PDA

View Full Version : N-Gagen bugit ym.

TCall
10.10.03, 16:30
Ajattelin että voisi joskus tuon hommata kunhan hinnat vähän laskevat ja haluaisin tietää onko Nokia panostanut softan toimivuuteen eli onko bugeja ilmaantunut? Meni järki 3510i:n kanssa ja siitä lähtien olen vieroksunut Nokian mokioita, mutta N-Gage vaikuttaisi mielenkiintoiselta, ei pelien, vaan ominaisuuksien puolesta. Eikä hirveä hintakaan.. Ja osaisiko joku arvioida paljonko puhelimen hinta laskee puolessa vuodessa? Vai tuleeko tästäkin samanlainen floppi kuin 5510:stä eli hinta suorastaan romahtaa? On muuten aika hassun näköistä kun joku puhuu N-Gagella ;)

Joonas_A
10.10.03, 19:41
Mulla tänään radio vaihteli itsestään asemia! Harvinaisen ärsyttävää... muutenkin noksun radiot ovat kautta aikojen olleet suorastan säälittäviä. Ärsyttää se stereo-mono vaihtelu (tai siis se että strereo välkähtää kerran 10sek). Jopa bussissa keskustassa radio rätisee...
Toinen minua ainakin haittaava puute löytyy musiikkisoittimesta, jolla ei voi kelata mp3-tiedostoja lainkaan. Tänään soitin soitti yhtä biisiä minuutin, jonka jälkeen vaihto toiseen. Teki saman ainakin kolme kertaa kunnes meni hermot ja vaihdoin radioon ja totesin ylläolevat ongelmat. Muuten kyllä hienosti pelittänyt. Mikkiä ei varmaan kuule isossa melussa, koska alue on niin kapea, ettei sitä saa painettua peittämään koko korvaa.

Jussi123
10.10.03, 20:09
[quote="Joonas_A"] muutenkin noksun radiot ovat kautta aikojen olleet suorastan säälittäviä. Ärsyttää se stereo-mono vaihtelu (tai siis se että strereo välkähtää kerran 10sek). Jopa bussissa keskustassa radio rätisee...
quote]
Minulla on tuollainen Sonyn pieni radio maksoi 80 euroa ja rätisee varsinkin noi paikallisasemat oikein kunnolla, että ei noita radioita ole ilmeisesti helppo saada pelaamaan kunnolla.

jogilius
10.10.03, 20:24
[quote=Joonas_A] muutenkin noksun radiot ovat kautta aikojen olleet suorastan säälittäviä. Ärsyttää se stereo-mono vaihtelu (tai siis se että strereo välkähtää kerran 10sek). Jopa bussissa keskustassa radio rätisee...
quote]
Minulla on tuollainen Sonyn pieni radio maksoi 80 euroa ja rätisee varsinkin noi paikallisasemat oikein kunnolla, että ei noita radioita ole ilmeisesti helppo saada pelaamaan kunnolla.

Mulla on ollu kanssa tollanen hintava miniradio, jolla ei kyllä ole nyt mitään tarkotusta enää, kun on 3300:n radio, mikä on toiminut aina paljon paremmin kuin toi ~80€:n radio. Nimenomaan keskustassa päin tuntuu olevan helpommin ongelmia kuuluvuudessa, ja kännyllä kuunnellessa häiriöt, sikäli kun niitä ilmenee, on erilaisia...

ps. Pistinpä tässä nyt 3300:lla radiosta nauhotetun Eminemin sing for the momentin, niin eipä tässä ihan kovin helpolla huomaa, että on radiosta nauhotettu. Vois erehtyä luulemaan mp3:ksi.

Ollilan Jokke
10.10.03, 20:46
jep,ainakin itsellä joku Yle X kuuluu tosi hyvin mutta paikallisradiot huonommin. Taitaa olla ihan normaalia näille pikku-radioille...(?)

sovelias
10.10.03, 21:43
jep,ainakin itsellä joku Yle X kuuluu tosi hyvin mutta paikallisradiot huonommin. Taitaa olla ihan normaalia näille pikku-radioille...(?)Kuuluu ne hyvin, jos pystyt tarjoamaan yhtä laadukkaan singnaalin kuin esim kotistereoille antipistokkeesta.
Jos otat vaikka isonkin radion mukaan ja laitat siihen lanka-antenin puseron alle ja lähdet liikuskeleen, niin yllättäen niistäkin tulee "surkeita"

Autoradiot ovat yllättävän laadukkaita, mutta jo niihin laitat lanka-antenin ja tunget sen puseron alle, niin ero korvalappuradioon muuttuu aika pieneksi.

kimmo4377
11.10.03, 14:44
mulla on joku sonyn kannettava c-kasetti vehje.. siinä myöskin on radio ja se kuuluu hyvin koska siitä voi säätää monolle tai stereolle.. tollanen ominaisuus vois olla puhelimmesa ihan paikallaan nii ei rätisis. mullakin vaihtelee kanavia ittestää ngagessa ja mp3:soitin on ihan jotain.. toivottavasti päivitys sitten joskus poistaa noi bugit.. ja nokiagame jumittuu joskus pikku hetkeks(todellaharvoin kyllä) ja sit lentää pelloille..

Jupex
11.10.03, 16:42
Lievää OT:ta... eikö puhe ollut N-gagen bugeista?

tonza19
11.10.03, 16:46
No eikös tuossa puhuta nimenomaan n-gagen bugeista?Ainakin Starr4377 puhuu siitä kuinka suolesta on n-gagen radio ja soitin.

Saukki
11.10.03, 16:48
Onko mp3-soitin buginen vai muuten vaan houno, onko yhtä hyvä kuin 5510:ssä...

anssiah
11.10.03, 17:04
onko kukaan koittanut, toimiiko mp3go n-gagella, ja miten.

tonza19
11.10.03, 17:13
onko kukaan koittanut, toimiiko mp3go n-gagella, ja miten.

olis muuten mielenkiintonen tietää, eli joku n-gagen omistaja eikun kokeilemaan vaikka sillä trial -versiolla.

Ollilan Jokke
11.10.03, 18:21
onko kukaan koittanut, toimiiko mp3go n-gagella, ja miten.

Toimii, just äsken kokeilin.

Eiköhän voida pitää nyrkkisääntönä että periaatteessa kaikki symbian s60 softa toimii myös N-Gagella. Se on sitten harvinainen poikkeus jos ei toimi.

:)

trex
11.10.03, 18:48

Jatkossa (lue: 6600:n tultua myyntiin) parempi nyrkkisääntö on: "Mikä toimii 3650:ssa, toimii luultavasti myös N-Gagessa." Poikkeuksena on luonnollisesti kameraa hyödyntävät sovellukset.

anssiah
11.10.03, 19:10
onko kukaan koittanut, toimiiko mp3go n-gagella, ja miten.

Toimii, just äsken kokeilin.

Eiköhän voida pitää nyrkkisääntönä että periaatteessa kaikki symbian s60 softa toimii myös N-Gagella. Se on sitten harvinainen poikkeus jos ei toimi.

:)

Stereokuulokkeilla ihan normaalisti? Vai koitko kaiuttimella?

kimmo4377
11.10.03, 20:02
No eikös tuossa puhuta nimenomaan n-gagen bugeista?Ainakin Starr4377 puhuu siitä kuinka suolesta on n-gagen radio ja soitin.

joo sitä meinasin, mut samalla kelailin vähän muutakin.. näköjään :)
toistaseks ei oo muuta löytyny.. en kyllä kuuntele pääasiassa kun yhtä kanavaa ylexiä. Vaihtaiskohan se sitte jos ottais muut pois.. ei kyllä viittis heti viedä päivitkseen kun vasta sai :P

kaze
14.10.03, 17:30
Hassua kylläkin, omasta mielestä tuon N-Gagen radiovastaanotto on jopa varsin loistava noilla kuulokkeilla. Vertailukohtana vaikkapa vuoden vanha Blaupunktin RDS autoradio, joka ei löydä kanavia tai jos löytää niin hakeminen kestää helposti kymmeniäkin sekunteja. Vertailuksi N-Gage on löytänyt kanavat noin sekunnissa. Ja ainakin Keski-Suomessa kanavat pysyvät hyvin päällä, rätinääkään ei ole kuin satunnaisesti (veikkaan että häiriötä aiheuttaa jokin muu laite itsellä). Ja radiota voi hyvin kuunnella vaikka samaan aikaan pelaisikin jotain.

Nemesis-88
27.11.03, 17:20
Onkos muilla ollu vastaavaa ongelmaa jos äänität ulkoisesta äänilähteestä(mankasta) niin viimeistään kolmannnen minuutin kohalla N-Gage katkasee äänityksen. Tänään se katkaisi jo, kun oli äänittänyt 15 sekkaa.
Onko tietoo et onko tulossa uutta softaa joka korjaisi asian. Vit*ttaa tuommoset bugit jopa 5510:n äänitys toimi paremmin, vaikka muuten onkin pe**eestä koko puhelin!!

slaaksoh
27.11.03, 20:17
Seuraavanlainen bugi on N-Gagen softaversiossa 3.30:

Jos vaihdetaan liittymäkorttia ja akku tietenkin käytetään irti niin oman nro:n lähetys muuttuu lähes aina sopim. mukaan vaikka asetus oli KYLLÄ.
Aina tätä ei tapahdu. Molemmissa korteissa asetus oli KYLLÄ.

Sitten toinen:
pari kertaa on kuuloke rätissyt oikeen selvästi! Puhelimelle bootti ja taas toimii ok.

Radiolinjan liittymällä on muutaman kerran puhelin bootannut itsensä heti kun puhelin on käynnistetty ja verkko löydetty.

Niin ja miten ihmeessä puhelimen puhelinluettelo kopioidaan sim kortille? yksitellen kyllä onnistuu???

Vinkiksi.. jos haluaa kopioida ja liittää esim. tekstiä/numeroita niin painaa tuota kynämerkkiä ja liikuttaa ohjainta. COPY PASTE toimii hyvin.

Akku saisi olla tehokkaampi. joku 1400mA

Nemesis-88
27.11.03, 22:11
Tänään soitin herjasi järjestelmävirhettä, bootti auttoi luonnollisesti.

Crossfade
27.11.03, 22:40
Tossa muutamia bugeja:
Nauhotus ei onnistu ollenkaa toisesta soittimesta.
Mp3 soitin, radio ja valikkonäppäimet lakkaa toimimasta päivittäin.
Välilä tulee järjestelmä virheitä.
Nyt sekuntti siten tuli: sovellus suljettu, bt.

Vähä bugiset nokia kännykät on historiaa näköjää.. :/

E: kello aika ei pysy oikeessa millään ja automaattinen ajanpäivitys ei toimi.

Mäksä
27.11.03, 23:45
kaverin gagessa huomasin mp3 soittimessa lähes joka kerta sitä että kappaletta vaihdettaessa sai nappia painaa 2-10kertaa ennen kuin siirty seuraavaan kappaleeseen.
soittoääniä kuunneltaessa puhelin jumiutui hetkeksi lataamaan muistikortin soittarit ja jos sinä aikana paineli alaspäin niin sitten ku taas alko toimii niin se pomppaski monta soittaria alaspäin. näin tapahtu joka kerta, kuntaas omassa 3650:ssa aikoinaan ei kertaakaan näin käynyt

Vision
28.11.03, 07:02
Ootte te kyllä tosi säälittäviä puhelimen käyttäjiä. Miten te saatte noin paljon ongelmia n-gageenne. Kuka ihme äänittää mikillä jostain radiosta puhelimeen jotain 3minuutin pätkiä ja kehtaa vielä valittaa jostain tökkimisestä. HEI HALOOO! sitten vielä tosta puhelimesta sim-kortille siirrosta, niin eikös se onnistu kun valitsee "valitse kaikki" ja sit "kopio"/"siirrä". Kumpi nyt olikaan. Ainut miinus minkä olen todella kokenut miinukseksi on, että videioita katsellessa ei ole kelaus toimintoa. Mutta sekin järjestyy kun hakee netistä uuden ohjelman. Sama pätee mp3-soittimessa (jos joku haluu kelailla oikeesti niitä biisejä). En laske miinukseks jos puhelin ei sillä samalla sadasosa sekunnilla sulje tai vaihda vaikka jotain biisejä jonka koko on 10Mt. Enkä laske miinukseks jos joudun painaan nappia vaikka kaks kertaakin. Eipä oo iso ongelma.

Whig
28.11.03, 07:15
Ootte te kyllä tosi säälittäviä puhelimen käyttäjiä. Miten te saatte noin paljon ongelmia n-gageenne.

Käyttäjässä vika jos laite kusee?
Vai "Ei se ole vika se on ominaisuus" ajattelua?

Vision
28.11.03, 07:49
Mutta onko se todella vika?
Kuseeko laite oikeesti? Onks se vika jos soittoääni avautuu muistikortilta 2-3sekuntia?
Niin, se vähän riippuu kuka ajattelee.

mortti
28.11.03, 12:40
Tossa muutamia bugeja:
Nauhotus ei onnistu ollenkaa toisesta soittimesta.

Siis onko n-gagessa tosiaan line-in? Jos on niin toimiiko ylipäänsä miten? Olisi aika hassua päästä pakkaamaan lennosta vaikkapa mp3:ksi ulkoista äänilähdettä.

Crossfade
28.11.03, 12:47
Tossa muutamia bugeja:
Nauhotus ei onnistu ollenkaa toisesta soittimesta.

Siis onko n-gagessa tosiaan line-in? Jos on niin toimiiko ylipäänsä miten? Olisi aika hassua päästä pakkaamaan lennosta vaikkapa mp3:ksi ulkoista äänilähdettä.

On.. Se taitaa tehä siitä AAC tiedoston

Dimension
28.11.03, 13:56

mp3 tiedostonpas.... Mulla ei vielä gagessa ole yhtäkään tuollaista edellämainittua ongelmaa ole ollut. ei edes radiossa vaikka asun korvessa ja sitä kuuntelen. (kiss fm, ylex, nova, suomipop ainakin kuuluu hyvin).

hulabaloo
28.11.03, 14:22
Ootte te kyllä tosi säälittäviä puhelimen käyttäjiä. Miten te saatte noin paljon ongelmia n-gageenne.

Käyttäjässä vika jos laite kusee?
Vai "Ei se ole vika se on ominaisuus" ajattelua?

Hmm, kun 7650 tuli markkinoille siitä löydettiin
mitä ihmeellisimpiä bugeja. Itse olen käyttänyt
laitetta runsaan vuoden ilman ongelmia, mielestäni
olen ns. heavy useri. Tuossa esimerkki, että KYLLÄ
käyttäjissä on eroja. Toisilla tekniikka tökkii ja
toisilla ei, niin se vain on.

nalle
28.11.03, 14:24
KYLLÄ
käyttäjissä on eroja. Toisilla tekniikka tökkii ja
toisilla ei, niin se vain on.

Ja kyllähän myös puhelimien puolella yksilöissä on eroja. Joku saa kappaleen jonka kanssa ei ilmene mitään ongelmia 2-3 vuoteen ja joku saa kappaleen missä kaikki mättää.

Mäksä
28.11.03, 16:55
Mutta onko se todella vika?
Kuseeko laite oikeesti? Onks se vika jos soittoääni avautuu muistikortilta 2-3sekuntia?

mun mielestä se on vika ja se pohjautuu siihen että 3650:ssa tämä toimi täysin viiveettä ja ku toi 2-3sek ei edes riitä vaan yli 5sek

J^x
28.11.03, 20:14
Tossa muutamia bugeja:
Nauhotus ei onnistu ollenkaa toisesta soittimesta.

Siis onko n-gagessa tosiaan line-in? Jos on niin toimiiko ylipäänsä miten? Olisi aika hassua päästä pakkaamaan lennosta vaikkapa mp3:ksi ulkoista äänilähdettä.

On.. Se taitaa tehä siitä AAC tiedoston

mp3 tiedostonpas.... Mulla ei vielä gagessa ole yhtäkään tuollaista edellämainittua ongelmaa ole ollut. ei edes radiossa vaikka asun korvessa ja sitä kuuntelen. (kiss fm, ylex, nova, suomipop ainakin kuuluu hyvin).

mun mielestä se taas tekee .amr -tiedoston =P että arvotaan sitten näistä voittaja...

edit: eikun joo, aac-filen tekee. Mikrofonilla äänitettäessä .amr:n

desentera
28.11.03, 20:39
Kuinkahan mones topikki gagen bugeista?

Noh, mulla ei ole muuta ollut kuin outo yöllinen sammuminen.

Legge
28.11.03, 23:07
Kuinkahan mones topikki gagen bugeista?

Noh, mulla ei ole muuta ollut kuin outo yöllinen sammuminen.

Sama täällä.

luisfigo
28.11.03, 23:37
Mun mielsetä se on paha bugi kun laitat kuulokkeet puhelimeen ja otat ne pois musta - harmaa järjestyksessä niin puhelin luulee että se hf on vieläkin päällä, ja jätti herättämättä sen takia yhtenä aamuna

slaaksoh
29.11.03, 22:36
HEI HALOOO! sitten vielä tosta puhelimesta sim-kortille siirrosta, niin eikös se onnistu kun valitsee "valitse kaikki" ja sit "kopio"/"siirrä". Kumpi nyt olikaan.

Valitse kaikki löytyy, mutta kopio tai siirrä ei. tiedot voi lähettää vain sähköpostiin tai sitten siirrellä yksitellen sim kortille.

luisfigo
30.11.03, 13:14
Ei tossa mun mielestä mitään isoja bugeja ole, jos tarkasti ajatellaan niin mikään kännykkä ei ole bugiton, ja toi N - Gage on kyllä loistava kapula verrattuna esim . Motorola T720i:n

djj
30.11.03, 14:00
Kuinkahan mones topikki gagen bugeista?

Eh, se ensimmäinen ja ainoa? Huomioi ensimmäisen viestin päivämäärä: 10.10.

zener
03.12.03, 15:59
Onkos kenelläkään semmosta ongelmaa, että N-Gage kadottaa kuvakkeita valikosta? Välillä katoaa 1-2 kuvaketta ja ei muu auta kuin buuttaaminen että tulevat takaisin... Ja tiedän että mp3:ia kuunneltaessa kuvakkeet katoavat, mutta joskus katoaa tosiaan vain 1 tai 2 kuvaketta.

luisfigo
03.12.03, 17:08
ei ole

tonza19
09.01.04, 20:23
Onkos kenelläkään semmosta ongelmaa, että N-Gage kadottaa kuvakkeita valikosta? Välillä katoaa 1-2 kuvaketta ja ei muu auta kuin buuttaaminen että tulevat takaisin... Ja tiedän että mp3:ia kuunneltaessa kuvakkeet katoavat, mutta joskus katoaa tosiaan vain 1 tai 2 kuvaketta.

Mulla on sama ongelma,ja se on vittumainen ongelma. Eli aina kun esim. liitän n-gagen koneeseen usbin avulla ja otan pois niin kaikkien ohjelmien kuvakkeet häviää jotka on asennettu muistikortille. Ei taida muu auttaa ku päivitys. Onko tuo kun mp3:sia kuuntelee että kuvakkeet häviää joku ominaisuus vai miksi sulla lukee että "tiedän että mp3:sia kuunneltaessa kuvakkeet häviää"?

edit: Onko se muuten bugi että kun katsoo videoo ja haluaa kuunnella kuulokkeilla äänet niin myös kaiuttimesta kuuluu ääni, jos handsfree plugi (harmaa) ei ole liitetty myös? Eli kaiuttimesta ja kuulokkeista kuuluu jos on pelkästään mustassa kuulokkeet kiinni, mutta jos myös handsfree on kiinni harmaassa niin kuuluu pelkästään korvanapeista.

zener
09.01.04, 20:54
Mulla on sama ongelma,ja se on vittumainen ongelma. Eli aina kun esim. liitän n-gagen koneeseen usbin avulla ja otan pois niin kaikkien ohjelmien kuvakkeet häviää jotka on asennettu muistikortille. Ei taida muu auttaa ku päivitys. Onko tuo kun mp3:sia kuuntelee että kuvakkeet häviää joku ominaisuus vai miksi sulla lukee että "tiedän että mp3:sia kuunneltaessa kuvakkeet häviää"?

Kun USB-piuha on kiinni, ei N-Gage näe MMC:tä ollenkaan ja kun otat USB-piuhan irti kestää muutaman sekunnin ennen kuin N-Gage taas tajuaa muistikortin. Sama siis mp3:ia kuunnellessa, eli kun MMC on käytössä muualla, ei N-Gage voi sitä lukea.

Nyt ei ole vähään aikaan ilmennyt tuota kuvakkeiden häviämistä. Ainoa mitkä N-Gage välillä tekee on buutti, kun joku softa kaatuu...

tonza19
09.01.04, 21:09
Joo mutta ei mulla ne kuvakkeet tuu takas vaikka oottaa kuinka kauan, vain uudelleenkäynnistys auttaa. Ei mulla muuten oo sekoillu mitkään softat ym.

edit: joo, just koitin että kuuntelin biisin, lopetin kuuntelun, menin valikkoon, ei muistikortin kuvakkeita missään! Eli meen huomenna päivittään 4.03:een, onko päämiehet auki lauantaina? Ja moneltahan aukee, oisko 09.00?

Immoooooo
09.01.04, 23:42
Muuten ihan tyytyväinen olen ollut mutta laite on buutannut muutaman kerran itsekseen. Yleensä operaa käyttäessä.

lineri
12.01.04, 07:06
Muuten täysin tyytyväinen n-kapulaan, mutta sellainen ihme vika on että pitää puhua kylkeen. En sitten tykkää yhtään siitä, vaikka jo kuukauden päivät tällä pelleilly. :/

veppis
12.01.04, 11:37
Muuten täysin tyytyväinen n-kapulaan, mutta sellainen ihme vika on että pitää puhua kylkeen. En sitten tykkää yhtään siitä, vaikka jo kuukauden päivät tällä pelleilly. :/

No mutta eihän tuo ole bugi vaan ominaisuus. ;)

(Tosin huono sellainen.)

Sanska
03.04.05, 22:55
Oman bugin takia puhelin menossa jo toiseen kertaan huoltoon. Ei vaan puhelin suostu käynnistymään. Ja ihan tolkuttomasti nyt muutaman kuukauden jälkeen puhelin kusee. Muistikorttia saa formatoida jatkuvasti ja ohjelmat kaatuilee. Puhelin buuttaa itsensä 3x päivittäin.

khaimera
10.04.05, 10:57
Muuten ihan tyytyväinen olen ollut mutta laite on buutannut muutaman kerran itsekseen. Yleensä operaa käyttäessä.

pitääkö toi ooppera ostaa vai onko se freewarea??? oma kaketsu tulossa ja haluaisin sen myös luuriin.

vtormane
10.04.05, 11:04
Muuten ihan tyytyväinen olen ollut mutta laite on buutannut muutaman kerran itsekseen. Yleensä operaa käyttäessä.

pitääkö toi ooppera ostaa vai onko se freewarea??? oma kaketsu tulossa ja haluaisin sen myös luuriin.

try&buy eli 14vrk saa kokeilla ja sitten saa ostaa.

Ja niistä bugeista ja muista vielä senverran että mulla oli myös tuo puhelin jonkin aikaa ja sen takia möin pois kun koko ajan oli jotain häikkää. Vaikka oli uusin softa(joka piti päivittää koska laite ei enää käynnistynyt) niin silti nuo kuvakkeet oli melkein aina hävöksissä. Puhelin kaatuisi aina säännöllisin väliajoin ja jo asensi vähänkään enemmän tavaraa muistikortille niin aina oli jotain häikkää. Lopulta käytin sitä enää radiona ja sitten möin pois.

khaimera
10.04.05, 11:06
mitä se maksaa???

xXWWXx
10.04.05, 11:24
Mulla on softaversio 3.30, enkä ole havainnut yhtäkään bugia puhelimessa. Kaikki toimii nopeasti ja varmasti, vaikka puhelin on jo muutaman vuoden vanha.

Charlie
10.04.05, 20:48
Mulla on softaversio 3.30, enkä ole havainnut yhtäkään bugia puhelimessa. Kaikki toimii nopeasti ja varmasti, vaikka puhelin on jo muutaman vuoden vanha.

Mulla on myös tuo v3.30, eikä vielä ole ollut mitään ongelmia. Mitä nyt Kake on aika hidas välillä. Takuuta on vielä reilu kuukausi jäljellä, mutta ei taida olla syytä päivittää mihinkään uudempaan versioon?

xXWWXx
10.04.05, 20:51

Tuskin kannattaa päivittää, jos kerran hyvin toimii.

Ghetto Blaster
10.04.05, 23:23
Tällasesta asiasta kysyisin eli pari viikkoa vanhan n-gage qd:n näytössä on ilmeisesti yksi pikseli himmentynyt. Onko tämä vika vai bugi? Alussa näyttö oli moitteeton. Ohjekirjassa puhuttiin jotain siitä että näytössä eivät kaikki pikselit välttämättä näy, mutta voinko viedä puhelimen takuuhuoltoon? Onhan se nyt kumma jos parin viikon välein katoaa pisteitä näytöstä niin kohta kärsii jo luettavuus...

Nemesis-88
10.04.05, 23:41
Tällasesta asiasta kysyisin eli pari viikkoa vanhan n-gage qd:n näytössä on ilmeisesti yksi pikseli himmentynyt. Onko tämä vika vai bugi? Alussa näyttö oli moitteeton. Ohjekirjassa puhuttiin jotain siitä että näytössä eivät kaikki pikselit välttämättä näy, mutta voinko viedä puhelimen takuuhuoltoon? Onhan se nyt kumma jos parin viikon välein katoaa pisteitä näytöstä niin kohta kärsii jo luettavuus...En muista miten se meni, mutta eivät tietääkseni vaihda näyttöä/puhelinta yhden kuolleen pikselin takia. Tarkentakoot joku kellä on enemmän tietoa.

Anonymous
11.04.05, 10:28
Yhden tai parinkaan kuolleen pikselin takia ei näyttöä vaihdeta, siihen on huolloilla tarkat säännöt millon vaihdon voi tehdä. Toi on enemmän ominaisuus kuin vika.

Ghetto Blaster
11.04.05, 18:13
Taitaapi olla että näytöstä ei ookkaan pikseli hajonnut... Ilmeisesti näytön sisäpinnassa on joku hiekanjyvän kokoinen roska, koska näyttöä kääntelemällä myös tummempi kohta siirtyy eli ei ole samassa kohdassa. Varsin outoa, noh kaipa se sieltä itekseen siirtyy pois.

koez
12.04.05, 12:06
Oman bugin takia puhelin menossa jo toiseen kertaan huoltoon. Ei vaan puhelin suostu käynnistymään. Ja ihan tolkuttomasti nyt muutaman kuukauden jälkeen puhelin kusee. Muistikorttia saa formatoida jatkuvasti ja ohjelmat kaatuilee. Puhelin buuttaa itsensä 3x päivittäin.

Omani ostin jo melkein vuosi sitten, eikä mitään (isompia) ongelmia ole ilmennyt. Kerran oli PIN koodikysely seonnut pahemman kerran mutta sekin korjaantui bootilla. Alkuperäinen softa laitteessa.

koez
12.04.05, 12:10
Muuten täysin tyytyväinen n-kapulaan, mutta sellainen ihme vika on että pitää puhua kylkeen. En sitten tykkää yhtään siitä, vaikka jo kuukauden päivät tällä pelleilly. :/

Voit tehdä modin (löytyy foorumilta) jolloin pääset puhumaan normaalisti niin että puhelimen pohja on vasten vasenta korvaa, ainoa miinus on että puolta ei sitten pääsekään vaihtamaan (niin että puhelin olisi oikeaa korvaa vasten) ellei käytä BT-nappia...

12.04.05, 17:06
onkos kelleen tuttu ongelma vanhemman gagen kanssa sellainen että toisinaan gage heittää kaikki kuvakkeet kansioista siihen valikon juureen

tää on aika ikavää kun on reilusti yli 20 softaa asennettu tuohon luuriin

xXWWXx
12.04.05, 17:09

Tosiaan toi on hel*etin ärsyttävää. Mulla on muutaman kerran tehnyt, ja kyllä harmitti yksi tellen heitellä ohjelmat kansioihinsa...

man!
17.05.05, 09:26
Mullakin on tullut tota et se heittää ne kuvakkeet juureen. Kalenteri bugitti myös niin että se kadotti suljettaessa asetukset ja merkinnät. Softan päivittämisen jälkeen ei ole noita bugeja tullut. Kolmas bugi on se että nauhoittaminen äänijohdolta tai radiosta katkeaa heti alkuunsa. On käynyt sen takia varmaan 5 kertaa huollossa (softan päivitys ei auttanut) ja viimeisellä kerralla meni muistikortin kanssa. Viaksi ilmoittivat että "Muistikortti viallinen, ei alkuperäinen". On se vaan kumma ettei San Disc MMC toimi vaikka se on 64mb kokoinen ja aivan varmasti "normaali nopeuksinen". Eikä edes puhelimen manuskassa sanottu että kortin pitää olla juuri nokian oma että nuo nauhoitukset toimisivat. Kokeilin sitten sillä nokian omalla kortilla joka tuli mukana ja sillähän se toimi...

masu
19.05.05, 18:23
Tää nyt ei oo niinkään bugi tai ehkä onkin, fyysinen bugi QD:ssä... eli mulla se kuminen reunus siellä ulkokehällä on alkanu irtoamaan paikoittaan ja ei mene ainakaan painelemalla takas. Tosi ruma! Onko kellään samoja ongelmia ja voiko sille tehdä mitään (Vaihtaa koko kumin)?