View Full Version : Tyhmiä kysymyksiä osa x+4
Toistan kysymykseni, mihin hittoon noita puhelimia saadaan oikein myydyksi? Oli ensimmäinen kerta kun poliisihuutokaupasta ei tarttunut yhtään luuria mukaan. Jos hinnat on järjestäen yli sen, mitä esim. huuto.netissä saadaan toimivasta niin mielestäni ei hyvin mene.
Tällä kertaa avaudun oikeasti vain siksi, että yleensä olen ostanut lähes kaikki luurit muutamilla euroilla :)
Toistan kysymykseni, mihin hittoon noita puhelimia saadaan oikein myydyksi?
No vastaat itse itsellesi
Oli ensimmäinen kerta kun poliisihuutokaupasta ei tarttunut yhtään luuria mukaan.
Eli ainakin poliisihuutokaupassa niitä myydään ihmisille :) Eri asia sitten on mitä ne ihmiset niillä puhelimilla tekevät, ehkä ei mitään, mutta se ei olekaan meidän ongelma.
Jos hinnat on järjestäen yli sen, mitä esim. huuto.netissä saadaan toimivasta niin mielestäni ei hyvin mene.
Mun mielestä menee erittäin hyvin, jos niistä saadaan kunnon hinta. Voi myös olla, että huutokaupoissa ei ole niin valveutunutta väkeä, kuin huuto.netissä, mutta se vaan tarkoittaa sitä, että sun pitää ostaa huuto.netistä ja järjestää ihan perinteinen huutokauppa.
Minun pitäisi löytää jostain imukupille semmoinen vastakappale. Eli, esimerkiksi Acer N35 mukana tulu autoon kiinnitettävä imukuppiteline kämmenmikrolle. Tuon telineen mukana tuli semmoinen imukupin vastakappale, minkä pystyi liimaamaan auton kojelautaan kiinni ja sitten autotelineen sai laitettua siihenkin kiinni eikä ainoastaan ikkunaan.
Löytyisiköhän tuommoista mistään? Vai joudunko virittelemään jonkin metallilevyn tms. kiinni kojelautaan, että telineen saa siihen kiinni?
Siis kenen kanssa se Noora oikein menee naimisiin? Maalaisjussin kanssa vai?
Siis kenen kanssa se Noora oikein menee naimisiin? Maalaisjussin kanssa vai?
Tai miljonääriaustralialaistakametsäbaarimikkobigbroth er-jussin kanssa..
Alkavat jo ärsyttää nämä tositeeveesarjat. Joka halvatun tuutista tulee...
Vaikka mukiinmenevän näköinenhän tuo Noora näyttäisi olevan...
Olisivat edes valinneet jonkun ruman naisen niin olisi haastetta.
Hitto olisin itsekin mennyt sarjaan mukaan ihan vaan sanoakseni: "Ei helevetti!" ja poistunut paikalta :)
Nyt tarttis enää tietää, "kuka on Noora"?
Noora lienee alla olevan linkin henkilö:
http://nelonen.fi/naimisiin/
Siis kenen kanssa se Noora oikein menee naimisiin? Maalaisjussin kanssa vai?
Tai miljonääriaustralialaistakametsäbaarimikkobigbroth er-jussin kanssa..
Alkavat jo ärsyttää nämä tositeeveesarjat. Joka halvatun tuutista tulee...
Vaikka mukiinmenevän näköinenhän tuo Noora näyttäisi olevan...
Olisivat edes valinneet jonkun ruman naisen niin olisi haastetta.
Hitto olisin itsekin mennyt sarjaan mukaan ihan vaan sanoakseni: "Ei helevetti!" ja poistunut paikalta :)
Eipä se nyt hääviltä näyttänyt...
Ärsyttävintä Noorassa on sen nauru, joka alkoi jo yhden jakson taustallapyörimisellä ärsyttämään. Onnea vaan tulevalle elämänkumppanille.
miksi en saa Canon IXUS 30:een päiväyksen/kellon näyttöä aktivoitua päälle? se joka näyttää ko tiedot aina kuvan alareunassa
ko valikon löydän, mutta se ei ole aktiivisena
Mitä ihmettä tarkoittaa makro kameroista puhuttaessa?
Mitä ihmettä tarkoittaa makro kameroista puhuttaessa?
Lainaus www.kameralaukku.com :ista
"Makroasento: Esimerkiksi suuresta osasta pokkareita löytyvä asetus, jolloin objektiivi tarkentuu erittäin lähelle. Käytetään lähikuvauksessa. Makroasento löytyy myös osasta järjestelmäkameroiden objektiiveja.
Makro-objektiivi: Objektiivi joka on suunniteltu lähikuvaukseen mm. tarkennusetäisyyden osalta. Makro-objektiivien piirto on myös optimoitu makrokuvaamista ajatellen.
Makrokuvaus: Lähikuvaus."
Eipä se nyt hääviltä näyttänyt...
Karmeen näkönen kurppa, en antais vaikka pyytäis.
kuinkahan totisella pohjalla tuo noora ukkoa hakee?
eikai kukaan selväjärkinen ihminen toimi noin että pari kuukautta aikaa selvittää kenenkä kanssa naimisiin menisi (ei, en ole seurannut yhtään jaksoa enkä seuraa)
nykypäivän meno on mennyt aivan mahdottomaksi, realityä pukkaa joka tuutista, nyt joka kännykästä, missä vain
Noora lienee alla olevan linkin henkilö: http://nelonen.fi/naimisiin/Kävin sivuilla ja pisti silmään seuraava: > Siirry Netti-tv:seen.
Kuinka tv:seen nyt taivutettiinkaan: tv:seen vai tv:hen?
Eipä se nyt hääviltä näyttänyt...
Karmeen näkönen kurppa, en antais vaikka pyytäis.
Sulla on vähän väärä asenne :)
Tunteeko kukaan loton jättipotin voittajaa?
Kuinka tv:seen nyt taivutettiinkaan: tv:seen vai tv:hen?
Vai tv:on? ;)
Tunteeko kukaan loton jättipotin voittajaa?
En voi sanoa tuntevani, mutta tiedän kyllä yhden voittajan.
Mistähän tuollainen kysymys päähäsi putkahti?
Tunteeko kukaan loton jättipotin voittajaa?
En voi sanoa tuntevani, mutta tiedän kyllä yhden voittajan.
Mistähän tuollainen kysymys päähäsi putkahti?Kun itse en tiedä enkä tunne ketään joka lotosta olisi miljoonia voittanut. Luulisi niitä Suomessa kuitenkin olevan pari kappaletta kun joka viikko niitä miljoonia jaetaan. :D
Tuli vaan mielen kun mietin mitä tyhmää voisin kysyä. ;P
Kun itse en tiedä enkä tunne ketään joka lotosta olisi miljoonia voittanut. Luulisi niitä Suomessa kuitenkin olevan pari kappaletta kun joka viikko niitä miljoonia jaetaan. :DJätti/mammutti ym. potin voittajia on vähemmän, vaikka nykyään usein joksikin sellaiseksi kasvaa.
Mutta kyllä Päävoiton voittajia pitäisi suurinpiirtein joka kaupungista löytyä, jos ei muuten niin kimppalotossa.
ajatellaan niin että syntyy poikalapsi, ja jos se leikattais heti "tytöksi" ja kasvatettaisiin tytöksi, niin ellei pojasta olisi tullut homo niin tulisiko tästä tytöstä automaattisesti lesbo vai pystyisikö hänet kasvattamaan heteroksi :D taas näitä yöllisiä pohdintoja jotka jäi vaivaamaan

Noniin alat olla peruskysymysten äärellä. Kysymyshän on periaatteessa siitä, "kasvetaanko" homoksi/heteroksi ja onko kyseessä parannettavissa oleva "sairaus" tai "poikkeama". Vai lyödäänkö tämä "leima" peruuttamattomasti jo syntyessä. Täälläkin on asiasta käyty värikästä väittelyä, mutta väittäisin ettei asiaan ole absoluuttista totuutta pystytty todistamaan.
ajatellaan niin että syntyy poikalapsi, ja jos se leikattais heti "tytöksi" ja kasvatettaisiin tytöksi, niin ellei pojasta olisi tullut homo niin tulisiko tästä tytöstä automaattisesti lesbo vai pystyisikö hänet kasvattamaan heteroksi :D taas näitä yöllisiä pohdintoja jotka jäi vaivaamaanKaikkea sitä ihminen näköjään ajattelee ;)
ajatellaan niin että syntyy poikalapsi, ja jos se leikattais heti "tytöksi" ja kasvatettaisiin tytöksi, niin ellei pojasta olisi tullut homo niin tulisiko tästä tytöstä automaattisesti lesbo vai pystyisikö hänet kasvattamaan heteroksi :D taas näitä yöllisiä pohdintoja jotka jäi vaivaamaan
Aloin muistelemaan erästä dokumenttia, joka tuli muistaakseni neloselta joku viikko takaperin. Siinä oli muistaakseni syntynyt lapsia, joiden sukupuolesta ei oikein syntymähetkellä saanut selvää, ts. oli hieman molempien sukupuolien elimiä alakerrassa. No, ilmeisesti (ainakin aikaisemmin) oli huomattavasti helpompaa kursia tällaisessa tapauksessa lapselle enemmän naisen sukuelimiä muistuttavat vehkeet alapäähän, joten näin tehtiin ja kehotettiin vielä vanhempia kasvattamaan lapsensa tytöksi.
Kaikesta huolimatta lapset löytäessään seksuaalisuutensa sitten jossain vaiheessa huomasivatkin olevansa ns. transseksuaaleja, eli tunsivat olevansa poikia, vaikka ruumis oli lähempänä tyttöä ja kasvatuskin oli ollut sen mukaista.
Eli olet todennäköisesti ajatellut asian hieman liian yksinkertaisesti (ja tähän minäkin syyllistyin aikaisemmassa postauksessani): tuollaisen leikkauksen myötä todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa kehitystään havaitsee olevansa "väärässä ruumiissa", ts. tuntee olevansa poika. Kiinnostus vastakkaiseen/samaan sukupuoleen (=homous/heterous) on tämän esimerkin valossa kokonaan eri juttu.
Kuinka tv:seen nyt taivutettiinkaan: tv:seen vai tv:hen?Vai tv:on? ;)Niin... siinä on pointti! Tuolla logiikalla se olisi kyllä tv:oon. Vrt. ATK:yyn. Vai?
Kuinka tv:seen nyt taivutettiinkaan: tv:seen vai tv:hen?Vai tv:on? ;)Niin... siinä on pointti! Tuolla logiikalla se olisi kyllä tv:oon. Vrt. ATK:yyn. Vai?
Sanoisin että yhdellä oo:lla: televisio -> televisioon. No, omasta koulunkäynnistä on sen verran aikaa, etten enää kyllä näitä varmuudella muista (ja saattaa olla säännöt jo muuttuneetkin).

Tuolla logiikalla menisi lause: "Suomi liittyi YK:hon", niin "Suomi liitttyi YK:i(i)n". Jälkimmäinen näyttää vähän oudolta.
Tuolla logiikalla menisi lause: "Suomi liittyi YK:hon", niin "Suomi liitttyi YK:i(i)n". Jälkimmäinen näyttää vähän oudolta.
Veikkaan että molemmat on oikein. YK on yleistynyt lyhenne, joka useimmiten lausutaan "yykoo", mutta toisaalta myös lyhenne sanoista "Yhdistyneet kansakunnat". Joku yhä koulunpenkkejä kuluttava vahvistakoon/kumotkoon.
Kuinka tv:seen nyt taivutettiinkaan: tv:seen vai tv:hen?Vai tv:on? ;)Niin... siinä on pointti! Tuolla logiikalla se olisi kyllä tv:oon. Vrt. ATK:yyn. Vai?
Sanoisin että yhdellä oo:lla: televisio -> televisioon. No, omasta koulunkäynnistä on sen verran aikaa, etten enää kyllä näitä varmuudella muista (ja saattaa olla säännöt jo muuttuneetkin).
Tuolla logiikalla menisi lause: "Suomi liittyi YK:hon", niin "Suomi liitttyi YK:i(i)n". Jälkimmäinen näyttää vähän oudolta.Niin muuten menisi. Nythän on kysymys puhekielestä (huom. ei murteesta...) ja kirjakielestä. Eli kirjoitettaessa lyhenteet taivutetaan kuin se sana, josta ne on muodostettu. Puhekielessä taas mennään lyhenteen viimeisen kirjaimen mukaan. Näin minä olen asian ymmärtänyt.
Mutta alkuperäiseen kysymykseen ja Nelosen markkinointi-ihmisten käyttämään kirjoitusasuun palatakseni. Jos kuvitellaan, että meillä on lyhenne, jonka alkusanaa emme välttämättä tiedä. Kuinka kirjoitettaisitte esim. "-> WC". Menin WC:seen vai menin WC:hen?
Kuinka kirjoitettaisitte esim. "-> WC". Menin WC:seen vai menin WC:hen?No jos toteutetaan käytäntöä että pääte on lyhenteen pitkän muodon mukaan, niin eikö silloin ole kummatkin väärin. Mutta toki jos lyhenettä käytetään kuin sanaa (ver. YK), niin en tiedä.
Kuinka kirjoitettaisitte esim. "-> WC". Menin WC:seen vai menin WC:hen?
Tietysti WC:iin.. menin Water Closetiin :)
Mitä siinä Suurimmassa Pudottajassa se juontaja sanoi lopussa Hardyn rasvaprosentiksi? Mä olin kuulevinani 3,6% joka on turhan alhaalla jo maratoonareillekin. Eikä se nyt niin kynis ollu, vielä oli mistä ottaa.
Jollain on varmaan ollut samsungin e730 niin voi kertoa, että onko siinä oikeasti niin huono t9 (vai mikä se automaattinen tekstiviestintäydentäjä olikaan) mitä kaveri väittää. Se ei kuulemma tunnista "mitään" sanoja tai ainakin Nokialaisessa oli huomattavasti fiksumpi toi sanakirja.
Saakohan noihin puhelimiin jostain jonkun sanakirjan vai pitääkö puhelimelle itse opettaa ne yleisimmät sanat joita käyttää (eli tässä kaverin tapauksessa vähintään 90% sanoista pitäisi itse tallettaa muistiin).
t9
Muistaakseni oli samanlainen T9 kuin Nokialaisissakin...
Jos pesukoneessa on painorajoitus 3.2kg niin puhutaanko silloin märästä vai kuivasta pyykistä?
Sitten ollaan kaverin kanssa väitelty, että saako pesukoneen tunkea "ihan täyteen" vai täytyykö sinne jättää tyhjää tilaa, että pyykit peseytyy paremmin.
Mua on jo pitkään vaivannut raamatun luomiskertomus, jossa jumala loi taivaan ja maan. Tietty myös aatamin ja eevan. No he tekivät sitten lapsia, MUTTA miten siitä tilanteesta on päästy tähän päivään? Tekivätkö ne lapset sitten keskenään lapsia jonka raamattukin kieltää vai sekaannuttiinko kenties apinoihin tms joka selittäisi sitten kyllä AIDS:inkin...

Mä luulen, että kimmo ja Mäksä riensivät apuun ja järjestivät kunnon kemut.
Mutta periaatteessahan ne harrastivat tuollaista epäsiveellistä sukurutsausta.
tuossa (http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1933,38/1Moos.5.html#1) on pieni läpileikkaus siitä miten niitä ihmisiä sikisi (taipuuko sikiää noi?!?)
Ainakin ennen vanhaan elettiin vanhoiksi, kun Aatamikin sinnitteli 900 vuotiaaksi ja erittäin viriileitäkin tuohon aikaan oltiin, kun Seet 100 vuoden ikäisenä (ja vielä vanhempana) sai lapsia, mutta ei vaan kerrottu kenen kanssa..

Manuaalit kannattaa yleisesti ottaen lukea... 3,2kg on kuivan pyykin paino. Ja konetta ei saa "sulloa" täyteen, mutta ei sinne varsinaisesti tyhjää tilaa tarvitse jättää.
Onko tuo muka Marjo Sjöroos?
http://www.iltalehti.fi/2006/04/08/200604084363207_vi.shtml
Vai Laila Snellman?
Tämä.
Mua on jo pitkään vaivannut raamatun luomiskertomus, jossa jumala loi taivaan ja maan. Tietty myös aatamin ja eevan. No he tekivät sitten lapsia, MUTTA miten siitä tilanteesta on päästy tähän päivään? Tekivätkö ne lapset sitten keskenään lapsia jonka raamattukin kieltää vai sekaannuttiinko kenties apinoihin tms joka selittäisi sitten kyllä AIDS:inkin...
Mä luulen, että kimmo ja Mäksä riensivät apuun ja järjestivät kunnon kemut.
Mutta periaatteessahan ne harrastivat tuollaista epäsiveellistä sukurutsausta.
tuossa (http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1933,38/1Moos.5.html#1) on pieni läpileikkaus siitä miten niitä ihmisiä sikisi (taipuuko sikiää noi?!?)
Ainakin ennen vanhaan elettiin vanhoiksi, kun Aatamikin sinnitteli 900 vuotiaaksi ja erittäin viriileitäkin tuohon aikaan oltiin, kun Seet 100 vuoden ikäisenä (ja vielä vanhempana) sai lapsia, mutta ei vaan kerrottu kenen kanssa..
Ei sillä, että olisin joku uskovainen mutta huvittaa vaan ku jotkut uskoo tollasia "luomiskertomuksia". Kyllä on näköjään ollu melkoiset tropit aikanaan :)
Mitä tarkoittaa seuraava lause?
"For devices that are enabled with Bluetooth technology: Compatible with devices with Bluetooth v1.1, including, but not limited to .....puhelinmalleja.
Eli siis toimiiko tuo kaikissa bluetooth-vehkeissä vai ainoastaan tuossa paketissa mainituissa puhelinmalleissa (mitä en jaksanut kirjoittaa tuohon lainaukseen)?
Kyseessä on siis HP Ipaq:in bluetooth handsfree.
including, but not limited to = sisältäen, mutta ei rajattu
including, but not limited to = sisältäen, mutta ei rajattu
Eli siis toisinsanoen toimii?
Jos laite tukee v1.1 Bluetoothia.
"Laitteille jotka tukevat Bluetooth teknologiaa: Yhteensopiva laitteille joissa on Bluetooth v1.1, sisältäen, mutta ei rajattu"
Jos laite tukee v1.1 Bluetoothia.
"Laitteille jotka tukevat Bluetooth teknologiaa: Yhteensopiva laitteille joissa on Bluetooth v1.1, sisältäen, mutta ei rajattu"
Hyvä, kiitos!
Hämäsi vain tuo "sisältäen, mutta ei rajattu". Ei oikein auennut, että mitä tuolla ollaan haluttu hakea.
Mikäköhän vikana Finluxin 28" töllössä kun kuva välillä pienenee ja suurenee itsekseen, ei siis kuvasuhteet tai niiden asetukset, vaan kuva "pomppii" ruudussa ja vähän ajan päästä palautuu taas normaaliksi kunnes taas aloittaa ja sitten taas loppuu eikä toistu enää..kunnes avaat telkkarin uudelleen. Elikkä tuollaista alkanut nyt tekemään. Onkohan tämä härveli kohta hajoamassa käsiin? Auttaako tuollaiseen probleemiin pölyjen putsaus sisältä vaiko kuvaputki hajoamassa tjms?
En oikein usko että pölysen putsaus auttaa... Taitaa olla hajoamassa.
En oikein usko että pölysen putsaus auttaa... Taitaa olla hajoamassa.Sitä minäkin luulen, muutama tuttu vaan sanoi, että pölyt poistamalla vois toimia..
Perustan bändin ja teen teoston kanssa sopimuksen niin eikö se sopimus kiellä mua levittämästä omia kappaleita vaikka bändin kotivulla? Eikö teoston sopimuksessa luovuttu aika hyvin noista oikeuksista vai onko niitä eri tasoisia sopimuksia mistä voi valita mieleisensä?
paljonkohan mahtaa viedä löpöä sadalla kilometrillä keskiverto 600cc kyykkypyörä? paljon maksaa vakuutukset vuodessa? paljon maksaa pyöräkortti?
pyöräkuume taitaa iskeä apachella
Loistava yhdistelmä, kokemattomuus+kykkypyörä. Eikös noissa ole jokin rajoituskin nykyään, että ensiksi ajetaan pari vuotta hieman pienemmällä pyörällä ja sitten saadaan lupa siirtyä isompiin?
Loistava yhdistelmä, kokemattomuus+kykkypyörä. Eikös noissa ole jokin rajoituskin nykyään, että ensiksi ajetaan pari vuotta hieman pienemmällä pyörällä ja sitten saadaan lupa siirtyä isompiin?
Oliskohan ollu niin, että 16-18v on 125cc maksimi ja sit 18-20v 25kw maksimi ja 20v eteenpäin saa olla mikä vaan.
no jos pyöräkuume iskee, ei se katso kokemusta. ja samalla tavalla onnettomuus tappaa, oli kyseessä custom tai kyykky. en ole kuitenkaan enää mikään amisviiksi 18v, kaasujalka/käsi on jo rauhoittunut
en tiedä onko tuota mainitsemaasi rajoitusta pyörän koon suhteen. en tiedä sitäkään onko kuskin iällä väliä (pitäis googlettaa, kun jaksais)
www.motot.net :stä saat varmasti vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen.
joo löysin jo vastauksen ikäkysymykseen. 21v tai vanhempi voi ajaa "rajoittamattoman" A-kortin
paljonkohan mahtaa viedä löpöä sadalla kilometrillä keskiverto 600cc kyykkypyörä? paljon maksaa vakuutukset vuodessa? paljon maksaa pyöräkortti?
pyöräkuume taitaa iskeä apachella
Noin 5-7 litraa satasella semmoinen vie. Oma 600 CBR vie 5-6l/100km riippuen ajotyylistä.
joo löysin jo vastauksen ikäkysymykseen. 21v tai vanhempi voi ajaa "rajoittamattoman" A-kortin
Jep mutta jos olet ajanut jo esim piikkikortin niin saat ajaa 20 vuotiaana rajoittamatonta pyörää...
Rahathan menee seuraavasti
16-18V max 11Kw (15hv)
18-20V max 25Kw (35hv) ja tehopainosuhde 0.16
20-> ei rajoituksia
Itellä vie toi 600 cebari kanssa jotain 5l/100km ja täydellä tankilla ajaa reilu 200km
Vakuutusmaksuista kannattaa kattoa omasta vakuutusyhtiöstä...riippuu paljon boonuksista ja otatko kaskoa! Omasta mielestä kasko on aina hyvä olla moottoripyörässä...jos sattuu että suhteellisen tuore pyörä pääsee kaatumaan vaikka niin kyllä se kirpasee alkaa hommaamaan uusia katteita kun ne tunnetusti maksaa ja paljon!
Rahathan menee seuraavasti
16-18V max 11Kw / max 125cc (15hv)
18-20V max 25Kw (35hv) ja tehopainosuhde 0.16
20-> ei rajoituksia
Tuosta 16-18v unohtu sen verran että siinä on myös kuutiorajoitus, 125cc
Mitäs tämä ristiverinen nyt tarkoittikaan?
Ovat tampereella kaksi ristiveristä vieneet huonekalukauppiaalta takin taskusta 20,000 euroa cashia. 40 x 500e setelit.
Mitäs tämä ristiverinen nyt tarkoittikaan?
Ei selkeästi tummaa eikä vaaleaa henkilöä, eli suurinta osaa suomalaisista.
Noin 5-7 litraa satasella semmoinen vie. Oma 600 CBR vie 5-6l/100km riippuen ajotyylistä.
no katos katos, eipä hirmuisesti kuluta
tuo oli paha tieto, kuume vain nousee
Jos ryhtyy jollekin kummiksi niin pitääkö silloin viedä joku extrahieno lahja sille kummilapselle?
Jos ryhtyy jollekin kummiksi niin pitääkö silloin viedä joku extrahieno lahja sille kummilapselle?Kyllä kai ristiäisiin on sopivaa jotain pientä vaatetta viedä.
Lisäksi päälle tulevat joulut, syntymäpäivät, nimipäivät, lakkiaiset sun muut. Eli kalliiksi tulee tämä sitoutuminen. Kalliimmaksi kuin Elisan kytkypuhelimet.
Jos ryhtyy jollekin kummiksi niin pitääkö silloin viedä joku extrahieno lahja sille kummilapselle?Kyllä kai ristiäisiin on sopivaa jotain pientä vaatetta viedä.
Vaatetta?? Silloin kun minä pääsin kummiksi, oli tapana ostaa kummilusikkaa tms. vähän arvokkaampaa. Ehkä ajat on muuttuneet...
Jos ryhtyy jollekin kummiksi niin pitääkö silloin viedä joku extrahieno lahja sille kummilapselle?Kyllä kai ristiäisiin on sopivaa jotain pientä vaatetta viedä.
Vaatetta?? Silloin kun minä pääsin kummiksi, oli tapana ostaa kummilusikkaa tms. vähän arvokkaampaa. Ehkä ajat on muuttuneet...Nojoo... en nyt puhunut kokemuksen syvällä rintaäänellä ;)
Jos ryhtyy jollekin kummiksi niin pitääkö silloin viedä joku extrahieno lahja sille kummilapselle?
kummilusikka on aika peruslahja kummilapselle. muutenhan lahjojen koko menee sen mukaan mihin kummilapsen totuttaa. välttämättä materialistinen lahja ei aina ole se ainoa vaihtoehto, vaan toki myös lapsen kanssa puuhamien (puuhamaat, särkänniemet yms).
vanhastaan kummiuden ideana oli että kummit auttavat jos vanhemmat eivät pysty ja muutenkin valvovat että lapsi kristillisesti kasvatetaan oikein tuonne rippikouluikään asti.
Paljonko tuollainen tylsä kummilusikka maksaa?
Paljonko tuollainen tylsä kummilusikka maksaa?
30-60 euroo
Paljonko tuollainen tylsä kummilusikka maksaa?
30-60 euroo
Eli sitten voi ostaa 100 eurolla jotain sijoitusrahastoa ja laittaa rahat poikimaan vai onko tuo vähän tylsä idea?
Paljonko tuollainen tylsä kummilusikka maksaa?
30-60 euroo
Eli sitten voi ostaa 100 eurolla jotain sijoitusrahastoa ja laittaa rahat poikimaan vai onko tuo vähän tylsä idea?
Jos se on poika, niin sitten mopo..jos tyttö, niin poni.
PS mun kummitätini lähetti mulle aina Osuuspankin 10 markan lahjashekin. Niitä tuli muistini mukaan tonne n.20 ikävuoteen asti. Voipi kuitenkin olla, että noita ei enää ole myynnissä, joten siinä mielessä toi rahastotsydeemi olisi parempi. Eikös niissä sitten kuitenkin ole jotain hoitomaksuja, tahi jotain vaivannäköä tulee vanhemmille? Ei varmaa tietoa, kun en mitään omista.
Eikös niissä sitten kuitenkin ole jotain hoitomaksuja, tahi jotain vaivannäköä tulee vanhemmille? Ei varmaa tietoa, kun en mitään omista.
Seligsonin indeksirahastot on hyviä ja halpoja, itsellänikin on pieni siivu rahaa siellä. Mitä sitten tulee vanhempien vaivannäköön niin evvk, ei parin paperin täyttäminen ole kovin iso homma, jos sitä vertaa tuohon 18-vuoden kasvatusprojektiin :)
Edit:
Jos se on poika, niin sitten mopo..jos tyttö, niin poni.
Tyttöhän se on, mutta mun periaatteet ei anna periksi ostaa mitään ponia. Hevonen sen on oltava eikä mikään shetlannin poni, jonka kohdalla pitää aina miettiä, että kannanko mä tuota vai kantaako poni mua.
Onko Microsoft Windows Mobile 2003 Second Edition-käyttiksessä joku maksimikoko soittoäänelle?
EDIT: Ja mihin lokeroon ne soittoäänet pitää tunkea?
Pitäsköhän hankkia jotain unilääkkeitä kun ei nukuta? Kuinka helppo niillä on saada rytmi rullaamaan?
Pitäsköhän hankkia jotain unilääkkeitä kun ei nukuta? Kuinka helppo niillä on saada rytmi rullaamaan?
Kannattaa kokeilla sen nimistä lääkettä kuin Imovane. Ei ole varsinaisesti unilääkettä, vaan ainoastaan "nukahtamislääkettä". Eli ei kovin vahvaa jne.
Mutta tietenkin lääkärihän sen päättää, että mitä kannattaa kokeilla tai tarvitseeko ylipäätään mitään.
kenopäänaali
11.04.06, 10:10
"Matkapuhelinfoorumilla sanottiin, että nää on hyviä lääkkeitä, mä voisin ottaa kans näitä pari purkkia."
--kpn
Miksi minulla ei ole/tai miksi joku on vienyt (http://img136.imageshack.us/img136/5149/snap32jl.jpg) kirjastostani järjestysluvun 1001?
Miksi minulla ei ole/tai miksi joku on vienyt (http://img136.imageshack.us/img136/5149/snap32jl.jpg) kirjastostani järjestysluvun 1001?
Hohhoijaa.....
Miksi minulla ei ole/tai miksi joku on vienyt (http://img136.imageshack.us/img136/5149/snap32jl.jpg) kirjastostani järjestysluvun 1001?
Hohhoijaa.....
Oliko liian vaikea kysymys?
Mistäköhän löytyisi tietoa piilolikinäöstä? Herra Google ei ollut kuullutkaan.
Olis kolme vaihtoehtoa vanhojen kuorien tilalle.
Mitä raati sanoo?
Versio 1 (http://i1.ebayimg.com/01/i/04/7a/ed/61_1_b.JPG)
Versio 2 (http://i10.ebayimg.com/05/i/06/c4/39/40_1_b.JPG)
Versio 3 (http://i16.ebayimg.com/04/i/06/bd/4d/05_1_b.JPG)

Et vaihda sonyerkkiin.
Versio 2 (http://i10.ebayimg.com/05/i/06/c4/39/40_1_b.JPG)
Ehdottomasti versio 2.
Versio 2 (http://i10.ebayimg.com/05/i/06/c4/39/40_1_b.JPG)
Ehdottomasti versio 2.
Samaa mieltä.
Versio 2 (http://i10.ebayimg.com/05/i/06/c4/39/40_1_b.JPG)
Ehdottomasti versio 2.
Samaa mieltä.
ja raadin jäsen kolme ilmoittaa myös parhaimmaksi version 2 :)
Kiitoksia vastauksista.
Pitää laittaa numero kakkonen tilaukseen tässä joku päivä.
Versio 2 (http://i10.ebayimg.com/05/i/06/c4/39/40_1_b.JPG)Ehdottomasti versio 2.Samaa mieltä.ja raadin jäsen kolme ilmoittaa myös parhaimmaksi version 2 :)
Raadin jäsen numero neljä sanoo, että ehdottamasti EI versio 2.
Jäsenellä 4 kun on ollut juuri nuo kuoret omassa 6680:ssa. Ainut ero että isommatkin näppäimet olivat mustia.
Näppäinmatto on ruma. Kirjaimista/numeroista ei saa selvää ilman näppäinvalaistusta. (näkyy se jo kuvastakin)
Kuorien pinta on matta ja paskaantuu nopeasti.
Kuvassa kameransuojus on kiinni ja muistelisin, että kameran ympäröivää kehystä ei ole.
Lisäksi kameransuojuksen jousi ei toimi, joudut käytännössä avaamaan sen pientä väkivaltaa käyttäen.
Oma valintani tällä erää on versio 1.
Onko jotain ohjelmaa tietokoneelle jolla vois helposti muokata esim. tommosta .avi videota pienempään kokoon, siis resoluutiota pienemmäks ja laatua huonommaks. Kertokaa ihmeessä jos tiedätte.
Onko jotain ohjelmaa tietokoneelle jolla vois helposti muokata esim. tommosta .avi videota pienempään kokoon, siis resoluutiota pienemmäks ja laatua huonommaks. Kertokaa ihmeessä jos tiedätte.
DR. Divx?
Jep Dr. Divx:llä onnistu hyvin, oli vieläpä valmiina koneella, veli joskus asentanu :D
Uus kysymys: Mitä USA:sta (New Yorkista) kannattaa ostaa?
Jep Dr. Divx:llä onnistu hyvin, oli vieläpä valmiina koneella, veli joskus asentanu :D
Uus kysymys: Mitä USA:sta (New Yorkista) kannattaa ostaa?
I <3 NY -paitoja, lippiksiä jne rihkamaa :)
Kannattaa kokeilla sen nimistä lääkettä kuin Imovane. Ei ole varsinaisesti unilääkettä, vaan ainoastaan "nukahtamislääkettä". Eli ei kovin vahvaa jne.
Mutta tietenkin lääkärihän sen päättää, että mitä kannattaa kokeilla tai tarvitseeko ylipäätään mitään.Pitääpi kysyä paikallisesta druck storesta. Lääkäri? Onko resepti pillereitä?
"Matkapuhelinfoorumilla sanottiin, että nää on hyviä lääkkeitä, mä voisin ottaa kans näitä pari purkkia."
--kpnMitäköhä farmaseutti sanois jos asian noin ilmaisisi? :D
Uus kysymys: Mitä USA:sta (New Yorkista) kannattaa ostaa?iPodeita, jos tarve vaatii. Myös Applen kaikki muut vehkeet ovat heidän omassa verkkokauppassaa REILUSTI halvempia.
jos pastean tänne jonkun kuvan, miten saan siitä postaukseeni näkymään esikatselukuvan josta sitten voi halutessaan klikata kuvan isommaksi?
jos pastean tänne jonkun kuvan, miten saan siitä postaukseeni näkymään esikatselukuvan josta sitten voi halutessaan klikata kuvan isommaksi?
Ainakin niin, että uppaat sen kuvan Imageshackkiin (http://www.imageshack.us) ja valitset sieltä sen thumbnail-linkin.

tätä pelkäsinkin. en jaksaisi rekisteröityä joka paikkaan, tilaa on jo omaan käyttöön
Ei tartte rekisteröityä. :)
edit: ja jos haluat omaa tilaa käyttää niin näitä (http://www.matkapuhelininfo.com/forum/faq.php?mode=bbcode#9) ohjeita hyödyntämällä voit laittaa kuvalle thumbnailin. Edellyttää tietysti sitä, että olet pienentänyt erikseen kuvan thumbnailiksi. Helpoin vaihtoehto onkin tuo imageshack
jos pastean tänne jonkun kuvan, miten saan siitä postaukseeni näkymään esikatselukuvan josta sitten voi halutessaan klikata kuvan isommaksi?Teet kuvasta linkin, eli laitat palvelimellesi kaksi kuvaa, pieni ja iso, ja sen pinen pastaukseen linkiksi (muista tekstiselite), toki käypä tapa on vain laittaa kuva postaukseen ja tekstilinkki isompaan kuvaan. Foorumin softa ei generoi kuviin mitään alt tekstiä, joten kuvat voivat jäädä monelta kokonaan huomaamatta jos vähänkään turvalliset netti asetukset.
täs ny yks tyhmä kysymys:
onks mun tietokoneessa jotain vikaa tai jotain sellasta kun:
mä olin tekemässä kauppoja "jobori" käyttäjän kanssa mut nyt mä en enää löydä yhtäkään sen viestiä enkä ees koko kirjottajaa ni eiks hän ole enää tää foorumil ollenkaa vai onks mun kone vaa seko?
(mä oon tyhmä, mä tiedän, teidän ei tarvi sitä mulle mitenkään näyttää tai ilmasta millään tavalla)
täs ny yks tyhmä kysymys:
onks mun tietokoneessa jotain vikaa tai jotain sellasta kun:
mä olin tekemässä kauppoja "jobori" käyttäjän kanssa mut nyt mä en enää löydä yhtäkään sen viestiä enkä ees koko kirjottajaa ni eiks hän ole enää tää foorumil ollenkaa vai onks mun kone vaa seko?Varmaan vaihtanut "nimeä"
Olisko tämä? (http://www.matkapuhelininfo.com/forum/profile.php?mode=viewprofile&u=40)
jos pastean tänne jonkun kuvan, miten saan siitä postaukseeni näkymään esikatselukuvan josta sitten voi halutessaan klikata kuvan isommaksi?Teet kuvasta linkin, eli laitat palvelimellesi kaksi kuvaa, pieni ja iso, ja sen pinen pastaukseen linkiksi (muista tekstiselite), toki käypä tapa on vain laittaa kuva postaukseen ja tekstilinkki isompaan kuvaan. Foorumin softa ei generoi kuviin mitään alt tekstiä, joten kuvat voivat jäädä monelta kokonaan huomaamatta jos vähänkään turvalliset netti asetukset.
kiitos vinkistä Sovelias, pitää tesmailla kunhan jaksaa :)
Mikäs olisi hyvä ja huokean hintainen kämmenmikro?
Ei ole ennen oikein tuollaiset kiinnostaneet, mutta nyt ajattelin että tuommosellakin voisi jotain käyttöä olla...
Tämä on kai riittävän tyhmä kysymys?
Huomenna on tarkoitus siirtyä pääkaupunkiseudulla AUTOLLA pahimpaan ruuhka-aikaan paikasta A paikkaan B. Lähtöpaikka on Espoossa Kehä3/Turunväylä liittymän kupeessa ja päätepysäkkinä Malmin asema.
Voisin kuvitella, että hommaan vierähtää vähintään 30 min?
Allekirjoittaneen helsingin seudun tietämys rajoittuu näihin väyliin: KehäIII, KehäI, Hämeenlinnanväylä, Tuusulanväylä (ja muutkin ulosmenotiet tarpeen vaatiessa :) Lisäksi Itä-Pasila ja Hgin keskusta tuttuja.
Navigaattoria en omista.
Reittisuosituksia? Pitäisi olla helppo ja mielellään nopea reitti :)
Kysyn vielä paikan päällä ajo-ohjeita, mutta ajattelin jo nyt valmistautua henkisesti ja karttaan piirtemällä...
Turun motaria Kehä ykköselle ja sitä pitkin Malmille.
kiitos vinkistä Sovelias, pitää tesmailla kunhan jaksaa :)
Pöh, mä ehdin ensin (http://www.matkapuhelininfo.com/forum/viewtopic.php?p=696540#696540)... ;)
Mitä eroa on salaman kestävällä ylijännitevarokkeella (upseissa ym.) ja tavallisella sulakkeella?
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
kyllä olet
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
Naises lukee sen kuitenkin, tahi saa muuta kautta tietää.
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
Naises lukee sen kuitenkin, tahi saa muuta kautta tietää.
Ja sitten edessä onkin kolmannen asteen kuulustelu ja kuukauden mykkäkoulu... ;)
Ei taida olla sen arvoista...
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
Eräs typy on hanisi salanimellä testatakseen uskollisuuttasi...
Olenko mä pahis, jos laitan eräälle typylle sähköpostia ihan huvikseen vain?
Eräs typy on hanisi salanimellä testatakseen uskollisuuttasi...
Ei, kun tää typy on työkaveri.
kenopäänaali
20.04.06, 11:21
hommaan vierähtää vähintään 30 min?
aika kova suhari pitää olla, jos tuota reittiä täräytät puolessa tunnissa pahimpaan ruuhka-aikaan.
--kpn
hommaan vierähtää vähintään 30 min?
aika kova suhari pitää olla, jos tuota reittiä täräytät puolessa tunnissa pahimpaan ruuhka-aikaan.
--kpn
Kyllä se pienellä säädöllä ja paikallistuntemuksella voi onnistua. ;) Itsellä jonkin verran kokemusta tuolla pk-seudulla kehäteillä autolla liikkumisesta...
"k:n" kannattaa varata kyllä reilummin aikaa kuten todettua.
kenopäänaali
20.04.06, 11:38
Kyllä se pienellä säädöllä ja paikallistuntemuksella voi onnistua. ;)
Voi helpostikin, mutta ei kyllä yllämainittua reittiä noudattaen.
--kpn
Reitti on hyvä sellaiselle joka ei tunne kunnolla paikkoja, kikkailulla voi tulla äkkiä tunti lisää.
aika kova suhari pitää olla, jos tuota reittiä täräytät puolessa tunnissa pahimpaan ruuhka-aikaan.
--kpn
Oikea ajotyyli ratkaisee, kuten myös että nastat pysyy kiinni ja luurin päässä pitää myös olla joku antamassa ajo-ohjeita.
" Muutama viikko sitten pari työkaveria oli ollut pomon kyydissä.Nopeus 280km/h ja isäntä puhuu kännykkään.
Ihmeen lujassa muuten nastat Nokialaisissa :-)"
Kyllä se pienellä säädöllä ja paikallistuntemuksella voi onnistua. ;)
Voi helpostikin, mutta ei kyllä yllämainittua reittiä noudattaen.
--kpn
Kehä I ei ole niin paha kuin moni luulee. Uudet liikennejärjestelyt ovat tehneet siitä siedettävän ajaa jopa pahimpaan ruuhka-aikaan ja jos on hiemankin ajosilmää niin pahimmat sumput saa väistettyä eikä tarvitse edes suututtaa muita kanssa-autoilijoita.
Turkuun menevää pikatietä ;) pyrin välttämättään kun siellä on ruuhkaisia Espoon lähiöliittymiä...
Noh tämä riittää minun puolestani, keskustelu taitaa muuten mennä teoreettiseksi jankkaamiseksi. :)
Reitti on hyvä sellaiselle joka ei tunne kunnolla paikkoja
Pitää paikkansa.
kenopäänaali
20.04.06, 15:38
Kehä I ei ole niin paha kuin moni luulee.
Kyllä mä sitä kerkesin pari vuotta suhata, toivottavasti ovat saaneet korjattua ongelmakohdat. Silti epäilen suuresti tuota 30min aikataulua.
--kpn
Turun motaria Kehä ykköselle ja sitä pitkin Malmille.Reitti oli vallan mainio! Kiitos vinkistä, samaa reittiä muuten neuvoivat lähtöpaikassakin.
Kännykän puhelutietojen mukaan lähdin Espoon Muuralan K-Raudalta klo 15.50 (soitin silloin "oon nyt lähdössä" -puhelin) ja Malmin asemasillan alle parkkeerasin klo 16.20 (soitin "oon nyt perillä").
Eli oli aika hyvä oma 30min veikkaus.
Jos olisin paikallinen ja pelimies, säästäisin pari-kolme minuuttia jos ajaisin Sellon (kai?) kohdalla hidastus/kiihdytyskaistaa. Jono nimittäin seisoi sillalla koko matkalta.
Onko olemassa säiliöperävaunuja tavallisille henkilöautoille? Esim. 500 litran vetoisia, jolloin sais olla vielä jarruton. Veden kuljetukseen.
Jos näitä löytyy, niin mistä?
Onko olemassa säiliöperävaunuja tavallisille henkilöautoille? Esim. 500 litran vetoisia, jolloin sais olla vielä jarruton. Veden kuljetukseen.
Jos näitä löytyy, niin mistä?On tuommoisia näkynyt, muitakin kuin armejan versioita :) En sitten tiedä ovatko itserakennettuja. Hivenen haastetta tekee kokonaismassa rajoissa pitäminen ja nesteen liikkeiden huomioiminen.
var-met.fi (http://www.var-met.fi/telipaavali.htm) pika Googletuksella löytyi tuollainen, ilmeisesti liian pro kuitenkin.
var-met.fi (http://www.var-met.fi/telipaavali.htm) pika Googletuksella löytyi tuollainen, ilmeisesti liian pro kuitenkin.
Heh, vaikutti sellaiselta, että sen hinnalla saisi jo mökin liitetyksi kunnalliseen järjestelmään. Paljonkohan tollaselle tulisi hintaa.
Hivenen haastetta tekee kokonaismassa rajoissa pitäminen ja nesteen liikkeiden huomioiminen.
Joo ei se kovin iso saa olla, että sen saa ottaa aina täyteen, jolloin ei tule vapaata nestepintaa. Ehkä toi 500 litraakin on yläkanttiin jarruttomalle - vaunun omamassalle jäisi silloin se n. 250 kg.
var-met.fi (http://www.var-met.fi/telipaavali.htm) pika Googletuksella löytyi tuollainen, ilmeisesti liian pro kuitenkin.
On juu turhan iso, omamassakin toista tonnia ja polttoainekuljetuksiin tehty.
Toinen (ja varmaankin halvempi) vaihtoehto olisi tietysti normi peräkärry ja irtoastia.
Toinen (ja varmaankin halvempi) vaihtoehto olisi tietysti normi peräkärry ja irtoastia.En tiedä kuinka paljon meinaat sillä rahtailla ja millaisissa oloissa, mutta varmaan kokonaisedullinen vaihtoehto, varsinkin jos säiliö löytyy käytettynä jostain.
Telikärryä kuitenkin suosittelen alle ja ei niistä jarruistakaan haittaa ole, siihen joku sopivankokoinen säiliö jaloilla jonka pulttaa kärryyn kiinna ja vetää vielä kuormaliinat, jotta näyttää ratsiassa hyvältä.
Jos ihan juomavettä tarkoitus rahdata, niin kuomu voisi olla kovasana, niin pysyisi paikat puhtaampina ja mahdolliset letkut mukana.
Ei ole juomavedestä kyse, mutta makeasta vedestä kuitenkin. Kyllähän se normaali kärry + käytetty tankki on varmaan halvin & monikäyttöisin ratkaisu... tankin koko vaan täytys olla aika tarkka, että sen tosiaan saa täyteen hölskymisen estämiseksi.
Mutta jos joku tietää tuollaisia varsinaisia "tankkereita" käytettynä, otan tietoa ilolla vastaan :)
Mikäs merkki se on sellainen neliö missä allekkain keltainen, oranssi ja punainen viiva? Autojen takaluukuissa noita näkyy.
Mikäs merkki se on sellainen neliö missä allekkain keltainen, oranssi ja punainen viiva? Autojen takaluukuissa noita näkyy.Edit
Maalipanan käsittely taitaa olla lähempämä, hakusanaksi ditec
Joo, ei se sillä vihjeen ekalla versiolla oikein auennut googlellakaan. ;D
Kysymys niille joilta on poistettu viisaudenhammas täs lähiaikoina..
Onko normaalia, että haavasta tulee verta vielä lähes vuorokauden jälkeen? Ei nyt tietenkään mitenkään pulppuamalla, mutta kuitenkin pikkasen. Sen verran että maistuu ja ärsyttää...
elikkä tossa vuoden alussa kun muutin ja vaihdoin paikkakuntaa niin on tullut sellaista ongelmaa että aina kun on käynyt suihkussa niin kutiaa etenkin nivuset, sääret ja sitten kaikkein pahin on oikea käsivarsi jossa on toi tatuointi...se rupeaa oikeen toden teolla kutiamaan ja sitten raavin sitä ja nyt on jo parista kohtaa ihan verillä...oon koittanu erinäköisiä ihorasvoja, bebanthenia yms kaikkia mutta ei tunnu auttavan yhtään.
joku tossa vedessä on koska se saa puolisonkin kutiamaan, mutta toi tatuoinnin kohta mulla se pahin ongelma on, mitä sille kuuluis tehdä, tai laittaa
Rautaa, kalkkia, muuta. Ainakin vaimon mökillä ollessani hiuspohja ärtyy vaikka kuinka pesisi hiuksiaan. Syy: rautainen vesi. Kotona ei tätä tapahdu.
Kysymys niille joilta on poistettu viisaudenhammas täs lähiaikoina..
Onko normaalia, että haavasta tulee verta vielä lähes vuorokauden jälkeen? Ei nyt tietenkään mitenkään pulppuamalla, mutta kuitenkin pikkasen. Sen verran että maistuu ja ärsyttää...
Ylä- vai alaleuasta? Kyllähän sitä verta voi tihkua haavasta kuten normihaavastakin.
Onko normaalia, että haavasta tulee verta vielä lähes vuorokauden jälkeen? Ei nyt tietenkään mitenkään pulppuamalla, mutta kuitenkin pikkasen. Sen verran että maistuu ja ärsyttää...
Jos jouduttu leikkaamaan ientä, niin ihan normaalia.
Ei ole juomavedestä kyse, mutta makeasta vedestä kuitenkin. Kyllähän se normaali kärry + käytetty tankki on varmaan halvin & monikäyttöisin ratkaisu... tankin koko vaan täytys olla aika tarkka, että sen tosiaan saa täyteen hölskymisen estämiseksi.
Mutta jos joku tietää tuollaisia varsinaisia "tankkereita" käytettynä, otan tietoa ilolla vastaan :)
Normi perävaunu, johon 2kpl 200l öljytynnyreitä täyteen ja viimeinen 100l tilanteen mukaan pienempiin astioihin vaunuun, tai takakonttiin. Onko mahdoton idea?
Välillä omakin tyhmä kysymys. kellään käsitystä, että kuinka pitkäikäisiä suunnilleen ovat kupariputket vesiputkina? Täällä nyt 26v vanha talo ja keittiöön tulee vesi suojaamattomissa kupariputkissa ja nämä ovat vielä välipohjan eristeiden sisällä näkymätömissä. Joko tässä pitäis miettiä putkiston uusimista?
Välillä omakin tyhmä kysymys. kellään käsitystä, että kuinka pitkäikäisiä suunnilleen ovat kupariputket vesiputkina? Täällä nyt 26v vanha talo ja keittiöön tulee vesi suojaamattomissa kupariputkissa ja nämä ovat vielä välipohjan eristeiden sisällä näkymätömissä. Joko tässä pitäis miettiä putkiston uusimista?Kyllä pitää ainakin jotenkin huolestua, toteutuksen takia, riippumatta iestä. Eli joku systeemi miettiä miten vuodot huomaisi heti niiden ilmettyä jos ei innostusta remppaan.
Hammas nypättiin yläleuasta, ei siis leikattu. Nyt n. vuorokauden jälkeen tulee vielä pikkasen verta. Kaippa se tuosta omia aikojaan umpeutuu...
Kyllä pitää ainakin jotenkin huolestua, toteutuksen takia, riippumatta iestä. Eli joku systeemi miettiä miten vuodot huomaisi heti niiden ilmettyä jos ei innostusta remppaan.
No jos putket rupeaa vuotamaan tuolla välipohjassa villojen sisällä, niin eihän sitä huomaa ennen kuin vettä alkaa tihkua laipiopaneelien välistä ja sit ahistaa...
On jo mietitty uutta linjausta ja putket näkyviin, tai ehkä jonkin peitelistan tai vastaavan alle näkymättömiin, mutta ei enää villojen sekaan. Ehkä putketkin vois olla jostain muusta materiaalista. Uponorin sivuilla näkyy olevan jotain.
No jos putket rupeaa vuotamaan tuolla välipohjassa villojen sisällä, niin eihän sitä huomaa ennen kuin vettä alkaa tihkua laipiopaneelien välistä ja sit ahistaa...
Se nyt ei ole kuin ulkonäkökysymys. Pääasia että katto ei alas tule ja jos katosta tippuu vettä, niin ämpäri alle ettei liukastu märällä lattialla.
Kaikkihan tietää kuninkuusravit ja sen, että ne hevoset valitaan sinne jonkun rankingin mukaan, mutta miten valitaan ne ohjastajat sinne? Otetaanko sinne ne menestyneimmät vai normaalien ravien tapaan arvotaan tai hevosten omistajat neuvottelevat mieleisensä kuskit?

Yleensä hevosten omistajat valitsevat hevosilleen kuskit Kunkkareihin, eli ei ole mitään "kuskirankingia" joka valintaan vaikuttaisi. Käytännössä hevosten omistajat/valmentajat kuitenkin valitsevat nuo menestyneimmät kuskit hevostensa rattaille...
No jos putket rupeaa vuotamaan tuolla välipohjassa villojen sisällä, niin eihän sitä huomaa ennen kuin vettä alkaa tihkua laipiopaneelien välistä ja sit ahistaa...
Se nyt ei ole kuin ulkonäkökysymys. Pääasia että katto ei alas tule ja jos katosta tippuu vettä, niin ämpäri alle ettei liukastu märällä lattialla.
Jep jep. Tuossa vaan voi tulla sellainen ongelma, että ämpärin tyhjennyksestä tulee liian työllistävää. Eristeissä vois kai sitten ruveta kasvattaan sieniä;-)
Jep jep. Tuossa vaan voi tulla sellainen ongelma, että ämpärin tyhjennyksestä tulee liian työllistävää. Eristeissä vois kai sitten ruveta kasvattaan sieniä;-)
Jos koko vuodelle ajattelee, niin ongelmia yleensä syksyllä ja keväisin, joten ei se nyt niin paljoa työllistä.
Eikä noi sienet kovin helposti ala eristeissä kasvaa, levyjen pullistelu ja tummuminen ehkä isompana ongelmana.
Sen verta asiaa tässä kuitenkin on, että oma näkemykseni noista "homehaitoista" eroaa hieman yleisestä. Jos jollain mikroskoopilla aletaan kylpyhuoneen seinän ja lattian välistä etsiä itiöitä ja kosteuksia, niin mielestäni siinä alkaa olla liioittelun makua.
Tässä joku vuosi sitten oli melkoinen buumi tuolla alalla ja "kosteustutkijoita" ilmestyi markkinoille pilvin pimein. Ainoat hyötyjät ovat olleet nuo tutkijat ja asianajajat, menettäjinä sitten asunnon myyjät ja ostajat.
PS oikeat allergikot sitten ehkä asia erikseen.
näin kesän tullen kaivoin esille viime vuotiset autovahat. purkeissa luki "Suojattava jäätymiseltä". prkl, olivat talven kylmävarastossa. onko nyt vahojen suhteen toivo menetetty, pitääkö tässä lähtä ostamaan uutta?

Sama homma kävi mulla.. Ite ostin suoraa uutta.. Vois kyl kokeilla miten noi vanhat pelittää.
Mistä johtuu että Xantian kauko-ohjattu (IR) keskuslukitus ei toimi? Patterit on vaihdettu ja sulake on ehjä.
Mistä johtuu että Xantian kauko-ohjattu (IR) keskuslukitus ei toimi? Patterit on vaihdettu ja sulake on ehjä.
Mulla oli Xsarassa sama ongelma ku oli katkennu johdot sieltä oveen menevävän haitarikumin sisältä.. vedät vaa uutta johtoa sinne jos näyttää että on poikki.
näin kesän tullen kaivoin esille viime vuotiset autovahat. purkeissa luki "Suojattava jäätymiseltä". prkl, olivat talven kylmävarastossa. onko nyt vahojen suhteen toivo menetetty, pitääkö tässä lähtä ostamaan uutta?
Mulla oli kaksi putelia samassa jamassa; toinen oli vetinen, toinen normaalia rakenteeltaan, vetinen meni roskiin, toinen ainakin vahautui hyvin.
Kaikkihan tietää kuninkuusravit ja sen, että ne hevoset valitaan sinne jonkun rankingin mukaan, mutta miten valitaan ne ohjastajat sinne? Otetaanko sinne ne menestyneimmät vai normaalien ravien tapaan arvotaan tai hevosten omistajat neuvottelevat mieleisensä kuskit?
Kai sä olet tulossa kesällä?
Kai sä olet tulossa kesällä?
Siellä tavataan ellei mitään ihmeellistä satu.. vapaalippujakin vastaanotetaan, jos jollain on ylimääräisiä :)
Kai sä olet tulossa kesällä?
Siellä tavataan ellei mitään ihmeellistä satu.. vapaalippujakin vastaanotetaan, jos jollain on ylimääräisiä :)
Saattais jopa olla.
Saattais jopa olla.
Jos niitä jää nurkkiin kuljeskelemaan, kerro toki niin saat postitusosoitteen mihin voit ylimääräiset lähettää.
Päässyt käymään keljusti ja oon toki hukannu kuitin siitä kännystä mistä oon jo tehny kaupat ja huomenna vaihtuis omistaja. Ja oon myyny sen kuitillisena ja takuullisena tietenkin. Niin takuu mennyttä vai joku keino vielä saada se joskus mahdolliseen takuuhuoltoon?
Luuri on suomesta ostettu, kivijalkaliikkeestä ja mallia SE W800i.
PS. tää on varmaan kysytty eräät kerrat, mut siks pistinkin tyhmiin kysymyksiin :)
Soita ostoliikeeseen ja pyydä, että postittavat sinulle uuden kuitin. Tämä voi maksaa jotain.
Soita ostoliikeeseen ja pyydä, että postittavat sinulle uuden kuitin. Tämä voi maksaa jotain.
niin ja Sony Ericssoneissahan näkyy valmistusviikko ja vuosi ihan akun alla olevassa tyyppitarrassa. senkin perusteella voi kohtuu ilmaista takuun voimassaolon

Valmistusviikko on arvatenkin ollu ennen 1.9.05, ja mun luurin on ostettu juurikin tona päivänä kun alko 2vuoden takuu SE:llä. Noh koitan keksiä jotain.
Siirsin sunnuntaina Aces High-kasinosta rahoja juuri avaamalleni Neteller tililleni, ja nyt olen pohdiskellut milloin minun tulisi saada ne sinne. Luin äsken FAQ:ja, ja niissä puhuttiin jostain soitosta, jonka he tekevät ennen kuin siirtävät rahat, mutta kauan tuossa kestää kun he ottavat yhteyttä?
Kellään kokemuksia muuten Netelleristä? Luotettavakin lafka?
Kellään kokemuksia muuten Netelleristä? Luotettavakin lafka?
On käsittääkseni. Itsellä vielä vähän kokemuksia, mutta positiivisia. Soittavat juu sen varmistussoiton ennen kuin alkaa tili pelaamaan. Sen jälkeen ei pitäisi soittoja tulla kuin kait poikkeustapauksissa.
Mikäs öhkömönkiäinen kukkii keskellä Suomea sillälailla, että tulee allergisia oireita? Ei kai vielä mitkään koivut kuki puhumattakaan pajuista, lepistä jne. joten mikä jää jäljelle.
Mikäs öhkömönkiäinen kukkii keskellä Suomea sillälailla, että tulee allergisia oireita? Ei kai vielä mitkään koivut kuki puhumattakaan pajuista, lepistä jne. joten mikä jää jäljelle.
Lepän siitepölymäärät (http://www.sci.utu.fi/aerobiologia/suomi.html) näyttävät olevan runsaita jo sekä etelä- että keski-suomessa. Jos on leppäallergiaa niin kyllä varmasti jo oireita pitäisikin näkyä...
Mulla on katu-uskottava 3-vaihteinen polkupyörä mallia mummo. Siitä on pinnoja napsahdellut poikki ihan kiitettävästi ja takavanne on jo ihan käärme. Tuohon varmaan täytyy ostaa kokonaan uusi takarengaskokonaisuus, joka tietysti maksaa älyttömästi, kun siinä täytyy olla ne vaihteetkin vai pystyykö sen vaihdehässäkän irrottamaan siitä ja siirtämään toiseen vanteeseen.. Tuohon tuskin enää auttaa, jos laittaisi uusia pinnoja sinne lisää..
Hmm.. toivottavasti tuohon nyt sisältyi kysymys vaikkei missään kysymysmerkkiä näykään :)

Mikset vain käytä suoristamassa tuota vannetta?
Mikset vain käytä suoristamassa tuota vannetta?
Koska se olisi liian helppoa tai sitten sen takia etten tiennyt, että tuollalailla pystyy tekemään :)
Mikset vain käytä suoristamassa tuota vannetta?
Koska se olisi liian helppoa tai sitten sen takia etten tiennyt, että tuollalailla pystyy tekemään :)
Nyt tiedät ja yleensä kun pinnoja on poikki vanne menee kieroksi.
...yleensä kun pinnoja on poikki vanne menee kieroksi.
Tuon jopa minäkin tiesin :)
miksi joku on rekisteröitynyt tänne yli vuosi sitten, ei ole kirjoittanut yhtään viestiä, ja hän ei halua piilottaa Online-statustaan?
miksi joku on rekisteröitynyt tänne yli vuosi sitten, ei ole kirjoittanut yhtään viestiä, ja hän ei halua piilottaa Online-statustaan?Hän pystyy vastaamaan osto/myynti-ilmoituksiin yksityisviestillä. Vastaukset myös kulkevat kätevästi yv:n kautta ja maili hälyttää.
Hän voi myös katsoa tiettyjä ketjuja ja saamaan ilmoituksen uusista viesteistä mailiin.
tumbeliina
25.04.06, 22:43
Mikset vain käytä suoristamassa tuota vannetta?
Koska se olisi liian helppoa tai sitten sen takia etten tiennyt, että tuollalailla pystyy tekemään :)
Se on liian helppoa, jopa minä osaan tehdä sen ;P
Eli menet fillari kauppaan > ostat sopivan mittaisia pinnoja+pinnojen kirstystyökalun > pyörä selälleen > renkaat pois > laitat uudet pinnat paikalleen (katso mallia muista pinnoista) ja kiristät pinnojen mukana tulevat ruuvit paikoilleen. Suoraksi sen vanteen saa väriliidun avulla, ts pyörität vannetta sopivan matkan päästä liidusta ja kiristät vastakkaiselta puolelta mille liitu jättää jäljen. Pinnojen pitää päästää "kirkas" ääni kun niihin kalauttaa vaikkapa ruuvarilla. Muista tarkistaa kaikkien pinnojen ruuvien kireys samalla.
Onnea yritykselle!
miksi joku on rekisteröitynyt tänne yli vuosi sitten, ei ole kirjoittanut yhtään viestiä,
Hän on täysin mykistynyt, kun me älyn jättiläiset tuotamme tänne tajuntamme virtauksia, eikä ihailultaan pysty saamaan tekstiä aikaiseksi?
kiitos k ja kimmo vastauksista. asia on vilpitön
aloitetaan juttu vaikka siitä että tämän kerrostalon hissi on semmonen että tuolla alimmaisessa kerroksessa hissin ovet aukeavat itsestään ja siinä ei ole mitään muuta ovea suojana.
kävi tossa yks päivä silleen että eräs mies meni hissiin jonkun pikkukoiran kanssa ja koira livahti hissistä ulos hiuksenhienosti ennen kuin ovi meni kiinni..mies jäi yksin sit hissiin ja koira pääs ulos.
kysymys kuuluukin että siinähän on ne valokennot jos joku on oven välissä mutta kun ne on noin mun polven korkuudella niin tollanen koirakin mahtuu siitä menemään siten että se ei reagoi...entä jos koira jää siihen väliin, onko niissä joku "puristuksen" tunnistin tms, että ei sitten rutista sitä koiraa hengiltä.
ja sitten toinen kysymys miksi tätä edes kirjottelen...ajatellaan että koiralla ois ollut talutushihna, tai vaikkapa flexi.
koira ois jäänyt ulkopuolelle, mies hihnan toisen pään kanssa sisäpuolelle ja hissi lähtisi menemään ylös...onko niissä jokin tunnistin myös vai olisiko koira narun loppuessa noussut hissin ovea pitkin ylös ja kuristinut siihen
aloitetaan juttu vaikka siitä että tämän kerrostalon hissi on semmonen että tuolla alimmaisessa kerroksessa hissin ovet aukeavat itsestään ja siinä ei ole mitään muuta ovea suojana.
kävi tossa yks päivä silleen että eräs mies meni hissiin jonkun pikkukoiran kanssa ja koira livahti hissistä ulos hiuksenhienosti ennen kuin ovi meni kiinni..mies jäi yksin sit hissiin ja koira pääs ulos.
kysymys kuuluukin että siinähän on ne valokennot jos joku on oven välissä mutta kun ne on noin mun polven korkuudella niin tollanen koirakin mahtuu siitä menemään siten että se ei reagoi...entä jos koira jää siihen väliin, onko niissä joku "puristuksen" tunnistin tms, että ei sitten rutista sitä koiraa hengiltä.
On tunnistin. Et ole koskaan laittanut jalkaasi hissin oven väliin kun ovet oli menossa kiinni?
Se ei taida reagoida vielä ihan vähästä, vaan luultavasti koira kutistuu muutaman sentin 1-2 sekunniksi mutta jää henkiin.
ja sitten toinen kysymys miksi tätä edes kirjottelen...ajatellaan että koiralla ois ollut talutushihna, tai vaikkapa flexi.
koira ois jäänyt ulkopuolelle, mies hihnan toisen pään kanssa sisäpuolelle ja hissi lähtisi menemään ylös...onko niissä jokin tunnistin myös vai olisiko koira narun loppuessa noussut hissin ovea pitkin ylös ja kuristinut siihenUskoisin, että hissin ovi reagoi viimeistään naruun.
Mikäli ei, on koiran taluttajalla aina mahdollisuus painaa punaista nappia, joka on hätätilanteita varten. Ja tämä on yksi niistä.
Mikäli käy toisinpäin (koira sisällä, omistaja ulkona ja naru välissä), voi hommasta muodostua vähän mutkikkaampi.
Vähän mutua, koska en tiedä miltä alakerran hissinne ovi tarkalleen näyttää. Omassa talossa kaikkien kerrosten ovet ovan samanlaisia, aukeavat ja sulkeutuvat itsestään.
täällä on joka kerroksessa automaattisesti aukeava ovi itse hississä, mutta sitten on vielä hissin ja käytävän välissä ovi joka täytyy ite aukaista..tätä ovea ei tuolla alhaalla jostian syystä ole, vaan käytävän ja hissin välissä on suora kulkuyhteys.
mutta tosiaan jos koira oiskin hississä ja ite ulkopuolella, miten mahtais koiran käydä.
tarttisko laittaa flexiin jokupäivä reppu ja sit valittaa hissien turvattomuutta :D
Ja jatketaan siitä, että omistaja on melko vastuuton, jos pitää koiransa vapaana rappukäytävässä hissiin mennessään. Joten koira pois ja omistaja hoitoon. Ja kuten "k" tuossa aiemmin sanoi, niin onhan niissä ovissa aukaisumekanismi, mikä toimii jos jotain on välissä.
Tuollaiseen hihnaan, tahi flexiin en kuitenkaan sen usko reagoivan, joten mielestäni koira lähtee yläilmoihin hissin mukana, jos koira ulkopuolelle jää ja hihna on oven välissä ja omistaja hississä sisällä. Enkä usko että hissin kulku pysähtyy, vaikka koira kulkisikin mukana.
Muistelen että n. 30v sitten pikkupoika kuoli kuristumalla, kun kaulaliina tai -koru oli jäänyt hissin oven väliin ja hissi liikkeelle. Hissit ovat varmasti noista ajoista kehittyneet, mutta vaikea minun on nähdä miten se voisi tunnistaa jos joku oven ulkopuolelle tulee mukana hihnan varassa.
mutta tosiaan jos koira oiskin hississä ja ite ulkopuolella, miten mahtais koiran käydä.Nyt kun mietin tätä juttua vähän pidemmälle, hoksasin, että eihän se koira pysty hissiä lähettämään liikkeelle sen sisällä ollessaan.
Jonkun siis täytyy kutsua hissi toisesta kerroksesta, ennen kuin se liikkeelle lähtee (koira mukanaan).
Tämäkin skenario lienee helposti estettävissä omistajan toimesta painamalla hissin kutsunappia samantien kun hissin ovi on omistajan ja koiran välillä sulkeutunut.
Mutta jos jossittelulinjalla jatketaan. Samalla hetkellä kuin hissin ovet aukeavat ja koira livahtaa sisään, jäädäänkin juuri kämpästään tulleen naapurirouvan kanssa juttusille.
Siinä voi itku tulla silmästä kun koiran naru alkaa vetämään mukanaan ylöspäin/alaspäin. Tässä vaiheessa vahinko on jo tapahtunut ja koira litistynyt hissin lattiaa/kattoa vasten.
Mutta, kuten kimmo totesi, uskoisin että kaikki tällaiset mahdollisuudet on nykyisin huomioitu hissejä suunniteltaessa/rakennettaessa.
Eli käytännössä melkoisen mahdotonta tuollainen "kuristuminen".
Onko NHL:ssä vielä käytössä kahden viivan syöttö?
EDIT: Onko toss itunessia mahdollista käyttää muuta maksutapaa kuin pankkikortit? Paskat ohjeet. Käyköhän lasten visa?
eikö nykyisin pankeilla ole ollenkaan ns. yleislainaa?
ei kellään oleva varaa lyhennellä lainaa jos tarttis samalla lyhentää asunto että autolainaa? kun tarvetta ois saada oma asunto ja uudempi auto, mutta yhdellä lainalla toi ei nordeassa ainakaan onnistu vaan täytyy ottaa sekä asunto että autolaina

Minulle ainakin tarjottiin mahdollisuutta ottaa "remonttirahaa", kun ostin asunnon. Eli otat remonttirahaa sen verran, että saat pesämunaa autoon. Muutenhan tuo olisi tosi hyvä jippo ostaa auto pienillä koroilla. Eli sen takia asuntolainaan ei saa sisällyttää autolainaa.
Tai osta halvempi asunto ni ei tarvi lyhentää niin paljon. Myöskin lyhennysvapaita kuukausia/vuosi on mahdollisuus pitää asuntolainan aikana.

juu no itse siis en ole lainaa ottamassa vaan puolison serkku joka eroaa miehestään ja näin ollen oli ottamassa noin 50 tonnia lainaa, 38tonnia asuntoon ja loput autoon, mutta kun ei käynyt.
ihmettelen ettei ole mitään "yleislainoja" tai sitten lainaa jossa laskettaisiin korko asuntolainan mukaan tuon 38tonnin osalta, ja sitten 12tonnia laskettaisiin autolainan koron mukaan.
tai vaikka olisikin kaksi eri lainaa, niin edes yksi lyhennys erä per kuukausi pidemmällä aikavälillä.
sillä autolaina+asuntolaina+yhtiövastike niin ei siinä sitten perus elämiseen jääkkään rahaa, mutta jos ois vaan yks laina jota sit maksais hieman pidempään niin sit jäis rahaa elämiseenkin.
sillä autolaina+asuntolaina+yhtiövastike niin ei siinä sitten perus elämiseen jääkkään rahaa, mutta jos ois vaan yks laina jota sit maksais hieman pidempään niin sit jäis rahaa elämiseenkin.
Niinhän sitä pankissa neuvotaan, että lainan osuus ei kannattaisi olla yli puolia kuukausittaisista tuloista. Tämä tietenkin koskee normaalituloisia eikä Jorma Olliloita.
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
juu no itse siis en ole lainaa ottamassa vaan puolison serkku joka eroaa miehestään ja näin ollen oli ottamassa noin 50 tonnia lainaa, 38tonnia asuntoon ja loput autoon, mutta kun ei käynyt.
Taas mä saan saarnaa löyhästä moraalistani, mutta ei kai se puolison serkku pankinjohtajalle sanonut, että meinaa ostaa loppurahalla auton. Sen olisi pitänyt sanoa, että asunto maksaa tuon verran tai loppuosaa tarvitaan remonttiin. Tietty siinä voi olla sekin, että jos ei ollut vakuudet ihan kunnossa ja pankinjohtaja vähän epäili maksukykyä niin toppuutteli vähän, koska kyllä ne pankit nykyään aika iloisesti tuota rahaa jakelee, joten pitäisi olla vaan neuvotteluasia tuollainen laina.
Toiseen pankkiin kysymään lainaa jos ei ekasta irronnut niinhän sitä muutkin tekevät jotka eivät ekasta saaneet lainaa.
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
Tuossa olisi 3,5% korolla kuukausierä himppusen vajaa 500 euroa. Siihen päälle yhtiövastike. No, kyllä tuon yksinään elävä keskituloinen voisi lyhentää, mutta ei perheellinen (esim. mies töissä ja nainen kotona lapsen kanssa).
Huomasin liian myöhään tuon kenelle laina oli menossa ja poistin viestini. Nyt kun koitan "k":n viestiä lainata niin tulee tällainen (http://img255.imageshack.us/img255/1552/virhe1ms.jpg) herja.
edittiä: no nyt oli sitten "k":kin poistanut viestinsä.
kenopäänaali
27.04.06, 11:11
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
On se aika kova, varsinkin jos Mäksäkin on sivariin menossa 13kk:ksi ja vaimoke makaa sairaana himassa.

Mäksän pussissa tämä 50ke laina ei tule tuntumaan, kuten Mäksä edellä on maininnut.
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
On se aika kova, varsinkin jos Mäksäkin on sivariin menossa 13kk:ksi ja vaimoke makaa sairaana himassa.
--kpn
Kpn voisi joskus lukea viestit kunnolla, ennenkuin tullaan näsäviistastelemaan aiheesta.
Kpn voisi joskus lukea viestit kunnolla, ennenkuin tullaan näsäviistastelemaan aiheesta.
Eipä taida kuulua tapoihin...
Pääasia on että pääsee heittelemään noita hömelöitä kommentteja...
kenopäänaali
27.04.06, 13:18
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
On se aika kova, varsinkin jos Mäksäkin on sivariin menossa 13kk:ksi ja vaimoke makaa sairaana himassa.
--kpn
Kpn voisi joskus lukea viestit kunnolla, ennenkuin tullaan näsäviistastelemaan aiheesta.
Tarkoitin, että 50 'tonttua' voi olla joillekin iso laina. Ei se sitä pieneksi summaksi kaikkien silmissä tee, jos olet muijasi kanssa 250keur lainaamassa.
--kpn
Olisit varmasti osannut sitten sanoa sen ensimmäisellä kerrallakin?
kenopäänaali
27.04.06, 14:04
Oliko se nyt niin vaikea ymmärtää?
--kpn
Oli. Selitit nimittäin asian niin perseelleen kuin vain voi asiaa selittää.
kenopäänaali
27.04.06, 14:07
Onneksi tuli selvennettyä.
--kpn
Eihän 50 tonttua ole edes mikään iso laina. Kyllähän tuommoisen maksaa 10 vuodessa ihan leikiten pois. Itse olen ottamassa vaimon kanssa 250 000 euron lainaa.
No miten sen nyt ottaa. Täällä kans odotellaan myönteistä lainapäätöstä 50.000 eurosta korkotuettua lainaa ja en pidä sitä mitenkään isona, mut parempi jos sitäkään ei tarviis ottaa. Jos korkotuki ei muutu, niin tuskin maksan sitä nopeammin, kuin haluttu 10v.
Saako udella, että millainen takaisinmaksuohjelma on tulossa tuolle 250 kiloeuron lainalle?
Kolleega on kysynyt pankista 1.1 miljoonan lainaa vähän isompaan investointiin ja nyt kuulin, että ois vielä tarkoitus tehdä uus talokin jossain vaiheessa. Toisilla on uskoa vakaaseen tulevaisuuteen...
ihmettelen ettei ole mitään "yleislainoja"
On niitä, tosin korko on monesti esim. asuntolainaa korkeampi.
Saako udella, että millainen takaisinmaksuohjelma on tulossa tuolle 250 kiloeuron lainalle.
Saa udella. Ei olla vaimon kanssa vielä päätetty, että minkälaisilla ehdoilla otetaan tuo laina. Ensiksi pitää löytyä se talo, jota varten tuota otetaan.
Todennäköisesti kiinteällä korolla, maksuaikana 25-30 vuotta.
Onko tämä jokin salaliitto vai onko kuvatekstit muuten vain tarkoituksella puuta päin? http://www.google.fi/intl/fi/help/interpret.html
Onko tämä jokin salaliitto vai onko kuvatekstit muuten vain tarkoituksella puuta päin? http://www.google.fi/intl/fi/help/interpret.html
öö no onko sillä väliä. Kai sä googlee osaat käyttää ilmanki?
Tuotatuota milläs liimalla nahka pysyis parhaiten kiinni itessää?
Eli siis liimaisin nahkaista vyötä mikä on jotenkin "haljennut" pitkittäin. Siis tavallaan 2 ohutta vyötä liimattu kii toisiinsa ja sit alkanu vähä kylki repsottaan. Kävin viel liikkeessä marisemassa, ilman kuittia, ja antovat 50% myyntihinnasta käteisenä ja sit kantsii liimaata ite. Tyydyin tähän, kunnei tosiaan ollut kuittia. Takuukuitit säästän aina, mut toi nyt meni roskiin hetikun 2vkon vaihto-oikeus oli mennyt.
Tuotatuota milläs liimalla nahka pysyis parhaiten kiinni itessää?
Eikös tohon nyt tavallinen kontaktiliima käy hienosti. Liima molemmille pinnoille, antaa kuivua kunnes ei tartu ja junttaa yhteen.
Jos lihapullien viimeinen käyttöpäivä on ollut 21.4 niin saanko ruokamyrkytyksen/mahan sekaisin, jos syön noi pois?
Jos lihapullien viimeinen käyttöpäivä on ollut 21.4 niin saanko ruokamyrkytyksen/mahan sekaisin, jos syön noi pois?
Tuskin.
Jos lihapullien viimeinen käyttöpäivä on ollut 21.4 niin saanko ruokamyrkytyksen/mahan sekaisin, jos syön noi pois?
Ja jos minulta kysytään, ja vaikkei kysyttäisikään niin vastaan, että viikon vanhaa jauhelihaa ei parane mennä suuhunsa laittamaan.
Jos lihapullien viimeinen käyttöpäivä on ollut 21.4 niin saanko ruokamyrkytyksen/mahan sekaisin, jos syön noi pois?
Viimeinen käyttöpäivä todellakin tarkoittaa viimeistä käyttöpäivää, eli voi olla riski syödä viikon päästä päiväyksestä.
Viimeinen käyttöpäivä todellakin tarkoittaa viimeistä käyttöpäivää, eli voi olla riski syödä viikon päästä päiväyksestä.
Viimeinen käyttöpäivä pohjautuu suosituksiin ja sen on tarkoitus osoittaa milloin "ainakin" tuote voidaan käyttää. Tuote ei pilaannu automaattisesti seuraavana päivänä, vaan jos se on kunnossa, sen voi syödä vaikka viisi vuotta viimeisen käyttöpäivän jälkeen.
Tuote ei pilaannu automaattisesti seuraavana päivänä, vaan jos se on kunnossa, sen voi syödä vaikka viisi vuotta viimeisen käyttöpäivän jälkeen.
Mutta ei nyt sentään jauhelihaa, eihän jussi?
Viimeinen käyttöpäivä todellakin tarkoittaa viimeistä käyttöpäivää, eli voi olla riski syödä viikon päästä päiväyksestä.
Viimeinen käyttöpäivä pohjautuu suosituksiin ja sen on tarkoitus osoittaa milloin "ainakin" tuote voidaan käyttää. Tuote ei pilaannu automaattisesti seuraavana päivänä, vaan jos se on kunnossa, sen voi syödä vaikka viisi vuotta viimeisen käyttöpäivän jälkeen.
Jonkun säilykkeen voi ehkä syödä vaikka kymmenen vuotta päiväyksen jälkeen mutta ei jotain einestä. Ja toi ei ole mikään suositus vaan,
elintarvikeviraston sivulta lainattu: "Viimeinen käyttöpäivä merkintä on pakollinen kaikissa helposti pilaantuvissa elintarvikkeissa, kuten tuoreessa lihassa ja kalassa, tuorejuustossa, kermaleivoksessa ja valmissa ruokaeineksissä kuten pizzassa. Tämän päivän jälkeen tuotetta ei saa myydä eikä käyttää"
Viimeinen käyttöpäivä pohjautuu suosituksiin ja sen on tarkoitus osoittaa milloin "ainakin" tuote voidaan käyttää.
Tuo on "parasta ennen" -päivä, joka merkitään joihinkin tuotteisiin. Kyllä se viimeinen käyttöpäivä kannattaa aika kirjaimellisesti ottaa - tuskin siihen kuolee, mutta voi siitä kyllä sairastua. Myönnän että olen kyllä joskus itsekin syönyt vaikkapa päivän "liian vanhaa" makkaraa, mutta tällöin on edellytyksenä, että tuote on ollut koko ajan varmasti kylmässä ja avaamattomassa pakkauksessa sekä että sen kuumentaa riittävästi. Viikon vanhaa en lähtisi kyllä enää syömään.
Luetaan niitä viestejä, oikein kursivoin tuon olennaisen joukosta. Jos se tuote on kunnossa, niin ei jonkun päivämäärän ohi meneminenkään sitä pilaa. Jos tuote ei ole kunnossa, niin silloinhan sitä ei voi syödä vaikka viimeinen käyttöpäivä olisi vasta edessäpäin. Helppo juttu. Useimmista tavaroista kuitenkin näkee päivämääriäkin katselematta ovatko ne syömäkelpoisia vai ei, kuten vaikkapa jauhelihasta.
t. nimim. hyvin menee vahingossa viikon vanhat makaroonit kaapista jos ei Rouva Jussilta kysy mitä voi syödä. Ketsuppia lisää vain.
Ketsuppia lisää vain.
Mutta sen pitää olla ehdottomasti Heinzia, eikä siinä saa olla viimeinen käyttöpäivä ylitetty, eihän?

Ei niin väliä, Heinz on ihan hyvää mutta en ole merkkiuskollinen. Viimeinen käyttöpäivä ei ole koskaan muodostunut ongelmaksi ketsuppien kanssa joten en osaa arvioida tulisiko vanhentunutta ketsuppia syötyä. Kyllä varmaan, kun en juuri pöniköitä katsele kun gourmet-aterioita valmistelen. Eikös sitä syödä homeisia juustojakin... ;)
Onko tämä jokin salaliitto vai onko kuvatekstit muuten vain tarkoituksella puuta päin? http://www.google.fi/intl/fi/help/interpret.html
öö no onko sillä väliä. Kai sä googlee osaat käyttää ilmanki?
Ei tässä nyt sitä kysytty, että osaanko Google ilman noita käyttää. Älkääkä kysykö miksi tuolle sivulle eksyin... ;)
Jos tuote ei ole kunnossa, niin silloinhan sitä ei voi syödä vaikka viimeinen käyttöpäivä olisi vasta edessäpäin. Helppo juttu. Useimmista tavaroista kuitenkin näkee päivämääriäkin katselematta ovatko ne syömäkelpoisia vai ei, kuten vaikkapa jauhelihasta.
Nimenomaan kaikista ei näe. Tuotteessa voi olla liikaa bakteereja jo ennenkuin se alkaa haista tai on homeessa (jotka ovat tietysti ilmiselviä merkkejä). Mikä on sitten liikaa? Se on tietysti yhteiskunta- ja henkilökohtainen asia - esim. vaikkapa kehitysmaissa syödään varmasti paljon "pilaantuneempaa" ruokaa kuin Suomessa ja jonkun elimistö kestää varmasti "pilaantuneempaa" ruokaa kuin toisen, ennenkuin menee vatsa sekaisin / joutuu teho-osastolle / etc.
Nuo "viimeinen käyttöpäivä" -leimat on meidän yhteiskuntamme tapa ilmoittaa kuluttajalle, mihin päivämäärään asti ko. tuote oikein säilytettynä ja valmistettuna on varmasti turvallista syötäväksi. Saattaahan se olla sitä sen jälkeenkin, mutta sitä ei todellakaan välttämättä aistinvaraisesti huomaa. Jos niitä bakteereja on tuotteessa liikaa, menee vähintään maha sekaisin, mutta voi käydä vakavampaakin.
Ainiin ja esimerkkinne ketsuppihan on taas tuote, jossa ei ole viimeistä käyttöpäivää vaan parasta ennen -päivä. Tosin kyllä sekin homeeseen ajan kanssa voi mennä (mutta homeethan voi kuoria päältä pois, sanoo kohta joku...)
(mutta homeethan voi kuoria päältä pois, sanoo kohta joku...)
Näin tehtiin minun lapsuudessani, kun mummin valmistamia mansikkahilloja kellarista haettiin syötäväksi. Melkein aina oli homekerros hillon päällä ja se kuorittiin pois ja loppu (hillo) syötiin. Elossa ollaan toistaiseksi.
Nimenomaan kaikista ei näe. Tuotteessa voi olla liikaa bakteereja jo ennenkuin se alkaa haista tai on homeessa (jotka ovat tietysti ilmiselviä merkkejä).
Tjaa, kyllä useimmiten pilaantuneen elintarvikkeen havaitsee joko näkö- tai hajuaistia käyttämällä. Itselleni ei tule mieleen yhtään esimerkkiä elintarvikkeesta, joka olisi pilalla niin ettei sitä voisi joko nähdä tai haistaa.
Mitä homeeseen tulee, niin eihän se muusta kohdasta ole pilalla kuin siitä minne hometta on kasvanut sekä minne sen juuret ulottuvat. No, yleensä olen itse nakannut tuotteen kokonaan roskiin, mutta noin periaatteessa.
Nuo "viimeinen käyttöpäivä" -leimat on meidän yhteiskuntamme tapa ilmoittaa kuluttajalle, mihin päivämäärään asti ko. tuote oikein säilytettynä ja valmistettuna on varmasti turvallista syötäväksi. Saattaahan se olla sitä sen jälkeenkin...
Nimenomaan tuota minä ajoin takaa, ettei se tuote yön aikana pilaannu kun k.o. päivä on ylitetty, vaan voi olla vielä jonkin aikaa aivan täysin kunnossakin. Tuore se ei varmasti ole, mutta ei välttämättä myöskään pilalla.
Mitä homeeseen tulee, niin eihän se muusta kohdasta ole pilalla kuin siitä minne hometta on kasvanut sekä minne sen juuret ulottuvat. No, yleensä olen itse nakannut tuotteen kokonaan roskiin, mutta noin periaatteessa.
Periaatteessa juu. Käytännössä et pysty määrittelemään minne se on levinnyt - se näkyvä osa on vaan sitä "kukkaa". Juuri tämän takia yleisesti suositellaan heittämään koko ruoka pois. Varmasti on eroja eri tuotteissa, kuinka hyvin homehtuneen osan pystyy "leikkaamaan" ei-homehtuneesta (vrt. esim. kastike tai ruisleipä).
Nimenomaan tuota minä ajoin takaa, ettei se tuote yön aikana pilaannu kun k.o. päivä on ylitetty, vaan voi olla vielä jonkin aikaa aivan täysin kunnossakin. Tuore se ei varmasti ole, mutta ei välttämättä myöskään pilalla.
Tässä olemme siis samaa mieltä. Se missä mielipiteemme näemmä eroavat, on että minun mielestä pilaantunutta tuotetta ei voi aina määritellä näön/hajun perusteella ja tällöin "viimeinen käyttöpäivä" -merkinnällä merkityt tuotteet tulisi pääsääntöisesti heittää pois ko. päivän jälkeen. Ja sinä ymmärtääkseni olet sitä mieltä, että jos tuote vaikuttaa silmä/nenämääräisesti ok:lta, sen voi syödä ko. pvm:n jälkeen.
Mikä on Elisan lähtevän postin palvelimen osoite?
Miljoona kertaa sanonut muille, mutta kun ei muista eikä tietenkään löydä kun sitä itse tarvii.
Mikä on Elisan lähtevän postin palvelimen osoite?
Laajakaistaliittymissä ainakin smtpa.kolumbus.fi (suojattu) ja smtp.kolumbus.fi (suojaamaton). Gprs-yhteyksissä ainakin ennen toimi tuo jälkimmäinen.
Miksi Snookerin säännöt pitää kerrata vähintään kerran lähetyksen aikana? Miksei tälläistä sääntöjen kertausta tehdä esim. jokaisessa jalkapallo tai jääkiekko matsissa? Tai esim. formuloissa?
Miksi Snookerin säännöt pitää kerrata vähintään kerran lähetyksen aikana?
Sama harmillinen ongelma vaivaa Pokeria WPT:ssa...
"The game is no limit hold'em...the cadillac of poker..." jne..
Kuuluu kai vain tapohin...
Mutta hieman se alkaa harmittaa, mutta kaipa sillä halutaan opastaa juuri lajiin mukaan tulleita ihmisiä...mutta silti...
mitä tarkottaa jääkiekossa tehdyn maalin perässä teksti VoM??
mitä tarkottaa jääkiekossa tehdyn maalin perässä teksti VoM??
Voittomaali.
Miksi Snookerin säännöt pitää kerrata vähintään kerran lähetyksen aikana? Miksei tälläistä sääntöjen kertausta tehdä esim. jokaisessa jalkapallo tai jääkiekko matsissa? Tai esim. formuloissa?
Snookerille pyritään saamaan lisää katsojia. Peli on näet mukavampaa seurata, jos sitä ymmärtää.
Mutta miksei voida ajatella niitä jotka ovat seuranneet lajia jo vuosia? Ei niitä sääntöjä ihan joka kerta jaksaisi kuunnella...
Mutta miksei voida ajatella niitä jotka ovat seuranneet lajia jo vuosia? Ei niitä sääntöjä ihan joka kerta jaksaisi kuunnella...
No jos kerran on niiiiin pro, voi selostuksen varmaan laittaa pois? ;)
Voitto Liukkonen selostamaan snooker-kisoja/selittämään pussituksia, niin katsojamäärät kohoaisivat taivaisiin.
No jos kerran on niiiiin pro, voi selostuksen varmaan laittaa pois? ;)
Prooo vaatii aidot pallon äänet :)
Tämä viimeksi eurosportilla selostanut oli usein hiljaa, eikä selittänyt sääntöjäkään muuten kuin jos joku niitä tekstiviestillä kysyi.... siitä mä tykkäsin :)

Ei se nyt paha ole jos ne kerrataan silloin tällöin. Snooker tv-lajina on sen verta uusi Suomessa. Aki Kauppinen on mahtava selostajana. Ville Pasanen tuurasi hieman mm-kisoissa ja täytyy muistaa, että kyseessä taisi olla debyytti.
Mietiskelijä
02.05.06, 13:23
Onko kellään tietoa mistä löytäisin pepsin mainoselokuvat..niitä näkyy urheilukanavalla aina futisotteluiden puoliajalla,kiinostas nähä niitä ku ei oo kerenny uk:ta kattoo hirveesti
Onko kellään tietoa mistä löytäisin pepsin mainoselokuvat..niitä näkyy urheilukanavalla aina futisotteluiden puoliajalla,kiinostas nähä niitä ku ei oo kerenny uk:ta kattoo hirveesti
Tuolla on jotain: http://www.pepsi.fi/viihde.php
Löytyykö mikään keino saada Google löytämään tietyn sivun? Sanotaan että olen tehnyt sivun ja laitannut sen nettiin, käyttänyt mm <meta name="description" ja <meta name="keywords" -tageja index-sivulla jne.
Mut siltikään Google ei löydä kyseistä sivua.
EDIT: Ei mitään hätää enää, Google index -toiminto löytyi. :)
Saako Gmail:n toimimaan Mozilla Thunderbirdissä, nettiyhteys Soneran ADSL?
Saako Gmail:n toimimaan Mozilla Thunderbirdissä, nettiyhteys Soneran ADSL?
Saa, POP-support löytyy GMailista ->
http://mail.google.com/support/bin/answer.py?answer=13273
Nyt pätkii ja pahasti. Mikä linkissä esiintyvä lintu on??
http://i18.photobucket.com/albums/b134/Jukke/IMG_2305.jpg
Ps: Kuva hieman huono, kun otin sen kiikareiden läpi kännykällä.
Nyt pätkii ja pahasti. Mikä linkissä esiintyvä lintu on??
http://i18.photobucket.com/albums/b134/Jukke/IMG_2305.jpg
Telkkä-koiras.
Saako Gmail:n toimimaan Mozilla Thunderbirdissä, nettiyhteys Soneran ADSL?
Saa, POP-support löytyy GMailista ->
http://mail.google.com/support/bin/answer.py?answer=13273
Ok, kiitoksia.
Eikö tänne kannattaisi perustaa ihan oma lintujen bongaus/tunnistus topic ;) On meinaan sen verran täälläkin näitä lintumiehiä ja naisia... :)
Eikö tänne kannattaisi perustaa ihan oma lintujen bongaus/tunnistus topic ;) On meinaan sen verran täälläkin näitä lintumiehiä ja naisia... :)
No onkohan meitä nyt ihan niin paljoa, että oman topiikin ansaitsisi...
Vaikka, mikäpäs siinä kyllä se mulle sopii...
Mikä ihan käytännössä, on oma.saunalahti.fi:ssä asiointitunnus?
Mikä ihan käytännössä, on oma.saunalahti.fi:ssä asiointitunnus?
Oisko se jotain tällaista;
"Väestötietolain
507/1993 20 §:n mukaan VRK:n myöntämässä kansalaisvarmenteessa varmenteen haltijan yksilöivänä
tunnistetietona on sähköinen asiointitunnus. Tämä on numeroista ja tarkastusmerkistä muodostettu
tietojoukko, jonka avulla yksilöidään varmennetun sähköisen asioinnin osapuolet. Luonnollisen
henkilön sähköinen asiointitunnus ei sisällä henkilöön liittyviä tunnistetietoja."
Ei ole enää oma.saunalahti.fi-tunnuksia, joten en pääse katsomaan, mutta kyseessä ymmärtääkseni tapa, millä tunnistetaan tonttu tontuksi, eikä joulupukiksi.

Mielenkiintoista, siellä on vain loota johon voi itse raapustaa aivan mitä haluaa.
Miksen onnistu Vector Linux Soho 5-käyttiksessäni avaamaan irkin (Xchat) linkkejä klikkaamalla hiiren oikeaa ja valitsemalla - firefox - "open in new window/tab"? Nyt vaihtoehtoina on vain "Open link in browser/ Copy selected link/ Firefox" Ja mistään ei tapahdu mitään. Paitsi ku klikkaan ton "copy selected link", niin sen toki voi pasteta ihan normaaliin selainikkunaan. Hidasta mut onnistuu toki.
hmpfhhh.....
Mistäs asti Jollemi on ollut moderaattori? O_o
Mistäs asti Jollemi on ollut moderaattori? O_o
24.4.2006.
vBulletin v3.7.3, Copyright ©2000-2008, Jelsoft Enterprises Ltd.
Käännös G-man.