusarjaa mustakeltaisten lasien läpi (tosin ne ovat Ilvekset lasit, joten eivät kai hirveästi Kärppiä auta:D), ja siltikin näyttää että viivan päällä on.

Alpha-
12.04.08, 18:26
Onnea Oulun Kärppäneideille =)

Peppokani
12.04.08, 22:15
Eikös se kiekko tuossa tapauksessa ollut Brücklerin alla?
Eikös se mene niin, että jos maalituomari ei voi nähdä kiekkoa varmasti, maalia ei voi hyväskyä?

Nomadic
13.04.08, 05:36
Eikös se mene niin, että jos maalituomari ei voi nähdä kiekkoa varmasti, maalia ei voi hyväskyä?

Juu eihän niitä maaleja mutu-tuntumalta hyväksytä. Mutta mistäs me tavalliset tallaajat tiedetään mitä kuvakulmia niillä on käytettävissä. Ja jos Nelosen kuvasta olisi HD-versio saatavilla, niin kyllä siitäkin zoomaamalla jo paljon paremmin voisi selville saada.

pellavalaavu
13.04.08, 12:06
Kiitos Kärpät, teitte taas Sen mitä fanit toivoi ja mitä muut pelkäsivät, toitte Pojan kotiin näytöstyyliin!

Monet vastustajat olivat pelkkiä pisteautomaatteja matkalla kultaan, loput pelkkiä harjoitusvastustajia, tasoero oli niin hukea.

Pate
13.04.08, 12:58
Onnea Oulun Kärppäneideille =)

Tule tänne Ouluun ja jossain pubissa esitä kovalla äänellä tuo onnentoivotus.
Sanoisin että se olisi varsinainen miehuuskoe :-)

Qwertyi
13.04.08, 13:01
Tule tänne Ouluun ja jossain pubissa esitä kovalla äänellä tuo onnentoivotus.
Sanoisin että se olisi varsinainen miehuuskoe :-)

Oululaiset taitavat olla sen vertaa humalassa koko viikonlopon etteivät välttämättä edes muista enää miksi juovat, joten eipä tuo kummoinenkaan miehuuskoe ole.

pellavalaavu
13.04.08, 13:55
Onnea Oulun Kärppäneideille =)

Jos Kärppäneidit vei niin kukahan vikisi :)

Alpha-
13.04.08, 17:29
Tule tänne Ouluun ja jossain pubissa esitä kovalla äänellä tuo onnentoivotus.
Sanoisin että se olisi varsinainen miehuuskoe :-)
00tt3X Vähä Kow1Xii..aahhahaha...

En ole itse fanipoikia, vaa lähinnä tuo Kärppien pelityyli (sukeltelu, esittäminen yms.) tekee kiekon katsomisesta vaikeasti nautittavaa.

Alpha-
13.04.08, 17:40
Jos Kärppäneidit vei niin kukahan vikisi :)
Espoon Blues.

Siniviiva
13.04.08, 21:17
Kiitos Kärpät, teitte taas Sen mitä fanit toivoi ja mitä muut pelkäsivät, toitte Pojan kotiin näytöstyyliin!

Monet vastustajat olivat pelkkiä pisteautomaatteja matkalla kultaan, loput pelkkiä harjoitusvastustajia, tasoero oli niin hukea.
Näinhän se menee! Jotkut ovat tosin sitä mieltä, että Kärpät sai sarjaohjelmassa vetoapua, mm joulutauon jälkeen saivat pelata vain huonommin sijoittuneita vastaan koko loppukauden...

ajs
13.04.08, 21:45
Näinhän se menee! Jotkut ovat tosin sitä mieltä, että Kärpät sai sarjaohjelmassa vetoapua, mm joulutauon jälkeen saivat pelata vain huonommin sijoittuneita vastaan koko loppukauden...

Öh.. Tuo tilasto perustuu niillä "joillakin" varmasti johonkin faktaan..?

27.12 Kärpät - Tappara
29.12 llves - Kärpät
03.01 Kärpät - JYP
05.01 Pelicans - Kärpät
17.01 Jokerit - Kärpät
19.01 TPS - Kärpät
24.01 KalPa - Kärpät
26.01 Kärpät - JYP
29.01 Kärpät - Ässät
31.01 SaiPa - Kärpät
02.02 Blues - Kärpät
04.02 Kärpät - Lukko
12.02 KalPa - Kärpät
14.02 Kärpät - HPK
16.02 Tappara - Kärpät
19.02 Kärpät - Ilves
21.02 Kärpät - TPS
23.02 JYP - Kärpät
26.02 Kärpät - Pelicans
29.02 HIFK - Kärpät
01.03 Lukko - Kärpät
04.03 Kärpät - Jokerit

Joo, no onhan tuolla noita vain huonommin sijottuneita pelkästään, äkkiä laskettuna 13 eri joukkuetta.. ai mut kaikkihan ne on huonommin sijottuneita kuin Kärpät ;)

edit. Sen sijaan kun noita joulutauon jälkeen pelattuja otteluja tutkii, huomaa että Kärpät pelasi kotonaan vain 10 ottelua ja vieraissa 12. Lisäksi tuosta listasta puuttuvat Euroopan seurajoukkueiden mestaruusturnauksen ottelut, jotka vain lisäsivät pelattavien otteluiden määrää ja matkustamista.. Että siinä sitä vetoapua on.

mik-ko
14.04.08, 07:46
Hienostihan tämäkin kausi päättyi. Mestaruus tuli ja finaalit menivätkin niinkuin uumoilin. Ensivuonna sitten mestareiden liigan kimppuun. Saa nähdä sitten kuinka paljon joukkue muuttuu.

Jussi2000
14.04.08, 08:47
Hienostihan tämäkin kausi päättyi. Mestaruus tuli ja finaalit menivätkin niinkuin uumoilin. Ensivuonna sitten mestareiden liigan kimppuun. Saa nähdä sitten kuinka paljon joukkue muuttuu.

Lähes puolet porukasta häipyy + valmentaja. Juha "hei hei" Junnolle sanotaan vain hei hei...

pellavalaavu
15.04.08, 05:18
Hienostihan tämäkin kausi päättyi. Mestaruus tuli ja finaalit menivätkin niinkuin uumoilin. Ensivuonna sitten mestareiden liigan kimppuun. Saa nähdä sitten kuinka paljon joukkue muuttuu.

Kärpät oli kuluneella kaudella niin ylivoimainen, että joukkueen voisi rakentaa uusiksi paljon huonommilla miehillä ja silti SM-liigan mestaruus olisi varma, tosin Junno ei tätä tee.
Mestareiden liigan voittaminen vaatiikin nykytasoisen joukkueen

Eritysesti finaali-sarjassa Bluesia vastaan nähtiin Kärppien ylivoima, kun Kärpät kehtasi pelata, Blues näytti lähinnä säälittävältä seurakunnan poikakuorolta, jota johti työpaikkakiusattu väsynyt kanttori.

samumanu
15.04.08, 12:28

2kpl finaalimatseista, ainakin mun silmin katsottuna, oli pelillisesti selvästi Bluesin hallussa. Et ei se Kärpät aina niin hyvä ole. Ja en kannata kumpaakaan joukkuetta eli se ei vaikuta arviooni..

ajs
15.04.08, 13:45
2kpl finaalimatseista, ainakin mun silmin katsottuna, oli pelillisesti selvästi Bluesin hallussa. Et ei se Kärpät aina niin hyvä ole. Ja en kannata kumpaakaan joukkuetta eli se ei vaikuta arviooni..

Kuten monina vuosina MM-kisoissa Suomen pelejä katsoessa on huomannut, että juuri se voittaminen on kaikkein vaikeinta. Ei riitä että yrittää ja haluaa enemmän tai että "hallitsee peliä" tai "pelaa paremmin". Sääntöjen mukaan kun pelin voittaa vain ja ainoastaan se joukkue joka tekee enemmän maaleja. Itsekin olisin suonut Bluesille voiton, ihan puhtaasti lajin kiinostavuuden kannalta. Oulussa alkaa kohta olla samaa vaivaa kuin esim. Turussa taannoin, jolloin enää voitot ja edes mestaruus eivät enää peruskannattajille riitä. Nytkin lauantain mestaruusjuhlissa oli enää murto-osa väkeä paikalla aiempiin verrattuna. Tuskin tänäänkään virallisissa juhlissa samaa väenpaljoutta on kuin aiempina vuosina.
Mutta jos SM-liigasta ei parempaa löydy, niin ei voi mitään. Toisaalta taas on tyhjänpäiväistä jeesustelua alkaa jälkikäteen keksimään syitä ja verukkeita miksi "väärä" joukkue voitti. Menestys tuo rahaa ja rahalla saa menestystä, turha sitäkään on muiden kitistä. Jokainen joukkue ostaa varmasti niin paljon ja hyviä pelaajia kuin varaa on. Kysymys on siitä kuinka rahoja osataan käyttää, businestahan se on, hyvä sijoitus tuottaa lisää. Ei riitä että pelkästään isolla rahalla ostetaan nimekkäitä/kalliita pelaajia, se pelkästään ei menestystä takaa, sekin on muutamaan kertaan nähty ja todettu SM-liigassa.
Ja itsekin kun olen muuttoauton tuomana täällä, ei Kärppiä kohtaa ole mitään intohimoja, suuntaan eikä toiseen. Itseasiassa, hävisin reilusti rahaa Bluesin tappioiden myötä. Mutten myöskään ymmärrä sitä katkeralta kuulostavaa dissaamista nyt ratkenneesta mestaruudesta, paras seitsemästä 4-1 tulos ei paljoa jossiteltavaa jättänyt.

juhilus
15.04.08, 17:04
Oulussa alkaa kohta olla samaa vaivaa kuin esim. Turussa taannoin, jolloin enää voitot ja edes mestaruus eivät enää peruskannattajille riitä. Nytkin lauantain mestaruusjuhlissa oli enää murto-osa väkeä paikalla aiempiin verrattuna. Tuskin tänäänkään virallisissa juhlissa samaa väenpaljoutta on kuin aiempina vuosina.Niin olisikohan se ollut Kärpillekin jopa pitkässä juoksussa parempi jos nyt ei oltaisi voitettu? TPS:n romahdus 90-luvun mahtijoukkueesta nykyiseen rämpimiseen on ollut aika pahaa katsottavaa. No ehkä uusi mestareidenliiga saa lisää kipinää faneihin ja sen voittaminen voi olla todella vaikeata Kärppienkin tasoisella joukkueelle, sillä sen verran kovia joukkueita esim. Venäjältä löytyy.

Menestys tuo rahaa ja rahalla saa menestystä, turha sitäkään on muiden kitistä. Jokainen joukkue ostaa varmasti niin paljon ja hyviä pelaajia kuin varaa on. Kysymys on siitä kuinka rahoja osataan käyttää, businestahan se on, hyvä sijoitus tuottaa lisää. Ei riitä että pelkästään isolla rahalla ostetaan nimekkäitä/kalliita pelaajia, se pelkästään ei menestystä takaa, sekin on muutamaan kertaan nähty ja todettu SM-liigassa.Joo, ei se raha pelkästään vaan myös miten sitä osaa käyttää. Kärpillä nyt on kuitenkin lähes samansuuruinen budjetti kuin Helsingin joukkueilla ja jälki viime vuosina pikkasen erilaista.
Mutten myöskään ymmärrä sitä katkeralta kuulostavaa dissaamista nyt ratkenneesta mestaruudesta, paras seitsemästä 4-1 tulos ei paljoa jossiteltavaa jättänyt.Joo, ei todellakaan jäänyt jossiteltavaa sillä aika selvästi Kärpät vei.

No uuden kauden spekulointihan alkoikin sitten heti, kun Kärpät nimesi uudeksi valmentajaksi sitten Alatalon. Aika jännä veto, sillä miehen näytöt viime kaudelta HPK:ssa on kaikkea muuta kuin mairittelevia.

Jussi2000
15.04.08, 20:49
Kärpät oli kuluneella kaudella niin ylivoimainen, että joukkueen voisi rakentaa uusiksi paljon huonommilla miehillä ja silti SM-liigan mestaruus olisi varma, tosin Junno ei tätä tee.

Nythän se nähdään Junno teki jo ekan mokansa. Onnea Kärpille uuden valmentajan johdosta, "loistavaa" työtä HPK:ssa tällä kaudella tehnyt Alatalo on valittu. Valmennuksen tuloshan nähtiin jo tällä kaudella...

Nomadic
15.04.08, 22:34
Kärpät oli kuluneella kaudella niin ylivoimainen, että joukkueen voisi rakentaa uusiksi paljon huonommilla miehillä ja silti SM-liigan mestaruus olisi varma

Millähän perusteella tämä tapahtuisi? Eikös nimenomaan ne pelaajat tee sen joukkueen. Ei tämän kauden meriiteillä enää ensi kauden liigassa mitään tee.