sovelias
04.07.07, 08:41
Jatku tuolta onko s60 tullut tiensä päähän ketjusta
Menee yksityiskohtiin, mutta viimeaikoina olen etsinyt ratkaisua päästäpäähän salattuun mobiiliin viestinvälitykseen unix-pohjaisen serverin ympärille. Pieni GPG pohjainen PKI-kuvio on nyt järjestelmää osoittavien tahojen käytössä ja erityisesti tämän suuntaisen ratkaisun mobilisointi onkin nyt haasteena. Ihan oikeasti, exchange on kiva - mutta on tahoja joille sen tarjoama turvallisuus ei riitä.
Ymmärtääkseni sinänsä alusta ei suoraan estä sitä mitä kuvittelen tarpeesi olevan. Enkä missään tapauksessa väitä ettei tiettyjen asioiden toteuttaminen/siirtäminen olisi Symbian 9:n päälle työlästä ja tietyissä tapauksissa vaatii jopa jonkinverran pyrokratiaa, jälkimmäinen toki luo myös turvallisuutta alustalle yleisellä tasolla.
Yleisellä tasolla esim. email liikenteen päästä päähän salaaminen on aivan liian aliarvostettua joka vielä korostuu mobiilissa liikenteessä. Firmakäytössä usein kiinitetään huomiota yhteyksien salaamiseen (esim VPN), mutta ei itse viestien salaamiseen, oli sitten kyseessä piuhanpäässä olo tai mobiili.
Yhteiskunta ja firmat eivät ymmärrettävästi ole halukkaita kansalaisten/työntekijöiden viestiliikenteen saalaamista edesauttaan, ilmeisesti se vaikuttaa valvontaa hyvinpaljon. joissain maissa/piireissä tuota pidettäisiin ehkä jo terrorismin tukemisena...
Avoimet Linux pohjaiset alustat ovat ilman muuta noissa asioissa kehittäjälle, varsinkin linux kehittäjälle paljon helpompia.
Pitää kuitenkin muistaa että mobiilipuolella on pitkään kehitelty erilaisia varmenne/allekirjoitus/salaus toteutuksia, ilmeisesti yhtenä ogelmana on eri tahojen hyvin erinlaiset motiivit ja halut.