View Full Version : Telia - Radiolinja hässäkkä
Tämän päivän hesarissa:
Tästä oli jo vanhalla foorumilla: "Viestintävirasto määräsi tiistaina Radiolinjan avaamaan jäljellä olevat suljetut Telian dual-liittymät. Päätös liittyy matkapuhelinoperaattorien viime viikolla käynnistyneeseen kiistaan."
Lisäksi: "Radiolinja saa pitää tekstiviestein hankkimansa asiakkaat"
Mutta: "Radiolinjan markkinointia tutkitaan edelleen Viestintä- ja Kuluttajavirastossa."
Ja: "Numeronetti-numeropalvelun tietojen mukaan Radiolinjan liittymien määrä on kolmen viime viikon aikana lisääntynyt neljällätoistatuhannella. Telian liittymien määrä on puolestaan laskenut kolmellatuhannella. Kaikki viime päivien numeromuutokset eivät ilmeisesti vielä näy Numeronetin luvuissa."
Eipä ollut sitten liittymän vaihtajia 30 000-40 000, niin kuin RL aiemmin arvioi (tosin tuossa jutussa RL:n johtajan Kimmo Mannin mukaan Telian matkapuhelinasiakkailta on tullut yli 45 000 kyselyä heille).
Ja linkki: http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020619TA7

Ainahan noita juttuja kaunistellaan ja lukuja pyöristellään omalle firmalle edulliseksi. Varsinkin kun kyseessä on mahdollisuus saada vielä epävarmat asiakkaat itselle. Puolin ja toisin...
Ja: "Numeronetti-numeropalvelun tietojen mukaan Radiolinjan liittymien määrä on kolmen viime viikon aikana lisääntynyt neljällätoistatuhannella. Telian liittymien määrä on puolestaan laskenut kolmellatuhannella. Kaikki viime päivien numeromuutokset eivät ilmeisesti vielä näy Numeronetin luvuissa."
Sanoisin, että näistä viimepäivien vaihtajista ei kukaan näy vielä Numeronetissä tai muissa vastaavissa lähteissä. Esim. mun liittymä (vanha telia Dual nyk. RL) on auki, mutta tietojani ei ole (vielä) RL:llä. Ja kohtalotovereita on varmasti _paljon_. Eli vain RL ja Telia tietävät asian tilan. Ja Telia haluaa vähätellä vaihtajien määrää ja RL ottaa mukaan lukuihin kaikki mahdolliset, joten objektiivisia lukuja saadaan odottaa kunnes tulee ulos talousraportointia (eli kaiketi heinäkuun lopussa?)
"Esim. mun liittymä (vanha telia Dual nyk. RL) on auki, mutta tietojani ei ole (vielä) RL:llä. ", Jalmari sanoi.
Niinpä... tilannehan on nyt se, että Telian mukaan kortit ovat sen omaisuutta ja lakimiehet taistelevat parhaillaan asiasta, voipa siis olla, että pääset kohta kuitenkin vaihtamaan korttia :D

Ensinäkin Jalmaria et lainannut vaan minua, ja toiseksi _kortit_ ovat RL:n omaisuutta, ja tämä on fakta. Se kuka "omistaa" asiakkaan tai asiakkuuden onkin toinen juttu... Asiakas solmii itse sopimuksen operaattorin kanssa (tai antaa valtakirjan kolmannelle osapuolelle tehdä se), ja siinä mielessä olen (vielä) Telian asiakas, mutten vielä RL:n.
Kyllähän tuossa korttien omistussuhteessa jotain epäselvää on, kun viitsivät siitä juristien voimin taistella, katsellaanpas nyt hetken aikaa, saattaa olla, että sotku saa uusia ja entistä pervompia piirteitä...
niin ja jäi kysymättä, onko tuolle faktallesi jotain perusteita?
niin ja jäi kysymättä, onko tuolle faktallesi jotain perusteita?
No lue vaikka http://www.ficora.fi/suomi/document/paatTelia2.doc. Sieltä käy hyvin ilmi, kuka hallinnoi ja omistaa Telia Dual HLR:n ja siten kenen korteista on myös kyse. Eli Telia oli täysin RL:n vuokralainen (HLR ja kortit on RL:n verkon eli Origon omaisuutta).
Kenes omaisuttaa telian uudet kortit sitten ovat? Telian, 2g:n vai molempien? Mielestäni tärkein asia on se, kuka omistaa asaikassuhteen, eikä se kuka omistaa kortit.
Tässä tuli eilen käymään asiakas, jolla oli firman nimissä oleva Dual-liittymä. Hän oli juuri palannut lomalta ja uusi kortti odotti työpaikalla; rikkinäisenä. Kyn ei toiminut niin ei toiminut ja kun Dual ja City on vedetty myynnistä (ja se korttityyppikin edelleen vaihtunut) niin milläs vaihtaa uusi kortti? Firman pomo ei päässyt telian aspaan läpi enkä minä kauppiaspalveluun. "No eipä tarvi töitä tehdä, kun ei tule keikkaa" totesi siihen kuljetusalalla oleva asiakas ja lähti.
Eikös tässä jo ole kyse Telian aiheuttamasta haitasta tulojen hankkimiseen ja näin ollen perusteet jo syytteeseenkin?
Että älkääpäs vaan hukatko Telian kortteja, kun ei uusia saa mistään.. Ellei sitten vain Telian omista myymälöistä..
Järjetöntä touhua. :?
"Kyn ei toiminut niin ei toiminut ja kun Dual ja City on vedetty myynnistä (ja se korttityyppikin edelleen vaihtunut) niin milläs vaihtaa uusi kortti? "
Eihän se kortinvaihtoon vaikuta, onko liittymätyypin myynti lopetettu, herranjumala! Liikkestä saa kortteja Cityyn ja Dualiin, kokemusta on lähipiiristä ja eilispäivältä! :shock:
Kauppalehdessä oli kyllä juttua kiitettävästi tästä RL:n ja Telian hässäkästä. Oli RL saanut n. 40 000 uutta asiakasta ja monet mainostoimistot kehuivat RL:n mainosta rohkeasti.
Tämän päivän hesarissa:
Tästä oli jo vanhalla foorumilla: "Viestintävirasto määräsi tiistaina Radiolinjan avaamaan jäljellä olevat suljetut Telian dual-liittymät.
Sitä en ymmärrä että miten ne avataan, Telian mukaanhan vanhat kortit ovat suljettu heidän pyynnöstään ja liittymä toimii vain uudella kortilla. Jos nyt avataan vanhoja kortteja Telia-numeroinnilla, miten käy jos uuden kortin pistää toiseen puhelimeen, sittenhän on kaksi samalla numerolla olevaa liittymää minkä ei pitäisi olla mahdollista tai ainakaan sallittua. Ulkomailla olevien liittymien avaus on tietysti ainoa oikea ratkaisu.
Uusista liittymistä sen verran, että vasta parin kuukauden päästä nähdään Telian asiakkaiden lopullinen määrä, silloin on ylimääräiset tarjoukset päättyneet ja asiakkailla on kokemusta uusien verkkojen toimivuudesta.
"Kyn ei toiminut niin ei toiminut ja kun Dual ja City on vedetty myynnistä (ja se korttityyppikin edelleen vaihtunut) niin milläs vaihtaa uusi kortti? "
Eihän se kortinvaihtoon vaikuta, onko liittymätyypin myynti lopetettu, herranjumala! Liikkestä saa kortteja Cityyn ja Dualiin, kokemusta on lähipiiristä ja eilispäivältä! :shock:
Se vaikuttaa kortin vaihtoon sillätavoin, että Telia vaati jo aikoja sitten kaikki City Ja Dual kortit myymälöistä palautettavaksi. Jos nyt siis City-asiakas tulee meille vaihtamaan korttiaan, se ei onnistu. Telialta sanoivat, että vanhoihin cityihin ja uuteen Dualiin toimitetaan vaihtokortteja joskus. Niin; joskus.
Tämän uuden Telia-liittymän kortti on täysin samanlainen kuin uusi Dual-kortti mutta ei vaan kuulemma käy Dualin vaihtokortiksi.
Eli palautettuamme Telian pyynnöstä kaikki 'vanhat' kortit, on myymälässämme vain tämän uuden Telia-liittymän kortteja. Ei kai olisi pitänyt palauttaa... :?
[quote=jalmari]Tämän päivän hesarissa:
Sitä en ymmärrä että miten ne avataan, Telian mukaanhan vanhat kortit ovat suljettu heidän pyynnöstään ja liittymä toimii vain uudella kortilla. Jos nyt avataan vanhoja kortteja Telia-numeroinnilla, miten käy jos uuden kortin pistää toiseen puhelimeen, sittenhän on kaksi samalla numerolla olevaa liittymää minkä ei pitäisi olla mahdollista tai ainakaan sallittua. Ulkomailla olevien liittymien avaus on tietysti ainoa oikea ratkaisu.
Nuo "RL"-numerothan on vaihdettu 050-alulle. Aikamoisen riskin firma otti jättäessään linjat auki sopimuksettomaan tilaan, tottahan ihmiset nyt ilmaiseksi puhuvat.Se on eri asia, kuinka moni näistä kymmenistätuhansista aikoo tehdä sopimuksen RL:n kanssa.
Kuulostiko muuten kenenkään muun mielestä hiukan tekopyhältä kun RL:n pomo (Manni?) kauhisteli Telian jättäneen heitteille asiakkaitaan, samana päivänä sitten pätkäistään ulkomailla olevilta T:n asiakkailta piuhat poikki vastoin sopimuksia. Hyvä, että Ficora puuttui asiaan.
"Se vaikuttaa kortin vaihtoon sillätavoin, että Telia vaati jo aikoja sitten kaikki City Ja Dual kortit myymälöistä palautettavaksi. Jos nyt siis City-asiakas tulee meille vaihtamaan korttiaan, se ei onnistu. Telialta sanoivat, että vanhoihin cityihin ja uuteen Dualiin toimitetaan vaihtokortteja joskus. Niin; joskus.
Eli palautettuamme Telian pyynnöstä kaikki 'vanhat' kortit, on myymälässämme vain tämän uuden Telia-liittymän kortteja. Ei kai olisi pitänyt palauttaa... "
Onko liikkeitä sitten eri kategorioissa, kaveri sai tosiaan pykimättä kortin tiistaina ja toimi puolen tunnin päästä. :roll:
Onko liikkeitä sitten eri kategorioissa, kaveri sai tosiaan pykimättä kortin tiistaina ja toimi puolen tunnin päästä. :roll:
Kyllähän meitä on joka lähtöön.. :lol: Elikä on nämä ihan omat Telian myymälät, jollaisessa kaverisi varmasti on käynyt ja joissa on esimerkiksi nyt voimassa tämä 'Prepaid liittymä kaupanpäälle kun avaat liittymän' -kampanja, jota meidän liikkeessämme ei ole. Myymme siis Teliaa aivan kuten K-kauppa Fazeria, muttemme ole 'tehtaanmyymälä'. Teemme kuten Telia tahtoo jos he vain 'tavaraa' toimittavat. Ja tottakai he pitävät omista myymälöistään huolta ja voivat tehdä siellä mitä tahtovat, myydä vaikka puhelimia eurolla, mitä he taas eivät voi meidän käskeä tehdä, elleivät toimita niitä euron kännyjä sitten itse tänne. Sama juttu RL:n ja Soneran kanssa. Oleme 'vain' edustjia.
Odottelemme siis vaihtokortteja Teliaan.. onneksi on tuo Telian myynti hiljaista täällä..
Tämän päivän hesarissa:
Tästä oli jo vanhalla foorumilla: "Viestintävirasto määräsi tiistaina Radiolinjan avaamaan jäljellä olevat suljetut Telian dual-liittymät. Päätös liittyy matkapuhelinoperaattorien viime viikolla käynnistyneeseen kiistaan."
Lisäksi: "Radiolinja saa pitää tekstiviestein hankkimansa asiakkaat"
Mutta: "Radiolinjan markkinointia tutkitaan edelleen Viestintä- ja Kuluttajavirastossa."
Ja: "Numeronetti-numeropalvelun tietojen mukaan Radiolinjan liittymien määrä on kolmen viime viikon aikana lisääntynyt neljällätoistatuhannella. Telian liittymien määrä on puolestaan laskenut kolmellatuhannella. Kaikki viime päivien numeromuutokset eivät ilmeisesti vielä näy Numeronetin luvuissa."
Eipä ollut sitten liittymän vaihtajia 30 000-40 000, niin kuin RL aiemmin arvioi (tosin tuossa jutussa RL:n johtajan Kimmo Mannin mukaan Telian matkapuhelinasiakkailta on tullut yli 45 000 kyselyä heille).
Ja linkki: http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020619TA7
Ainoa hyvä puoli on että Telia sentään sai aikaan sen hässäkän 12 tunnissa aikaan mihin Radiolinja ei kyennyt koko olemassaolo aikana.... heh! Ei taida Radiolinjalla edelleen olla 1800Mhz verkkoa oikein missään ja kehtaavat periä "yksitaajuuspuhelimia" käytettäessään verkossaan silti korkeampaa hintaa vaikkei olisi mielestäni aiheellista. Ihan turhaan on ihmiset hankkinu 1800Mhz vehkeitä kakstaajuus liittymineen. Jos 900Mhz verkko lakkautettas nyt, tulisi suunnaton bolemiikki. Aion valittaa kuluttajavirastolle ja viestintävirastolle kohtapuolin aiheesta joka ihmetyttää minua vieläkin. Kouvola-Kuusankoski alueella oikein kaupattiin sillä verukkeella niinkuin muuallakin ja kehua retosteltiin kakstaajuusliittymistä ja puhelimista. Ainoa hupaisa puoli onkin siinä, että Radiolinja laittoikin verkon tunnistamaan milloin kakstaajuuspuhelimilla soitellaan ja milloin 900Mhz... En tiedä sitten tarkemmin, liekö Nokia imeikoodeineen jelppiny. Se että valitan niin, ihan vain huvikseni katson, saako siitä hässäkän aikaan. :D
ps. kyllä niitä löytyy 1800 verkkoa mutta ei täältä ainakaan. Verkko varattua aina ja joka päivä.
Ei taida Radiolinjalla edelleen olla 1800Mhz verkkoa oikein missään ja kehtaavat periä "yksitaajuuspuhelimia" käytettäessään verkossaan silti korkeampaa hintaa vaikkei olisi mielestäni aiheellista. Ihan turhaan on ihmiset hankkinu 1800Mhz vehkeitä kakstaajuus liittymineen. Jos 900Mhz verkko lakkautettas nyt, tulisi suunnaton bolemiikki. Aion valittaa kuluttajavirastolle ja viestintävirastolle kohtapuolin aiheesta joka ihmetyttää minua vieläkin. Kouvola-Kuusankoski alueella oikein kaupattiin sillä verukkeella niinkuin muuallakin ja kehua retosteltiin kakstaajuusliittymistä ja puhelimista. Ainoa hupaisa puoli onkin siinä, että Radiolinja laittoikin verkon tunnistamaan milloin kakstaajuuspuhelimilla soitellaan ja milloin 900Mhz...
ps. kyllä niitä löytyy 1800 verkkoa mutta ei täältä ainakaan. Verkko varattua aina ja joka päivä.
Lappeenrannan keskustassa puhuminen citypuhelimella + ehdalla radiolinjan liittymällä onnistui aivan moitteetta: 1800 Mhz verkkoa siis on ainakin ihan keskustassa.
RL:lle ja S:lle on etu jos käyttäjillä on kaksitaajuuspuhelin, helpottaa kapasiteetin lisäämistä ruuhka-alueilla. Osittain olen monen muun kanssa sitä mieltä että kaksitaajuusliittymillä haluttiin myös lisätä puhelinkauppaa ja tukea jälleenmyyjiä.
personal jesus
20.06.02, 18:44
Lappeenrannan keskustassa puhuminen citypuhelimella + ehdalla radiolinjan liittymällä onnistui aivan moitteetta: 1800 Mhz verkkoa siis on ainakin ihan keskustassa.
Huvikseni kokeilin samaa täällä kotona Espoonlahdessa. Pitääpä ottaa ajelulle citypuhelin rätinän liittymällä ja seurailla...
Ainoa hyvä puoli on että Telia sentään sai aikaan sen hässäkän 12 tunnissa aikaan mihin Radiolinja ei kyennyt koko olemassaolo aikana.... heh! Ei taida Radiolinjalla edelleen olla 1800Mhz verkkoa oikein missään ja kehtaavat periä "yksitaajuuspuhelimia" käytettäessään verkossaan silti korkeampaa hintaa vaikkei olisi mielestäni aiheellista. Ihan turhaan on ihmiset hankkinu 1800Mhz vehkeitä kakstaajuus liittymineen. Jos 900Mhz verkko lakkautettas nyt, tulisi suunnaton bolemiikki. Aion valittaa kuluttajavirastolle ja viestintävirastolle kohtapuolin aiheesta joka ihmetyttää minua vieläkin. Kouvola-Kuusankoski alueella oikein kaupattiin sillä verukkeella niinkuin muuallakin ja kehua retosteltiin kakstaajuusliittymistä ja puhelimista. Ainoa hupaisa puoli onkin siinä, että Radiolinja laittoikin verkon tunnistamaan milloin kakstaajuuspuhelimilla soitellaan ja milloin 900Mhz... En tiedä sitten tarkemmin, liekö Nokia imeikoodeineen jelppiny. Se että valitan niin, ihan vain huvikseni katson, saako siitä hässäkän aikaan. :D
ps. kyllä niitä löytyy 1800 verkkoa mutta ei täältä ainakaan. Verkko varattua aina ja joka päivä.
Mistä sä aiot kuluttajavirastolle valittaa? Siitä ettei radiolinjalla ole fyysistä 1800MHz verkkoa kuin ruuhkaisimmilla alueilla? Mitä helvettiä sillä surkealla 1800:lla tekisi muualla kuin tiiviissä ruuhka-aluessa? Ja se että 2taajuusluurilla on halvempi hinta on varsin ymmärrettävä, sillähän saadaan asiakkaat vaihtamaan 2taajuusluuriin joka vähentää 900 verkon ruuhkaa sikäli kun mahdollista, jolloin myös vanhjoen 900 puhelimien toimivuus paranee.
Eihän Sonerallakaan ole 1800MHz verkkoa kuin ruuhka-alueilla, sen lisäksi soneralla on ollut käytössä tämä vittuilun riemuvoitto eli DUO-alueet, joka tietysti on ihan kiva jos satuu duo-alueella vaikuttamaan. Eli uutta Classic Duo (ja business/company Duo) liittymää lukuunottamatta sillä 2taajuusluurilla puhutaan ihan samalla hinnalla kuin 900 luurillakin jos ei olla tällä maagisella DUO alueella.
2G:n verkossa on paljon sitä sun kaipaamaa 1800MHz verkkoa, mutta ei se sitten missään kuulukkaan. TIetysi keskellä toria se kuuluu kun maston näkee, mutta talossa siällä muualla kuin ikkunanvieressä puhuminen onkin sitten jo onnenkauppaa.
Ja noi IMEI koodit 2taajuusluureissa on jotenkin sovittu niin ettei kyseessä ole mikään Nokian oma konsti, myös puhelimet tunnistetaan mikäli ne ovat 2taajuusvehkeitä.
ps. Jos verkko on usein varattu kannattaisi informoida operaattoria siitä, ne ovat yleensä kiinnostuneita tuollaisista asioista jo yleensä myös tekevätkin asialle jotain.
2G:n verkossa on paljon sitä sun kaipaamaa 1800MHz verkkoa, mutta ei se sitten missään kuulukkaan.
Kyllä sitä muuten löytyy muuallakin 1800-verkkoa 2g:llä kuin vain toreilla. Esim isossa kerrostalossa, tuppukylässä nimeltä Forssa täysi kuuluvuus 2g:llä.
Ja noi IMEI koodit 2taajuusluureissa on jotenkin sovittu niin ettei kyseessä ole mikään Nokian oma konsti, myös puhelimet tunnistetaan mikäli ne ovat 2taajuusvehkeitä.Verkko ei AFAIK tunnista kaksitaajuuspuhelimia IMEI:n perusteella, vaikka se eri malleissa onkin alkuosaltaan erilainen.
Puhelin kertoo verkolle, minkä tyyppinen päätelaite se on kun sen ja verkon välillä on meneillään tunnistuskättely.
Pieni tilannekatsaus liittymien määrän muutokseen Telian Tempun (tm) jälkeen:
ennen nyt
041: 0 182 050 0 179 871 -2179
044: 0 194 595 0 198 569 +3974
050: 1 016 473 1 023 420 +6947
040: 1 812 857 1 814 697 +1840
Radiolinja selvästi saanut uusia asiakkaita. Telian asiakasmäärän lasku tulee varmasti vielä moninkertaistumaan, kun aspaan pääisisi läpi, ja kun rällälle "ok" tekstarin lähettäneet tajuavat että Telia pitää irtisanoa erikseen.
Samoin rällän asiakasmäärä kasvaa varmasti huomattavasti kun saavat nimiä soppareihin.
[/b]
personal jesus
25.06.02, 16:41
Pieni tilannekatsaus liittymien määrän muutokseen Telian Tempun (tm) jälkeen:
Heh heh...ehtisköhän tuon rekisteröidä Telian nenän edestä vai oletko jo pistänyt paperit sisään? :P
Ainoa hyvä puoli on että Telia sentään sai aikaan sen hässäkän 12 tunnissa aikaan mihin Radiolinja ei kyennyt koko olemassaolo aikana.... heh! Ei taida Radiolinjalla edelleen olla 1800Mhz verkkoa oikein missään ja kehtaavat periä "yksitaajuuspuhelimia" käytettäessään verkossaan silti korkeampaa hintaa vaikkei olisi mielestäni aiheellista. Ihan turhaan on ihmiset hankkinu 1800Mhz vehkeitä kakstaajuus liittymineen. Jos 900Mhz verkko lakkautettas nyt, tulisi suunnaton bolemiikki. Aion valittaa kuluttajavirastolle ja viestintävirastolle kohtapuolin aiheesta joka ihmetyttää minua vieläkin. Kouvola-Kuusankoski alueella oikein kaupattiin sillä verukkeella niinkuin muuallakin ja kehua retosteltiin kakstaajuusliittymistä ja puhelimista. Ainoa hupaisa puoli onkin siinä, että Radiolinja laittoikin verkon tunnistamaan milloin kakstaajuuspuhelimilla soitellaan ja milloin 900Mhz... En tiedä sitten tarkemmin, liekö Nokia imeikoodeineen jelppiny. Se että valitan niin, ihan vain huvikseni katson, saako siitä hässäkän aikaan. :D
ps. kyllä niitä löytyy 1800 verkkoa mutta ei täältä ainakaan. Verkko varattua aina ja joka päivä.
Mistä sä aiot kuluttajavirastolle valittaa? Siitä ettei radiolinjalla ole fyysistä 1800MHz verkkoa kuin ruuhkaisimmilla alueilla? Mitä helvettiä sillä surkealla 1800:lla tekisi muualla kuin tiiviissä ruuhka-aluessa? Ja se että 2taajuusluurilla on halvempi hinta on varsin ymmärrettävä, sillähän saadaan asiakkaat vaihtamaan 2taajuusluuriin joka vähentää 900 verkon ruuhkaa sikäli kun mahdollista, jolloin myös vanhjoen 900 puhelimien toimivuus paranee.
Eihän Sonerallakaan ole 1800MHz verkkoa kuin ruuhka-alueilla, sen lisäksi soneralla on ollut käytössä tämä vittuilun riemuvoitto eli DUO-alueet, joka tietysti on ihan kiva jos satuu duo-alueella vaikuttamaan. Eli uutta Classic Duo (ja business/company Duo) liittymää lukuunottamatta sillä 2taajuusluurilla puhutaan ihan samalla hinnalla kuin 900 luurillakin jos ei olla tällä maagisella DUO alueella.
2G:n verkossa on paljon sitä sun kaipaamaa 1800MHz verkkoa, mutta ei se sitten missään kuulukkaan. TIetysi keskellä toria se kuuluu kun maston näkee, mutta talossa siällä muualla kuin ikkunanvieressä puhuminen onkin sitten jo onnenkauppaa.
Ja noi IMEI koodit 2taajuusluureissa on jotenkin sovittu niin ettei kyseessä ole mikään Nokian oma konsti, myös puhelimet tunnistetaan mikäli ne ovat 2taajuusvehkeitä.
ps. Jos verkko on usein varattu kannattaisi informoida operaattoria siitä, ne ovat yleensä kiinnostuneita tuollaisista asioista jo yleensä myös tekevätkin asialle jotain.
No valitettavasti sarkasmi ei oikein näy ja tarkotusperät ei selviä... noo ymmärrän. Siis ihmettelen itekki mitä sillä tekee 1800 verkolla. ja six valitan ku ei ole tehty niinkuin on luvattu. Se on tärkeintä. Tehdään mitä luvataan eikä puhuta paskaa ja huijata asiakkaita. Se mitä tulee asiakaspalveluun niin ne ei ole kohallani tehny mitään... tarkotan että oisivat ilmottaneet syyn. Olenhan aikanani oven aukaisun periny Radiolinjalta kun verkko oli varattu ja maksoivat tuplasti! heh. se on toinen juttu sitte. Tosin nyt olen kuullut viimeviikolla, että DNA rakentaa tukiaseman ja ehkä lukuisat valitukseni on saaneet ne suuntaamaan asunnon suuntaani.
Tuskin se DNA mitään tukiasemaa rakentaa tai sitten olet erikoisasemassa ja DNA on päättänyt rakentaa sulle oman ja heidän ensimmäisen tukiasemansa : )
Tuskin se DNA mitään tukiasemaa rakentaa tai sitten olet erikoisasemassa ja DNA on päättänyt rakentaa sulle oman ja heidän ensimmäisen tukiasemansa : )
Toivon niin :))
ennen nyt
041: 0 182 050 0 179 871 -2179
044: 0 194 595 0 198 569 +3974
050: 1 016 473 1 023 420 +6947
040: 1 812 857 1 814 697 +1840
Radiolinja selvästi saanut uusia asiakkaita. Telian asiakasmäärän lasku tulee varmasti vielä moninkertaistumaan, kun aspaan pääisisi läpi, ja kun rällälle "ok" tekstarin lähettäneet tajuavat että Telia pitää irtisanoa erikseen.
Samoin rällän asiakasmäärä kasvaa varmasti huomattavasti kun saavat nimiä soppareihin.
[/b]
Kyllä mahtaa Teliaa harmittaa oma menettelynsä asiassa. Mua ei haitannut yhtään, vaikka Saksassa olinkin, koska kerran on useampia liittymiä. En edes tiennyt koko jupakasta ennen kuin kaveri kertoi palattuani Suomeen n. 4-6 päivää jymyuutisen jälkeen.
"Kyllä mahtaa Teliaa harmittaa oma menettelynsä asiassa. Mua ei haitannut yhtään, vaikka Saksassa olinkin, koska kerran on useampia liittymiä. En edes tiennyt koko jupakasta ennen kuin kaveri kertoi palattuani Suomeen n. 4-6 päivää jymyuutisen jälkeen."
Jaa, enpä tiedä, joka tapauksessahan Telia on saanut omaan verkkoonsa kymmeniätuhansia uusia asiakkaita nollatuloa tuottavien, RL:n verkkoa käyttävien tilalle. Käsittääkseni siellä on tosissaan oltu tyytyväisiä operaation onnistumiseen, lauloivat pikkulinnut.
Jaa, enpä tiedä, joka tapauksessahan Telia on saanut omaan verkkoonsa kymmeniätuhansia uusia asiakkaita nollatuloa tuottavien, RL:n verkkoa käyttävien tilalle. Käsittääkseni siellä on tosissaan oltu tyytyväsiä operaation onnistumiseen, lauloivat pikkulinnut.
No empä tiedä, jos nyt asiakkaita oiekasti on kymmeniä tuhansia lähtenyt (en yhtään ihmettelisi), varmasti ei olla tyytyväisiä. Tietysti omaan verkkoon siirretyt asiakkaat tuottavat huomattavasti enemmän kun roamauksessa olevat, ja varmaan 2G:n verkosta perimä vuokra on alhaisempi kun Origon.
Itse soittelin Telialle yhden sukulaisen puolesta liittymän irtisanomisasioissa, kovasti asiakaspalvelija yritti että "kannattaa kokeilla siinä yksitaajuuspuhelimessa, voi toimia joillain alueilla" -yms. vedätystä. Vaikeni kyllä heti kun sanoin että on jo uusi liittymä.
Niinpä niin. Saattaahan se olla, että verkon vaihto pitkällä tähtäimellä kannattaa, mutta tällä hetkellähän se operaatio ei kovin kannattavalta näytä ainakaan maallikon silmin.
Samoin rällän asiakasmäärä kasvaa varmasti huomattavasti kun saavat nimiä soppareihin.
[/b]
Entäpä miten käy kun nämä asiakkaat saavat ensimmäisen laskun RL:lta ja huomaavat puhuneensa parhaimmillaan yli tuplahintaan verrattuna Teliaan (yli 40 snt!). Tästähän ei Rällä puhunut kampanjansa aikana mitään. Siinä vaiheessa voi tulla katuvaisia, kaksitaajuusluurin hinta kun on äkkiä tuhlattu noilla hinnoilla.
"Kuluttaja-asiamies vie Radiolinjan tekstiviestikampanjan markkinaoikeuteen
Kuluttajavirasto on viemässä Radiolinjan tekstiviestikampanjan markkinaoikeuteen. Sen mielestä kampanjassa oli kyse markkinoinnista, joka ei vastannut säännöksiä. Radiolinjan mielestä taas kyseessä oli asiakastiedote, ei mainos."
Lähde: http://www.kauppalehti.fi/sis/uuti/lehti/uutinen.shtml?68710
t. tero
[quote="ebo"]"Kuluttaja-asiamies vie Radiolinjan tekstiviestikampanjan markkinaoikeuteen
Kuluttajavirasto on viemässä Radiolinjan tekstiviestikampanjan markkinaoikeuteen. Sen mielestä kampanjassa oli kyse markkinoinnista, joka ei vastannut säännöksiä. Radiolinjan mielestä taas kyseessä oli asiakastiedote, ei mainos."
Oli kyseessä tiedote tai mainos, niin joka tapauksessa Radiolinja (palveluoperaattori) lähestyi Origon (verkko-operaattori) asiakkaan (Telia) asiakkaita. Ainakaan teoriassa RL:lla ei pitäisi olla mitään tekemistä kilpailijansa asiakastietojen kanssa, mutta tästä on kumman vähän muistettu puhua...
Rällän operaatio oli hienosti toteutettu, mutta jotain vilunkia on kyllä jossain vaiheessa tapahtunut. Lisäksi en usko, että Keilaniemen huru-ukotkaan on oikeasti laskenut homman kannattavuutta: melkoinen määrä koko sivu ilmoituksia sanomalehdissä, jokainen ex-telialainen pitää kontaktoida sopimusta varten, laskuttamatta jäävät puhelut ennen sopparin solmimista jne...Ei aivan ilmaista puuhaa
Omille asiakkaille saa muuten nykytulkinnan mukaisesti tehdä lisämyyntiä myös tekstiviestillä.
Nyt on kulunut senverran aikaa tuosta Telian tempauksesta, jotta voidaan edes jonkinlaisia lukuja katsoa. Tiedot edelleen Finderin ilmaisversion mukaan.
ennen nyt muutos
041: 0 182 050 0 166 169 -15 881
044: 0 194 595 0 208 132 +13 537
050: 1 016 473 1 032 829 +16 356
040: 1 812 857 1 826 303 +13 446
Edelleen Telian asiakasmäärän lasku on odotettua pienempää.. tosin tuossa on varmasti jo mukana uusia puheaika+prepaid kampanjoilla saatuaja asiakkaita.
"Taulukko" merkitty koodiksi, koska foorumisofta sotki muuten muotoiluntyylisen.
Nyt kun myydään vaan Prepaidia ja sitä Telia liittymää niin tuleekohan jälkimmäisestä joku "Dna Aina", jos 2G/Dna ostaa Telia Suomen? Kovasti näyttäisi ainakin olevan jonkinasteinen Radiolinja Aina:n kilpailija...
Niin, itse asiassa Prepaid -liittymät menevät Finderiin tai muihin numeropalveluihin, jos käyttäjä rekisöröi sen ja suostuu siihen numerotiedotukseen. Sama homma taitaa olla Soneran Easylla... eli tuo luku koskenee pääsääntöisesti vain normaaleja liittymiä, kait...
Aika jännää on huomata, että RL:n ilmoittama 50000 Telialaista on siirtynyt heille, niin taitaa olla aika puppua.. :)
Petterie
Lappeenrannan keskustassa puhuminen citypuhelimella + ehdalla radiolinjan liittymällä onnistui aivan moitteetta: 1800 Mhz verkkoa siis on ainakin ihan keskustassa.
Huvikseni kokeilin samaa täällä kotona Espoonlahdessa. Pitääpä ottaa ajelulle citypuhelin rätinän liittymällä ja seurailla...
Olen havainnut myös Espoossa pienen alueen jossa on 1800 verkko, kun poistutaan alueelta, kävelyä reilu kilometri, niin 1800 verkko häipyy. Eli verkko on todellakin aivan paikkoitaista. Tämän olen todennut useasti.
En tiedä sohlaako puhelin vai onko totta, verkon huoltokin saattaa olla kyseessä.. Olen todennut, että Sonerallakin on Kehä 3 sisäpuolella parikin paikkaa, jossa 1800 verkkoa ei ole. Tämä siis kerran todettu.
2G:llä on todellakin juuri Kehä 3 sisäpuolella alue jossa on EGSM900. Halukkaat voivat suunnistaa Myyrmäkeen ja todeta asian. Muistelen että Soneralla on 1800 verkkoa, mutta Radiolinjalla taas ei.
Nyt kun myydään vaan Prepaidia ja sitä Telia liittymää niin tuleekohan jälkimmäisestä joku "Dna Aina", jos 2G/Dna ostaa Telia Suomen? Kovasti näyttäisi ainakin olevan jonkinasteinen Radiolinja Aina:n kilpailija...
Mielestäni nyt markkinoilla on Aina -tyylisiä normaaleja liittymiä
Liittymä minuuttihinta Kaksitaajuuspuhelin
RL Aina 17 pakollinen, muuten freetime
Telia liittymä 16 suotavaa, muuten kuuluvuusongelmia
dna Liittymä oma ja lanka 12 suotavaa, muuten kuuluvuusongelmia
muut matkaviestimet 17
RSLCom GSM 21 yksitaajuusliittymä
dna ja RSLCom kilpailisivat muuten kahden muun kanssa, paitsi kuukausimaksu on noissa aivan toista luokka, joka taas vähentää liittymien mielenkiintoa. Listasta puuttuvat luonnollisesti ennakkoon maksetut liittymät vaikka niissäkin on kiinteä hinta.
Itse en välttämättä usko tuohon dna Aina -liittymään. Hyvä vaan, että muutkin ovat lähteneet kilpailuun. Operaattorien kiskurimaiset terminointimaksut ovat vielä tuossa ongelmana.
Mielestäni Suomen markkinoille olisi pahasta mikäli 2G/dna ostaa Telia Mobile Finlandin. Toivottavaa olisi saada reilusti uusi kilpailija Suomeen. Huono ratkaisukaan ei olisi sekään että joku nykyisistä palveluoperaattoreista hankkisi sen; siis RSL tai Jippii. Suotavaa siis olisi saada täysin uusi kilpailija. Tele2 ja Vodafone -leirit kuuluuvat myös niihin ei toivottuihin, koska se on mukana osittain 2G:ssä ja sekä pian aloittavassa 3G:ssä.
Aika jännää on huomata, että RL:n ilmoittama 50000 Telialaista on siirtynyt heille, niin taitaa olla aika puppua.. :)
Petterie
www.radiolinja.fi: "Kymmenettuhannet Telian asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä Radiolinjaan pitääkseen liittymänsä auki. Valtaosa heistä on myös ilmoittanut halukkuutensa tehdä sopimuksen Radiolinjan kanssa."
Kuka on ilmoittanut 50000 asiakkaasta?
Vähän offtopic:
Kuka uskoo että Suomeen tulee koskaan neljää umts-verkkoa, vähän vaikuttaa siltä että Telian umts jää toteutumatta ja Telian toimintaa jatkava taho jää palveluoperaattoriksi.
Itse en välttämättä usko tuohon dna Aina -liittymään. Hyvä vaan, että muutkin ovat lähteneet kilpailuun. Operaattorien kiskurimaiset terminointimaksut ovat vielä tuossa ongelmana.
Mielestäni Suomen markkinoille olisi pahasta mikäli 2G/dna ostaa Telia Mobile Finlandin. Toivottavaa olisi saada reilusti uusi kilpailija Suomeen. Huono ratkaisukaan ei olisi sekään että joku nykyisistä palveluoperaattoreista hankkisi sen; siis RSL tai Jippii. Suotavaa siis olisi saada täysin uusi kilpailija. Tele2 ja Vodafone -leirit kuuluuvat myös niihin ei toivottuihin, koska se on mukana osittain 2G:ssä ja sekä pian aloittavassa 3G:ssä.
Nepä ne juuri ovatkin.
Uusi kilpailija. Kuka se nyt voisi olla? Ja JOS oletetaan että joko RL tai dna ostaa Telia Suomen niin kuka teistä pitää todennäköisenä että ostaja on RL? Arvasinhan että kovin moni ei. Toisaalta, olisiko dna:lle kovin kannattavaa ostaa Telia Suomi? Tappiota tehdään muutenkin, ja rahaa menisi lisää. Ei kai sitä loputtomiin ole?
Pystytkö muuten perustelemaan miksi kannatat uutta kilpailijaa? En itse pysty, mutta en pysty perustelemaan päinvastaistakaan näkökantaa. En siis osaa sanoa mikä olisi kuluttajien kannalta paras ratkaisu.
Jos jonkun mielestä oli offtopiccia niin anteeksi. Itse en ole tästäkään asiasta ihan varma joten jatkoin samaan threadiin.
Sim-korttisotku maksoi Telialle Suomessa 10 000 asiakasta
Telia menetti noin 10 000 matkapuhelinasiakasta Suomessa sim-korttien vaihdattamisesta syntyneen sotkun vuoksi. Asiasta kertoo Kauppalehti tänään. Telian mukaan menetettyjen asiakkaiden määrä oli odotettua pienempi.
Telian dual-liittymiä käyttävät matkapuhelinasiakkaat närkästyivät, kun Telia lähetti kesäkuussa lyhyellä varoitusajalla asiakkailleen uudet sim-kortit. Telia vaihdatti asiakkaidensa sirukortit, koska operaattori siirtyi käyttämään omaa matkapuhelinverkkoaan. Ennen omaa verkkoaan Telia on käyttänyt Radiolinjan verkkoa.
Telialla oli kesäkuun lopussa runsas 230 000 matkapuhelinasiakasta.
Lähde: Iltalehti OnLine (http://www.iltalehti.fi/2002/07/26/20020726_uuTelia.shtml)
Mistä muuten johtuu että tuossakin Iltalehden jutussa sanottiin että "siirtyy käyttämään omaa verkkoaan"? Muistan kun luin päivälehdistä aikoinaan nuo uutiset niin ensimmäisenä päivänä sanottiin juuri noin, seuraavan päivän lehdessä oli lisää juttua ja sanottiin että siirtyy käyttämään 2G:n verkkoa tms...
Ja JOS oletetaan että joko RL tai dna ostaa Telia Suomen niin kuka teistä pitää todennäköisenä että ostaja on RL? Arvasinhan että kovin moni ei. Toisaalta, olisiko dna:lle kovin kannattavaa ostaa Telia Suomi? Tappiota tehdään muutenkin, ja rahaa menisi lisää. Ei kai sitä loputtomiin ole?
Veikkaanpa, etta Radiolinjalla tai Dna:lla ei ole mahdollisuutta ostaa Telian Suomen toimintoja, koska Suomen kilpailuviranomaiset estavat sen. Veikkaan, etta se on taysin uusi osapuoli, kuten esimerkiksi Orange tai Tele2.
Miksi viranomaiset kieltäisivät esim. dna:ta ostamasta Teliaa?
Miksi viranomaiset kieltäisivät esim. dna:ta ostamasta Teliaa?
Samalla yhtiöllä ei voi olla hallussaan kahta päällekkäistä toimilupaa Suomen GSM-markkinoilla. Samoin, yksi ehto Soneran ja Telian fuusiolle taisi olla se, että toimilupien määrä säilyy edelleen samana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että Telian suomen toiminnoille löydetään jostakin ulkopuolinen ostaja.
Kiitos Jussi, tuota en tiennyt ja luulin adapterin tarkoittavan estoja liittyen määräävään markkina-asemaan ja vastaavaan.
Veikkaanpa, etta Radiolinjalla tai Dna:lla ei ole mahdollisuutta ostaa Telian Suomen toimintoja, koska Suomen kilpailuviranomaiset estavat sen. Veikkaan, etta se on taysin uusi osapuoli, kuten esimerkiksi Orange tai Tele2.
Näinkö asia tosiaan onkin? Jaa jaa. No, ketä mahtaisi kiinnostaa ostaa tuollainen operaattori?
Taas tuli todistetuksi etteivät ne matkapuhelinliikkeiden myyjät ole välttämättä kovin tietoviisaista näissä asioissa. Voin selittää tarkemmin jos joku haluaa.
Ja vielä yksi juttu: mistä päin on Tele2? Millainen operaattori? Orange muistaakseni oli brittiläinen, jos nyt muistan oikein.
Ja vielä yksi juttu: mistä päin on Tele2? Millainen operaattori? Orange muistaakseni oli brittiläinen, jos nyt muistan oikein.
(uusavuttomuutta ilmassa) http://www.tele2.com/ selaimen osoite riville ja volá. Osoitteen arvaaminen ei ollut vaikeaa ;)
Lyhyesti: Ruotsalainen firma, sielä pyörittää käsittääkseni laajakaistaverkkoa, GSM puolta(Comviq operaattorina) ja kaukopuheluhommia. Suomessa tällä hetkellä Tele2:lla taitaa olla ainostaan kauko/ulkomaanpuhelu hommia .. niin ja yhdessä (Suomen 3g:n) UMTS luvassa se on osakkaana.
Tele 2 on ostanut kasittaakseni myos esim Q operaattorin virosta ja lisaksi silla on kasittaakseni toimintaa muuallakin baltiassa.
<clip> Orange muistaakseni oli brittiläinen, jos nyt muistan oikein.Kyllä ja ei, Orangen muistaakseni omistaa France Telecom.
Miksi viranomaiset kieltäisivät esim. dna:ta ostamasta Teliaa?Samalla yhtiöllä ei voi olla hallussaan kahta päällekkäistä toimilupaa Suomen GSM-markkinoilla. Samoin, yksi ehto Soneran ja Telian fuusiolle taisi olla se, että toimilupien määrä säilyy edelleen samana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että Telian suomen toiminnoille löydetään jostakin ulkopuolinen ostaja.Tietääkseni DNAll a ei ole toimilupaa, eikä kaupan myötä sille tulis määräävää markkinasemaa.
Ilman Sonera Telia fuusiota Soneralla on jo määrävä markkina-asema, tietääkseni EU kilpailusäädöksissä ei ole estettä omistaa useampaa toimilupaa samalla alueella, Toimilupa ehdot toki voivat sellaisen rajata pois.
Onhan esim. Elisallakin usemapia GSM lupia.
Tietääkseni DNAlla ei ole toimilupaa, eikä kaupan myötä sille tulis määräävää markkinasemaa.
Ilman Sonera Telia fuusiota Soneralla on jo määrävä markkina-asema, tietääkseni EU kilpailusäädöksissä ei ole estettä omistaa useampaa toimilupaa samalla alueella, Toimilupa ehdot toki voivat sellaisen rajata pois.
Onhan esim. Elisallakin usemapia GSM lupia.
Tarkoitatko, että dna operoi ilman asiaankuuluvaa toimilupaa? Jaa, täytyy kyllä myöntää että en voi todistaa sinun olevan väärässäkään, joskin kuitenkin epäilen näin. Vai omistaako Elisa mahdollisesti (useampi lupa???) dna:n luvat? Epäilen tuotakin.
En tiedä koskeeko tuo päällekkäisten lupien kielto vain tätä yksittäislupaa vai yleisesti koko alaa. Kuitenkin muistelen että tuon kaupan yksi ehdoista nimenomaan oli se, että kansankielellä markkinoilla jatkaa yhtä monta eri yrittäjää kun on toiminut ennen syntynyttä yhteenliittymää. Luulisihan tuota kuluttajan kiljuvan riemusta jos markkinoille tunkee uusia rahakkaita palveluntarjoajia, esim. Orange tai One2one. Harvemmin yritysten kilpaillessa kuluttaja häviää. ;-)
Tarkoitatko, että dna operoi ilman asiaankuuluvaa toimilupaa? Jaa, DNA on palvelu operaattori joka käyttää 2Gn verkkoa, sinänsä mielenkiintoinen ajatus jos juuri DNA ostais TeliaFinalndin(?) niin mitä se tekis. teknisesti luulis 2Gn (3G) olevan ostajana. Tuuppaisko DNA Telian verkon suohon?, vai myiskö se sen 2Glle ja pitäis asiakkaat itsellään...
Vai omistaako Elisa mahdollisesti (useampi lupa???) dna:n luvat? Epäilen tuotakin.Noi ei tietääkään DNA:n mitään lupia (mitä nyt ehkä vähän osakkuus yhtiöiden kautta omistaa DNAta ym.)
Elisallahan on Radiloinjan (tai siis sen verkkooperaattori yhtiön) kautta valtakunnallinen GSM toimilupa (millä nimillä sitä sitten kutsutaan) Ja joidenkin paikallisten puhelinyhtiöiden kautta (Ainakin entinen HPY) gsm (DCS) verkko (verkkoja?)
Mielestäni sinänsä varsin vertailu kelpoinen eihän se Teliankaan verkko ole maan kattava.
Luulisihan tuota kuluttajan kiljuvan riemusta jos markkinoille tunkee uusia rahakkaita palveluntarjoajia, esim. Orange tai One2one. Siinä kaksi murheen kryynia, missä mietitään että mistä rahaa heidän omistajillaan sitä ei ainakaan ole..
Jaa, täytyy kyllä myöntää että en voi todistaa sinun olevan väärässäkään, joskin kuitenkin epäilen näin. Noin yleisesti ottaen, vai tässä tapauksessa. No ompahan noita lapsuksia päässyt sormistanikin.
Noin yleisesti ottaen, vai tässä tapauksessa. No ompahan noita lapsuksia päässyt sormistanikin.
Ihan vain tätä nimenomaista tapausta ajattelin... Jos veikata pitäisi, niin itse veikkaisin GSM toimiluvan olevan nimenomaan palveluoperaattorin hallussa.
DNA on palvelu operaattori joka käyttää 2Gn verkkoa, sinänsä mielenkiintoinen ajatus jos juuri DNA ostais TeliaFinalndin(?) niin mitä se tekis. teknisesti luulis 2Gn (3G) olevan ostajana. Tuuppaisko DNA Telian verkon suohon?, vai myiskö se sen 2Glle ja pitäis asiakkaat itsellään...
Telialla on suomessa sellaisia osia, joita dna:lla ei ole, esim. oma asiakaspalvelu. Muutamien huonojen kokemusten jälkeen olen ruvennut ajattelemaan että asiakaspalvelu suoraan operaattorin alaisena (eikä ulkoistettuna palveluna) on parempi ratkaisu. En kuitenkaan itsekään pidä dna:ta potentiaalisena Telian toimintojen ostajana.
Mitä vielä lupakysymykseen tulee, niin lieneekö kyseessä esim. Elisalla sitten useita erilaisia lupia? Mitäpä sitä yleensäkään tekisi usealla päällekkäisellä luvalla.
Telialla on suomessa sellaisia osia, joita dna:lla ei ole, esim. oma asiakaspalvelu. Muutamien huonojen kokemusten jälkeen olen ruvennut ajattelemaan että asiakaspalvelu suoraan operaattorin alaisena (eikä ulkoistettuna palveluna) on parempi ratkaisu. En kuitenkaan itsekään pidä dna:ta potentiaalisena Telian toimintojen ostajana.Eikös dna:lla alunperin ollut oma aspa mutta kun väkeä ei riittänyt niin toiminta ulkoistettiin? Miksi ulkoistettu palvelu on huono, vähentääkö se mahdollista asiantuntevuutta?
Eikös dna:lla alunperin ollut oma aspa mutta kun väkeä ei riittänyt niin toiminta ulkoistettiin? Miksi ulkoistettu palvelu on huono, vähentääkö se mahdollista asiantuntevuutta?
Joo, kai siellä ainakin jokin osa puhelimeenvastaajista (myynnin tuki ainakin) on ollut suoraan dna Finlandin alaisena mutta sekin on nykyään ulkoistettu Novacallille. Ne vähän kontaktit mitä tuonne on ollut ovat jättäneet mielikuvan siitä, että kysymyksiin kyllä osataan vastata, mutta jos on jokin vaikeampi asia tai jotain erikosratkaisuja pitäisi tehdä, niin porukka jäätyy ihan kokonaan. Pääsevätköhän ulkopuolisen firman palkkalistalaiset ihan vapaasti edes käsittelemään asiakkaiden liittymätietoja? Ainakin välillä muutosten teko tuntuu kovin kankealta.
Aivan, kiitos Jussi. :) Nooh, onneksi on Oma DNA ;D
Mutta asiaan: ilmeisesti vain 1 ulkomainen operaattori oli kiinnostunut Telia Suomen ostamisesta. Mikähän mahtaa olla? Muita ostajaehdokkaitahan olivat luonnollisesti Radiolinja, Dna ja Jippii Group.
Mutta asiaan: ilmeisesti vain 1 ulkomainen operaattori oli kiinnostunut Telia Suomen ostamisesta. Mikähän mahtaa olla? Muita ostajaehdokkaitahan olivat luonnollisesti Radiolinja, Dna ja Jippii Group.
Epäiltyjen joukossa ovat: Ruotsalaiset Tele2 (todennäköisin) ja Song sekä Venäjän suurin operaattori MTS.
Lähde Hesari (http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20020801OL5)
No itse asiassa kyllä tiesin tuon (MTS:sta en ole varma, mutta kyllä teksti-TV:ssä ainakin Tele2 ja Song mainittiin), en vain viitsinyt mainita niitä koska kyseessä on vasta epäillyt operaattorit.
Minä laittaisin kahden mieluisimman joukkoon vierasmaalaisista Songin ja sitten MTS. Mikäli DNA&2G, Radiolinja tai TELE2 ostaa Telia Mobile Finlandin, menee UMTS uusjakoon. TELE2 siksi, koska se on muistaakseni 3G:ssä mukana. Taas Jippiin (mistä rahat?), Songin ja MTS ostaessa UMTS -lupaa voidaan hyödyntää. Song lienee kaikkein luontevin vaihtoehto, koska Songilla on jo UMTS -toimilupa Ahvenanmaalla, jossa taas 2G:llä ja Telialla ei ole lupaa. 2G:n luvan luonnolisesti korvaa ÅMT.
menee UMTS uusjakoon. Ymmärtääkseni Telian UMTS luvasta on vain yksi kiinnostunut.
menee UMTS uusjakoon. Ymmärtääkseni Telian UMTS luvasta on vain yksi kiinnostunut.
Tuli tuossa hivenen liikaa puhuttua ympäripyöreitä.
Itse oletan tuon kiinnostuneen olevan Song juuri tuon Ahvenanmaan luvan laajentamisen toivossa.
=Henkkis=®
05.08.02, 17:34
Mitä jos RL ostaa telian ja muuttaa kaikki telian liittymät RLän liittymiin. Ja taas kortit vaihtoon. Eli 041-1234567 muotoon 050-1234567. ottaa asiakkaat ja jättää verkkoluvan (vai mikä onkaan) vapaille markkinoiille. Emmä sit tiä et mitä kilpailuvirasto siitä tuumaa (suksikoon v*****n kaikki mailman virastot).
personal jesus
05.08.02, 17:48
Mitä jos RL ostaa telian ja muuttaa kaikki telian liittymät RLän liittymiin. Ja taas kortit vaihtoon. Eli 041-1234567 muotoon 050-1234567.
Eipä taida onnistua suora muutos 041 -> 050. Telian ja Radiolinjan numerot on annettu asiakkaiden käyttöön mitenkään toisistaan riippumatta. Ei sillä, etteikö yksittäistapauksissa olisi mahdollista muuttaa joku 041 -numero suoraan 050 -numeroksi.
Mitä jos RL ostaa telian ja muuttaa kaikki telian liittymät RLän liittymiin. Ja taas kortit vaihtoon. Eli 041-1234567 muotoon 050-1234567. ottaa asiakkaat ja jättää verkkoluvan (vai mikä onkaan) vapaille markkinoiille. Emmä sit tiä et mitä kilpailuvirasto siitä tuumaa (suksikoon v*****n kaikki mailman virastot).
Edelleen voin lyoda vaikka paani pantiksi, etta kukaan Suomessa talla hetkella toimivista ei voi ostaa Telian suomen toimintoja. Itse pidan Tele2:sta todella varteenotettavana ehdokkaana.
Minä laittaisin kahden mieluisimman joukkoon vierasmaalaisista Songin ja sitten MTS.
Songista on turha odottaa mitään ostajaa, sillä koko putka on myynnissä. Heinäkuussa Telenor osti siitä palan suunnatulla osakeannilla ja vaihtovelakirjalainalla, ja kun viimeisintä tulojulkistusta katsoo niin ei taida olla yrityksen kassatilanne yhtään Jippiin ja Soneran viime syksyn kriisejä parempi.
http://biz.yahoo.com/djus/020709/200207090344000084_1.html
Tele2:lla menee lienee hiukan paremmin, ja noiden venäläisten rahoista ei ole paljon julkista tietoa. Prepaidia Telia Mobile markkinoi kuitenkin siihen malliin, että kaikki rikolliset varmasti käyttävät sen verkkoa ;)
Kaupan hierominen voi ottaa piitkäääään!!
Ruotsalainen Tele2 ei halua ostaa Telian Suomen-toimintoja. Toimitusjohtaja Lars-Johan Jarnheimerin näkemyksestä on kertonut Dow Jones Newswires.arvopaperi (http://www.arvopaperi.fi/article/id=3006/)
vBulletin v3.7.3, Copyright ©2000-2008, Jelsoft Enterprises Ltd.
Käännös G-man.