JPW™
26.07.07, 21:10
Yhteistyö kahden navigaatiojärjestelmän välillä mahdollistaa aiempaa tarkemmat paikannustiedot.
EU ja Yhdysvallat kertovat sopineensa yhteistyöstä satelliittinavigaatiojärjestelmissään. Sopimus koskee Yhdysvaltain GPS-järjestelmää ja EU:n vasta rakenteilla olevaa Galileoa.
Sopimuksen mukaan EU:n ja Yhdysvaltojen satelliitit käyttävät tulevaisuudessa samaa radiotaajuutta, joten vastaanottajat saavat halutessaan signaaleja molemmista järjestelmistä. Tällöin paikannustiedot voisivat olla nykyistä tarkempia.
Unioni toivoo sopimuksen myös helpottavan Galileo-järjestelmän asemaa markkinoilla.
Sopimus palvelee samalla EU:n ja Yhdysvaltojen turvallisuusintressejä. Yhdysvaltojen kehittämän GPS-paikannusjärjestelmän omistaa maan sotavoimat ja myös Galileo soveltuu puolustuskäyttöön.
Maata kiertää tällä hetkellä 30 Yhdysvaltojen navigaatiosatelliittia. EU pyrkii saamaan Galileon käyttökuntoon viimeistään vuonna 2012.
(MTV3-STT-Reuters)Julkaistu 26.07.2007 20:35 (päivitetty 20:42)