View Full Version : Navicore 2007
Nyssekuski
18.11.06, 06:45
Joko jollakin on kokemuksia uudesta navicore 2007 versiosta?
Itsellä 2006 versio ja se pitäisi voida päivittää ilmaiseksi 2007 versioon, mutta ainakaan vielä eilen se ei ollut mahdollista.
Juuri on ladattu ja asennettu tuo Navicore 2007 Scandinavia-päivitysversio. Asennus sujui aivan kivuttomasti. Varmuuskopioin muistikortin sisällön ensin pc:lle, tyhjäsin sitten kortin ja tein asennuksen tyhjälle kortille. Karttaversio on TA2006.07. Ulkoasultaan pikaisesti katsottuna samanlainen kuin 2006. Pitänee jatkaa tutkimista.
Puhelimena on Nokia 6600.
Asetuksissa näkyy olevan kohta "Kuvan laatu: Normaali tai korkea". En muista nähneeni tuollaista kohtaa 2006:ssa. Vai oliko?

Ainakin viimeisimmässä päivityksessä on.
Mistä tuo version voi ladata, minulla pitäisi olla ilmainen päivitysmahdollisuus
Juuri on ladattu ja asennettu tuo Navicore 2007 Scandinavia-päivitysversio. Asennus sujui aivan kivuttomasti. Varmuuskopioin muistikortin sisällön ensin pc:lle, tyhjäsin sitten kortin ja tein asennuksen tyhjälle kortille. Karttaversio on TA2006.07. Ulkoasultaan pikaisesti katsottuna samanlainen kuin 2006. Pitänee jatkaa tutkimista.
Puhelimena on Nokia 6600.
Mistä tuo version voi ladata, minulla pitäisi olla ilmainen päivitysmahdollisuus
Navicoren verkkokaupasta. Ilmaisten versioiden lataamisesta en tiedä, koska itse latasin maksullisen päivityksen.
Nyssekuski
20.11.06, 06:54
Navicoren sivuilla lukee seuraavasti:
Ilmainen päivityskampanja Navicore Personal 2006 -käyttäjille, jotka ovat ostaneet tuotteensa 1.9.2006 jälkeen(*)
Navicoren asiakkaat, jotka ovat aktivoineet edellisen Navicore Personal 2006 -ohjelmistoversionsa 1.9.2006–31.1.2007 välisenä aikana voivat päivittää ohjelmistonsa maksutta uuteen, vastaavaan Navicore Personal 2007 -versioon samana ajanjaksona Navicore Update -palvelun kautta.
Mutta ei viikonloppuna ainakaan löytynyt tuota päivitysmahdollisuutta.
Lainaus Navicore uutisista:
Tietoa 2007 päivityskampanjaan kuuluville asiakkaille
Navicoren asiakkaat, jotka ovat aktivoineet edellisen Navicore Personal 2006 -ohjelmistoversionsa 1.9.2006–31.1.2007 välisenä aikana voivat päivittää ohjelmistonsa maksutta uuteen, vastaavaan Navicore Personal 2007 -versioon samana ajanjaksona Navicore Update -palvelun kautta.
Ne asiakkaat, jotka kuuluvat päivityskampanjan piiriin, voivat päivittää tuotteensa maksutta 2007- versioon Navicore Update-palvelun avulla. Update palvelu avataan marraskuun lopussa. Päivitystä ei jaeta muita kanavia pitkin.
Eli pitää odottaa vielä vähän...
Mikähän mahtaa olla marraskuun loppu?? Vai tarkoittaakohan Navicore vuotta 2007 :-)
Lainaus Navicore uutisista:
Tietoa 2007 päivityskampanjaan kuuluville asiakkaille
Navicoren asiakkaat, jotka ovat aktivoineet edellisen Navicore Personal 2006 -ohjelmistoversionsa 1.9.2006–31.1.2007 välisenä aikana voivat päivittää ohjelmistonsa maksutta uuteen, vastaavaan Navicore Personal 2007 -versioon samana ajanjaksona Navicore Update -palvelun kautta.
Ne asiakkaat, jotka kuuluvat päivityskampanjan piiriin, voivat päivittää tuotteensa maksutta 2007- versioon Navicore Update-palvelun avulla. Update palvelu avataan marraskuun lopussa. Päivitystä ei jaeta muita kanavia pitkin.
Eli pitää odottaa vielä vähän...
Ostin Navicore 2007 version N80:seen ja toistaiseksi on toiminut mukavasti. Se mikä kuitenkin tympäännyttää on, että kartta-aineisto on vieläkin aika buginen, esim. Helsingin Bulevardilta pääsee edelleen Eteläiselle Esplanadille vaikkei kyllä pääse ja useassa kohtaa kertoo "pidä vasen kaista" ja hetken kuluttua "200 metrin päästä käänny oikealle" joka aiheuttaa ainakin ruuhkaisella kehällä kaksi nopeaa kaistanvaihtoa.
Uusi ominaisuus "liikennetieto" ei jostain syystä päivity automaattisesti ja sisältää tosin vain muutamia tietöitä, mutta suuri osa näistäkin on ainakin pk-seudulla täysin merkitsemättä. Lisäksi olisin kaivannut liikennetietoon tietoa ruuhkista tms, jolla laite osaisi itse valita nopeimman reitin. Ehkä tämä on hieman liikaa vaadittu, mutta nyt pk-seutua kohtalaisesti tuntevalle navicoren ainoa hyöty on lehtiökartan siirtyminen kännykkään. Autonavigaattorina ei siitä kyllä minulle ole vielä ollut mitään hyötyä.
Juur hommasin tän vehkeen jä käyttökokemuksia ensi viikolla.. Miten muuten pääsen http://update.navicoretech.com/ kysyy käyttäjänimeä ja salasanaa!?

Vaatineeko sitten tämän (https://shop.navicoretech.com/register_consumer.php), en ole kokeillut itse...

Ei auttanut tuo rekisteröinti täytyy kait sitten kysyä navicoren tuesta.
Ostin Navicore 2007 version N80:seen ja toistaiseksi on toiminut mukavasti. Se mikä kuitenkin tympäännyttää on, että ... useassa kohtaa kertoo "pidä vasen kaista" ja hetken kuluttua "200 metrin päästä käänny oikealle" joka aiheuttaa ainakin ruuhkaisella kehällä kaksi nopeaa kaistanvaihtoa.
Navicorea en ole käyttänyt, mutta ainakin Tomtomissa tuota "pidän vasen kaista" tai "pysy vasemmalla" -käskyä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti. Oon huomannut, että käskyn tarkoitus on vaan kertoa, ettei saa olla oikeanpuoleisella erkanevalla kaistalla (esim. moottoritien ramppi). Parempi käsky olisikin "älä lähde oikealle" tms...
Ai ei ole korjattu (mulla 2006/1). Sehän on lainvastainen kehotus moottoritiellä tuo "pidä vasen kaista". Oikein olisi "aja suoraan" tai vielä parempi olla hiljaa.
Kerrassaan huumorimiehiä tuo "liikennetieto". :D Ajelin tänään Porvoosta Helsinkiin moottoritietä kun kesken matkaa navicore pyysi: "Ota seuraava ramppi oikealle". No okei kokeillaan ajattelin, jos on vaikka kolari matkalla ja laite ohjaa vanhan tien kautta. No rampilta ylös ajettuani "tee u-käännös" siispä takaisin moottoritielle. Kun sattui olemaan näin, että moottoritieltä poistuvan rampin ja tulevan rampin väliin oli merkitty pienen pieni tietyö ja näin tuo tukos tuli kierrettyä, myhäilin tyytyväisenä. Tosin ei siinä mitään tietyötä oikeasti ollutkaan. ;)
Hommasin Elisan kytky N73:n tolla Navicore Suomi-paketilla. Ongelmana on Et ohjelma asentuu mutta ei mene päälle.
Näytön yläreunaan tulee Navicoren logo mut sovellukset valikon kuvakkeet jäävät näkyviin. Tästä tilasta pääsee pois: Valinnat -> Näkymät
Navicoren asensin Tiedostonhallinnasta. Muistikortti, 2GB Kingston, alustettu puhelimessa ja Navicore asennettu CD:ltä.
Sim on tällä hetkellä Saunalahden, koska Elisa aukee vasta ens viikolla. Kapulan päivitin eilen (8.12.2006) onnistuneesti.
Ai ei ole korjattu (mulla 2006/1). Sehän on lainvastainen kehotus moottoritiellä tuo "pidä vasen kaista". Oikein olisi "aja suoraan" tai vielä parempi olla hiljaa.
OT: Lueppa uudelleen liikennesääntöjä.Ei tuossa "Pidä vasen kaista" ole mitään lainvastaista.
Onks taas lakia muutettu? Kyllä kait vasen kaista on moottoritiellä tarkoitettu vain ohitukseen - on ihan ihan hyvä sääntö

Se on lähinnä suositus että pitää ajaa oikealla.Alla lainaus lakipykälistä.
7 § (29.4.1994/328)
Moottoritiellä on ajoneuvoa kuljetettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla. Jos ajokaistat on opastusmerkein osoitettu tarkoitetuiksi kukin tietylle liikennesuunnalle, saa kuljettaja kuitenkin käyttää olosuhteisiin ja matkan jatkamiseen parhaiten soveltuvaa ajokaistaa.
Elikkä jos moottoritiellä on kaksi suoraan menevää kaistaa voit vapaasti valita kaistan.
Näin muuten minulle opetettiin jo autokoulussa.
Mutta jos ajelet moottoritiellä vaikkapa kymmenen kilometriä vasemmanpuoleista kaistaa, niin saatat saada sakkoa. Vasemmanpuoleisen kaistan "turha" käyttö on kielletty. Koko juttu on varsin suhteellinen. Onko sitten kilometri liian pitkä matka vai kenties kymmenen? Riippuu tilanteesta.
En vaan nyt muista, että minkä pykälän mukaan sitten piti sakottaa, olikohan se tll 103§, liikennerikkomus...
nimerkillä: alaa opiskellut
Olkoon sitten niin että moottoritien vasemman kaistan käytöstä vain ohittamiseen ei ole lakipohjaa, ja että kyse on siis vain suosituksesta. Mutta jo tällä perusteella Navicoren ohje "pidä vasen kaista" moottoritiellä on virheellinen, mikä on se pointti.
Mutta jos ajelet moottoritiellä vaikkapa kymmenen kilometriä vasemmanpuoleista kaistaa, niin saatat saada sakkoa. Vasemmanpuoleisen kaistan "turha" käyttö on kielletty. Koko juttu on varsin suhteellinen. Onko sitten kilometri liian pitkä matka vai kenties kymmenen? Riippuu tilanteesta.
En vaan nyt muista, että minkä pykälän mukaan sitten piti sakottaa, olikohan se tll 103§, liikennerikkomus...
nimerkillä: alaa opiskellut
Höpö höpö ja huomenna lissää.
Sitä vasenta kaistaa moottoriteilläkin saa körötellä ihan vapaasti, mutta jos alkaa estelemään liikennevirtaa tai ns ohittamisia, siitä sitten rapsutellaan huomautuksia tai rankkareita liikennevalvonnan yhteydessä.
9 §
Ajoneuvon paikka ajoradalla
Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Milloin kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa, hänen on kuljetettava ajoneuvoa ajokaistaa tarpeettomasti vaihtamatta yleensä eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla.
Tietoa 2007 päivityskampanjaan kuuluville asiakkaille
Navicoren asiakkaat, jotka ovat aktivoineet edellisen Navicore Personal 2006 -ohjelmistoversionsa 1.9.2006–31.1.2007 välisenä aikana voivat päivittää ohjelmistonsa maksutta uuteen, vastaavaan Navicore Personal 2007 -versioon samana ajanjaksona Navicore Update -palvelun kautta.
Ne asiakkaat, jotka kuuluvat päivityskampanjan piiriin, voivat päivittää tuotteensa maksutta 2007- versioon Navicore Update-palvelun avulla. Update palvelu avataan joulukuun aikana. Päivitystä ei jaeta muita kanavia pitkin.
Nyssekuski
13.12.06, 19:25
Joo koskahan tuo joulukuun aikana oikeen on? Aluksi sitä luvattiin joulukuun alussa kun tiedustelin sitä asiakastuesta, ja sit ilmoitetaan että joulukuun aikana, no ehkä se tulee 31.12.2006.
Höpö höpö ja huomenna lissää.
Sitä vasenta kaistaa moottoriteilläkin saa körötellä ihan vapaasti, mutta jos alkaa estelemään liikennevirtaa tai ns ohittamisia, siitä sitten rapsutellaan huomautuksia tai rankkareita liikennevalvonnan yhteydessä.
Höpö höpö itselles. Ei saa.
Finlex tietää:
Tieliikenneasetus 5.3.1982/182
2 LUKU (29.4.1994/328)
Liikenne moottoritiellä ja moottoriliikennetiellä
7§ (29.4.1994/328)
Moottoritiellä on ajoneuvoa kuljetettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla. Jos ajokaistat on opastusmerkein osoitettu tarkoitetuiksi kukin tietylle liikennesuunnalle, saa kuljettaja kuitenkin käyttää olosuhteisiin ja matkan jatkamiseen parhaiten soveltuvaa ajokaistaa.
Jos moottoritiellä on samansuuntaista liikennettä varten vähintään kolme ajokaistaa, saa kuorma-autoa tai yli seitsemän metrin pituista ajoneuvoyhdistelmää kuljettaa vain jommallakummalla kahdesta oikeanpuoleisesta ajokaistasta, jollei 5 §:n säännöksistä muuta johdu.
Edellä kulkeva ajoneuvo on moottoritiellä ohitettava vasemmalta. Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa tai käyttävät opastusmerkein tietylle liikennesuunnalle tarkoitettuja ajokaistoja taikka jos ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä kulkevan ajoneuvon ohi ajaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu.
Puuttumiskynnys tyhjällä tiellä vasenta kaistaa ajavaa kohtaan voi olla korkea, muttei se silti tee siitä sallittua.

Hapa, älä jää tuijottamaan alleviivaamiasi neljää sanaa vaan yritä tajuta kokonaisuus.

Hä? Noilla neljällä sanalla kielletään vasemmalla kaistalla ajaminen, tai "roikkuminen", niinkuin puhe alkujaan oli. Loppuosa tekstistä lieventää alleviivatun osuuden ehdotonta rajoitusta. Vasemmalla kaistalla on erittäin harvoissa paikoissa sellaiset opasteet (ja nekin osa virheellisesti), joita oikealla kaistalla ei ole. Silloin vasemman kaistan käyttö on sallittua.
Huomio se, että tämä pykälä koskee vain ja ainoastaan moottoritietä, eikä kaikki neljä- tai useampikaistainen tie ole moottoritietä. Esimerkiksi, (oletus, että asut PK-seudulla) valtatie 3 lakkaa olemasta moottoritie Kehä 3:n kohdalla, jolloin vasemman kaistan käytölle ei ole rajoituksia.
Hommasin Elisan kytky N73:n tolla Navicore Suomi-paketilla. Ongelmana on Et ohjelma asentuu mutta ei mene päälle.
Näytön yläreunaan tulee Navicoren logo mut sovellukset valikon kuvakkeet jäävät näkyviin. Tästä tilasta pääsee pois: Valinnat -> Näkymät
Navicoren asensin Tiedostonhallinnasta. Muistikortti, 2GB Kingston, alustettu puhelimessa ja Navicore asennettu CD:ltä.
Sim on tällä hetkellä Saunalahden, koska Elisa aukee vasta ens viikolla. Kapulan päivitin eilen (8.12.2006) onnistuneesti.
Nyt sain vahingossa toimimaan.
Olen asentanut Navicoren-ohjelman puhelimen vasempaan valintanäppäimeen, yllättäen näppäinlukkoa laittaessa Navicore käynnistyi.
Eli ensin pitää painaa kerran vasenta valintanäppäintä ja reilun sekunnin päästä uudelleen sitten samalla viiveellä tähteä. Joutuu vähä kikkailla mutta olen saanut toistettua tämän useasti.
Vikahan tämä on ja siihen pitäis saada OIKEA ratkaisu.
Höpö höpö ja huomenna lissää.
Sitä vasenta kaistaa moottoriteilläkin saa körötellä ihan vapaasti, mutta jos alkaa estelemään liikennevirtaa tai ns ohittamisia, siitä sitten rapsutellaan huomautuksia tai rankkareita liikennevalvonnan yhteydessä.
Ei siinä kuule hittoikaan. Aja ihan vapaasti. Pakko se on tunnustaa, että moisesta en ole sakkoja kirjoitellut, kun täällä Keski-Suomessa on vähän vähemmän noita moottoriteitä...
Mutta ei se siltikään ole sallittua. Ehkä tämä sitten riittääkin omalta osaltani tähän keskusteluun.
Juu lopettakaas tuo kaistalöpinä tällä palstalla.
On se aika kaukana Navicoresta......
Puuttumiskynnys tyhjällä tiellä vasenta kaistaa ajavaa kohtaan voi olla korkea, muttei se silti tee siitä sallittua.
Missäs se on kriminalisoitu?

Sitäpaitti vain juntit ajelevat sakemanneillaan kilometrikaupalla ohituskaistaa, kun kuvittelevat että se on heitä varten siihen rakennettu.
Lopettakaa jo tuo pelleily. Tällaiselle off-topicille on oma alueensa. Käyttäkää sitä, jos tuo asia niin vaivaa...
http://www.matkapuhelininfo.com/keskustelu/forumdisplay.php?f=16
Tietoa 2007 päivityskampanjaan kuuluville asiakkaille
Navicoren asiakkaat, jotka ovat aktivoineet edellisen Navicore Personal 2006 -ohjelmistoversionsa 1.9.2006–31.1.2007 välisenä aikana voivat päivittää ohjelmistonsa maksutta uuteen, vastaavaan Navicore Personal 2007 -versioon samana ajanjaksona Navicore Update -palvelun kautta.
Ne asiakkaat, jotka kuuluvat päivityskampanjan piiriin, voivat päivittää tuotteensa maksutta 2007- versioon Navicore Update-palvelun avulla. Update palvelu avataan joulukuun aikana. Päivitystä ei jaeta muita kanavia pitkin.
Palvelin näyttää olevan auki, ainakin salasanakysely-ruutu hyppää näytölle kun menee osoitteeseen update.navicoretech.com. Mistähän tuohon saisi salasanat, kun tuo ei hyväksy samoja tunnuksia kuin Navicoren verkkokauppa?
Missäs se on kriminalisoitu?
Tieliikenneasetus 5.3.1982/182
2 LUKU (29.4.1994/328)
Liikenne moottoritiellä ja moottoriliikennetiellä
7§ (29.4.1994/328)
Palvelin näyttää olevan auki, ainakin salasanakysely-ruutu hyppää näytölle kun menee osoitteeseen update.navicoretech.com. Mistähän tuohon saisi salasanat, kun tuo ei hyväksy samoja tunnuksia kuin Navicoren verkkokauppa?
Ei toimi ei...

Tarkemmin sanottuna näin:
TLL 103 § (liikennerikkomus) tai jos teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisten turvallisuudelle RL 23:1 (liikenneturvallisuuden vaarantaminen).
Tieliikennelaki + asetus asettaa säännöt. Niiden yleiset rikkomiset säädetään rangaistavaksi kahdessa em. pykälässä, ei yksittäisissä säännöksissä (vaikka niissä lukisi "ei saa tehdä niin ja niin".
EIKÖ MENE JAKELUUN ???
Lopettakaa jo tuo pelleily. Tällaiselle off-topicille on oma alueensa. Käyttäkää sitä, jos tuo asia niin vaivaa...
Juu lopettakaas tuo kaistalöpinä tällä palstalla.
On se aika kaukana Navicoresta......
Pankaa tämä lukkoon tai kirjoitelkaa aiheesta muualla!
Nyssekuski
20.12.06, 13:31
Palvelin näyttää olevan auki, ainakin salasanakysely-ruutu hyppää näytölle kun menee osoitteeseen update.navicoretech.com. Mistähän tuohon saisi salasanat, kun tuo ei hyväksy samoja tunnuksia kuin Navicoren verkkokauppa?
Seuraavan vastauksen sain kun tiedustelin asiaa navicorelta tänään:
Hei!
Kiitos yhteydenotostasi
Update-palvelun pitäisi avautua ihan pain päivän sisään. Sieltä poistuu silloin
salasanakyselyt.
Ystävällisin terveisin,
Navicore asiakaspalvelu

Pari päivää oli lyhyt aika. Ei kysele enää salasanoja. Omaan karttaani löytyy päivitys, pitää laittaa latautumaan.
Eli Nokia E70 puhelimessa oli Navicore 2006.1 ja sain 2007 version päivityksen ilmaiseksi,koska olin rekisteröinyt 2006 version lokakuussa.
Latasin päivityksen koneelleni ja asensin ohjelman muistikortille. Muistikortti puhelimeen asennus puhelimessa, mutta mitä kummaa Navicore ei enää käynnistykään. Näyttö välähtää kun yrittää käynnistää, mutta mitään ei tapahdu.
Näyttö välähtää kun yrittää käynnistää, mutta mitään ei tapahdu.Samat oireet oli täälläkin sekä 2007.0 että 2007.1 versioiden kanssa. Ainoa mikä tuohon minulla auttoi oli kortin formatointi ja sitten navicore puhtaalle kortille. Ei kovin kiva ylläri.
Samat oireet oli täälläkin sekä 2007.0 että 2007.1 versioiden kanssa. Ainoa mikä tuohon minulla auttoi oli kortin formatointi ja sitten navicore puhtaalle kortille. Ei kovin kiva ylläri.
Oletteko kokeilleet asentaa sen kortilla olevan sis-tiedoston? Se on auttanut aika usein asiaa.
Onko kukaan keksinyt miten Navicore 2007:ään saisi karttoja, joita Navicore itse ei tarjoa.
Koko maapallon kartoista Navicore tarjoaa kovin pienen peiton.
En tarvitsisi edes mitään reittihakua, kunhan saisi edes pelkän raakakartan (vektoriformaatissa) niille alueille, missä liikkuu.
Sekin olisi parempi kuin ei mitään.
Oletteko kokeilleet asentaa sen kortilla olevan sis-tiedoston?Joo kyllä kokeilin asentaa myös sen .sis:n muttei mitään vaikutusta kummankaan 2007 version kanssa.
Venttikymppi
22.12.06, 15:06
Ei onnistunut edes päivityssoftan (ilmainen päivitys 2006 syksyllä hankkineille) ajaminen XP -koneessa.
Ladattua sain ohjelman, kuitenkin jo sen käynnistämisessä oli heti alkuun ongelmia (herjoja tyyliin ei ole aito win32 ohjelma jne).
Parin uudelleenlatuksen ja koneen käynnistelyn jälkeen sain softan käyntiin, eli avaa selaimen mutta hyytyy sitten kakkosvaiheeseen, ilmoitukseen "scanning drives" , mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Voisiko olla ettei toimi IE7:n kanssa? Muuten pitäisi olla ihan vakio windows ympäristö.
Lähetin Navicoreen tukeen postia mutta vielä en ole sieltä saanut mitään palautetta.
---------
Jatkan viestiäni kun muokkaus on näemmä vielä voimassa;
Navicoren tuesta sain apuja, piti kirjautua download-centerin puolelle eikä yrittää sillä päivityslinkillä. Download centerkään ei ensimmäisellä kerralla tuonut apuja, tarjolla oli vain vanha versio. Kysyin sitten uudelleen ja sain uuden lisenssikoodin jolla löytyi 2007 versiokin, tiedoston lataus vain kesti jonkin aikaa kun se on reilut 100MB. Asennus puhelimeen jää suosista joulun jälkeen...

Minulla onnistui aivan moitteitta XP-koneella. Kokeile ladata tiedosto uudelleen. Tiedosto voi olla korruptoitunut. Firefoxia käytin ja kaikki toimi.
Ei onnistunut edes päivityssoftan (ilmainen päivitys 2006 syksyllä hankkineille) ajaminen XP -koneessa.
Ladattua sain ohjelman, kuitenkin jo sen käynnistämisessä oli heti alkuun ongelmia (herjoja tyyliin ei ole aito win32 ohjelma jne).
Parin uudelleenlatuksen ja koneen käynnistelyn jälkeen sain softan käyntiin, eli avaa selaimen mutta hyytyy sitten kakkosvaiheeseen, ilmoitukseen "scanning drives" , mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Voisiko olla ettei toimi IE7:n kanssa? Muuten pitäisi olla ihan vakio windows ympäristö.
Lähetin Navicoreen tukeen postia mutta vielä en ole sieltä saanut mitään palautetta.
---------
Jatkan viestiäni kun muokkaus on näemmä vielä voimassa;
Navicoren tuesta sain apuja, piti kirjautua download-centerin puolelle eikä yrittää sillä päivityslinkillä. Download centerkään ei ensimmäisellä kerralla tuonut apuja, tarjolla oli vain vanha versio. Kysyin sitten uudelleen ja sain uuden lisenssikoodin jolla löytyi 2007 versiokin, tiedoston lataus vain kesti jonkin aikaa kun se on reilut 100MB. Asennus puhelimeen jää suosista joulun jälkeen...
Tuohon scanning drives juttuun auttoi mulla se kun laitoin muistikortin lukijaan.
Onko mitään havaintoija, mitä 2007/1 versiossa on korjattu tai muutettu ?

Jos, ja erittäin tod.näk., versiotiedoissa ei ole muutoksia tapahtunut, nuo asennuspakettien numeropäivitykset ovat ainakin aiemmin liittyneet mm. uusien tuettujen mallien mukaantuloon. Tuskin mitään uutta varsinaista itse sisältöön on tullut.
Samat oireet oli täälläkin sekä 2007.0 että 2007.1 versioiden kanssa. Ainoa mikä tuohon minulla auttoi oli kortin formatointi ja sitten navicore puhtaalle kortille. Ei kovin kiva ylläri.
Siis saitko 2007 vai 2006 version toimimaan?
Itse en millään saa 2007 toimimaan?
Siis saitko 2007 vai 2006 version toimimaan?
Itse en millään saa 2007 toimimaan?Sain sekä 2007.0 että 2007.1 versiot toimimaan. Ekalla kerralla 2007.0 ensiasennus jo vähän aikaa käytössä olleelle muistikortille lukitsi koko puhelimen kun muistikortti oli sisällä ja jouduin poistamaan asennuksen muistikortilta lopulta Windows mobilella kun millään muulla ei saanut. Kortin formatoinnin jälkeen suostui vihdoin asentumaan. Ja täysin samat temput kun yritin päivittää 2007.1 versioon. Eli tiedostot vaan talteen muistikortinlukijalla, kortin formatointi, navicore asennus ja tiedot takaisin on ainoa tapa, joka on minulla toiminut.
Kummastelin noita em. Navicoren asennuksissa tapahtuneita ongelmia. Itse olen asentanut Navicoren 2005 - 2006 - 2007 versiot, eikä yhdenkään kanssa ole ollut ongelmia. Tosin omia suosikkeja joutui noissa ensimmäisissä versioissa siirtelemään käsin, mutta muuten on sujunut asentelut moitteetta. Samoin myöskin siirtyminen Skandinavia versiosta Eurooppa versioon. Puhelimena ollut ensin 9300 ja myöhemmin 9300i, tämäkin vaihto onnistui hyvin helposti. Kaikki asennukset tehty "ulkoisella" muistikortin lukijalla ja vimeisin itse Navicoren mukana tulleella "ALL in one" merkkisellä. Päivitykset ja korjaukset on asennettu aina vanhojen päälle, eikä koskaan ole jumiutunut tai tarvinnut tyhjentää korttia - säännöllinen varmuuskopiointi toki on tehty, myös aina ennen asennusta! Myöskin nämä (http://koti.mbnet.fi/navicore/files.html) POI kohteet on asentuneet moitteetta. Enää odottelen päivitystä Viron karttoihin ja sitten siinä onkin kaikki tarvittava. Kertakaikkisen mainio tuote!
Mikähän ihme tuolle Navicorelle nyt tuli? Vaiko ehkä sittenkin N80:selle ja LD-3W -palikalle. 2007.1 toimi jonkin aikaa aivan hyvin, mutta nyt nuoli hyytyy mihin tahansa paikkaan, usein siltojen alle ja tulee ilmoitus "gps ei anna luotettavaa signaalia" tms ja navigaattorin matka päättyy siihen. Puhelimessa on uusin softa enkä kyllä mielestäni asennellut mitään silloin kun tuo takkuilu alkoi. Muillahan ei tälläistä ole ikinä koskaan milloinkaan ilmentynyt, mutta osaatteko arvata missä on vika?
Sattuisko kellään olemassa tallessa jotain backuppia vanhasta 2006 version Navicoresta. Kaipaisin nimittäin Taru Valkeapään alkuperäisiä äänitiedostoja, kun haluis vaihtaa tuon tolppahälyytyksen siitä blink äänestä takaisin alkeperäiseen eli siihen "Varo liikennekameraa" ääneen.
Onko näistä Navicoren kartoista mitään hyötyä maastossa?
Sattuisko kellään olemassa tallessa jotain backuppia vanhasta 2006 version Navicoresta. Kaipaisin nimittäin Taru Valkeapään alkuperäisiä äänitiedostoja, kun haluis vaihtaa tuon tolppahälyytyksen siitä blink äänestä takaisin alkeperäiseen eli siihen "Varo liikennekameraa" ääneen.
Ota se ääni Kyllöseltä tai Salovaaralta ;). Ne eivät plingaa.
Mikähän ihme tuolle Navicorelle nyt tuli? Vaiko ehkä sittenkin N80:selle ja LD-3W -palikalle. 2007.1 toimi jonkin aikaa aivan hyvin, mutta nyt nuoli hyytyy mihin tahansa paikkaan, usein siltojen alle ja tulee ilmoitus "gps ei anna luotettavaa signaalia" tms ja navigaattorin matka päättyy siihen. Puhelimessa on uusin softa enkä kyllä mielestäni asennellut mitään silloin kun tuo takkuilu alkoi. Muillahan ei tälläistä ole ikinä koskaan milloinkaan ilmentynyt, mutta osaatteko arvata missä on vika?
Ainakin oma N73 meni softapäivitykseen tuon vian takia ja huollon jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa. Kuulemma bt-yhteys katkoo vanhoilla softilla
Onko kellään tullu tämmöistä onkelmaa, kun yrittää nimetä suosikeissa jotain ni pitää ihan arviolta kirjottaa ku se ei näytä mitä kirjottaa, kun vasta sitten kun on tallentanu sen. Onko vika n73 vai ohjelmassa? Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritin selvittää!

Mulla oli sama ongelma yhden teeman kansas. Jos sulla on joku muu teema käytössä kuin oletusteema niin vaihda takaisin oletusteemaan ja kokeile uusiksi.

Juu nyt pelaa ku vaihoin eri teeman. Kiitoksii vaan!
Olen hankkimassa navicore2007-ohjelmaa kännyyni (N71). Kysymys: meneekö puhelin virransäästötilaan ohjelmaa käytettäessä, eli pimeneekö näyttö?

Sen voit aivan itse päättää ja määrittää.
Tuli hankittua Navicore 2007 joulun jäljiltä... pukki toi Routen, mutta kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta ei asennus onnistunut (edes liikkeessä). Navicore sen sijaan asentui jopa ikään kuin vahingossa... :) Hyvä ettei väkisin rompulta ryöminyt muistikortille.
Täytyy kyllä myöntää, että tuote on ainakin itselleni (nykyään) ehdoton. Suureksi avuksi tuo muodostui, kun jouduin ajelemaan pikkuteitä pitkin pimeässä ja tiuhassa lumisateessa: Koko ajan sai kartan pohjalta tietoa millaista mutkaisuutta on edessäpäin tiedossa.
Tuore Navicore 2007 (Nokia 770) ei tiedä missä on Ideapark. (Ideaparkintie 4, Lempäälä). Kohtuullisen yleinen ajokohde, luulisin...
Onko kellään kokemusta Navicoren omasta GPS-palikasta? Näyttää ainakin mukavalle:
http://gizmodo.com/gadgets/gadgets/navicores-bluetooth-gps-is-the-smallest-ever-208512.php
Tuleekohan "Navicore Personal 2007 Europe S60+GPS+2GB MiniSD"-paketin mukana juuri tuo GPS-palikka? Pakettia myy esim. verkkokauppa.

Toisin sanoen Tele-Atlaksen uusimmassa karttaversiossa ei ole vielä ko. tietä merkittynä. Muistaakseni nämä taajama-alueiden tiet ja niiden muutokset pitäisi ko. kaupungin tai kunnan ilmoittaa karttoja tekeville tahoille joten Lempäälälle palautetta. Ongelma ei siis ole varsinaisesti Navicoressa ja esiintyy vahvasti kaikenmerkkisissä navigaattoreissa koska tuo peruskartta on niissä kaikissa samaan aineistoon perustuva.
Samantyyppinen ongelma on eräs kotikaupungissani Kouvolassa oleva liikenneympyrä joka ei tunnu ilmestyvän karttaan millään. Kyselin asiaa aikanaan Navicorelta ja he sanoivat etteivät voi tehdä muutoksia tuohon karttapohjaan ennen kuin Kouvolan kaupunki muistaa ilmoittaa tuosta tehdystä ympyrästä eteenpäin. Kolme vuotta ei ole riittänyt Kouvolalle, mutta tuon Ideaparkin luulisi olevan sen verran rahaa tuova paikka Lempäälälle että se ilmestyy pian myös kartalle. Tosin jos aletaan vielä vähän saivartelemaan niin jos tuota Ideaparkkia ei löydä ilman navigaattoria niin aika huonosti menee... ;) Paikkahan on aivan Tampere-Hämeenlinna-moottoritiessä kiinni ja hyvin opastettu.
PS. Voit ladata Ideaparkin Navicoreesi tai muuhun navigaattoriin tuolta:
http://www.gps-waypoints.net/gps/index.php?page=search&mode=show_waypoints_simple&simple_searchword=ideapark&submit=Etsi+karttakohteita#results
Jos joku tarvitsee koordinaatteja täältä minun sivuilta niitä löytyy jonkin verran.. http://koti.mbnet.fi/navicore/ Myöskin koordinaatti tiedostoja tehdään muitakin kun tarvetta löytyy.

Kiitämme :)
Onko joku, joka olis käyttäny SEKÄ Navicore 2007 JA TomTom 6:tta? Olisin vaan kiinnostunu, kumpi olis parempi noin niinkuin käyttää/kartoiltaan yms. joskus kaverin Navicore oli lainas ja tykkäsin et oli helppo käyttää. Ei tarvinnu kysellä euvoa vaan heti sain määränpään laitettua ja ohjeet lähti rullaamaan.... seuraavasta vasemmalle...
Kyllä Navicore on helpompi käyttää kuin TomTom. Sitten nuo opastus äänet tosi huonoja TomTom ohjelmassa. Ei kuulosta yhtään suomalaiselta.. ainakaan noissa vanhemmissa versioissa. Olettekos muuten huomanneet, että vanhemmasta Navicoren versiosta löytyy varo kameraa ääni. Jota ei löydy näistä uusimmista versioista. Itselle sain vaihdettua sen ding äänen pois.
Onko kellään kokemusta Navicoren omasta GPS-palikasta? Näyttää ainakin mukavalle:
http://gizmodo.com/gadgets/gadgets/navicores-bluetooth-gps-is-the-smallest-ever-208512.php
Tuleekohan "Navicore Personal 2007 Europe S60+GPS+2GB MiniSD"-paketin mukana juuri tuo GPS-palikka? Pakettia myy esim. verkkokauppa.
Tuli ainakin 2007 Europe + GPS -setin mukana. Näppärän kokoinen, kulkee mukavasti kaulassa. Kiinteä akku, jota ei voi itse vaihtaa. Akku voisi myös kestää kauemmin. Ainakaan Nokian autolaturi ei käy laitteen liittimeen. Paketissa tosin mukana oma verkko- ja autolaturi, mutta samaa johtoa pitää vekslata latureiden välillä. Johdon laturipäässä USB-liitin, vastaanotinpäässä AV-liitin (samanlainen kuin esim. digikameroiden liitäntäjohdoissa), joten lisäjohtoja löytynee helposti. Välillä laite etsii aivan tolkuttoman kauan satelliitteja, luokkaa 5-10 min. Kun signaalit aitten löytyy, toimii kokemusteni mukaan luotettavasti.
Olen miettinyt onko näistä hyötyä metsässä liikkuessa ja ellei niin mitä suosittelette.

Navicore on tiekäyttöön tehty tuote. Maastoon sillä ei kannata mennä. Siihen käyttöön on omat tuotteensa.
Nyssekuski
03.02.07, 12:05
Onkos kellään tietoa seuraavasta: ostin navicoren 2006 version viime syksynä ja sain ilmaiseksi 2007 päivityksen ja molemmissa on eri sarjanumero, eli voinko asentaa toiseen puhelimeeni tuon 2006 version ja toimiiko sen aktivointi?
Ostin uuden n73:sen mihin siirsin tuon 2007 version + simmin, vanhassa n70:ssä on taas sitten eri sim kortti .
Eli toimiiko toi 2006 tossa N70:ssä..
ei taida onnistua kun navicore on sidottu myös luurin imei.hin... toki asiaa kannattaa vaikka kysyä esim. navicoren aspasta??
Nyssekuski
03.02.07, 18:29
onnistui, testasin jo :)
hyvä homma....itellä sama 2007 omassa luurissa...toiseen voi laittaa sitten 06.sen...
Tuohon Navicore vs. TomTom kyselyyn voisin antaa omat kommenttini:
Olen käyttänyt vanhempaa navicorea siitä lähtien, kun se markkinoille tuli, itseltä loytyy alkuperäinen Suomi, uudempi Suomi, Benelux -update sekä Eurooppa DVD. Syy kaikkiin näihin on se, että tyokseni ajan rekkaa Keski-Euroopassa ja tyonantajaa ei paljon navigointi kiinnosta. Navicore on ollut todella hyvä ja navigointi on muistaakseni joka kerta toiminut loogisesti ja hyvin. Jopa rekka-auton kanssa liikuttaessa. Silti pitää olla omaakin järkeä ja esim. itse aina tarkistan reitin ensin etukäteen kartalla scrollaamalla vaikkapa rautatiesiltojen varalta. Ainoa asia, mitä Navicoressa näin "hardcorekäyttäjänä" jää varsinkin manner-Euroopassa kaipaamaan on teiden ja ulosajojen numerointi. Koska itselläni on siis vanhempi versio, en voi tietää, onko '07:ään jo karttapohjalle merkitty ne. Itselläni on tyopuhelimena N70 ja en aio hetkeen aikaan ostaa 07:ää, vanhempi kun toimii kuin junan vessa. Lisäksi tuo oma N93:n ei ole niin näppärä kooltaan ja muodoiltaan navigointikäytossä.
Olen ollut Australiassa lomalla nyt hieman vajaan 2kk ja kuukauden oli tuommoinen Hyundai Getz vuokralla. Mittariin tuli 5800km ja täytyy sanoa, että ilman TomTomia olisin ollut kusessa. Esim. Sydneyn kehätiellä ajaessa ei mitään mahiksia lukea samalla perinteistä karttaa. TomTomin valikot ovat melko loogiset, tosin hieman erilaiset kuin Navicorella. Mutta tykkäsin kyllä Tompan valikoistakin. Selvä miinus on se, että reittiä ei navigoinnin aikana pysty yhtä helposti selailemaan eteenpäin ja etenkään zoomaamaan ulos tarpeeksi. TomTomin ääniopastus on ainakin omasta mielestäni tässä 6 -versiossa ihan Suomalaisen kuuloinen ja jees. Plussaa on se, että tunneliin ajettaessa reitin laskeminen jatkui vissiin jonkun 2km ennenkuin ohjelma totesi signaalin häipyneen. Karttapohja oli todella hyvä, kaikki paikat loytyivät mitä halusinkin täältä puolelta palloa loytää. Tosin postinumerohakuun tuli joku bugi, muutaman kerran jälkeen ohjelma ei suostunut enää loytämään kuin muutaman postinumeron. TomTomin karttapohjaa saa itse muuteltua mieleisen väriseksi ja jotenkin koin sen hieman selkeämmäksi kuin Navicoren. Varsinkin isot/pienet tiet erottuvat jotenkin paremmin.
Loppupäätelmänä olisin ottanut enemmän kuin mieluummin Navicoren seurakseni tänne Australiaan, mutta tuotetuessa ei osattu vielä marraskuun lopulla luvata Australian karttaa siihen, joten tyydyin TomTomiin. Eikä se huono valinta ollut, mutta jos itse pitäisi valita, ottaisin silti Navicoren. Vaan saas nähdä nyt kun palaa parin viikon päästä leipätyohon Suomeen, osaako Navicoren avulla enää mihinkään mennä!
Täytyy myos antaa vilpittomät kehut Rikaline -merkkisen firman insinooreille loistavasta GPS -palikasta! Tilasin tuon Verkkokaupasta silloin, kun ensimmäiset Sirf III -palikat tulivat ja piru kun on hyvä palikka! Ette usko, kuinka kovilla se oli tuossa Hyundain kojelaudalla kun aurinko paistoi ulkona +38:n asteen voimalla, välillä koko palikkaan ei voinut edes kädellä koskea! Silti yhteys ei kertaakaan pätkinyt. Muutaman kerran se ilmeisesti meni hiukkasen oikkariin, kun kaikki valot syttyivät eivätkä sammuneet vaikka pisti sen pois päältä. No, akun irroitus ja raitisilmaräppänän edessä jäähdyttely auttoivat ongelmaan. Akku kestää valmistajan mukaan 6 tuntia ja oman rajunkin käyton jälkeen olen edelleen samoissa lukemissa. Ja mainittakoon tähän väliin että palikka pyorii yleensä meikäläisen reissukassin sivutaskussa, välillä on autossa pakkasessa ja välillä helteessä. Että suosittelen!
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn että MIKSI pitää toiseen laittaa VANHA versio?
Minä ainakin käytän 9300i:ssä ja N70:ssa samaa 2007 versiota ja eri muistikorteilla,yhdellä SIM:illä.Ja hyvin toimii.
mutta kun ajattelin lähinnä toista puhelinta...esim. vaimo/kaveri....silloinhan sim on eri kuin omani!!
Kiitos Kaleb! Varsin kattav selvitys ja juuri tuollaista kaipasin.
Nyt sitten sarjassamme tyhmiä kysymyksi'. Muuten löytyy pelit ja vermeet, mut ite softa puuttuu. Riittääkö siis, että ostan esim. Navicore 2007 DVD:llä ja siirrän sit ite ohjelman+kartat dvd:ltä muistikortille? Itellä ei oo muistikortin lukijaa, mut kaverin läppäris on niin sekään ei lienee ongelma.
Riittääkö siis, että ostan esim. Navicore 2007 DVD:llä ja siirrän sit ite ohjelman+kartat dvd:ltä muistikortille? Itellä ei oo muistikortin lukijaa, mut kaverin läppäris on niin sekään ei lienee ongelma.
Juuri näin. Navicoren ohjelmiston avulla tuo ohjelman ja karttojen asennus on tehty helpoksi.
Miten 2007 saa lisää kohteita kartalle?
Esim kaupat ja niiden logot? Huoltoasemat merkkeineen yms?

Moi,
Esim. Tuotal minun sivuilta löytyy noita aika paljon lisää tuohon Navicore ohjelmaan. Sieltä löytyy Navicoren Scandinavia/ Eurooppa 2005, 2006 , 2007 ja Suomi 2005, 2006,2007 versioille omat tiedostot. Kun eivät ole keskenään yhteen sopivia nimittäin.
Elikkäs sivu on tämä http://koti.mbnet.fi/navicore/

siis joutuuko jokaisen "logon" lataamaan erikseen?

Niin koordinaatti tiedosto sisältää myös aina kyseisen logon. Navicoressa tiedosto tyyppi on nce . Joka asennetaan Navicore ohjelmaan seuraavalla tavalla:
PALVELUKOHDELAAJENNUKSEN ASENNUS
1. KOPIOI PALVELUKOHDELAAJENNUS MUISTIKORTILLE
• Aseta muistikortti muistikortinlukijaan ja kytke lukija tietokoneeseesi.
• Tarkista että piilotiedostot ja kansiot ovat näkyvissä. Windowsilla asetus löytyy
seuraavasti: Resurssienhallinnassa: Työkalut -> Kansion asetukset -> Näytä
välilehti valinta [x] kohtaan Näytä piilotetut tiedostot ja kansiot.
• Kopioi lataamasi palvelukohde (*.nce tiedosto) allaolevaan hakemistoon:
\extensions (versio 2006/1) (versio 2007)
\mapdata\extensions (versio 2005 1.01, 1.1 ja 1.2)
2. ASETA MUISTIKORTTI PUHELIMEESI
• Aseta Navicore muistikortti puhelimeesi. Lisätietoja muistikortin asentamisesta saat
puhelimen käyttöoppaasta.
• Käynnistä puhelin uudelleen.
3. KÄYNNISTÄ NAVICORE
• Avaa sovellusvalikko ja käynnistä Navicore.
• Asenna laajennus valitsemalla Kyllä.
• Asentamasi laajennus näkyy kartalla ja palvelukohteissa.
(Kopioitu Navicoren sivuilta) Copyright © Navicore Ltd. 1999-2006
Myöskin onnistuu Pc-suiten avulla.. Ihan tiedosto siirtona sieltä.. Elikkäs siirtää vain kyseinen tiedosto koneelta puhelimen muistikortille.. Ihan resussien hallinnalla onnistuu.. Siellä näkyy puhelin omana asemana.
kiitos.
vielä kun sais muistikortinlukijan..
Sattuisko kellään olemassa tallessa jotain backuppia vanhasta 2006 version Navicoresta. Kaipaisin nimittäin Taru Valkeapään alkuperäisiä äänitiedostoja, kun haluis vaihtaa tuon tolppahälyytyksen siitä blink äänestä takaisin alkeperäiseen eli siihen "Varo liikennekameraa" ääneen.
Puhuttu varoitus tulee vain jos käytät Navicoren omia kameratolppa-tietoja. Bling-ääni on yleinen poi-pisteen hälyytys ja se on sama kaikille itse lisätyille kohteille, kuten vaikka huoltoasemille tai otto-pisteille. Navicoressahan voi asettaa etäisyyshälyytyksen mille tahansa poi-kategorialle ja nämä netistä ladatut kameratolppalistat on Navicoren näkökulmasta tavallisia poi-pisteitä eikä se voi mistään tietää, että juuri niiden kohdalla pitäisi antaa puhuttu varoitus.
Omille kameratolpille puhutun varoituksen saa todennäköisesti siten, että kopioi muistikortin \mapdata\poi-hakemiston alla olevasta kameratolppien hakemistosta .qt-päätteisen tiedoston Navicoren omaan speedcam-hakemistoon. Lisäksi omista kameratolpista pitää ottaa hälyytys pois päältä. En tosin ole kokeillut sitä vielä.
Rammo, ole hyvä vaan. Kiva kun kerran voi ite olla avuks, eikä aina se, joka kysyy!
Hurahtaa kenties hieman O/T:ksi, mutta onko kellään hajua, saako tuolta galleriasta millään pois noita navigaattoreiden pikkukuvia? Mulla nimittäin on käynyt niin, että N70:ssä on galleriassa esim. Nesteen, Agrimarketin, Prisman yms. pikkukuvat kun ne POI:t oon asentanut. Samaten N93:ssa on jotain hämäriä karttoja joku kymmenkunta galleriassa vaikka tuohon TomTomiin en oo ees mitään omia juttuja lisäilly. Eipä tuo muuten haittaa, mutta rasittaa vaan kun galleriaa selatessa joutuu pläräämään noiden grafiikoiden ohi aina.
Ja nyt joku viisastelija huutaa tietysti sieltä, että "käytä jotain 3rd party galleriasovellutusta tms." Onhan tuo mielessä käynyt, mutta kun kuvat aina kumminkin lähes viikon välein siirrän läppärille, niin en ole tarkoituksenmukaiseksi katsonut sellaisen asennusta.

Ei muuten ainakaan tuossa 2007 versiossa minulla tule kamera varoitus puhetta vaikka alkuperäiset kamera tiedosto käytössä. Kun Navicore on vaihtanut tuon kamera äänen Bling-ääneksi.. Itse sain pelamaan sillä kun kopioin Navicore 2006 1.2 versiosta Camera.wav äänen.. Nyt sitten kuuluu varo kameraa :-)

Tuo galleria homma.. Juu tosiaan Nokia N70 ottaa noi Poi-kuvat galleriaan näkyviin.. Kun asennat Poi nce tiedoston niin se purkaa sen. Niin sitten sieltä löytyykin mbm päätteiset kuva tiedostot jokaiselta Poi-tiedostolta. Sen takia galleria löytää noi kuvat. Tuohon ongelmaan en ole törmännyt S60v3 puhelimessa.
Ei muuten ainakaan tuossa 2007 versiossa minulla tule kamera varoitus puhetta vaikka alkuperäiset kamera tiedosto käytössä. Kun Navicore on vaihtanut tuon kamera äänen Bling-ääneksi.. Itse sain pelamaan sillä kun kopioin Navicore 2006 1.2 versiosta Camera.wav äänen.. Nyt sitten kuuluu varo kameraa :-)
Kenen ääntä käytät opastuksessa? Itse huomasin ettei noissa Navicoren sivuilta ladattavissa Matti Kyllösen, Tomi Tuomisen ja Timo Rautiaisen "äänipaketeissa" ole tuota kameravaroitusta, mutta softassa valmiina olevien persoonien paketeista ne löytyvät.

Juu noissa Navicoren sivuilta ladattavissa äänissä on tuo kamera varoitus ääni. Huomasin, että tuossa 2007 version äänissä ei ole missään tuota kamera varoitus ääntä. Niissä korvattu tuolla Bling äänellä toi. Itse vaihdoin tuolle Taru Valkeapäälle vanhemmasta versiosta tuon äänen. Niin sai tuon inhottavan Bling äänen pois .. :-)

Mulla käytössä Navicore 2007 Europe ja tuossa ainakin Pertti ja Tico huutelevat liikennekameroista ihan vanhaan malliin.

ainakin tuo tico huutelee vanhaan malliin.
voi kumpa kaikki olisivat taas jyvällä...
Nyt kun vielä sais puhelimen huollosta ja navicore muistikortille jotain tungettua.
Herjaa että kortti on suojattu.
Tarkoittaako siis samaa kuin että sille on asetettu salasana jonka saa vain ja ainostaan pois puhelimen välityksellä?

Tuo onkin vähän huonompi juttu jos ei salasanaa tiedä... ei auta kuin tyhjentää muistikortti mustikortin lukijan avulla.
Mitä hän koordinaatti kantoja muuten viellä keksisi Navicoren hmm.. ?
joita löytyy täältä aikas paljon.. heh http://koti.mbnet.fi/navicore
Kysyisinkin olisiko mahdollista tehdä oma keskustelu-alue navicoren Poi tiedostoille... ? Vai kannattaako tehdä.. Tai siis tarkoitan, että oma Kansio tuon Matkapuhelimet alle..
Miten tän saa ostettua verkosta ja imettyä nyt heti? toi route 66 meni hermot ei saa asennettua.
https://shop.navicoretech.com/productgroup_show.php?productid=36&model=10&catid=11&platform=1&media=7#productbox
Saako tämän imettyä heti? ja toimimaan heti pikaista vastausta kiitos.

Saa, jos maksat sen heti.
Saa, jos maksat sen heti.
eikö tosta olisi halvempi vaihtoehtoa??
eikö tosta olisi halvempi vaihtoehtoa??
Jos sulla on ostettuna aiempi Navicore (2005 tai 2006), voit käyttää tuota upgrade -versiota, joka on hinnaltaan edullisempi.
Muuhun halvempaan liittyen täällä ei keskustella.
Eli suomeksi saanko tällä ohjelmalla navikaattorin kännykkään eli muistikortilla olisi??
http://www.jt-net.fi/product_details.php?p=2470

Ei sisällä GPS-laitetta, joka tarvitaan, että navigointi onnistuu järkevästi. Tuohon saa kyllä ostettua vaikka nav4allilta GPS:n melko halvalla.

joo minulla on gps vastaan otin nokialainen. eli tilaan sit´tollasen.
Ainakin oma N73 meni softapäivitykseen tuon vian takia ja huollon jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa. Kuulemma bt-yhteys katkoo vanhoilla softilla
Mikäs softaversio oli ennen ja nyt päivityksen jälkeen? Eli millä softalla ei pätki yhteyttä?

Itse tuossa päivitin puhelimen. Sen jälkeen lakkasi Navicore 2007 Eurooppa toimimasta.. vaatii rekisteröintiä.. vaikka laitan oikean tunnuksen niin valittaa vain, että Lisenssikoodi ei ole kelvollinen.. niin kävi minulle.. Miten saisi toimimaan tuon uudestaan..
Siis päivitin uuden softan tuohon Nokia E60 puhelimeen..

Asiakaspalveluun yhteyttä vaan.
Minulla on Navicore 2007. Miten päivitän kameratolpat? Pitääkö olla reitti valittuna, että hälyttää kameratolpista vai riittääkö, että pitää ohjelman ja GPS:n vain päällä?

Mene asetuksista sinne palveluihin ja sitä kautta löydät liikennetiedot ja kameratolpat. Valikosta valitset päivitä.
Reittiä ei tarvitse valita hälytystä varten. Sen sijaan, kun olet asetuksista valinnut, että navicore ylipäätään näyttää kamerat muiden palveluiden lisäksi, valitse niiden kohdalla etäisyyshälytys ja määritä metriraja. Sen jälkeen Navicore vinkuu (ja nykyään myös jo oikeasta suunnastakin).
Tervehys, onko kellään tullut vastaan seuraavaa:
Navicore 2007 toimii moitteetta jos ajetaan ilman määränpäätä eli ilman reittimäärittelyä. Jos Navicoreen määritellään määränpää ja reitti, toimii kaikki OK jos pysytään reitillä. Jos poiketaan reitiltä (tai GPS virheen takia Navicore luulee, että reitiltä on poikettu) katkeaa yhteys puhelimen ja GPS:n välillä kun Navicore kyykyttää puhelinta laskiessaan vaihtoehtoista reittiä. Eli puhelin on hetken tiltissä, ei päivitä ruutua eikä vastaa näppäinkomentoihin, ja Navicore ilmoittaa yhteyden puhelimen ja GPS:n välillä katkenneen. Yhteys muodostuu hetken kuluttua automaattisesti uudelleen tai välittömästi jos valikosta niin käskee. Kun yhteys palautuu on Navicore hetken ulalla ja huutelee useimmiten U-käännöstä (joka ehkä oli ajankohtainen ennen yhteyden katkeamista) vaikka todellisuudessa ajan reittiä pitkin oikeaan suuntaan.
Tuo oire esiintyy reitiltä poikettaessa käytännössä lähes aina, eli tutussa ympäristössä jossa en muutenkaan eksyisi toimii Navicorella demoilu hyvin, mutta tositilanteessa se aiheuttaa armotonta häsläystä eikä perille löydä Navicoren avulla jos kerran eksyy reitiltä. Ahtaissa paikoissa joissa ajoväyliä on ristiin rastiin virheilyä tapahtuu parhaimmillaan parin sadan metrin välein ja joka kerta pitäisi pysähtyä ja odotella Navicoren toipumista...
Kellään ideoita tai vastaavia kokemuksia?
Laitteina E70 + LD-3W Bluetooth GPS + A Data 2GB Speedy miniSD -kortti, uusimmat softaversiot.
Nokia N73 to N73ME
10.03.07, 13:04

Minullakin teki vähän samanlaista aina joskus. Puhelimena N73 ja GPS Nokia LD-3W. Epäilisin Nokian GPS-palikkaa, ainakin minulla saa N73:n menemään jumiin aina joskus kun poikkeaa reitiltä. Päätellen siitä kun on toinen GPS-palikka joka tuli Route 66 mukana niin sillä ei mene puhelin koskaan jumiin Navicore 2007:llä. Ja toimi Route 66 GPS-palikalla N73 ensimmäiselläkin firmwarella Navicorella niin, että kun katkesi yhteys se tuli kuitenkin hetken kuluttua takaisin, kun taas Nokian LD-3W-palikalla koko puhelin meni jumiin eikä tullut yhteys takaisin muuten kuin sammuttamalla koko puhelin ja käynnistämällä uudelleen.
Vaihdoin puhelinta ja päiviitin samalla Navicore Scandinavia 2005:sta 2007:aan.
Miten saisin Navicoren suosikkilistan siirrettyä vanhasta versiosta uuteen?

Suosikit ovat tiedostossa \Mapdata\map_settings.txt. Älä kuitenkaan kopioi koko tiedostoa sellaisenaan, sillä se sisältää muitakin asetuksia, vaan etsi tiedostosta kohta:
[\favourites\data]
1=
2=
...
ja kopioi rivit vastaavaan kohtaan uuden asennuksen map_settings.txt-tiedostossa.
Näin siis 2007-versiossa. Jos 2005 tallentaa suosikit jonnekin muualle, niin sitten joudut etsimään ne itse.
Suosikit ovat tiedostossa \Mapdata\map_settings.txt. Älä kuitenkaan kopioi koko tiedostoa sellaisenaan, sillä se sisältää muitakin asetuksia, vaan etsi tiedostosta kohta:
[\favourites\data]
1=
2=
...
ja kopioi rivit vastaavaan kohtaan uuden asennuksen map_settings.txt-tiedostossa.
Joo, tein juuri noin. Mutta sen jälkeen Navicore ei suostunut käynnistymään vaan kaatui. Käytin editointiin notepadiä ja se näytti kaiken tekstin putkeen ilman rivinvaihtoja tms. Voisko se olla syy ja mitä kannattaisi käyttää?

Se on koodattua textiä. Minulle sanoivat joskus aspasta, ettei tuota tiedostoa saa muokata. Voit ottaa riskin ja heittää sen sellaisenaan 2007:n alle...
Onko muilla ollut pakettiostona tulleen holuxin gps vastaanottimen kanssa ongelmia,ei ainakaan ole herkkä,menee käynnistyessä 2-3 minuuttia ja pitää olla esim auton ulkopuolella,ei muuten löydä sijaintia,viime vuoden versiossa ollut insmatin pieni musta oli omien kokemusten perusteella paljon herkempi.
Toinen huomattava ongelma,jos laitan navicoren reitittämään vaikka kävellen,kuljen myös lintuperspektiivistä,laite ei osaa päivittää matkaa suoraan vaan kieroteitä myöten,voisiko tuota jostain muuttaa?
Joo, tein juuri noin. Mutta sen jälkeen Navicore ei suostunut käynnistymään vaan kaatui. Käytin editointiin notepadiä ja se näytti kaiken tekstin putkeen ilman rivinvaihtoja tms. Voisko se olla syy ja mitä kannattaisi käyttää?
Ne on unix-maailman rivinvaihtoja, joita Windowsin Notepad ei osaa näyttää oikein (Windows käyttää rivinvaihtona ascii-koodeja CR ja LF, kun unixeissa rivinvaihto on pelkkä LF). Tiedostoa voi muokata jollain ilmaisella editorilla, joka osaa näyttää eri rivinvaihdot oikein. Esimerkiksi EditPad Lite ja muistaakseni myös NoteTab Lite on tällaisia ohjelmia.
Mulla on Nokian N73 puhelin, ja siinä Navicore Finland 2007. Navicoren sivuilla mainostetaan, että navigointityyppi voidaan valita erikseen kävelyä, pyöräilyä ja autoilua varten. Mitenköhän tuon ominaisuuden osaisi kaivaa esiin? Helppiä please !

Paina kynänappia ja selaa alas/ylös ja tulee esiin reititysmuoto.

Ruutu-näppäimellä.Selaa valikkoa ylös ja alas niin löytyy reititysmuoto.

Jo löytyi, ihanaa... KIITOS !
Tervehys, onko kellään tullut vastaan seuraavaa:
Navicore 2007 toimii moitteetta jos ajetaan ilman määränpäätä eli ilman reittimäärittelyä. Jos Navicoreen määritellään määränpää ja reitti, toimii kaikki OK jos pysytään reitillä. Jos poiketaan reitiltä (tai GPS virheen takia Navicore luulee, että reitiltä on poikettu) katkeaa yhteys puhelimen ja GPS:n välillä kun Navicore kyykyttää puhelinta laskiessaan vaihtoehtoista reittiä. Eli puhelin on hetken tiltissä, ei päivitä ruutua eikä vastaa näppäinkomentoihin, ja Navicore ilmoittaa yhteyden puhelimen ja GPS:n välillä katkenneen. Yhteys muodostuu hetken kuluttua automaattisesti uudelleen tai välittömästi jos valikosta niin käskee. Kun yhteys palautuu on Navicore hetken ulalla ja huutelee useimmiten U-käännöstä (joka ehkä oli ajankohtainen ennen yhteyden katkeamista) vaikka todellisuudessa ajan reittiä pitkin oikeaan suuntaan.
Tuo oire esiintyy reitiltä poikettaessa käytännössä lähes aina, eli tutussa ympäristössä jossa en muutenkaan eksyisi toimii Navicorella demoilu hyvin, mutta tositilanteessa se aiheuttaa armotonta häsläystä eikä perille löydä Navicoren avulla jos kerran eksyy reitiltä. Ahtaissa paikoissa joissa ajoväyliä on ristiin rastiin virheilyä tapahtuu parhaimmillaan parin sadan metrin välein ja joka kerta pitäisi pysähtyä ja odotella Navicoren toipumista...
Kellään ideoita tai vastaavia kokemuksia?
Laitteina E70 + LD-3W Bluetooth GPS + A Data 2GB Speedy miniSD -kortti, uusimmat softaversiot.
Itse itseäni lainatakseni, ja itselleni vastatakseni :)
Ongelman aiheuttajaksi yllämainitussa tapauksessa osoittautui tuo A-Datan halpa muistikortti. Formatointi tai vaihto ei auttanut, ja kortti toimii virheilemättä tietovarastona (lähinnä MP3-soittotarpeisiin) mutta ilmeisesti liian hitaasti/epäluotettavasti ainakiin E70:ssa Navicore 2007:n tarpeisiin. Transcendin 2GB Ultimate (80x) ratkaisi ongelman ja nyt Navicore tuntuisi toimivan erinomaisen hyvin, parin päivän testikäytössä ei ole tullut vastaan ainuttakaan kaatumista.
Paina kynänappia ja selaa alas/ylös ja tulee esiin reititysmuoto.
2007-versiossa kynä- ja ruutu-nappien toiminta on vaihdettu keskenään.
Eli onko tietoa ,mistä saisi " savoksi puhuvan" äänen ladattua Navicoreen.
itse en kehtoo kiäntää savoksi niitä äänitiedostoja.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä tehnyt Navicorelle "omia" ääniä, Tomtom puolelta kyllä löytyy. Navicoreen saa mukaan tietyt äänet ja netistä ladattua pari muuta (v2006), mutta voiko niitä itse tehdä, on epäselvää. Muistaakseni äänikansiossa on sama tiedosto kahdessa eri muodossa, ja se toinen ei ollut minulle tuttu muoto. Kokeilemalla selviää, saako toimimaan, jos itse vääntää samat tiedostot uusiksi.
Tiettävästi kukaan ei ole vielä tehnyt Navicorelle "omia" ääniä,Ainakin alkuaikoina oli pieni nörttihuvi tehdä omiaääniä tiettyihin tilanteisiin, perilläolo kuittaksia jne.
Ainakin alkuaikoina oli pieni nörtti huvi tehdä omia ääniä tiettyihin tilanteisiin, perillä olo kuittaksia jne.
No sillähän tuo selviää, kun joku kokeilee tuota. Viikonlopuksi taas parempaa tekemistä ;) (niin ja tämä ei tarkoita, että minä alkaisin tätä kokeilemaan).
Ainakin alkuaikoina oli pieni nörtti huvi tehdä omia ääniä tiettyihin tilanteisiin, perillä olo kuittaksia jne.
Eri tyisesti lappeen Rantaan :)
Itse ostin eilen oman lisenssini ko. softaan. Vanhaa versiota käyttäneenä ja nykyään uudella E61 puhelimella Tomppaa ja Noksun navigaattoria kokeilleenä voi vain sanoa että kyllä Navicore on vain yksinkertaisesti paras softa.
Route 66 en ole vielä kokeillut, mutta mitä muiden kokemuksia lukenut niin kartat ovat hieman muita jäljessä?!
Varsinkin E61 puhelimen leveällä näytöllä navigaattorista saa oikein hyvän kaverin autoreissuille. Vielä tarvitsee manuska lukea läpi että kaikki yksityiskohdat aukeavat, mutta kyllä nimen omaan yksinkertaisuutensa takia pidän Navicoresta enemmän kuin esim. TomTomista. Ainoana miinuksena voisi sanoa että Nokian navisoftassa kartat ovat uskomattoman hienon näköisiä ja tarkalla resoluutiolla toteutettuja. Navicoressa esimerkiksi katujen nimet näkyvät vain aika kovassa zoomilla, jolloin taas karttaa on heikko seurata.
Muuten kyllä erittäin tyytyväinen Navicoreen, ei voi muuta sanoa!
Mahtaako kukaan tietää onnistuuko 2007 versiossa disabloida karttoja kuten vanhemmissa versioissa? Esimerkiksi näin yleisimmin Suomessa ajellessani, en välttämättä tarvitsisi muiden maiden karttoja ohjelmaa hidastamaan. Ainakin 2006 versiossa, N70 puhelimella softa nopeutui selkeästi kun "turhat" kartat sai poistettua näkyvistä.. Tästä 2007 versiosta en löytänyt ko. valikkoa josta asian saisi hoidettua.
2007 versiossa on vain yksi karttalue kerrallaan käytössä, mutta pohjoimaat on yhtenä klimppinä. Tosin en ole huomannut "liikaa" hitautta ainakaan seuraavilla testatuilla puhelinmalleilla (6630, E61, E65 ja N95).
Koska Navicorelta tulee tuki uusimpiin malleihin? Esim E90 & N95 yms. S60 3rd:llä nekin on.

N95 toimii ulkoisella kalikalla.
No niin. Hain oman Suomi-version postista. Asennus ei vaan menny niinku elokuvis. Laitoin tiedonsiirto tilan käyttöön puhelimesta ja se asenti tallennus paketin suoraan kortille. sit vaan puhelimesta etin sen asennus paketin, minkä se oli tallentanu, ja jotainjotain.sis ja asensin sen. Varuiksi käynnistin puhelimen uudestaan. Nyt ku yritän käynnistää Navicorea ekaa kertaa niin tulee ilmotus "muistikortti viallinen" Mitä vittua? On nää ny ennenki Kingstonin kortilla toiminu. Pitääkö tuo asennus paketti tallentaa eka puhelimelle ja sieltä lopullisesti asentaa muistikortille ja sit poistaa puhelimen muistista toi tallennus paketti? Muilla samaa ongelmaa?
Edit: Vai pitääkö vaan heittää kingstonilla vesilintua?

Onko siellä kortilla esimerkiksi mapdata-hakemisto? Ite oon käyttänyt aina muistikortinlukijaa, jolla homma on pelittänyt "niinkuin elokuvissa".
Sama asennus ongelma oli minulla Nokia E50:ssä. Puhelimen tiedonsiirtotilassa ensimmäinen kerta aiheutti "muistikortti viallinen" herjan, mutta uudelleen asennuksen jälkeen homma on toiminut. Ohjeen mukaan ajoin setupin levyltä ja lopullinen asennus puhelimessa. Ja muistikortti on 1g Kingston.
Mitä vittua? Mitä ohjeissa käskettiin tehdä?
Poistitko siiretyn aseman "kortin" hallitusti PCltä?
Joo. Ihan normaalisti poistin puhelimen pc:stä. Kuten usb-tikunkin, hallitusti ja turvallisesti. Täytyy poistaa kaikki ja jos kaverin läppärillä sais asennettua uudestaan, tällä kertaa kortin lukijalla. Jos ei onnaa niin pitää koittaa vaan uudestaan kotona.
Sain Navicoren toimimaan. Poisto ja uudelleen asennus auttoi.
Meininki on päivittää 2006-versioni 2007:ään. Halvin tapa taitaa olla tiedostolataus suoraan Navicoren sivuilta (49e). Sivuilla sanotaan, että asennuksessa tarvitaan muistikortinlukija. Tarvitaanko oikeasti vai riittääkö, että E70-puhelimessa saa puhelimen liitettyä koneeseen tiedonsiirtotilaan, eli muistikortin näkymään samaan tapaan kuin asemat muutenkin?
Eipä mulla tuohon mini-SD-korttiin nimittäin paljon muistikortinlukijoita ole. Eikä Navicoren aspaan viitsi soittaa ylikalliiden puheluhintojen vuoksi.
tarvitaan muistikortinlukija. Tarvitaanko oikeasti vai riittääkö, että E70-puhelimessa saa puhelimen liitettyä koneeseen tiedonsiirtotilaan
Tiedonsiirtotila riittää.
^ Kiitos. Onnistuihan se. Oli kyllä useamman tunnin urakka, kun eipä tuo päivitys ihan niin mennyt kuin olisi pitänyt. Ensimmäisellä yrittämällä herjasi: "Suojaussyistä tiedostoa ei voi suorittaa". Täältä ja Navicoren sivuilta löytyneiden ohjeiden mukaan asensin sitten erikseen softan puhelimessa sis-paketista. Tän jälkeen ei tullut edes virheilmoitusta, ei vaan käynnistynyt. Vielä muutama muu yritys, korjaustiedostojen ym. etsintää Navicoren sivuilta. Jonotusta aspaan ja spostiapupyyntö. Asensin vielä uudestaan koneelta ja sittenpä toimikin. Navicorelta kuitenkin suosittelivat muistikortin alustusta, joten tein vielä sen. (Ja sitten piti siirrellä myös omat tiedostot, ohjelmat yms. uudestaan muistikortille.) Toimii.
Mutta. Liikenne- ja kameratolppatietojen haussa on nyt päivityksen jälkeen ongelmia. Yrittäessäni hakea Palvelut-valikossa uudet tiedot kameroista ja liikennetiedoista Päivitä- tai Tilaa-toimintojen kautta antaa Navicore virheilmoituksen "Lisenssikoodia ei voida hyväksyä." Navicorelta arvelivat, että kyse olisi hetkellisestä häiriöstä Navicoren rekisteröitymispalvelimella. Onko siis muilla Navicore-käyttäjillä sama ongelma; ette pysty manuaalisesti päivittämään esim. liikennetietoja? On se meinaan ainakin nelisen tuntia ollut mulla toimimattomana.
Pystyy ainakin 2006 versiossa; tultiin juuri kotia n. 5 h ajomatkalta ja jatkuva liikennetietojen päivitys oli päällä. Uskoakseni v2006 käyttää samaa palvelinta kuin 2007, mutta voin olla väärässä.
Näyttäisi siltä, että tässäkin sittenkin automaattisesti kyllä liikennetiedot päivittyy (vihreä ympyrä näkyy), mutta manuaalisella päivitysyrityksellä virheilmo on yhä sama. Kameratolppapäivitykset kai taas haettaisiinkin nimenomaan manuaalisesti, joten sen osalta sais kyllä manuaalihakukin alkaa toimia. Viitsisikö joku kokeilla onnistuuko muilla tuo manuaalinen päivitys?

Päivittyy manuaalisella haulla ihan hyvin.

Ok, kiitos. Pitää siis vielä huomenna hätyytellä Navicoren väkeä.
Päivittyy manuaalisella haulla ihan hyvin.
Käytössä SE P990i+Navicore Europe 2007 ja ei toimi.
"Virhe palveluissa. Toiminnon aikakatkaisu."
Olin yhteydessä Navicoren tuotetukeen viimeviikolla.
Lupasivat selvittää asian ja vastata sähköpostiin.
Eipä vastausta ole tullut vielä.
Navicorelta tänään vastasivat, että ongelma servereillään tosiaan on ja huomenna pitäisi korjautua, kun palvelimet ja palomuurit päivittyvät. Sitten pitäisi taas voida liikennetietoa päivittää ja Navicore update-ohjelmaa (joka siis myöskään nyt ei toimi niin kuin pitäisi) käyttää.
Huomasimpa tuossa epämiellyttävän ongelman omassa "laiteympristössä".
Eli Web-selain ja Navicore ei pysy yhtäaikaa päällä, kumman tahansa käynnistää niin toinen kaatuu. Onko muilla samanlaista ongelmaa?

Tee buutti ennen kuin käynnistät molemmat. Olen huomannut, että tämä joskus auttaa moniajossa Navicoren kanssa (itsellä E70).
Huomasimpa tuossa epämiellyttävän ongelman omassa "laiteympristössä".
Eli Web-selain ja Navicore ei pysy yhtäaikaa päällä, kumman tahansa käynnistää niin toinen kaatuu. Onko muilla samanlaista ongelmaa?Ei vaikuta kaatumiselta vaan siltä että muistia vapautetaan. Varsinkin surffailu kuvallisilla sivuilla vaatii paljon muistia, jolloin taustalla olevat ohjelmat sammutetaan.
Kaatumiseen / muistin loppumiseen vaikutti taustalla palveluna pyörivä Interactive Voice Call Manager, tuon kun poisti niin tilanne rauhoittui...
Vaihdoin luuria ja päivitin samalla 2006/1:sta 2007 versioon. 2007 versiota en käyttänyt vanhassa luurissa. Seuraavassa pari vinkkiä muillekin sekä kokemuksia.
Asennus
- latasin netistä päivityksen ja asensin sen muistikortin lukijalla E90 kortille
- HUOM! Valitsin luurin malliksi general s60 v3 -mallin
- kortti luuriin, automaattinen E90 asennus käynnistyy... Kestää...... Kestäääää....mutta loppuu aikanaan :) (en tarvinnut sitä ohjetta, mikä Navicoren sivuilla kerrotaan manuaalista asennusta)
- Asennus -valikkoon ja Navicoren käynnistys, uusi koodi sisään, Navicore käynnistyy
- homma näyttää toimivan
Miltä näyttää ja tuntuu?
Etunäytö toimii, kuten ennenkin, ja kuten muut ovat jo E90 osalta kommentoineet. Ainoa miikka on siinä, ettei näkymää voi näppärästi muuttaa. Kynänäppäin, josta sitä voi vaihtaa, puuttuu etunäytöstä.
Grafiikka on valittu hienoksi. Katunopeuksissa kartta skaalautuu ok, mutta kun ajetaan moottoritiellä isolla nopeudella, pieni resoluutio (ilmeisesti) saa aikaan laajat tieden rajat.
Entäs sitten koommaripuolella? Yllättävää kyllä kartta skaalautuu koko näytön kokoiseksi (vrt muut kommentit). Muistaakseni sama paksujen katujen reunojen piirtyminen vaivasi myös tätä koko näyttöä. Kokonäytössä navicore on kovin hidas, kun selaat karttaa. Yksi joikkarin liike askeltaa ainakin kolmessa portaassa. Eli hissun kissun pitää karttaa selata. Lisäksi POI kohteiden ikonit olivat mitä sattuu näköisiä ja ikään kuin yhdistelmiä kahdesta erilaisesta. Tabulaattorilla pystyi näitä selaamaan kokonäytössä ja muistaakseni silloin ikoni näkyy oikein. Kommarinäytössä zoomataan oikealla ja vasemmalla vaiihtonäppäimellä.
^ Kerropa vielä toimiiko sulla (ja muilla nyt) liikennetietojen päivitys? Ei nimittäin mun luurissani vieläkään. Ei vaikka Navicore on jo kahdesti spostivastauksissaan todennut, että vian *pitäisi* olla nyt poissa. Hieman sieppaa, ettei ole - ja nämä nollareagointinsakin tulevat nyt 2 vrk:n viiveellä. Reitti Jkl-Tre keskusta-Pori keskusta-Jkl oli ikävä ajaa, kun yllättäen olikin Navicoren tarjoamia Porin keskustan ruuhkakatuja tietöiden takia poikki. Virheilmoitus yhä sama lisenssikoodin hyväksymättömyysherja. Eikä siis toimi sen enempää automaattisesti kuin manuaalisestikaan.
Oli 2007-kartoilla tuolla reitilläni myös yllättävän paljon virheitä Navicoressa. Lempäälässä oli softa ihan hukassa, Ulvilassa vaati kääntymään teille, joita ei ainakaan enää pariin vuoteen ole ollut olemassa. Jostain syystä gps:kin (Navicoren) oli välillä myöhässä, ja kääntymiskehotus saattoi tulla vasta just risteyksen kohdalla = ohi meni.
Tällä hetkellä, tän reissun jälkeen, sapettaa, että tuli pistettyä rahaa vielä 07-versioon. Jos edes tuo aspa toimisi eikä loputtomasti testauttaisi tuotetta asiakkaalla, vastaamatta itse mitään todellista..
ei toimi päivitys. Saan lisenssinro errorin.
"Päivitys onnistui" puhelimena E61 ja versiona 2007.

Liekö tämä päivitysongelma meillä sellaisilla, jotka ovat juuri päivittäneet 2006 -> 2007? Mahdollisesti. Minulle myös luvattiin ilmoittaa, kun palvelin toimii. Ei ole kuulunut ilmoitusta.
Tietysti, jos ei halua noita epäselviä ja vanhoja liikennetietoja sotkemaan, ne voi poistaa käytöstä. Karttapohjan virheista voi reklamoida suoraan Teleatlakselle heidän kotisivun verkkopalvelun kautta (http://mapfeedback.teleatlas.com/index.htm). Karttatiedot tulevat karttatoimittajille kuntien omien ilmoitusten perusteella - näin täällä on ainakin aiemmin kerrottu.

Eli joillakin toimii täysin OK. Onko sinulla täys- vai päivitysversio kyseessä ja milloin hankittu 2007?

Minulle siis on nyt pariin otteeseen ilmoitettu, että toimii. Ei toimi.
Tiedä sitten miksi kunnat niin laiskasti ilmoittelevat muuttuneet tiekarttansa. Kunpa siihen jotenkin tulisi parannus..
Liekö tämä päivitysongelma meillä sellaisilla, jotka ovat juuri päivittäneet 2006 -> 2007? Mahdollisesti. Minulle myös luvattiin ilmoittaa, kun palvelin toimii. Ei ole kuulunut ilmoitusta.
Tietysti, jos ei halua noita epäselviä ja vanhoja liikennetietoja sotkemaan, ne voi poistaa käytöstä. Karttapohjan virheista voi reklamoida suoraan Teleatlakselle heidän kotisivun verkkopalvelun kautta (http://mapfeedback.teleatlas.com/index.htm). Karttatiedot tulevat karttatoimittajille kuntien omien ilmoitusten perusteella - näin täällä on ainakin aiemmin kerrottu.
Eli joillakin toimii täysin OK. Onko sinulla täys- vai päivitysversio kyseessä ja milloin hankittu 2007?
Päivitys ja hankittu silloin kun se tuli. Ei vahdettu uuteen puhelimeen sen jälkeen.
Tuossa parilla sivulla taaksepäin olleeseen keskusteluun siitä, toimiiko ja kellä Navicoren liikennetietojen ja kameratolppien päivitys, sain äsken lisätietoa Navicoren ASPAsta. Ongelma esiintyy ainakin allekirjoittaneella siten, että Navicore ilmoittaa "Lisenssikoodia ei voida hyväksyä."
Ongelmia esiintyy niillä, jotka ovat juuri äskettäin ostaneet lisenssin. Liittyy johonkin palvelinpäivitykseen, missä yhteydessä uusi palvelin ei osaa lukea ostettuja lisenssejä ostetuiksi. Vikaa selvitellään, ja mm. itse en ole saanut sähköpostia siitä, että sitä olisi vielä korjattu. Eivät uskaltaneet luvata, milloin alkaa toimimaan. Pitää siis odotella.

Nimenomaan tästä mullakin kyse ja tuolla virhekoodilla, sen olen jatkuvasti kertonut Navicoren aspallekin. Siitä huolimatta ovat pariin otteeseen väittäneet, että korjattu on ja nyt toimii - eikä siis toimi. Se kai tässä eniten ärsyttänyt on, ja alkanut riepoa koko firma. Kun eivät oikeasti ole tuntuneet aspassa ottavan tosissaan tuota virheilmoa, selvittää tilannetta ja vääntävät koko ajan että toimiihan tuo - vaikkei toimi.
Nyssekuski
18.06.07, 16:13
Onko kenelläkään tietoa tuleeko navigoreen päivitys että alkaisi N95 oma sisäinen gps toimimaan navigoren kanssa?

Sain aikananaan seuraavan vastauksen aspasta:
Hei!
Kiitos yhteydenotostasi
Navicoren 2007-versioon tullaan tekemään korjaus, mikä mahdollistaa ohjelmiston käytön
E90-puhelimessa. Vanhemmat versiot eivät ikävä kyllä tule toimimaan siinä laitteessa.
Pyrimme siihen että 2007-versio tukisi myös E90-laitteen sisäistä paikanninta.
Eli mahdollisesti tuki sisäiselle gps:lle tulossa. Ei kai tuolle voi olla esteitäkään, kun ainakin Route 66 sitä jo tukee.
Tuossa parilla sivulla taaksepäin olleeseen keskusteluun siitä, toimiiko ja kellä Navicoren liikennetietojen ja kameratolppien päivitys, sain äsken lisätietoa Navicoren ASPAsta. Ongelma esiintyy ainakin allekirjoittaneella siten, että Navicore ilmoittaa "Lisenssikoodia ei voida hyväksyä."
Ongelmia esiintyy niillä, jotka ovat juuri äskettäin ostaneet lisenssin. Liittyy johonkin palvelinpäivitykseen, missä yhteydessä uusi palvelin ei osaa lukea ostettuja lisenssejä ostetuiksi. Vikaa selvitellään, ja mm. itse en ole saanut sähköpostia siitä, että sitä olisi vielä korjattu. Eivät uskaltaneet luvata, milloin alkaa toimimaan. Pitää siis odotella.
Nyt onnistui mulla päivitys.
Nyt onnistui mulla päivitys.
Sama juttu, nyt toimi täälläkin. Hooray!
Täytyy kyllä sanoa että toimii asiakaspalvelu navicorella mielestäni todella hyvin. Ei tarvinnut jonotella ja asia tuli hoidettua alle minuutissa. Kun on tottunut eka jonottamaan kymmenisen minuuttia ja sitte jaarittelemaan puhelimessa 5min, ja sitten vielä se aika kun tekevät jotain asian hyväksi, mutta navicorella kaikki tapahtui todella nopeasti.
^ Miinuksena vain sikakalliit hinnat kännykästä soitettaessa.

Joku erityismaksullinen esim 0600 numero ? Jotenkin muistelen että olisi kuitenkin ollut niin suositut "normaali" hintaiset yritysnumerot

Nepä ne. Langasta normaalihintaista, kännykästä kallista (etenkin jos tavallisesti puhuu puhepaketilla).
Nepä ne.Mitkä?
Yritysnumerot? Jos nyt maksaa vaikka 33c, minuutti, niin tuntuhinta alle 20e, joten varsin edullista tukea.
Mitkä?

Toisaalta, yleensä kun sinne täytyy soittaa, on vika heillä ja tarvitaan apua heidän vikansa selvittämiseen. (Silloin kun Navicore toimii, sehän on varsin intuitiivinen eikä käyttötuellekaan ole tarvetta.)
Sitten kun jonossa kuluu jo viisi minuuttia, ensimmäinen puhelimeen vastaaja ei puhu suomea eikä näin ollen esim. ymmärrä mistä viasta on kyse, vaan ottaa soittopyynnön, mutta unohtavat soittaa -> taas uusi jonotus jne. ja lopulta ongelman selvittämiseen kuluu asiakkaan puheminuutteja esim. 30, on se jo kallista. Varsinkin kun normaalinumeroon soittaessa kustannukset olisivat puhepaketilliselle soittajalle olleet +0 euroa, on +10e paljon.
Olenko ymmäränyt oikein, eli kameratolppapäivitykset eivät tapahdu automaattisesti, vaan se on tehtävä palveluvalikosta manuaalisesti (silloinkin kun kameravaroitus on päällä, karttanan 2007.1)? Ja tuo päivittyvän tiedoston koko taitaa olla sitten "pikkiriikkinen" jos kyseessä on kerta POI-pistetiedosto (tai sen tyyppinen). Haluan vain varmistaa ettei tutulle käyttäjälle tule mitään yllättäviä laskuja kun hänellä ei ole käytössä mitään datapakettia.

Oman kokekemukseni mukaan juuri näin.

Mitä järkeä on koko kameratolppapäivityksissä? Kameratolppien hyötyhän on juuri siinä että ylinopeutta ajavat kusipäät saavat sakot ja motivoituvat kehittämään ajataitoaan vähän paremmaksi. Tälläiset GPS:n toiminnot vain poistavat tolpista saatavan hyödyn.
Mitä järkeä on koko kameratolppapäivityksissäMuistuttaa käyttäjää kameratolpista.
Kameratolppien hyötyhän on juuri siinä että ylinopeutta ajavat kusipäät saavat sakot ja motivoituvat kehittämään ajataitoaan vähän paremmaksiEhkä, virallinen selitys on kuitenkin että ne vähentäisivät ylinopeuksi, mutta on toki uskottavaa että valtio rakentaa niitä sakotusautomaatin toivossa.
Tälläiset GPS:n toiminnot vain poistavat tolpista saatavan hyödyn.Ei poista. paitsi että voi vähentää rahankeruu tuloja.
Käyttäjä joka ajaa ylinopeutta tieten tahtoen, ajaa sitä GPSstä huolimatta, näiden kohdalla voi nykyvä ajotyyli vähän tasoittua. Kylle ne kuitenkin liikkuvan poliisin haaviin joutuvat enemmin tai myöhemmin.
Muistuttaa käyttäjää kameratolpista.
Käyttäjä joka ajaa ylinopeutta tieten tahtoen, ajaa sitä GPSstä huolimatta, näiden kohdalla voi nykyvä ajotyyli vähän tasoittua. Kylle ne kuitenkin liikkuvan poliisin haaviin joutuvat enemmin tai myöhemmin.
Toivottavasti joutuvat. Sen verran korjaan että ne jotka säännöllisesti kaahaavat ylinopeutta suosivat juuri GPS:n kameratoppailmaisinta. Laittaisivat GPS:ään menneen rahan mielummin johonkin lisäajokouluun. Hyvät kuskit jotka osaavat ajaa liikennesääntöjen mukaan eivät tarvitse koko tolppailmaisinta.
Hyvät kuskit jotka osaavat ajaa liikennesääntöjen mukaan eivät tarvitse koko tolppailmaisinta.Kamera tolpissa ei näy nopeusrajoitusta, samoin sitä ei näy kameratolpista varoittavassa kilvessä, jolloin navigaattori joka kertoo tolpan ja rajoituksen on erittäin hyödyllinen kunnon kuskille. jos virhe sattuu ja lappu tulee postista niin kuski on ilmeisesti huomannut tolpan ja on hänen paljon helpompi asiaa käsitellä, eikä lähde turhasta riiteleen.
Suomen ylinopeussakotus käytäntö on jo sinänsä syvältä ja tolppa sakotus vielä enemmän, kummatkin ovat lähinnä rahastusta varsinkin jälkimmäinen.
Komenttini ei tarkoita että viittaisin kintaalla nopeusrajoituksille, tai vastustaisin valvontaa.
Jatkot varmaan sopii asianvierestä palstalle.
Nyssekuski
27.06.07, 15:37
Onkohan kukaan saanut tietoa koskahan navicorelta tulee se N95 päivitys joka tukee sisäistä gps sirua?
Onkohan kukaan saanut tietoa koskahan navicorelta tulee se N95 päivitys joka tukee sisäistä gps sirua?Aijemmista viesteistä on käynyt ilmi että lupailevat kesänaikana.
Aijemmista viesteistä on käynyt ilmi että lupailevat kesänaikana.
Itse olen saanut vain sellaisia kirjallisia vastauksia, että mahdollisesti tuki sisäiselle gps:lle tulee ja ettei tiedetä, milloin se tulisi.
Missä/kuka saanut kesällä tulee ilmoituksen?
Juhannus viikolla Navicoren aspan numerosta sanottiin, että tuki tulee samaan aikaan N95&E90. Kyselin että tuleeko ilmoitus navicore.fi sivun oikeaan laitaan, jossa tiedotteet. Vastasivat että asiasta tulee lehdistötiedote. Kesän aikana se kuulemma tulee. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta :-)
Eräs tuttava Insmatin päästä sanoi tuen tulevan N95 malliin kesäkuun lopussa? No ei taida ihan keritä.. Ehkä sitten heinäkuun alussa?

Kysäses TOski tästä (http://www.matkapuhelininfo.com/keskustelu/showthread.php?t=36995) sun kaveriltas :-) Miten ne voi myydä mini-USB nimellä? Onko tuo oikeasti joku mini-USB erimalliviritys, vaiko jotain ihan muuta?
Sori, olisi pitänyt laittaa varmaan privana..
Edittiä:
Eli nyt taisin löytää kuvan... Eli liitin mikä tuossa verkkovirtalaturissa on tällainen (http://www.shokaifareast.com/images/Cable%20Assemblies/USB&Firewire/mini_usb2.JPG). Tarkemmin tuo keskellä korkeimmalla oleva musta.
Onko joku saanut tuon Navicoren updaten toimimaan. Itse latasin sieltä sivulta sen navicore_update.exe -tiedoston ja koitin päivittää ohjelmaa. Päivityksiä löytyy, mutta latausvaiheen alussa tulee aina virhe. Olen koittanut eri selaimilla ja ilman palomuuria jne.. Rasittavaa kun tuollainen päivitysominaisuus on, mutta se ei sitten toimi. Onhan tuo toki beta-asteella, mutta kuitenkin.
Niin ja Navicoren asiakaspalvelusta eivät viitsi vastata mitään.

Ja aina tuleva virhe oli.............?
Ja aina tuleva virhe oli.............?
Niinkin paljon kuvaava kuin "Failed to install updates"
Sama vika ja koittanut myös ilman palomuuria ja eri koneilla jne. Internal server error lukee joskus. Missä vika?
Navicorelta sain tiedon et tukis nyt sisästä gps:ää sekä N95 et E90, mutta vain scandinavia+baltia versio. Onko kukaan testanna?
Nyssekuski
07.07.07, 11:52
ei ainakaan navicoren update sivuilta löydy mitään päivitystä asiaan liittyen.
^ sama täällä. DL centterissäkin on vain tuo 2007.1 versio. Itse olen asentanut tämän E90:een valkkaamalla yleisen 3rd mallin. Mallia ei kuitenkaan näytä olevan mahdollista muuttaa tuon kategorian sisällä update -palvelussa.
Nyssekuski
08.07.07, 07:45
Nyt toimii Navicore sisäisellä gps:llä:
nyt päivityksen jälkeen toimii navicorekin sisäsellä gps.llä ku vaan navicoren asetuksista muuttaa gps moodin location api ja satelliitit löytyy jopa alle 10 sec ... :)
Ohje löytyi N95 käyttökokemukset osiosta. Navicore pitää käynnistää uudestaan tuon asetuksen muutoksen jälkeen.
voisiko sen koko ohjeen postata tänne? Entäpä E90:llä, kun sille ei löydy omaa asennusta vaan pitää käyttää yleistä 3rd versiota?
EDITTIÄ: Ei toimi E90:llä, kun ohjelma on asennettu puhelimeen yleisenä s603rd -mallina ja kun käyttää location apia. Vaikka kuinka monta kertaa sammuttais ja käynnistäis niin sama homma.
Eli laittakaapa tietoa, jos saatte toimimaan E90:llä (pitääkö softa asentaa "väkisin" N95:mukaisena?).
Mistäs halvimmalla N95:seen toimiva versio irtoaa, jos itsellä jo muistikortti?
^ Ostat Navicoren verkkokaupasta.
Navicorelta sain tiedon et tukis nyt sisästä gps:ää sekä N95 et E90, mutta vain scandinavia+baltia versio. Onko kukaan testanna?
Tässä on ilmeisesti kyse puhelimen softapäivityksestä, eikä Navicoren? Eli Uusi softa luuriin ja Navicorekin saa location apista jotain irti?

Ei ole vaan työkaveri sattu soittamaan ja kysyy asiaa, näin siellä väitettiin. Outoa et joku anto noinki väärää tietoa..
...ja mulle sanottiin, että höpö, höpö. Ja siis tänään ihan henk. Koht. Aspan puhelinpalvelussa.
Osaisiko kukaan auttaa kun sain tuommosen navicore SiRF III Bluetooth GPS -laitteen lainaan ja minulla nokia 3230 kännykkä. Saanko tuota toimimaan tässä puhelimessa?
Loistavasti alkoi sisäinen gps ja navicore juttelemaan keskenään. Piti vain päivittää uusin 12.0.013 softa N95:een. Valitsi vielä navicoressa sisäisen gps:än ja avot. Gps kun käynnistyi ekaa kertaa päivityksen jälkeen piti myöntää lupa verkkoperustaiseen paikannukseen ja määrittää yhteysosoite. Löytää nyt huomattavasti nopeammin sateliitit kuin vanhemmalla softalla.
EDIT: Turha viesti... Tuosta Navicoren myynnistä Wayfinderille olikin jo oma keskustelunsa tuolla aiemmin. Anteeksi.
Mikä versio teillä on navicoresta että toimii sisäisellä gps:llä? Itellä on 2006/ v.2.1.5.70 eikä lähe tuolla toimimaan. Pitäiskö tuo päivittää viimeisimpään versioon että lähtisi toimimaan?
Tarkennuksena vielä että olen päivittänyt puhelimen firmiksen versioon 12.XXXXX. Ja puhelinhan on N95
Nyssekuski
10.07.07, 21:46
itselläni tuorein navicore versio eli 2007.1 jolla toimii.